Vitutusketju

  • 10 548 210
  • 56 138

Ektar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Boston Bruins
Nyt on pakko kysyä koska en asiasta mitään tiedä, mitä ihminen voi koiralleen tehdä, jos koira aina vaan vihaa henkilöä, jonka se on monta kertaa tavannut ja tälle vihalle ei ole syytä?

Ja muokataan viestiä sen verran, että minua vituttaa ihmiset, jotka syyttävät aina koirien omistajia koirien huonosta käytöksestä.

Muuttaa henkilön tapaamisen positiiviseksi asiaksi, esimerkiksi kolmannen osapuolen antamalla herkkuja. Toki tämä vaatii sen, että koira on rauhallinen. Tämä taas on omistajan tehtävä, laittaa esimerkiksi koira istumaan tai maahan ja olemaan hiljaa. Periaatteessa alistaa koira eikä antaa sen olla pomo.

Mikään koira ei synny agressiivisena ja vihaisena. Siihen johtaa huono koiran sosialisuuttaminen tai jokin negatiivinen kokemus. IceBlacksilta ihan hyvää tekstiä, kasvatus on tärkeä osa ja samalla voi olla vaikea.

Ymmärrän kyllä sen pointin, että koiran on isompi ja saa enemmän tuhoa aikaan kuin kissat ja siksi suuri viha. Itse pidän koirista sillä niiden kanssa pitää ja voi leikkiä, kasvattaa ja käydä lenkillä. Toki kissanki kanssa voi tehdä asioita ja olen nähnyt myös kissojen ulkoiluttajia.

Eläinten aivotoimintaan liittyen kannattaa perehtyä siihen, mitä kaikkea opaskoirien pitää pystyä tekemään (ottaa huomioon mistä ihminen mahtuu yms) tai esimerkiksi huumekoirien työ, mikä on huomattavasti nopeampaa kuin ihmisen tekemänä. Mikä eläin koiran tuossa korvaisi?

Paskojen kerääminen vituuttaa muuten minuakin.

E: Pitbullit on hyvä esimerkki, sillä ne eivät synny aggressiviisina, mutta ihminen on tahallaan tehnyt niistä aggressiivisia taistelukoiria ja siksi paha maine. Jos ne kasvattaa oikein ja kurilla ne ovat yksi parhaista roduista. Liian moni, joka ei osaa kasvattaa koiraa ottaa liian haastavan rodun ja siksi tulee uutisia miten koira on tehnyt sitä ja tätä. Toki myös jotkut tahallaan kerjäävät sitä ärsyttämällä koiraa.
 
Viimeksi muokattu:

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Ei se ole koiran vika, vaan sen joka sen on kasvattanut. Toki ymmärrän vitutuksen, jos kyse on rumasta koirasta. Silti, kaikki koirat saa kuriin oikealla kasvatuksella/toiminnalla.

Kummallisinta tässä tapauksessa onkin, että tämä koira kyllä tottelee ihan hienosti omistajiaan. Sitten kun saavun tämän koiran aistien havaintopiiriin, alkaa rähinä.

Koiran omistaja, eli tämä kaverini veikkasi aggressiivisen käytöksen johtuvan siitä, että joku koira hyökkäsi joskus tämän kyseisen koiran kimppuun, aiheuttaen traumat. En kyllä ymmärrä miksi jonkun toisen koiran hyökkäys vaikuttaisi siihen miten koira suhtautuu ihmisiin. En ole niin pitkälle perehtynyt koirien psykologiaan. Lisäksi kaverini mainitsi tämän koiran suhtautuvan oikein ystävällisesti erääseen naispuoliseen henkilöön, joka on käynyt tällä kaverilla ihan samalla tavalla kuin minä.

Joka tapauksessa, ihan hyvin se on kasvatettu eikä ilmeisesti koskaan riko paikkoja tai käyttäydy huonosti muutenkaan. Ihmettelen ja harmittelen.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lehdessä luki että Helsinkiin tulee muka joku myrsky. Missään ei mitään. Merikin oli peilityyni, tai no en katsonut. Jatkoajan perusteella jossakin muualla on ollut jotain, mutta eipähän täällä. Miksi ihmeessä lehdissä pitää aina liioitella Helsinkiin liittyviä sääjuttuja ja muitakin vastaavia, kun ei ne pahemmin edes vaikuta ihmisiin täällä. Lumimyrsky - kaupunki on sekaisin, hirveä tuuli - vältä liikkumista, keskustassa tulvii - koko kaupungin liikenne on pysähtynyt blaa blaa paskaa. 95 % helsinkiläisistä ei edes huomaa mitään. Jossakin maalla kun käy niin siellä ne ihmiset juttelevat aina säästä. Ja aina ovat opetelleet ulkoa mikä kesä oli sateinen ja mikä kuiva. Ja pimeästäkin valittelevat. Muuttaisivat kaupunkiin. Täällä on katuvalot. Eikä kouluunkaan tarvitse hiihtää 40 km vastatuuleen ja ylämäkeen.
 

Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
Koko tämän ajan se tuijottaa sieltä vihamielisesti ja murisee ja räyhää. "Ei se sua vihaa, ei se vihaa ketään, miten voit muka pelätä tätä?"

...Ja aina hän jaksaa vakuutella, että ei se mitään tee, ei se sua vihaa.

Enkä todellakaan pelkää turhaan, sillä joku vuosi sitten se hyökkäsi kimppuun kun kaveri leikitti sitä hirviötä siinä takapihallaan ja tulin takaovelle katselemaan. Tietenkin se tuli heti ihan raivona päälle...

En edes pelkää koiria noin yleisesti, vaikka toisaalta en niistä erityisemmin vouhotakaan. Tuollaiset tapaukset saisi vaan murhata jollain lähimmällä teräaseella.

Pätkin lainausta vähän.

Minua on purrut koira kuulemma kolmevuotiaana ja siitä lähtien pelkäsin niitä tuonne aikuisiän kynnykselle asti. Nykyään suhteeni koiriin on tyyliin varautunut. Jälkikäteen kun muistelee esim. kaupan eteen jätettyjä koiria, niin ne räksyttivät AINA minulle, joka kerta. Vaikka olisi kävellyt ohi isossa porukassa, niin haukkuminen suuntautui minuun. Ne aistivat pelon ja jostain syystä pitävät sitä jonakin uhkana. Vaikka kuinka olisi yrittänyt olla normaalisti, niin minulle ne räksyttivät. Nykyään tuollaisia ongelmia ei ole ja itseasiassa koirat tuntuvat hakeutuvan seuraani kun ensitutustuminen on tehty. Koiranomistajat ovat sanoneet, että koirat tykkäävät ihmisistä, jotka eivät turhaan hössötä ja mussuta.

Tuo "ei se mitään tee, se on ihan kiltti" matra on muuten urpointa mitä voi koiraa pelkäävälle sanoa kun koiralla on ylähämpaat esillä ja riuhtoo hihnaa kuin viimeistä päivää. Jos se on ihan kiltti, niin miksi se käyttäytyy noin ja miksi et tee asialle mitään? Parasta kun olisi näyttää koiralle kaapin paikka pelkääjän nähden, jolloin se pelkääjäkin huomaa, että tilanne on hallinnassa.

Et sanonut pelkääväsi koiria yleisesti, mutta jos pienikin pelko juuri tämän koiran kanssa on takaraivossa, niin en ihmettele jos se aistii sen ja käyttäytyy sen mukaisesti.

Tämä entisen koirapelkurin, joka ei ole ikinä omistanut koiraa, näkökulmasta.
 

Ektar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Boston Bruins
Kummallisinta tässä tapauksessa onkin, että tämä koira kyllä tottelee ihan hienosti omistajiaan. Sitten kun saavun tämän koiran aistien havaintopiiriin, alkaa rähinä.

Koiran omistaja, eli tämä kaverini veikkasi aggressiivisen käytöksen johtuvan siitä, että joku koira hyökkäsi joskus tämän kyseisen koiran kimppuun, aiheuttaen traumat. En kyllä ymmärrä miksi jonkun toisen koiran hyökkäys vaikuttaisi siihen miten koira suhtautuu ihmisiin. En ole niin pitkälle perehtynyt koirien psykologiaan. Lisäksi kaverini mainitsi tämän koiran suhtautuvan oikein ystävällisesti erääseen naispuoliseen henkilöön, joka on käynyt tällä kaverilla ihan samalla tavalla kuin minä.

Joka tapauksessa, ihan hyvin se on kasvatettu eikä ilmeisesti koskaan riko paikkoja tai käyttäydy huonosti muutenkaan. Ihmettelen ja harmittelen.

Toki tuo toisen koiran hyökkäys voi vaikuttaa koiraan, mutta en sitä itsekään osaa yhdistää siihen että se räyhää ihmiselle. Ja jos se suhtautuu hyvin muihin ihmisiin ei se ole vihainen ihmiselle. Joskus on kyllä vaikea ymmärtää mistä esimerkiksi tässä tapauksessa sinulle räyhääminen johtuu. Varsinkin kun mainitsit, että se on ihan hyvin kasvatettu.

Toki jotkin uskovat noihin henkisen puolen asioihin, mitkä pitävät ainakin tuon Karpat46:n mainitseman asian kanssa totta. Koirat aistii pelon ja voi sitä kautta esimerkiksi haukkua enemmän. Paha sanoa mikä sinun tapauksessa on syynä. Oishan niitä konsteja vaikka kuinka monta mitä kokeilla, mutta eipä sitä tiedä mikä on se mikä auttaa juuri tässä.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuo "ei se mitään tee, se on ihan kiltti" matra on muuten urpointa mitä voi koiraa pelkäävälle sanoa kun koiralla on ylähämpaat esillä ja riuhtoo hihnaa kuin viimeistä päivää. Jos se on ihan kiltti, niin miksi se käyttäytyy noin ja miksi et tee asialle mitään?
Niinpä. Se koiran omistajakin nolaa itsensä kun sillä on tuollainen rakki. Hah. Miksi on hommannut. Oma moka.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
... Muuttaisivat kaupunkiin. Täällä on katuvalot. Eikä kouluunkaan tarvitse hiihtää 40 km vastatuuleen ja ylämäkeen.

Ja mikäli faijaani on uskominen, se 40km vastatuuleen, räntäsateeseen ja ylämäkeen oli molempiin suuntiin...aina!

Mun koulumatka yläasteelle siirryttäessä oli 4.8 kilometriä. Muistan sen siitä, että ainakin aikanaan kotikaupungissani 5km oli se raja, joka olisi oikeuttanut matkustamaan ilmaiseksi bussilla. Niinpä 200 metriä kauempana asunut kaverini vilkutti aina iloisesti bussin ikkunasta, kun minä veivasin munamankelilla (vastatuuleen, ylämäkeen ja räntäsateeseen - vuodenajasta riippumatta) kohti koulua. Faijahan ei luonnollisesti ollut valmis kustantamaan bussilippua tuollaisen naurettavan pikkupyrähdyksen vuoksi. Toisaalta, siinä hän kyllä oli oikeassa, joten ei se enää vituta... silloin aikanaan kyllä vitutti muutamaan otteeseen, kun taivaalta oikeasti satoi kissoja ja koiria.
 

100A

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto, Lukko, Jokerit
Kissat toisaalta on arvaamattomia. Niistä ei koskaan tiedä mitä ne tekee.

Heh, tässä tulee hyvin esiin kissaihmisen (mä) ja koiraihmisen ero.

Meinaan että mun mielestäni nimenomaan koirat ovat täysin arvaamattomia, kissoja mä tulkitsen täysin.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Tämähän tarkoittaa, että postin työntekijät voivat nussia rahakirjeet, ja Itella vastaa, että heillä ei ole korvausvelvollisuutta, kun kirjettä ei kuulemma voi mitenkään etsiä esimerkiksi jakelukeskuksesta. Kirje on hukassa ja sillä sipuli.

Itellalla ei ole korvausvelvollisuutta, koska rahaa saa lähettää vain postivakuutettuna lähetyksenä, tai on mutta tavallisen kirjeen kohdalla se rajoittuu muistaakseni 50 euroon.

Itseäni harmittaa vietävästi kun poikamme päiväkodissa olevat TET-tytöt ovan niin vitun idiootteja, etteivät osaa pukea oikealle lapselle oikeita vaatteita. Kyllä vaatteissa on kaikissa nimi.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Tulli ratsasi n laatikkoa Tallinnan-kaljoja - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat

Kaikin puolin huvittava uutinen muuten, mutta tämän herrakerhon uhriutuminen rupesi vituttamaan. Ensin avaudutaan mediassa kuinka yritykset kärsivät viinarallista, mutta harrastetaan seuraavaksi samaa itse ja porataan kuinka taas sorretaan. Kuva yrittäjistä aikamme marttyyreina vahvistui taas vähäsen.

Oikein toimittu viranomaisilta, olisin halunnut päästä näkemään pönöttäjien ilmeet kun juomat lähtee. Ehkäpä nyt yhdistyksen ja yksityisen tarjoamien juomien erokin selvisi.
 

TW

Jäsen
Mikä vittu tossa mun tolppapaikassa kiinnostaa? Taas joku urpo parkkeerannut romunsa siihen. Aulis tuu nyt siirtämään paska Astrasi pois tai laita edes puhelimesi päälle.

Muuten pysäköisin koko yöksi ton perään mutta ei viitsi blokata kaikkia muita.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Oikein toimittu viranomaisilta, olisin halunnut päästä näkemään pönöttäjien ilmeet kun juomat lähtee. Ehkäpä nyt yhdistyksen ja yksityisen tarjoamien juomien erokin selvisi.
Hakanen kritisoi tullia ja verottajaa huonosta tiedottamisesta.

- Kyllä pitää sanoa, että h*lvetin huonosti on tiedotettu. Me emme olleet tällaisesta tietoisia ollenkaan, että yhdistys ei saa tarjota tuontijuomia, enkä usko, että muutkaan ovat. Me nyt jouduimme tästä maksamaan, mutta toivon, että tulli ja verottaja tiedottaa aiheesta jatkossa aktiivisemmin.
Pitäisikö tullin tai poliisin soittaa erikseen jokaiselle suomalaiselle ja selventää pelisäännöt, vai mitähän tuo mahtaa meinata? Ei ne ainakaan mulle ole soitellut muistakaan laeista ja asetuksista, mutta silti tiedän ettei esim. kaupasta saa hakea kamaa maksamatta. Luulisi yrittäjien olevan sen verran fiksuja että ottavat asioista selvää, jotenkin ymmärtäisin jos kyseessä olisi joku marttakerho.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
En muista mistä luin, mutta juttu meni jotakuinkin näin: "luulin että kukaan ei pitänyt minusta koska olin läski. Treenasin itseni kuntoon ja huomasin olevani kusipää."

Joku voisi sanoa tätä osumaksi.

Totta kai pieni kusipäisyys ison fyysisen muutoksen jälkeen tulee osaksi itseään, mutta tuskin kukaan siitä voi millään logiikalla tehdä itselleen hienoa elementtiä tai oleellista osaa persoonassa. Kyllä se oma kipeä ja kilojen kanssa taisteltu taival edelleen pitää maan pinnalla suht hyvin.

Tuollaiseen täysin turhaan ruikuttamiseen pitää sen sijaan reagoida terävästi. Totuus ei ole aina mukavaa kuultavaa, mutta tuossakin minun esimerkissäni kundilla oli kaikki avaimet omissa käsissään. Turhaa vinkumista siis.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Ankeita nämä marraskuun päivät. Sadetta, TPS ottaa taas kuokkaan ja futiksen MM-karsinnoissa pelkäämiäni tuloksia. On kuitenkin typerää valittaa mistään tällaisesta. Sukulainen saanut tänään aivoinfarktin ja joutunut sairaalaan. Toivotaan parasta. Vetää hiukan hiljaiseksi, juuri kun syntymäpäivänäni tässä taannoin saatiin äidin isä haudan lepoon, niin isäni veli (eli setäni) saa infarktin.

Minä sentään siedän tällaisia uutisia, tapanani ei ole ottaa suurta murhetta. Enemmänkin vituttaa aina muiden ihmisten murheet. No, onneksi huomenna on vapaapäivä, lohdullista.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Tälä hetkellä ei vituta kyllä muu, kuin tuon Kevan Ailuksen naama. Jumalauta miten voi olla noin ahne ämmä. Nyt paljastui, että on ehdottanut itselleen 2,3miljoonan työsuhde asuntoa mutta on "joutunut tyytymään" puolet halvempaan. Kahdet lapsilisät revitty "tietämättä", ajellaan 47k bemarin kanssa yms.

Eikä tämä tietenkään eroa tehtävästään, koska odottaa potkuja jolloin saa vielä 200000e erorahoja.

Jumalauta ja sitten kytätään työttömien sossurahoja ettei kukaan saa senttiäkään ylimääräistä. Samaan aikaan johtajat vetävät rahaa ovista ja ikkunoista ja veronmaksaja maksaa vielä kaikki viulut. VMP !!
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Tulli ratsasi n laatikkoa Tallinnan-kaljoja - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat

Oikein toimittu viranomaisilta, olisin halunnut päästä näkemään pönöttäjien ilmeet kun juomat lähtee. Ehkäpä nyt yhdistyksen ja yksityisen tarjoamien juomien erokin selvisi.

No joo. Sinänsä pikku juttu.

Tästä taas tuli mieleen eilen TV:ssä näytetty Suomen Tulli-jakso, jossa joku jamppa toi pakettiautolla 110 laatikkoa olutta Suomeen. Hän selitti pitävänsä syntymäpäiväjuhlat. No, virallisesti hän oli täyttänyt vuosia jo kaksi viikkoa aiemmin. Selitys kuitenkin hyväksyttiin ja kundi sai pitää kaljansa.

Saa siinä olla aika saatanalliset bileet, että 2640 tölkkiä kaljaa saadaan menemään.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kahdet lapsilisät revitty "tietämättä",

Toi Ailus kyllä vituttaa huolella. Ja samalla kyllä myös hävettää sen puolesta. Ihan pokalla sanoo, ettei muka tiennyt, että on saanut lapsilisiä Norjasta, kun ne on menneet hänen norjalaiselle tililleen eikä hän ole sitä tiliä käynyt katsomassa sitten vuoden 2002. Uskottavaa? No mutta jos ne rahat siellä ovat koskemattomina, niin nehän on sitten helppo palauttaa. Tuskin kuitenkaan ovat.

Mitähän jos minä toimisin niin, että nostaisin Kelalta jotain tukea (vaikkapa asumistuki), johon en olisi oikeutettu. Sitten selittäisin vain, että katos kun en tiennyt, kun ne meni toiselle tilille. Tuskin paljoa auttaisi, vaan petostuomio tulisi niin että heilahtaa.

No joo. Sinänsä pikku juttu.

Tästä taas tuli mieleen eilen TV:ssä näytetty Suomen Tulli-jakso, jossa joku jamppa toi pakettiautolla 110 laatikkoa olutta Suomeen. Hän selitti pitävänsä syntymäpäiväjuhlat. No, virallisesti hän oli täyttänyt vuosia jo kaksi viikkoa aiemmin. Selitys kuitenkin hyväksyttiin ja kundi sai pitää kaljansa.

Saa siinä olla aika saatanalliset bileet, että 2640 tölkkiä kaljaa saadaan menemään.

Mun puolesta ihmiset saavat tuoda Tallinnasta omaan käyttöönsä ja bileisiinsä niin paljon viinaa kuin haluavat. Mutta mites se menee se alkoholilaki? Ihminen tuo viinaa Tallinnasta, pitää bileet jossa ottaa vierailta maksun noista tuontiviinoista. No sehän on laitonta, se on selvä. Mutta jos ihminen tuo viinaa Tallinnasta, pitää bileet ja tarjoilee juhlaväelle ilmaiseksi alkoholia rajattomasti, niin onkos se muka ihan laillista? Jos tuo on täysin laillista, niin miksi baarit eivät saa (Valviran mukaan) myydä viinaa tappiolla jos yksityiset ihmiset saavat jaella sitä ihan ilmaiseksi?
 

hanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
raitapaita
Sanotaan tuosta case Ailuksesta, tai naisesta itsestään, mitä tahansa, niin mua hiukan vituttaa tuo asuntoedun verotusarvocase. Mulla on joskus ollut autoetu, ennen kun totesin, että kilometrikorvauksilla jopa tienaa, kun ajaa tarpeeksi vanhalla autolla. Vaan ei mun tullut mieleenkään lähteä palkkakottorille tarkistamaan onko mun auton verotusarvo laskettu oikein.

Meinaan saattas hieman vituttaa maksaa niitä mätkyjä ehkä tuollakin palkalla. Tdettakoon toki, että julkisuudenhallinnassa olisi paranettavaa, vaikka tottaha se on, että "kaikki haluavat kauniita esineitä ympärilleen".

Enemmän vituttaa Paatero, tossa Aarnion casessa kun suurin ongelma on, että poliisissa joku vuotaa tietoja medialle. Eikä se YLEn urpo toimittaja edes tarttunut tuohon. Aivan.

Lisäksi vituttaa, että taas tuli uusi ennätys hyttysistä suomalaismetsässä. Vittu 20.11., viimevuodesta yli viikko pa(h/r)emmaksi.

t. hanu
 
Viimeksi muokattu:

Germanicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
*HIFK* Germanicus Julius Caesar Claudianus
Scholl

Kyllähän nuo Shollin fudut pisti hiukan vituttamaan. Kuten niin moni muukin kirjoittaja, olen samaa mieltä siitä, että nyt lähti yksi mielenkiintoisimmista palstalaisista. Tämä saitti tulee muuttumaan koko ajan harmaammaksi ja tylsemmäksi, koska kiinnostavimmat kirjoittajat vähentävät kirjoitteluaan tai saavat fudut. En todellakaan jakanut veli Schollin arvoja, mutta mielenkiintoisia kirjoituksia tuo "saksalainen" raapusti.

Vituttaa palstan puolesta Schollin fudut!
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Sanotaan tuosta case Ailuksesta, tai naisesta itsestään, mitä tahansa, niin mua hiukan vituttaa tuo asuntoedun verotusarvocase. Mulla on joskus ollut autoetu, ennen kun totesin, että kilometrikorvauksilla jopa tienaa, kun ajaa tarpeeksi vanhalla autolla. Vaan ei mun tullut mieleenkään lähteä palkkakottorille tarkistamaan onko mun auton verotusarvo laskettu oikein.
En tunne erityistä sympatiaa Ailusta kohtaan, vaikuttaa harvinaisen opportunistiselta eduntavoittelijalta, mutta ajattelen hieman samansuuntaisesti kuin hanu yllä. Tosin Ailuksen asunnon verotusarvo on ollut niin matala, että kuka tahansa työsuhde-etujen verotuksesta millään lailla perillä oleva ymmärtää, että jokin ei ihan täsmää. Sinänsä minulla ei ole valittamista, jos joku valtionyhtiön johtaja saa osana kokonaispalkkaansa auton ja asunnon verotettavina luontaisetuina. Niistä vain maksetaan asianmukaiset verot, samalla tavalla kuin kaikki muutkin joutuvat maksamaan.

Ailuksen autoetu on puhuttanut ihmisiä kovasti. Mielestäni auto-casessa on moitittavaa korkeintaan tuo kilpailuttamiskysymyksen hoitaminen, mutta sekin vain teknisenä nyanssina. Jos työsuhdeautoja koskeva politiikka Kevaa koskien ei erikseen kiellä avobemarin tai kyseisen hintaisen auton hankintaa, niin paskanko väliä. Jos autoetuun oikeutettu henkilö haluaa avobemarin, niin saakoon hän sellaisen minun puolestani. Verot hän joutuu siitä kuitenkin maksamaan. Nyt jengi on ollut kovasti näreissään varsinkin liian hulppeista työsuhdeautoista, mutta samalla ei huomata sitä, että työsuhdeautot eivät ole ilmaisia saajilleen. Olettaen, että rahapalkka vastaavasti vähenee työsuhdeauton verotusarvon verran, silloin homma on kestävällä pohjalla. Niin ei voi tietenkään menetellä, että rahapalkka pysyisi samana, mikäli henkilöllä on vapaus valita mikä tahansa pirssi vielä palkan päälle.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Vituttaa kun Jengi ei saa otettua pois noita "Sent from my iPhone using Tapatalk". Tapatalk on hyvä ohjelma ja siellä on sellainen kohta josta tuon allekirjoituksen saa pois! Käyttäkää sitä!

Sent from my Amiga 500 using Deluxe paint 2.0
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
"Sini Saarela vapautui vankilasta" huutaa kaikki mediat tällä hetkellä. Mulla on yksi kysymys:

KETÄ VITTU KIINNOSTAA???

Saatanan kriminaali ämmä olisi saanut maata paskaisessa sellissään vaikka viisi vuotta, oppishan olemaan. Eiköhän toi kohta heilu taas jossain laivan kyljessä kiinni ja sitten taas selitellään.
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Edmonton Oilers
Eilen ei tullut pikkukundeille Aku Ankkaa eikä mulle tänään Veikkaajaa. Kyllä mä sen voin padillakin lukea, mutta sen verran old school olen, että mieluummin lukisin sohvalla paperiversiota, varsinkin, kun muija on tänään pikkujouluissaan ja saisi rauhassa möllöttää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös