Vitutusketju

  • 10 544 535
  • 56 132

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
En voi ottaa kantaa kertomaasi tilanteeseen kun en ollut paikalla. Toistan vaan vielä sen että en ymmärrä miksi joku kuvittelee oikeudekseen rikkoa jotain liikennesääntöä ja samanaikaisesti paheksuu toisia liikennesääntöjen noudattamatta jättamisestä.
Tuon paheksunnankin olet keksinyt ihan omassa päässäsi. Minä olen ainakin vain sanonut sen, että kaistanvaihdon tekemättä jättämiseen on syynsä. En ole paheksunut yhtään ketään yhtään mistään. Paitsi sinua ja TosiFania viestien vääristelystä.

Nimenomaan ymmärrän kuolleen kulman siten että olet hieman taempana kuin tielle liittyvä ajoneuvo. Nostamalla nopeuttasi aiheutat mahdollisesti yllättävän (=vaarallisen) tilanteen toiselle osapuolelle, joka joutuu arvioimaan liikennevirran nopeutta päästäkseen siihen sujuvasti mukaan.
Usko nyt jo, että kaikki tehdään liikenneturvallisuuden edistämiseksi, hidastamiset ja kiihdyttämiset. Mitään sellaista ei tehdä, mikä vaarantaa oman tai jonkun toisen turvallisuutta liikenteessä. En ole väittänyt kiilaavani enkä estäväni kenenkään liittymistä väylälle. Sinä olet itse keksinyt tuollaiset ajatukset. Miksi sinun pitää kääntää kaikki aina päälaelleen? Saatko jotain henkistä tyydystä siitä?
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuon paheksunnankin olet keksinyt ihan omassa päässäsi.
En ole missään väittänyt sinun paheksuneen mitään. Ja uskonhan minä kun sanot että ajat ainat turvallisesti. Alunperin kuvaamasi tilanne näytti luettuna turhana liikenteen vaarantamisena, kun sinä et oikeasti voi tietää mitä se autolija siellä toisessa autossa miettii ja havaitsee.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuon paheksunnankin olet keksinyt ihan omassa päässäsi. Minä olen ainakin vain sanonut sen, että kaistanvaihdon tekemättä jättämiseen on syynsä. En ole paheksunut yhtään ketään yhtään mistään. Paitsi sinua ja TosiFania viestien vääristelystä...

Lainasit viestiäni, jossa kerroin minua vituttavista minun eteen et vittu tule! kuskeista. Minulle tuli viestistäsi sellainen käsitys, että puolustelet tuollaista toimintaa ja kirjoitin vastauksen tämän ajatuksen pohjalta. Olen pahoillani, jos pahoitin mielesi.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Lainasit viestiäni, jossa kerroin minua vituttavista minun eteen et vittu tule! kuskeista. Minulle tuli viestistäsi sellainen käsitys, että puolustelet tuollaista toimintaa ja kirjoitin vastauksen tämän ajatuksen pohjalta. Olen pahoillani, jos pahoitin mielesi.
Ja vaikka laitoin disclaimerin vielä eteen, missä painotin, että kyseessä on aivan toisenlainen toiminta?
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Te pöljät täällä vaan tappelette, vaikka olisi heti kannattanut kysyä minulta. Minulta sen takia, että osaan kertoa, miten liikenteessä toimitaan oikein tilanteessa, jossa joku aikoo tai ainakin haluaa liittyä rampilta moottoritielle. Osaan kyllä kaikissa muissakin tilanteissa, ettei sen puoleen.

Jos ajat moottoritiellä ja välittömässä läheisyydessäsi joku on liittymässä rampilta sille tielle, niin pidä nopeutesi tasaisena. Anna liittyjälle mahdollisuus päättää, mihin väliin liittyy. Tee tilaa hiljentämällä tai kiihdyttämällä vain, jos on aivan pakko, koska muuten tulee helposti tilanne jossa sinä ja liittyjä kiihdytätte ja hiljennätte samaan tahtiin vierekkäin. Ei kiva tilanne. Jos ajat ohituskaistaa tuollaisessa tilanteessa niin varaudu siihen, että se oikealla kaistalla ajava syystä tai toisesta vaihtaakin kaistaa tehdäkseen tilaa. Se saattaa tapahtua kolarin välttämiseksi, tai se saattaa tapahtua siksi että se oikean kaistan kuski haluaa olla kohtelias, mutta varaudu siitä huolimatta.

Jos olet liittymässä moottoritielle rampilta, niin kiihdytä siihen nopeuteen jota liikenne motarilla ajaa, valitse väli mihin liityt, laita vilkku päälle, ja siirry siihen väliin. Mikäli jouduit liittymään pieneen väliin niin kasvata turvaväli edessäsi hiljalleen sopivaksi. Älä poukkaa suoraan ohituskaistalle, koska siellä kuitenkin on joku, jota et huomannut, ja sitäpaitsi se näyttää todella typerältä. Jos et saa kiihdytettyä nopeuttasi edes lähelle motariliikenteen nopeutta, niin onnea matkaan - olet isoksi vaaraksi kaikille lähellä oleville, ja et ole oikeassa paikassa moottoritiellä.

Jos näitä ohjeita ei ymmärrä tai ei ole niiden kanssa samaa mieltä tai ei osaa niitä noudatta, niin on surkea kuski ja huono ihminen ja ajaa paskalla autolla ja pitäisi siirtyä bussiin ja takaisin autokouluun ja ajokortti silppuriin ja varmaan rumakin. Ja masturboi usein.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Nyt alkaa oikeasti vituttamaan tämä kämppä. Ilmastoinnin kun saivat korjattua, niin asunnon lämpötila putosi noin 3 astetta. Pattereita sitten kääntämään päälle, mutta eihän ne lämmennyt. Maanantaiaamuna soitto vuokranantajalle (yritys), että täällä on vähän galsa. Lupaus laittaa huoltoon viestiä, että huoltomies tulee katsastamaan tilanteen.

Ei ole pihadustakaan kuullut.

Voi tätä ilon ja onnen päivää!

Äsken lähti huoltomies ja nyt patterit lämpiävät. Asiahan ei vaatinut kuin soiton vuokranantajan asiakaspalveluun, yhden soiton huotoyhtiön asiakaspalveluun ja kalskeahkon sähköpostiviestin vuokranantajan toimitusjohtajalle, asiakkuuspäällikölle ja kiinteistöpäällikölle.

Hassu juttu, että asia järjestyi alle vuorokaudessa mainitun sähköpostiviestin lähettämisestä.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jos ajat moottoritiellä ja välittömässä läheisyydessäsi joku on liittymässä rampilta sille tielle, niin pidä nopeutesi tasaisena. Anna liittyjälle mahdollisuus päättää, mihin väliin liittyy.
Been there, done that. Niskavammainen halusi liittyä täsmälleen samaan väliin minun kanssani. Jouduin tekemään paniikkiväistön. Polvet tärisivät lievää pahemmin pari minuuttia.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Voi tätä ilon ja onnen päivää!

Äsken lähti huoltomies ja nyt patterit lämpiävät. Asiahan ei vaatinut kuin soiton vuokranantajan asiakaspalveluun, yhden soiton huotoyhtiön asiakaspalveluun ja kalskeahkon sähköpostiviestin vuokranantajan toimitusjohtajalle, asiakkuuspäällikölle ja kiinteistöpäällikölle.

Hassu juttu, että asia järjestyi alle vuorokaudessa mainitun sähköpostiviestin lähettämisestä.
Juuri näin. Jos palautetta ennetaan, pitää sitä antaa riittävänä korkealle taholle. Mikään ei ketuta isoa johtajaa niin kuin käsitellä arkipäiväisiä reklamaatioita ja sen jälkeen paska valuu aina alas, nopeasti.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Been there, done that. Niskavammainen halusi liittyä täsmälleen samaan väliin minun kanssani. Jouduin tekemään paniikkiväistön. Polvet tärisivät lievää pahemmin pari minuuttia.

Eli olit varuillasi, kuten neuvoin, ja vältit osuman. Olin siis tässäkin oikeassa!

Yksi kuumottavimmista tilanteista, mitä liikenteessä tiedän, on se, kun se edellä ajava yrittää rampista motarille max 60km/h. Varsinkin, jos takanani ajava ei hoksaa tilannetta ja tulee kiihdyttelemään viiden metrin päähän takapuskurista, kun yritän jättää itselleni tilaa kiihdyttää.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Yksi kuumottavimmista tilanteista, mitä liikenteessä tiedän, on se, kun se edellä ajava yrittää rampista motarille max 60km/h. Varsinkin, jos takanani ajava ei hoksaa tilannetta ja tulee kiihdyttelemään viiden metrin päähän takapuskurista, kun yritän jättää itselleni tilaa kiihdyttää.
Nuo ovat hyviä paikkoja tuulilasin pesuhetkelle. Varmuuden vuoksi oikein kunnolla pesunestettä kehiin.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Nuo ovat hyviä paikkoja tuulilasin pesuhetkelle. Varmuuden vuoksi oikein kunnolla pesunestettä kehiin.
Vituttaahan se, jos ei kunnolla näe eteen eikä taakse. Sekä tuulilasi että takalasi pitää pestä huolella ennen liittymistä, että liittyminen onnistuu ketään häiritsemättä.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Sosiaalisessa mediassa on miehiä ja naisia joiden pääsääntönen toimenkuva ei ole keskustella asiakysymyksistä vaan laskea montako pinppiä ja pippeliä kullosessakin tilaisuudessa on paikalla. Vittu mitä pässejä.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vaikka kannattamani joukkue tällä kaudella hyötyykin Liigan sulkemisesta, niin kyllähän tuo silti pistää vituttamaan. Kun ei ole karsintapeikkoa eikä mitään pelkoa tippumisesta, voidaan myydä kaikki jonnekin kelpaavat pelurit ja vetää floppikausi loppuun täytemiehillä ja minimoida tappiot. On ihan se ja sama miten loppukausi menee, syksyllä sitten taas intoa täynnä uuteen kierrokseen.

On vaan jokaisella tasolla väärin, että ammattilaisjoukkue ei joudu vituiksi menneen kauden jälkeen edes karsimaan sarjapaikkansa puolesta, saati että tippuisi suoraan sarjatasoa alemmas. Urheilullisuus, missä pelaa?
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Vittu, että osaa ottaa päähän kolme vuotiaan käyttäytyminen. Mitään alle 80 desibelin annettua ohjetta ei noudateta. Pukeminen on yhtä painimista ja muutenkin kaikki mahdollinen typeryys pitää tehdä.

Sitten kehdataan ronkua vielä tikkaria.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Vittu, että osaa ottaa päähän kolme vuotiaan käyttäytyminen. Mitään alle 80 desibelin annettua ohjetta ei noudateta. Pukeminen on yhtä painimista ja muutenkin kaikki mahdollinen typeryys pitää tehdä.

Sitten kehdataan ronkua vielä tikkaria.
Hetken jo luulin schollin avautuvan naisista.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Miksi sinua vituttaa se, että luulit schollin avautuneen naisista?
Miksi sinua vituttaa se että kysyt vituttaako sampiota se että hän luuli schollin avautuneet naisista?
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Vituttaa lähinnä oma itseni ja oma typeryyteni.

Oli tuossa syksyllä firman pikkujoulut, ja moni varmaan tietää mitä saattaa käydä kun on tarpeeksi kännissä ja tekee tuttavuutta työpaikan vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Noh, ei siinä nyt sentään ihan panohommiin asti päästy mutta kaikkea muuta tapahtui. Nainen (ja minä) oli niin kännissä ettei siitä mitään olisi tullutkaan, mutta ihan kivaa oli ja viihdyimme toistemme seurassa, ja nukuimme yön vierekkäin hyvinkin läheisesti. Kyselin sitten myöhemmin että kiinnostaisiko tavata muutenkin kun töissä. Noh, elämäntilanne oli kuulemma sellainen ettei pysty tapailemaan, ts. oli siis jo toinen mies kierroksessa (oli jo pikkujoulujen aikaan), joten eihän siinä mitään.

Jonkin verran on nyt tietysti tullut jututettua tätä neitiä tässä muutenkin, ja muutenkin olin viime aikoina saanut sellaisen käsityksen että tämä juttu tämän toisen miehen kanssa olisikin kaatunut johonkin. Lauantaina illalla Facebookissa jututin ja alustavasti sovimme että voisin käydä hänen luonaan kahvilla. Otin asian nyt sitten myöhemmin puheeksi uudestaan, niin vastaus on "niin mä siis seurustelen, voisi tulla vähän sanomista"...

... öö ok. No ei siinä mitään. Tunnen itseni siltikin täysin idiootiksi ja hävettää kohdata tämä ihminen työpaikalla, vaikka nyt ilmeisesti mitään syytäkään ei ole. Joo, vituttaa oma typeryys ja ehkä vähän myös tämä nainen. Olisi sanonut jo samantien että seurustelee, niin ei olisi tarvinnut selitellä enempää. Ja joo, sekin kyllä vähän vituttaa kun vaikutti pitkästä aikaa että vastassa olisi voinutkin olla oikeasti kiinnostava ihminen, mutta eipä kai sitten. Toisaalta ehkä parempi näin, valittelipa tämä nainenkin minulle että nykyinen juttu on vähän epävarmalla pohjalla kaiken sellaisen suhteen kun ei ole paljon yhteistä aikaa. Kyseessä siis avioeron joku aika sitten läpikäynyt kahden lapsen äiti, joten eipä se ehkä ihan hedelmällisintä maaperää ole.

P.S Todennäköisesti minun tuurillani kyseinen nainen lukee Jatkoaikaa ja näkee tämänkin viestin ja arvaa kenestä on kyse. Hahahaha.
 

Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Vittu, että osaa ottaa päähän kolme vuotiaan käyttäytyminen. Mitään alle 80 desibelin annettua ohjetta ei noudateta. Pukeminen on yhtä painimista ja muutenkin kaikki mahdollinen typeryys pitää tehdä.
Sitten kehdataan ronkua vielä tikkaria.

Taitaa olla aika yleistä kolmevuotiaan käytöstä jossa hieman opetellaan rajoja, ja haetaan omaa tahtoa.
Mutta nuo desibelit eivät ole kolmevuotiaan kanssa oleellisia, ne tehoavat vain tyhmään akkaan ja mopo jonneihin. Sensijaan kannattaa ottaa homma päinvastoin, kehoittaa pari kertaa (rauhallisella ja normaalilla äänellä) jonka jälkeen, asiasta riippuen, toimii vain itse johdonmukaisesti ja päättäväisesti. Kun pysyy sanojensa ja päätöksensä takana, perustelee asian ja yrittää vain jaksaa olla "kiehahtamatta" alkaa hiljalleen tulosta tulemaan. "Menetit sen tikkarin koska jouduin kehottamaan useasti pukemisessa".. ja minkä on kerran menettänyt, sitä ei saa hyvällä käytöksellä takaisin. Kun nappula alkaa mesomaan ja juoksentelemaan kaupassa, kerro että jollei toiminta rauhoitu välittömästi, hän lähtee autoon. Ja kun ei usko, lähtekää kaupasta heti oli ostokset kesken tai ei.
Nämä pienet oppii nopeasti syy-seuraus-perustelu taktiikalla, ja usko pois en ole kukkahattumies tai vapaan/ keskustelevan kasvatuksen kannattaja, saatiko vassari tai hippi. Kiehuminen, kiukuttelu ja huutaminen ei vain toimi/ ole hyvä toimintamalli lasten kanssa. Ne sitäpaitsi apinoi sen huutokäytöksen ja alkavat komennella ja tiuskia takaisin tai leluilleen..

Huudetaan me miehet siis ainoastaan akoille, nuorisolle ja alokkaille !

Ja aiheeseen... vituttaa Suomalaiset akat, eivät osaa mitään muuta tehdä kuin istua perseellään ja kitistä!
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Tietokoneessani oleva 3TB kovalevy katosi järjestelmästä kesken kaiken. No kone lähti onneksi käyntiin toisella boottauksella ja kovalevykin "löytyi" taas. Vituttaa vain kun yleensä nuo tuollaiset katoamiset yleensä kertovat että kovalevy on menossa paskaksi. Vitulla päähän jne

-Tinke
 

Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна
FFFUU matikkaa. Lääkelaskut. Tajuaa, mutta joku saatanallinen lukko päällä tällä hetkellä, ettei vain millään taivu. Eli osaan, mutta ei silti tohon paperille saa järkeviä vastauksia. Eli en siis osaa, luulen vain osaavani. Arg, tenttejä puskee päälle vielä kiitettävän paljon. Seuraava (ainakin) kuukausi menee käytännössä tentteihin lukiessa + koulussa, mutta sitä kai tää AMK on.

Vituttais vielä enemmän mennä takas duuniin.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Sunnuntaina tuntunut hieman hontelo olo päätti kehittäytyä täysimittaiseksi flunssaksi ja nyt kolmatta päivää kotosalla potemassa (maanantainakin lähdin tosin töistä tavallista aiemmin johtuen oloista). Kohta olisi vierailu työterveydessä ja matka suoritettava omalla autolla, joka 20 sentin lumikerroksen alla. Fiksumpi olisi suunnitellut ensin matkustusmetodin (todennäköisesti pienellä varoajalla olisi joku kyyditsijä löytynyt) ja vasta sitten varannut ajan (kun aikoja kuitenkin oli runsaasti iltapäivään saakka vapaana). Vituttaa siis kipeänä oleminen ja se, että joutuu kohta vielä kipeänä tekemään fyysisiä suoritteita jotta pääsee työterkkarilta hakemaan lapun jossa lukee että olen kipeänä (omalla ilmoituksella sairaspoissaoloja ainoastaan kolme päivää ja tuntuu vahvasti siltä että tauti kestää vielä pitkälle viikonloppuun saakka, toivottavasti ei yli).
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
P.S Todennäköisesti minun tuurillani kyseinen nainen lukee Jatkoaikaa ja näkee tämänkin viestin ja arvaa kenestä on kyse. Hahahaha.
Joo, meikäläinenkin avautui tuossa syyslokakuussa naisasiaketjuun eräästä naisesta niin eikös kyseinen nainen ollut tämän lukenut ja antoi palautetta.

Ja itseäni vituttaa kun tuntuu että rakastan edelleen kyseistä naista vaikka erosta on jo aikaa ja molemmilla on kaikenlaisia säätöjä ollut. Silti palataan kuin magneetit toistemme luo, kuulemma ilman mitään tunteita hänen suunnaltaan. Tosin kyllä hänen toimintansa välillä tuntuisi osoittavan että niitä tunteita ainakin jonkin verran löytyy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös