Toi kiusaamisjuttu on kyllä hankala. Sosiaalisena eläimenä jokainen hakee omaa paikkaansa joukossa, ja kiipeäminen tehdään usein painamalla jotakuta alaspäin. Tämä näkyy jo lasten päiväkodeissa, siinä kolmivuotiailla, kun ollaan sosiaalisissa leikeissä. Joku jätetään leikin ulkopuolelle, jotain toista tönitään jne. Sen olen huomannut, että aivan pienissä lapsissa (n. 1v.) perheen ainoalta lapselta saattaa toinen lapsi helpommin viedä lelun kädestä ilman vastareaktiota, mutta lapsilta joilla on isompi sisarus, ei lelua viedä ilman kähinää. Sisarukset opettavat puolustamaan itseään on johtopäätökseni. Vaikka varhaislapsuus menisikin hyvin, toki myöhemminkin voi tapahtua asioita, joiden perusteella voi joutua kiusatuksi: esim. siirryttäessä yläasteelle, tai kun muuttaa ja kaverit vaihtuvat, tai esim. vanhempien köyhyys, ja sen näkyminen sitten vaatteissa ja etenkin itsetunnossa...
Lapsuudesta se (voi) alkaa, ja jäljet näkyvät vielä aikuisillakin. Yksi "arkityyppi" heikon itsetunnon henkilöstä on työelämässä sellainen -miten sitä kuvaisi- "suorittaja perfektionisti", joka suorittamalla asioita pyrkii paikkaamaan huonoa itsetuntoaan, ja saakin onnistumistaan jonkin sortin tyydytystä. Tyypillisesti tällaisen henkilön työhuone, auto ja koti ovat tiptop kiiltäviä, asiat ovat viimeisen päälle järjestyksessä lähtien vessan kaapissa olevien dödöpurkkien suorista riveistä. Työnantajalle varmasti tiettyyn pisteeseen saakka loistoduunari. Myös urheilijoina ovat usein menestyneitä, koska hinku suorittaa ja päteä on niin kova, ettei harjoitustunteja lasketa. Ja harjoituksia todellakin tehdään intesiteetillä päämäärätietoisesti, eikä vain kivan vuoksi. (En nyt sano, että huippusiisteinä tunnetut Matti Nykänen tai David Beckham olisivat tällaisia, kun en heitä tunne, mutta tulivat kuitenkin mieleeni -ehkäpä?) Esimiehinä tai pomoina nämä henkilöt ovat sitten aivan perseestä. Vaaditaan samaa suoritustasoa kuin itseltä (omia ylityötunteja ei lasketa ja kun omia virheitä ei nähdä, mutta alaisen virheet huomataan -niitä etsitään- helposti voidaan sanoa, että alaisilta vaaditaan enemmän kuin itseltä), Vastaavasti ei tietenkään osata luottaa alaisen kykyihin tai osaamiseen, vaan kaikki päätöksenteko pidetään itsellä ja takerrutaan mitättömiin pikkuseikkoihin oman egon pönkittämiseksi. (Voidaan myös kuvata sanoilla "koulukiusatun kosto").
Mitäkö nyt yritin sanoa? 1. Nämä sosiaaliset jutut alkavat jo varhain lapsuudessa, paljon ennen koulua. 2. Kaikista kiusatuista tai muutoin heikon itsetunnon omaavista (esim. alkoholisoituneet tai tunnekylmät vanhemmat) ei tule elämän luusereita, vaan seuraukset voivat näkyä myös suorittamisena, joka ulkopuolisille näyttäytyy menestyksenä. Paradoksaalisesti näitä henkilötä jopa ihaillaan, kun aikaansaavaan suorittajaan liitetään menestyjiin tyypillisesti liitettyjä ominaisuuksia, kuten että ko. henkilö olisi muutoinkin hyvä tyyppi, vaikka näillä asioilla "menestyminen" ja "hyvä tyyppi" ei ole kausaliteettia eikä edes korrelaatiota.