Eikö itkevät ja naukuvat vauvat voisi keskittää junissa yhteen vaunuun? Miksi muiden pitää kärsiä toisten itsekkyydestä? Ja muissakin julkisissa kulkuvälineissä pitäisi kuljettajalla olla oikeus heittää itkevä vauva pihalle vanhempiensa kanssa jos se häiritsee muita matkustajia.
Jep, ajattelin aikoinaan ihan samoin asiasta. Lapsen itku oli lähes kaikissa muodoissaan itselleni vastenmielisin ääni mitä voin kuvitella. Hermot meni äärikireälle alta aikayksikön jos julkisilla paikoilla tuota joutui kuuntelemaan.
Sillehän ei siis voi mitään, se ääni on ärsyttävä ihan siitä syystä ettei sitä voikkaan kuunnella vaan aina tulee se olo että jonkun on tehtävä asialle jotain ja saatana mielummin heti. Tapasin ajatella, että voisiko se lapsen äiti vaikka tukkia sen lapsen turvan tai suksia vittuun, varmaan ihan samalla tapaa kuin varmaan sinäkin ja moni muu.
No hiukan yllättäen asiaan tuli muutosta siinä vaiheessa kun tajusin, että minusta tulee isä ja oikeastaan jo aiemmin, kun tuli vähän ikää lisää ja sellaista avarakatseisuutta ja ymmärrystä maailmaan. Sellaista mitä tulee silloin jos tajuaa katsella maailmaa vähän isommassa mittakaavassa.
Muualla maailmassa jostain syystä itkeviin lapsiin ja imettäviin äiteihin ei suhtauduta läheskään niin hostiilisti kuin suomessa tunnutaan usein suhtautuvan. Toisaalta meillä on sellainen kulttuuri, että bussissa itkevä lapsi vituttaa puolta matkustajista, mutta toinen puoli menisi berserkiksi, jos äiti alkaisi imettämään lasta bussissa.
No lapset nyt itkee milloin mistäkin syystä, tuo parin seinän takana oleva taapero on heräillyt muutamana viime yönä jostain kumman syystä pari kertaa ihan totaalisen vittuuntuneena tai peloissan ja ilmaissut asian ainoalla osaamallaan tavalla, itkemällä VITUN KOVAA. Samalla tapaa voidaan muuten itkeä sitä että on paskat vaipoissa, kaaduttu naamalteen, jouduttu lattialle sylistä, jouduttu olemaan sylissä, ei saatu leipää, tuputettu vettä helteellä, viety pois kahluu-altaasta, otettu kirja pois kädestä kun meinaa sivut revetä, nähty äiti joka ei ota syliin, ei nähdä äitiä, kielletty menemästä tv-tasolle, siivottu lelut lattialta, puettu päälle, riisuttu pois, vaihdettu vaippa, pesty takapuoli, pesty hampaat, otettu hammastahna jolla ollaan saatu ed. mainittu itku loppumaan pois jne.
No nyt on oltu hiljaa jo ainakin tunnin, joten voi alkaa tämän Fernetin jälkeen menemään nukkumaan itsekkin tonne omaan makuuvaunuun. Sama huomenna uudestaan ja vaikuttaisi siltä että maaliskuussa alkaa uusi kierros tätä rumbaa, vaikka homma ed. mainitussa vaiheessa.
Silti jostain syystä olo tuntuu ihan helvetin onnekkaalta... Selitäppäs se.