Saatanan perkele, että onkin kaikki taas huonosti. Sairaus vie voimat, duuni on perseestä, viikonloppu meni jälleen liian nopeasti, ahdistaa ihan järjettömästi, massit on vaihteeksi finaalissa ja ihmissuhderintamallakin homma kusee oikein kunnolla. Joskus sitä miettii, että onkohan ihan vitun lapsellista vaan uskoa siihen, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi, varsinkin kun tietää, että ei muutu.
Noh, nykyisessä duunissa ei onneksi enää kauaa tarvitse lusia. Ja jäljellä olevaan aikaan sisältyy vielä polvileikkauksesta toipuminen. Parempi se on nyt kuin työttömänä, saa ainakin sairauslomarahat. Vielä kun kuukauden jaksaisi, sitten leikkauspöydän kautta pitkälle saikelle. Sitä vaan en tiedä, että mitä sitä alkaisi tekemään kun nykyinen duuni loppuu. Jonkinlainen uudelleenkouluttautuminen olisi varmaankin järkevää.
Vaikka vitunko väliä silläkään on. Vituiksi menee kuitenkin. Tilanteet muuttuu, maisemat ja naamat vaihtuu mutta vitutus on vakio.