Vitutusketju

  • 10 549 484
  • 56 138

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Tämä sopisi monen aiheen alle, mutta...

Joskus ihmettelen, kuinka vaikea minun on vanhuksia ymmärtää. Hoidin juuri asioita Turun keskustassa ja tuli taas seurattua yhtä sun toista tilannetta.

Okei, siinä nyt ei sinänsä pahaa, että vanhus päättää pari hilua ojentaa kerjääjälle. Mutta, päädyn ruokakauppaan, jossa onkin tilanne päällänsä: lattialla makaa jonkin sairauskohtauksen saanut mies, ympärillä todella monta ensihoitajaa. En koittanut olla mukana kisastudiossa, vaan keräilin omia ruokatarpeitani koriin. Huomaan, että ympärillä kaikki katselijat vanhuksia. No, tilanne kun alkoi olla ohi, niin joka hyllyvälissä kuulee mummojen spekuloivan asioita. Osa spekuloi myyjille. Alkoi itsellä tuossa kihahtaa ja hoidin ostokseni loppuun. Kassajonoissa olivatkin sitten nuoremmat, jotka eivät nähneet aihetta spekulointiin.

Okei, eräs selitys lienee se, että kannan itse sairautta, joka on eräs vaihtoehto tuohonkin tapahtumaan.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Huomaan, että ympärillä kaikki katselijat vanhuksia. No, tilanne kun alkoi olla ohi, niin joka hyllyvälissä kuulee mummojen spekuloivan asioita. Osa spekuloi myyjille. Alkoi itsellä tuossa kihahtaa ja hoidin ostokseni loppuun. Kassajonoissa olivatkin sitten nuoremmat, jotka eivät nähneet aihetta spekulointiin.

Okei, eräs selitys lienee se, että kannan itse sairautta, joka on eräs vaihtoehto tuohonkin tapahtumaan.

Taitavat mummot ja sinä itse olla aika herkillä, kun voisi koska tahansa tapahtua itselle? Näin viime viikolla jonkun sairaustapauksen liukuportaissa ja lääkintähenkilökuntaa oli paikalla. En jäänyt tuijottamaan, mutta joku vanhempi rouva siellä oli hoidon tarpeessa. Ei ole tietoa oliko kaatuminen tai sairauskohtaus, mutta tekniset portaat olivat tepposen tehneet.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Taitavat mummot ja sinä itse olla aika herkillä, kun voisi koska tahansa tapahtua itselle? Näin viime viikolla jonkun sairaustapauksen liukuportaissa ja lääkintähenkilökuntaa oli paikalla. En jäänyt tuijottamaan, mutta joku vanhempi rouva siellä oli hoidon tarpeessa. Ei ole tietoa oliko kaatuminen tai sairauskohtaus, mutta tekniset portaat olivat tepposen tehneet.

Joo tuon siinä itsekin tulin miettineeksi toki ensimmäisenä. Minulla omat kokemukset juu eivät ensimmäisenä nyt vieneet ajattelemaan vanhuksia... Rauhoituin, ja onnistuihan tuokin ajattelu sitten.
 

NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ollessani lomilla Pariisissa näin muutamia kunnon rappioalkkiksia kaduilla. He kulkivat voivotellen ja ulisten pitkin puistoja ja väkijoukkojen keskellä. Heillä oli kolikkokulho kourassaan ja he käyttäytyivät paremmin kuin eräässä turkulaisessa orienttaaliravintolassa aterioineet ”juniorit”.

Eräs turkulainen nuori herrasmies piti hupparinsa, toppatakkinsa suljettuna koko ruokailun ajan, lämpöä oli vain reilut kaksikymmentä, joten toiminta oli vähintäänkin perusteltua, koska hän oli raskaana?
Myöskin huivi ja sen päällä ollut lippalakki olivat päässä. Tuskin ne olisivat irronnetkaan ilman kirurgin veistä. Hänen periaatteitaan oli, että jos henkilö pystyy pyyhkimään perseensä ilman paperia pelkillä sormillaan, niin sama urotyö onnistuu myös ravintolassa – katso äiskä, ei ruokailuvälineitä!
Jos saamattomat vanhemmat ovat kannustaneet oman soman pikku paskapäänsä syömään ateriansa reippaasti, niin tuskin nämä aikuisiän kusipäät tajuavat olevansa yhtä ihailtavia kuin se lasten elokuvien Dumbo -norsun 70 -kiloinen paska, joka lähtee macgyvermaisesti lentämään itsestään ja päätyy closetin kautta paikkaan, jonne kuuluvatkin.

Salliiko psykoterapeuttinne ala-asteelta tutuksi tulleen lippandeeroksenne tai yhtä pienikikkelimäisen ”sisäasusteen” käytön viikoittaisilla istunnoillanne?

Ko. pariisilainen spurgu erottuisi porukasta yhteensopivien asusteidensa ja hyvän käytöksensä vuoksi ja koska ei suostuisi käyttämään lippalakkia sisätiloissa väärinpäin.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
nyt olisi edessä operaatio mistä minulla ei ole harmainta aavistustakaan. Eli edessä on joko huoltoon vieminen tai sitten pitää parilta kaverilta kysellä, jos he osaisivat asialle jotain tehdä.

Pari vuotta sitten jouduin elämäni ensimmäisen (Shimano) vapaarattaan purkamaan ja huoltamaan. Onnistuin tavoitteessani, mutta perkeleen työlästä se oli, varsinkin kun mulla ei tuosta touhusta mitään käytännön kokemusta ollut, vaikka teoriapuoli jotenkuten hallussa onkin. Lisäksi siihen tarvitaan huollon laajuudesta riippuen erikoistyökaluja sun muuta, joten suosittelen viemään tsygän huoltoon ammattilaiselle.

Tässä ekassa viestissä on hyvää juttua kuvineen tuon Shimanon vapaarattaan huoltamisesta.
 

Kumielvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paltamon Pantterit
Lumia 800, ei jumalauta miten paska puhelin. Jospa sitä jouluna saisi jonkun halpiskapulan tilalle.
 
Ollessani lomilla Pariisissa...
Myöskin huivi ja sen päällä ollut lippalakki olivat päässä.

Minulle Pariisi ja lippalakki samassa viestissä toivat mieleen sen, että kun itse näin Pariisissa paikallisilla päässään NHL-joukkueiden hattuja, mun teki mieli käyttää sitä icebreakerinä ja viritellä vähän keskustelua. Esim. yhdeltä Penguins-hattuiselta afrikaneurooppalaiselta olisin muutaman oluen nauttineena saattanut kysyä, että jokohan Crosby ensi keväänä pystyisi vastaamaan odotuksiin myös pleijareissa. Valitettavasti olin ihan selvin päin, joten ikuiseksi arvoitukseksi jäi, miten hyvät hokikeskustelut olisimme saaneet aikaiseksi.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Tullut tuossa jo kahteen otteeseen edellä avauduttua terveystilanteesta niin mitäpäs sitten. Alkoi koskea toiselle puolelle ylähammasrivistöön niin ajelin hammaslääkäriin eilen. Ei mitään vikaa hampaissa...tänään sitten koski jo niin paljon että valui jo vettä silmistä niin eipä auttanut kun taas kerran lekuriin.
Sain tuomion kolmoishermokivusta ja aika kovaa troppia mukaan, lähete neurologille ja sitä rataa etiäpäin. Voihan perkeleen perkele.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei tunnu ihan reilulta, että kun joku myttää autonsa ja ajaa pyöräilijän päälle, kuudesta osallisena olevasta kaksi kuolee, kolme loukkaantuu vakavasti ja se yksi joka säästyy ilmeisesti vammoitta on karkuun lähtenyt kuski.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201411120154959_uu.shtml
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Ei tunnu ihan reilulta, että kun joku myttää autonsa ja ajaa pyöräilijän päälle, kuudesta osallisena olevasta kaksi kuolee, kolme loukkaantuu vakavasti ja se yksi joka säästyy ilmeisesti vammoitta on karkuun lähtenyt kuski.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201411120154959_uu.shtml
No justihin. On siinäkin sankari.

Se mua ihmetyttää tuossa että miten mahdollista on se että pyöräilijä selviää elossa siitä että auto tippuu 5m korkeudelta päälle. Uskomatonta.
 

sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Se mua ihmetyttää tuossa että miten mahdollista on se että pyöräilijä selviää elossa siitä että auto tippuu 5m korkeudelta päälle. Uskomatonta.

Tuskin tuo auto on suoraan pyöräilijän niskaan tippunut. Veikkaan että on osunut fillarin takarenkaaseen/tarakkaan ja polkija lentänyt autosta poispäin.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Se mua ihmetyttää tuossa että miten mahdollista on se että pyöräilijä selviää elossa siitä että auto tippuu 5m korkeudelta päälle. Uskomatonta.

Samaa on tullut itsekin kelailtua. Kai se pyöräilijä on saanut vain romu-auton osien kanssa kontaktia.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Joskus tuntuu että elämä ottaa ja vittuilee tahallaan joillekkin ihmisille.

Olen saanut nyt lyhyen ajan sisään tietää että isäni joutuu käymään sädehoidoissa syövän takia, rakkaalla vaimollani on hoitoa vaativaa ongelmaa sydämessään sekä minä en tiedä mitään missä ja miten poikani elää elämäänsä. Vituttaaa nämät asiat kovasti.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Nyt se sitten tapahtui. Kauan sitä iloa kestikin... Minun rakas salibandymailani meni varresta poikki. Excelin Snow Gepard kesti kovassa käytössä ainakin 17 vuotta ellei jopa 18. Kunniakkaasti se palveli loppuun asti. Uuden gripinkin se sai pari viikkoa sitten. Toki grippejä on ajan saatossa vaihdettua useampia. Loppu on koruton koska roskiin joutuu. Lapa talteen kuitenkin.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Nyt se sitten tapahtui. Kauan sitä iloa kestikin... Minun rakas salibandymailani meni varresta poikki. Excelin Snow Gepard kesti kovassa käytössä ainakin 17 vuotta ellei jopa 18. Kunniakkaasti se palveli loppuun asti. Uuden gripinkin se sai pari viikkoa sitten. Toki grippejä on ajan saatossa vaihdettua useampia. Loppu on koruton koska roskiin joutuu. Lapa talteen kuitenkin.

Hyllyssäkö oot säilyttäny? Ei voi muuten säilyä noin kauaa, itellä on menny varmaan 30 mailaa samalla aikajaksolla.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Hyllyssäkö oot säilyttäny? Ei voi muuten säilyä noin kauaa, itellä on menny varmaan 30 mailaa samalla aikajaksolla.
En. Ihan aktiivisesti olen pelannut. Vähintään kerran viikossa, joskus kaksikin kertaa viikossa on mailaa tullut käytettyä. Aikanaan vahvistin vartta ihan peruserkalla varmaan viidellä kerroksella. Pehmentää iskuja mukavasti ja siten mailakin kestää pidempään. Ihan harraste mielessä olen pelaillut ja yhtäkään virallista sarjapeliä ei tuo maila nähnyt.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Hyllyssäkö oot säilyttäny? Ei voi muuten säilyä noin kauaa, itellä on menny varmaan 30 mailaa samalla aikajaksolla.

Minulla on käytössä vielä 1997 tai 1998 ostettu Canadienin salibandymaila, pelattu joka vuosi paitsi 2004 ja 2010-2011. Nyt tosin enää varamailana. On kyllä löystynyt, mutta ehjä. Pelit koulu-, harraste- ja ns. äijäsählyä. Ehkä se on käyttäjästäkin kiinni kun yksi kaverini sai kuukaudessa (neljällä pelikerralla) 3 mailaa rikki.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jollain niitä mailoja vaan menee, ja toisilla ei. Minulla ei ole ikinä katkennut mailaa, ja olen kuitenkin pelannut joskus kauan sitten junnuissa kilpaa kymmenisen vuotta ja nyt viitisen vuotta kerran viikossa höntsää. Toki muutaman kerran olen mailaa vaihtanut, mutta poikki ei ole ikinä mennyt, kaikki mailat on edelleen ihan pelikuntoisina jossain tallessa. Johtuu varmaan hentoisesta lämäristäni. Edelleen käytössä oleva unihocin lapakin on palvellut perheessä jostain 90-luvun lopulta.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Voi jumavitunlauta, että tämmöinen hermokipu osaa olla aivan vitun raastavaa. Oon vetäny tänään 2 panacodia 2 grammasta paratabsia ja 4 25mg lyricaa ja edelleen koskee niin maan vitusti. Perkele saatana.
 

Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
Ärsyttää ne ihmiset, jotka ulkoiluttavat koiraansa vapaana. Käytin pari tuntia sitten koiraa lenkillä, ja eräällä hiekkatiellä vastassa oli vapaana ollut saksanpaimenkoira. Meidät huomattuaan koira lähti pinkomaan meitä kohti, mutta onneksi ei alkanut rähisemään. Koiran omistaja oli kunnon mulkku, nuori jeppe jolla oli nortti huulessa ja kädet taskussa. Ei välittänyt pätkääkään siitä, että hänen koiransa oli vapaana (ja ilmeisesti vielä ihan tarkoituksella). Vähän se siinä vihelteli koiralle mutta ei näyttänyt sen enempää kiinnostavan. Tien sivussa oli toinen koira ja ulkoiluttaja, jotka olivat siirtyneet ojan puolelle. Tienpätkä on aika vilkas ja vieressä on lasten leikkipuisto. Teki mieli käydä sanomassa suorat sanat, mutta en viitsinyt kun olin koiran kanssa liikkeellä.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Alan olla kohta palstan kuningasvittuuntuja mutta ai että miten vituttaa kun tulee vaikkapa iltapuluun uutinen niin ihmisten on pakko kommentoida. "mitäs sitten jos tuon tekijä olis ollut nainen, kyllä mies saa.." tai "kyllä miehistä nitä listoja tehdään, mutta missäs naisten vastaava", "miehen mokat sängyssä muka, mokaahan ne naisetkin" ja sitä rataa.

Jos se juttu sattuu nyt olemaan mihestä niin mikäs helvetin pakko siihen on vetää se "entäs sitten nainen" näkökulma mukaan. Koko perkeleen turhanpäiväinen tasa-arvonaukuminen alkaa olla ääriään myöten vittumaista.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Ostin Sm-liiga-karkkeja ja niissä oli vielä Jokereiden logo. Jos asiantila ei vuoden sisällä muutu, haastan kyseisen karkkifirman oikeuteen.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Kiesiin oli tultu kuskin ikkunan kautta sisään ja vielä kotipihassa. Saaliina huikeat muutama euro tuhkakupista ja n. 35 levyä ilman koteloa. Täytyy olla rosvolla timanttinen musiikkimaku, ei niillä ilman kansia mitään jälleenmyyntiarvoa ole.
Jotkut vitun nistithän tuota harrastaa, eivätkä mitkään kunnon varkaat. Vuosia sitten minun autooni murtauduttiin, autossa ei ollut mitään soitinta ollenkaan ja soittimen paikan päälläkin oli sellainen tehtaan peitelevy. No se levy oli pitänyt kuitenkin ottaa varmuudeksi pois ja katsoa. Olisinpa ollut kärpäsenä katossa, kun se urpo tajusi, että siellä ei ole mitään. Saaliiksi lähti kuitenkin Nokian autolaturi (johon sopivaa puhelinta en enää omistanut), aurinkolasit, joissa linssi halki, niiden rikkinäisten alla oli Ray-Banin kotelossa ehjät Ray-Banit, eivät kelvanneet. Vitun paskasakkia.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ostin Sm-liiga-karkkeja ja niissä oli vielä Jokereiden logo. Jos asiantila ei vuoden sisällä muutu, haastan kyseisen karkkifirman oikeuteen.
Olin jossain torimarkkinoilla alkusyksystä ja tiskin takaa kauppias tuputti liigakarkkeja.

Ei tehnyt makeaa mieli ja totesin myyjälle että ei noita voi ostaa, toi koko iso kori on täynnä käyttökelvotonta kamaa kun silmiin paistaa Jokereiden logo ja Sport puuttuu näköjään kokonaan.

Kaverilla ei huumori kestänyt ja yllätti ihan vähän kun läskipää tiuskaisi mulle että painu helvettiin sitten pilaamasta markkinatunnelmaa. Oke.
 

Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
De facto ja defacto. Kyllä vituttaa lukea latinaa nykyään lähes jokaisesta viestistä vapaan puolella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös