Läskitursas perhe - isä tenuttaa, huohottaa ja hikoilee, äiti koilottaa kovaan ääneen lomasuunnitelmiaan niitä kuuntelemattomalle miehelleen ja läskit lapset tunkevat toisten penkeille, roikkuvat selkänojilla ja kitisevät lisää karkkia.
Argh. Tuosta tuli paha olo ja vitutus jo lukiessa. Pudotusluukku koneen lattian läpi olisi tuollaiselle perheidyllille paras ratkaisu.
Lisätään nyt vielä lapsikultiin yksi vesseli, joka potkii edellä istuvan penkkiä koko matkan ajan, sekä vieressä oleva sylivauva, joka itkee koko matkan, milloin ei laske alleen tai sylje syömäänsä kummallista mössöä vieressä istuvan päälle. Näistä kahdesta mallista olen päässyt nauttimaan parinkin lennon aikana. Ovathan vauvat herttaisia jne jne jne jne, mutta jos se vauva sylkee päälle jotain mönjää ja itkee niin, että tärykalvot räjähtävät, niin ei ehkä tuonikäistä pitäisi koneeseen edes ottaa.
Muutenkin hieman ihmettelen, miksi lomamatkoille ja vastaaville pitää ottaa niin kovin pieniä lapsia. Ei lapsi niistä mitään muista tai tajua jälkeenpäin, eikä pieni lapsi yksinkertaisesti jaksa pidempiä matkoja lentoineen, odotuksineen ja muine rasituksineen.
Luulisi, että perheenäidille ja -isällekin voisi tehdä terää, jos saisi tehdä joskus matkan joko kaksistaan tai vähän vanhempien lasten kanssa. Eri asia, jos ei ole mitään tätiä, mummua tai muuta hoitajaa lapselle siksi aikaa, mutta silloin ei ehkä kannattaisi lähteä mihinkään Espanjan lomalle halpalennoilla vaan odottaa, että jälkikasvu kasvaa.
Mietin, että olen itse ollut lapsena lähempänä varmaan kymmentä ennen kuin olen ensimmäistä kertaa lentomatkalla/ulkomaan lomamatkalla ollut, enkä muista näistäkään reissuista kuin yksittäisiä välähdyksiä. Jos minut olisi raahattu jonnekin kaksi-tai kolmevuotiaana, niin yhtä tyhjän kanssa se olisi ollut.
Siltikin ehkä ennemmin lapsia viereen ja lähelle kuin punaniskajuoppoja ja läskejä gelatinous cubeja valmiina absorboimaan jokaisen pahaa-aavistamattoman kanssamatkustajan, jos läskihyytelö vain sattuu turbulenssin aikana hyllymään väärään suuntaan.
Pätee kyllä bussimatkoihinkin. Kerran olin bussin takapenkillä, edessä olevalla penkillä röhnötti Bill Clintonin näköinen mutta kaksi kertaa tämän kokoinen läski jenkki, jonka penkissä oli jotain ongelmaa tai sitten jousitus ei kestänyt tämän painoa, ja penkki taipui taaksepäin koko ajan. Takanani oli bussin takaikkuna, joten olin murskautua imperialistisen jenkkivalloittajan hampurilaisilla lihotetun ruhon alle matkalla Gibraltariin.