Mainos

Vitutusketju

  • 10 724 726
  • 56 276

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Mitähän tällaisten vanhempien päässä liikkuu. Toisaalta, ehken halua tietää.
Aika usein se ei ole vanhemmista tai kasvatuksesta kiinni. Kyllä lapset ja nuoret hölmöyksiä tekevät, vaikka kasvatus ja kotiolot ihan kunnossa olisivatkin. Toki todennäköisyys hölmöilylle kasvaa, jos vanhemmat eivät osaa lapsiaan kasvattaa.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aika usein se ei ole vanhemmista tai kasvatuksesta kiinni. Kyllä lapset ja nuoret hölmöyksiä tekevät, vaikka kasvatus ja kotiolot ihan kunnossa olisivatkin.
Jep. Itsellänikin oli hyvä kasvatus ja hyvät kotiolot, mutta silti olin täysi idiootti penskana. Kerran tuntemattomalta aikuiselta saatu turpalöyly herätti tähän maailmaan ja siihen loppui idiootteilu. Sitä voisi kokeilla näihinkin nuoriin.
 
A Siente

Jäsen
Vituttaa kun Iltalehti ja Youtube spoilaa GoTin uutta jaksoo, kun katon sen vasta torstaina.

Iltalehti kertoo kuolemista surutta otsikoissaan ja kuvissaan. YTn algorytmi puskee kohtauksia uusista jaksoista tasaiseen tahtiin, vaikka kuinka ilmoitan sille että EN OLE KIINNOSTUNUT!

Amatööri. Silloin kun halutaan vältellä spoilereita, nettiä selataan toinen silmä kiinni ja ollaan valmiina blokkaamaan kaikki mahdollinen. Silloin myös vältellään Youtuben etusivua viimeiseen asti.
 
D.Santon

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga.
Jotain asioita sentään sai tänään eteenpäin. Lähipäivät ratkaisee aika paljon. Nautitaan nyt oluesta ja musiikista. Harvoja elämän nautintoja.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Moto

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Piti kattoo lätkää. Sähkökatko alkoi noin vartti sitten. Telian kaivurikuski keikalla Jyväskylässä? Perkele. Istun sitten sohvalla ja katson mustaa ruutua.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
On se yksi perkele, ettei voi muistaa omia hyviä päätöksiään. Joista yksi oli: ÄLÄ IKINÄ MATKUSTA BUSSILLA.
Nyt oon matkalla Turkuun täpötäydessä Onnibussissa. Kesäpäivä, aurinko paistaa ja tässä vitun purkissa on ilmastointi paskana. Ihan saatanan kuuma ja hiki virtaa.
Ja.mä vielä maksoin tästä. Voi luoja oon idiootti.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
On se yksi perkele, ettei voi muistaa omia hyviä päätöksiään. Joista yksi oli: ÄLÄ IKINÄ MATKUSTA BUSSILLA.
Nyt oon matkalla Turkuun täpötäydessä Onnibussissa. Kesäpäivä, aurinko paistaa ja tässä vitun purkissa on ilmastointi paskana. Ihan saatanan kuuma ja hiki virtaa.
Ja.mä vielä maksoin tästä. Voi luoja oon idiootti.
Aina välillä koettava tuollaista niin saa kontrastia omaan, luonnollisesti täydelliseen, elämään.
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Aina välillä koettava tuollaista niin saa kontrastia omaan, luonnollisesti täydelliseen, elämään.
Näin on. Jos olonsa tuntisi bussissa jotenkin iloiseksi tai rentoutuneeksi se olisi luultavasti vain merkki ongelmista bussin ulkopuolella. Se että tuntee olonsa tukalaksi jollain bussimatkalla on merkki siitä, että asiat ovat sen verran hyvin, että juurikin joku bussimatka saattaa olla vuoden kamalin kokemus, josta voi vihansa purkaa.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
On se yksi perkele, ettei voi muistaa omia hyviä päätöksiään. Joista yksi oli: ÄLÄ IKINÄ MATKUSTA BUSSILLA.
Nyt oon matkalla Turkuun täpötäydessä Onnibussissa. Kesäpäivä, aurinko paistaa ja tässä vitun purkissa on ilmastointi paskana. Ihan saatanan kuuma ja hiki virtaa.
Ja.mä vielä maksoin tästä. Voi luoja oon idiootti.

Matkustin kerran junalla. Ja lentokoneessakin taisin joskus olla. Et ole ollenkaan huonommassa tilanteessa.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Olisit mennyt jonkun muun firman bussilla. Paunulla ja Vainiolla on ainakin hyviä yhteyksiä lähelle Turkua.
Niin itse asiassa luulin tehneeni. Ostin lipun Matkahuollosta ja vasta tänään hoksasin, että "linjaa liikennöi Onnibus Oy". Otin lipun lähtöajan perusteella.
Ja se halvatun dösä oli siis täynnä, aurinko helotti ja bussin yläkerrassa oli ihan oikeasti varsin kuuma ja tunkkainen ilma.
 
Ymmärrän täysin vitutuksesi. Muistuu mieleen junamatkustelu ja VR:n toimimaton ilmastointi (jos sellaista oikeasti edes on). Talvella VR on myös mukava, varsinkin, jos joutuu patterin viereiselle ikkunapaikalle. Patterit olivat joskus niin kuumia, että niihin pystyi polttamaan kätensä ihan kunnolla. Kiva, kun hiki lentää ja sitten pitäisi vielä mennä ulos pakkaseen.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tukalien ruuhkabussien jälkeen sitä kuitenkin jotenkin kaipaa niitä taas. Vähän sama kuin krapulan jälkeen tulee ikävä sitä krapulaa. Siinä tuntee elävänsä. Bussissa ne kaikki tuoksut ja hajut, ihmisten ilmeet ja eleet ja se lajitoverien läheisyys jne.
 
Ihan aiheellinen soitto, jos siellä on pieniä lapsiakin kyydissä. Noilla +25 keleilä tollainen kasvihuone lämpenee varmaan lähemmäs 50 asteeseen ilman ilmastointia. Siitä vaan ajelemaan täydellä henkilöautolla helteesssä ikkunat kiinni ja ilmastointi pois päältä, jos houkuttaa niin paljon.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Vituttaa kun minulla ei ole oikein vieläkään selvillä mistä sitä ruoka-apua täällä asuinkaupungissani saa. Periaatteessa tämä pitäisi olla selvillä, sillä minulla on laput mistä näen missä kaikkialla sitä ruoka-apua jaetaan mutta jokin tuossa silti hiertää.

Vielä vähän epäselvää miten sitä ruoka-apua saa. Kyllähän noissa lapuissa jonkinlaiset ohjeet on mutta homma voisi varmaan olla vieläkin selvempää.

Täytyy kai tehdä niin että menee noiden lappujen kanssa päivä kerrallaan. Ensin huomenna, maanantaina menee sinne koittamaan onneaan missä sille päivälle on ruokajako merkitty. Käy oikein paikan päällä katsomassa mikä meininki ja mikä systeemi.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan aiheellinen soitto, jos siellä on pieniä lapsiakin kyydissä. Noilla +25 keleilä tollainen kasvihuone lämpenee varmaan lähemmäs 50 asteeseen ilman ilmastointia. Siitä vaan ajelemaan täydellä henkilöautolla helteesssä ikkunat kiinni ja ilmastointi pois päältä, jos houkuttaa niin paljon.

Juuri näin. Olen kerran ollut bussissa, jossa ilmastointilaite hajosi kesken matkan. Ulkona lämpöä lähemmäs +35C. Kuski pysäytti tiensivuun ja uusi dösä tuli jossain puolessa tunnissa ja matka jatkui.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös