Mainos

Vitutusketju

  • 1 298 516
  • 7 473

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Jep. Ja vitutusta ei paljon paranna se, että pisteet ei mennyt joulutonttujen hyvän pelin vuoksi, vaan erään housuunsa paskovan "maalivahdin" takia. Täysin turha katko ja aloitus omaan päähän. Sitten täysi imu päälle. Mielestäni Tuokkola olisi paljon parempi luukkuvahtina, kahteen peliin KYMMENEN maalia !!! Liigan huonoin maalivahti, sen toki jo näkee pelkästään tilastoja vilkaisemalla. No, onhan meillä myös liigan huonoin päävalmentajakin.

Kylläpä mielipiteet vaihtelevat Tuokkolasta. Täälläkin on paljon puolusteltu Peksiä, mutta myös on hän saanut kritiikkiä osakseen, aiheestakin. Välillä jopa spekuloitiin, että Tuokkola ei pysy kauden loppuun täällä. Pekan pelaaminen, niinkuin varmaan aina veskarien pelaaminen on niin tunnepuolen asioita. Kun pää on kunnossa (ja vähän onnea mukana) kaikki jää suojuksiin. Esimerkiksi siinä maagisessa ja ihanassa neljän ottelun voittoputkessa silloin joskus Pekka oli todella hyvä. Kaksi nollapeliä putkeen ja muutama game saver. Ensimmäisenä tulee mieleen miten Peksi nollasi Koskirannan hanskallaan. Nyt kun on pelattu näitä 0-5, 1-6 ja 0-6 -matseja on itseluottamus aivan pohjalla niin Pekalla, kuin koko joukkueella. Aiemmin olen kuuluttanut Pekan nimeä jatkosoppariin mahdollisimman pian. Nyt olen kyllä täysin eri mieltä.

Ei vittu, mitä puuhastelua tämä nyt taas on. Valmennuksen tekemättömyys, saamattomuus, munattomuus.. Veikkaanpa, että mikään vähänkään ammattilaisorganisaatioksi itseään tituuleeraava organisaatio/joukkue ei pysty menettämään 3-0 asemaa. Eikö nyt ihan oikeasti osata pitää johtoasemaa. Missä aikalisät, pelitapamuutokset ja sun muut mahdolliset peliliikkeet. Ainiin, meillähän on päävalmentajana Jari "Papu" Laukkanen. Tänäänkin olin aivan varma, että tämän iltainen peli vielä hävitään. Ja näinhän siinä lopulta sitten kävikin.

Positiivista kuitenkin on, että nyt taas vituttaa. Se on kai jonkunlainen merkki siitä, että vielä välittää KalPan menestyksestä ja puuhastelusta.
 

HankChief

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ei vittu, mitä puuhastelua tämä nyt taas on. Valmennuksen tekemättömyys, saamattomuus, munattomuus.. Veikkaanpa, että mikään vähänkään ammattilaisorganisaatioksi itseään tituuleeraava organisaatio/joukkue ei pysty menettämään 3-0 asemaa.

Tuli kyllä aika vahva flashback siitä alkukauden Ilves- matsista kotona. 3-0 tilanteesta voittolaukauksilla kuokkaan. Henkilökohtaisena helpotuksen aiheena mainittakoon, että silloin vitutti enemmän. Nyt tuli jo vanhasta muistista.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Kylläpä mielipiteet vaihtelevat Tuokkolasta. Täälläkin on paljon puolusteltu Peksiä, mutta myös on hän saanut kritiikkiä osakseen, aiheestakin. Välillä jopa spekuloitiin, että Tuokkola ei pysy kauden loppuun täällä. Aiemmin olen kuuluttanut Pekan nimeä jatkosoppariin mahdollisimman pian. Nyt olen kyllä täysin eri mieltä.
Tuokkola ei ole ikinä ennen pelannut aikuisten sarjoissa yli 32 runkosarjassa alkaako tämä nyt näkyä kun kolmessa kuukaudessa on tullut lähes tuo määrä pelejä.
Toki onhan noita imutuksia Tuokkolalla ollut aina ja tuolla suurimman pelimäärän kaudella pelasi toki pleijareissa vielä 11 peliä mutta aikaa tuohon pelimäärään meni se seitsemän kuukautta.
Alkaako Tuokkolan pohjat pettää nyt kun on jatkuva rasitus päällä eikä pääse lepäämään.


Ei vittu, mitä puuhastelua tämä nyt taas on. Valmennuksen tekemättömyys, saamattomuus, munattomuus.. Veikkaanpa, että mikään vähänkään ammattilaisorganisaatioksi itseään tituuleeraava organisaatio/joukkue ei pysty menettämään 3-0 asemaa. Eikö nyt ihan oikeasti osata pitää johtoasemaa. Missä aikalisät, pelitapamuutokset ja sun muut mahdolliset peliliikkeet. Ainiin, meillähän on päävalmentajana Jari "Papu" Laukkanen.
Ei kait sitä muutoksia tarvitse tehdä kun valmentajalle riittää pistekin.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Ei kait sitä muutoksia tarvitse tehdä kun valmentajalle riittää pistekin.

Missä on Papun kunnianhimo (valmentajana)? Ihan kuin hänelle riittäisi se, että pelaajat pelaavat raikkaasti, noudattavat hänen pelisuunnitelmaansa - mitään väliä tulostaulun lukemilla ja miten peli on yksittäisen pelin sisällä kulkenut.

Juu, tuli katsottua eilinen peli ja ihmettelin itsekin, miksi ei käytetty aikalisää esim. siinä tilanteessa, kun Söde kavensi 2-3. Kun Tuokkolallakaan ei ollut se paras päivänsä (no se yksi iso torjunta 0-0 tilanteessa), helpohkosti oli mennyt jo kaksi maalia, niin miksi ei vaihdettu mokkea?

Joo, vituttaa tuo reagoimattomuus ja se, että kolmen pisteen SELKEÄ menettäminen ei Papua harmita vaan on tyytyväinen tuohon yhteen saatuun. Olisi ollut tyytyväinen, jos tuo yksi olisi tullut "täysin ylivoimaista" vastustajaa vastaan, uhrautuvalla puolustuspelaamisella.

Vittuun raikkaus.
 

Savon Detroit

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Sabres
Jep. Ja vitutusta ei paljon paranna se, että pisteet ei mennyt joulutonttujen hyvän pelin vuoksi, vaan erään housuunsa paskovan "maalivahdin" takia. Täysin turha katko ja aloitus omaan päähän. Sitten täysi imu päälle. Mielestäni Tuokkola olisi paljon parempi luukkuvahtina, kahteen peliin KYMMENEN maalia !!! Liigan huonoin maalivahti, sen toki jo näkee pelkästään tilastoja vilkaisemalla. No, onhan meillä myös liigan huonoin päävalmentajakin.
Hmph.

Peku on pitäny koko roskaa pystyssä lähes yksin KOKO syksyn, jos ei olis pelannu niin oltaisiin tukevasti tepsiäkin 20 pinnaa nyt jälessä.Puolustuskin saisi joskus tehhä jottain niin tulis vähempi tappioita. Rahhoo ei ole, männäänkö myö tästä ossuuspankkiin ja myyvään vähä mehtää ja ostetaan pari NHL-veskoo tilalle?
Jos ei niin onhan meillä vaihtoehto. Eikun Kiviaho ja Smura hommiin loppukauveksi niin tulloo pojille kokemusta. Ja senmukasta jäläkee kanssa.

Näitä Tuokkola helevettiin- tunnelatauksia tuntuu jotenkin kahjolta lukailla senjälkeen kun ukko on ajettu ihan piippuun, eipä tuolla taija yhelläkään muulla sakilla sama ukko seista piällään ja muata munillaan illasta toiseen iliman vaihtokaveria joka tuuroo ies jonkun pelin joskus.

Laitetaan nyt Tuokkolakin pois vielä niin saahaan nukkua kalojen kanssa loppukaus oikein pohjakosketusta myöten.

Huonoja ja myös umpisurkeita iltoja tullee joka veskalle väkisin.
 

Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
No voi vitun vittu kun se HIFK ottaa kohta sen Oren takas ittelleen ja Ilomäki lähtee Tapparaan... Ja ei sen jatkosopparinkaan teko niin yksinkertaista ole...
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Kylläpä vituttaa, kun T. Tuokkola painaa koko KalPan joukkuetta eikä vain S. Kapasen eksää ennen muinoin.
 

Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
Vituttaa, kun enää ei edes jaksa vituttaa se kun KalPa illasta toiseen sössii pelit ja Facebookissa seuran viralliset sivut vain kehuu "taistelevaa ilmettä"..
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Vituttaa tämä palstan aktiivisuus. Edellinen viesti tullut "eilen 11:19". Vituttaa myös Kassun ja Arsin loukkaantumiset U20-kisoissa.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
KalPa on niin HMV, ettei omia fanejakaan kiinnosta siitä puhua : ( Ei vaan, mistäs me sitten juteltaisiin? Kyllä minuakin häiritsee tämän palstan aktiivisuus tai pikemminkin sen puute, mutta kaiketi ei sitten vain ole mitään mistä puhua. Onhan se jo aika lailla kaiketi saatu selville, että valmennuksessa olisi parantamisen varaa sun muita klassikoita.

No mutta hei, kun tuolla pelipaitaketjussa on tullut puheeksi KalPan pelipaidat, niin toteaisin vaan että jos ensi kaudeksi kerran saadaan ihan uudet niin laittakaa nyt hyvänen aika kotipaitoihinkin "täytetyt" pelinumerot. Nykyiset ääriviivat ovat aika oudot ja näkyvät huonosti televisiossa ja oikeastaan paikan päälläkin.
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
No mutta hei, kun tuolla pelipaitaketjussa on tullut puheeksi KalPan pelipaidat, niin toteaisin vaan että jos ensi kaudeksi kerran saadaan ihan uudet niin laittakaa nyt hyvänen aika kotipaitoihinkin "täytetyt" pelinumerot. Nykyiset ääriviivat ovat aika oudot ja näkyvät huonosti televisiossa ja oikeastaan paikan päälläkin.

Nuo täytetyt numerot olisivat hyvä asia. Pelipaitoihin voisi myös yrittää saada samalla vähemmän mainoksia. Ainakin Jokereilla on tällä hetkellä aika hillityt pelipaidat mainosten osalta. Tuskin kuitenkaan toteutunee, sillä mainokset ovat yhtä kuin sponsorit. Ja taas sponsorit ovat yhtä kuin raha.

Tuli muutes mieleen, että saadaankohan nyt perjantaina ja lauantaina täyttä kokoonpanoa taaskaan kasaan.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
KalPa on niin HMV, ettei omia fanejakaan kiinnosta siitä puhua : ( Ei vaan, mistäs me sitten juteltaisiin? Kyllä minuakin häiritsee tämän palstan aktiivisuus tai pikemminkin sen puute, mutta kaiketi ei sitten vain ole mitään mistä puhua. Onhan se jo aika lailla kaiketi saatu selville, että valmennuksessa olisi parantamisen varaa sun muita klassikoita.

Omalta kohdaltani voin todeta, että kirjoitteluni on lopahtanut, koska en jaksa enää "pyörittää sitä samaa vanhaa levyä". Kaudesta tulee suuret taloudelliset tappiot. Näin on. Pelaajahankintoihin ei ole varaa. Kyllä. Valmentaja ei vaihdu. Ei ole ilmeisesti tarvetta.

Siinäpä ne keskustelunaiheet sitten suurinpiirtein olivatkin. Sivusilmällä seurailen joukkueen esityksiä ja taistelua kymmenen joukkoon pääsystä. Eikä vituta, vaikka play off -paikka jäisi saavuttamatta. Koska mikään ei kuitenkaan muutu, on mielenkiintoni väkisinkin lopahtanut.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Omalta kohdaltani voin todeta, että kirjoitteluni on lopahtanut, koska en jaksa enää "pyörittää sitä samaa vanhaa levyä". Kaudesta tulee suuret taloudelliset tappiot. Näin on. Pelaajahankintoihin ei ole varaa. Kyllä. Valmentaja ei vaihdu. Ei ole ilmeisesti tarvetta.

Siinäpä ne keskustelunaiheet sitten suurinpiirtein olivatkin. Sivusilmällä seurailen joukkueen esityksiä ja taistelua kymmenen joukkoon pääsystä. Eikä vituta, vaikka play off -paikka jäisi saavuttamatta. Koska mikään ei kuitenkaan muutu, on mielenkiintoni väkisinkin lopahtanut.


Aivan sama itselläni! Kiinnostus lopahtaa, kun mikään ei muutu. Ei jaksa samaa levyä pyörittää tyhjän takia.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Vitutuksen syyt on jo tosiaan käsitelty, samaa vanhaa itkua ei vaan jaksa kirjoittaa uudelleen ja uudelleen. Ensi kaudella on vielä vähemmän rahaa ja resursseja joten tuskin suunta tästä enää paranee.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Tottapa viserrätte. Uutta valmentajaa ei ole tulossa, todella hyviin uusiin pelaajiin ei ole varaa. Kyllä minä pelejä seuraan ja kuuntelen/katson jokaisen jos suinkin pystyn, mutta yksittäisten pelien kommentointia lukuunottamatta on vaikea keksiä mitään sanottavaa. Ja kuten Giradi tuossa totesi, ensi kauden joukkue lienee todennäköisesti vielä tätä nykyistäkin vähän heikompi. Ei nyt kauheasti, mutta vähän.
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Olen valittanut ennenkin, mutta sanonpa taas, että Koivisto ei kuulu Liigaan! Tai ihan sama, kunhan lähtis KalPasta kiitämään ja vähän äkkiä. Miten sinä voit olla noin paska?
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Sellainen joukkue kuin on valmentaja? Ehkä Koivisto salaa haluaa takaisin liiga-Sportin riveihin ensi kaudeksi. Mene ja tiedä.

Toivottavasti! Maksetaan koko loppusopimuksen palkka puoliksi Sportin kanssa. Ei saatana mikä purku taas joltain KalPa-pelurilta alivoimalla ja 3-0. Arvatkaa kuka oli kyseessä?
 

ToobHanns

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Bruins
Kinnusen saaminen katiskaan on hyvä juttu - toivottavasti kuva löytyy bussin kyljestä ensi kaudella. Kysyisin joukkueen kapteenilta jos voisin että millä tavoin tämäniltaisessa Ilves-ottelussa seisoitte valmennuksen takana? Kuinka se näkyi jäällä? [hokijargon-vastaukset tähän]. -Ahaa, miksi silti ottelu päättyi 0-5??

Haluan seuraavaksi kuulla että KalPan joukkueessa on koko kauden vellonut kamala ripulitauti mistä ei päästä eroon ja se on vaikuttanut loukkaantumisiin ja tottakai yleisesti peliesityksiin. Jotka ovat pääosin olleet paskaa.

SAATANA.
 

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Laukkanen sanoi voitollisen TPS ottelun jälkeen pariinkin eri videohaastatteluun jotakuinkin tyyliin että perjantain ottelussa on aika meidän puolella kun voitto-ottelu oli aikamoista taistelua. Että sitten on aikaa valmistautua matsiin. No olipas hemmetin hyvin valmistauduttu!

Joutais pois.
 

KalPan toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vituttaa kun ei pelata jalkapallomaaleihin. Voisi Junnilakin ehkä joskun osua. Kaveri on ihan saatanan pirteä toki, mutta vituttaa tietää, että se ei maalia tee mistään paikasta.
 

Börje #6

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Olen valittanut ennenkin, mutta sanonpa taas, että Koivisto ei kuulu Liigaan! Tai ihan sama, kunhan lähtis KalPasta kiitämään ja vähän äkkiä. Miten sinä voit olla noin paska?

Nyt on kyllä myönnettävä, että Kalikankosto on Koiviston suhteen tällä hetkellä oikeassa. Olipa kaamea peli mieheltä ihan jo pelkästään maalikoosteen perusteella. Mutta on tämä laskeva trendi hänen pelaamisessaan näkynyt jo pidempään: uskomattoman löysää tekemistä puolustussuuntaan ja hirveitä virheitä kiekollisena. Tuntuu, että Miikalla on koko ajan hätä jäällä. Hän tarvitsisi paussia katsomon puolella, koska vaikuttaa siltä, että nyt itseluottamuksen rippeetkin murenevat.
 

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Olen niin vitun turhautunut kun Laukkasesta ei pääse millään eroon. Vittu minkä paperin aikanaan neroudessaan tälle miehelle sorvasivat. Ja miten jääräpäisiä ovat kun eivät vapauta päävalmentajan pallilta. Voi vittu!
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Tässä on jo vähän aikaa (koko kauden) siltä tuntunut, että Artturi karistaa Kuopion pölyt töppösistään kauden päätteeksi. No, nytpä siirtohuhuketjussa ounastellaankin että Lehkonen siirtyisi ensi kaudeksi Ilvekseen Tampereelle. Ja miksipä ei: onhan Ilveksellä nuori ja lupaava, mutta kuitenkin jo mukavasti näyttöjä antanut päävalmentaja, joka ilmeisesti onkin tätä siirtoa ollut järjestelemässä kuin vanhasta muistista. Voi kunpa KalPallakin olisi tuollainen Tuomas Tuokkolan kaltainen valmentaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös