Mainos

Vitutusketju

  • 10 724 463
  • 56 276

Orman Mollis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Syy taisi selvitä!

Trenchtown kirjoitti:
Saattaa toki olla joku kiukkuinen vatsatauti, mutta oireet sopivat vähän liian hyvin ruokamyrkytykseenkin. Eilen käyty kebabilla illansuussa,eh?

Ruokamyrkytys on mahdollinen, tosin ihan kotiruokaa olen kokkaillut (ei ole tullut kebabia/ulkona syötyä viikkoihin). Täällä päin Suomea (Mikkeli-Jyväskylä välisellä akselilla) on riehunut rajusti Noro-virus, niin sairaaloissa kuin ihan "kansan keskuudessakin". Ja tämähän se taisi meikäläiseenkin aamuyön tunteina iskeä!! Pikkulainaus tuolta tekstistä: "Tartuntatavat
Virus leviää tavallisimmin henkilöstä toiseen tapahtuvana kosketus- tai pisaratartuntana, mutta se voi levitä myös saastuneiden elintarvikkeiden tai veden välityksellä. Virus saattaa päätyä marjoihin, hedelmiin ja kasviksiin, jos niitä kastellaan ihmisen ulosteella saastuneella vedellä. Virus voi siirtyä ihmisestä elintarvikkeisiin myös käsien välityksellä.

Oireet
Tartunnan saaneella on pahoinvointia, oksentelua ja ripulia. Myös kuume ja erilaiset pää- ja lihassäryt ovat mahdollisia. Oireet voivat olla usein hyvin äkillisiä ja voimakkaita mutta lyhytkestoisia.


Tyttöystävä kävi ostamassa apteekista jotain Imodium- lääkettä ja nyt ei ole tarvinnut käydä vartin välein vessassa laskemassa norppaa vapauteen.. Myös juoma on pysynyt jo pari tuntia sisällä ja kuumekkin laskenut n.38 celsiukseen, joten pahin taitaa olla ohi.. Pätevänä kaverina diagnisoin itselleni Noro-virus tartunnan!
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Orman Mollis kirjoitti:
Myös juoma on pysynyt jo pari tuntia sisällä ja kuumekkin laskenut n.38 celsiukseen, joten pahin taitaa olla ohi.. Pätevänä kaverina diagnisoin itselleni Noro-virus tartunnan!

En halua olla ilonpilaaja, mutta mikäli kyseessä on Noro-virus, se saattaa kestää toistakin viikkoa. Ja tavaraa tulee molemmista päistä. Tähän kun lisää kuumeen, niin ávot... Noron kanssa saattaa tulla yksi kohtuu hyvä päivä ja viisi paskaa, ihan kirjaimellisestikin.

Pidä huoli käsihygieniasta erityisen hyvin ja kuivaa handut esim. talouspaperiin. Apteekista saa Osmosal-jauhetta, joka on erityisesti ripulitaudin aiheuttavaa nestehukkaa vastaan hyvä lääke. Maistuu paskalle, mutta eipähän tarvitse pelätä kuivumista ja tiputusta. Myös nachot on erinomaisia, kun on laattatauti. Niissä on niin paljon suolaa, että pitää väkisinkin juoda nestettä. Samalla elimistö suolatasapaino pysyy balanssissa ja olo paranee. Kannattaa oikeasti kokeilla noita nachoja, toimii todella hyvin. Pitää vaan muistaa pureskella kunnolla...

Tsemppiä!
 

scholl

Jäsen
Mutsi on himassa tiputuksessa leikkauksen jäljiltä. Sairaalassa oli kuulemma ollut Noro-virusta. Kun lähti pois niin sanoivat, että saattaa olla mahdollista, että mutsikin olisi saanut tartunnan. Itämisaika 1-4 päivää. Varmaan loistava fiilis, jos ensin saa jatkuvana tiputuksena särkylääkettä ja sitten samaan syssyyn tulisi vielä tuo Noro.
 

CatGarfield

Jäsen
Suosikkijoukkue
Internazionale, Newcastle, NY Rangers, HIFK, ManU
Oma typeryys

Että piti jättää katsastus viimeiseen mahdolliseen päivään. Eilisiltana katson, että autossa on kaikki kunnossa, ja hyvillä mielin aamulla kävelen parkkipaikalle. Auto käyntiin ja pakki päälle, vähän kytkintä ylös, ja hirveä vinkuna alkaa. Käsijarru jumahtanut, eli ei vapauta takarenkaita kokonaan, vain osittain. Hyvin ehtii mistään korjaamolta saada apua saman päivän aikana, kun omat autoremonttitaidot lähenee nollaa.

Ja katsastustulos, yllätys, yllätys, hylätty (seisontajarru ainoa vika). Turha laite koko seisontajarru, vähän käytettynä "voi ruostua kiinni". No niinpä. Eikä tietenkään olis voinu katsastaa yhtään aikaisemmin. Vikaa se ei olis poistanut, se varmaan oli tullakseen, mutta olisi säästänyt ylimääräiseltä rahan- ja ajankululta, kun pitää uudestaan mennä katsastamaan. Enkä edes ala tässä vaiheessa meuhkaamaan nykyisistä varsin poskettomista katsastusmaksuista, kun syyllisen "pomppaamiseen" löydän peiliin katsomalla.

Vianhan olisin luonnollisesti korjauttanut, jos se olisi ilmennyt aiemmin. Tää on niin Murphyn lakia. Tällaisilla sattumuksilla sais joskus se lottovoittokin tulla.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Mulle on aivan sama kuka nää loppupelit liigassa vie (kun omat on kesäl... Onnelassa), mutta ei voi kun ihmetellä tota JP Jaloa. Kuinka kauan äijä on näitä pelejä selostanutkin niin silti näkyy vielä tota todella säälittävää puolueellisuutta selostuksessa. Rita iski todella komealla laukauksella maratonpelin ratkaisun jatkoajalla ylämummoon ja miten JP reagoi? Selostus oli kuin tasoa runkosarjan ottelu lokakuussa JYP-SaiPa ja 1-1 tasoitus toisen erän alussa. Kun muistelee HPK:n voittomaalia HIFK:ta vastaan viikko takaperin, ei ole vaikeaa päätellä kumman puolella Turun turhake tässä ottelusarjassa on...
 

Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS
Nyt jotain viidettä päivää tässä kiertävässä flunssassa. Eilen ei enää ollut kuumetta ja tänä aamuna taas yllätys! Vittu! Töihinkin on pakko lähteä!
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Ei vittu!Parhaissa farkuissa perseen kohdalla sauma ratkennut ja pieni reikä.Vittu sitä kun kaikki teetetään nykyään halpatyövoimalla.Farkut ei edes olleet kovin halvat ja vasta syksyllä ne ostin.Vitutusta lisää vielä se,etten tiedä kuinka kauan olen julkisilla paikoilla kulkenut lähes persvako vilkkuen.No pakko mennä ostamaan uudet housut.
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Uusi maa, uusi kaupunki ja kova hinku tutustumaan paikalliseen elämään. Hätäiseen viikon olen ollut täällä ja tänään jo neljäs päivä sairastamisen merkeissä sisällä. Okei, kävin yhtenä päivänä kaupassa, mutta muutoin vain sisällä. Kuumetta oli päälle 38 astetta, mutta onneksi eilen oli jo lähes normaali lämpö ja tänään näyttää myös ihan hyvältä tuon suhteen. Mutta jos jotain syöt tai juot, niin nopeasti ne sapuskat myös löytävät tiensä ulos. Joku vatsapöpö siis varmaankin kyseessä. On koko ajan kohtuu voimaton olo ja sänky tuntuu ihan hyvältä keksinnöltä...josta päästään siihen, että pakkolevosta(kin) johtuen selkä, niska ja hartiat ovat aivan jumissa ja kipeinä. Mutta kun ei pystyssäkään jaksa pitkiä aikoja olla.

Alkaa kypsyttää pikku hiljaa. Huomenna tulee sitä paitsi jo vieraita, joten olisi kiva olla sitä ennen kunnossa.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
vilperi kirjoitti:
,etten tiedä kuinka kauan olen julkisilla paikoilla kulkenut lähes persvako vilkkuen.

Ei jumangegga. Kalsarit - missä pelaa?
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Paitselo kirjoitti:
Ei jumangegga. Kalsarit - missä pelaa?
Hieman liioittelin.Toki kalsarit oli jalassa,mutta silti...
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
vilperi kirjoitti:
Hieman liioittelin.Toki kalsarit oli jalassa,mutta silti...
... no niin, tietenkin kalsarit väärinpäin jalassa ja sepalus auki.

Mulla oli aikoinaan sama probleema. 100 € Dieselit ja perse repesi varmaan parin kuukauden kuluttua housuin ostosta. Tarkoitan, että housut repesivät perseen kohdalta. Kalsarit oli oikeinpäin. Edellinen vitutti, jälkimmäinen ei.

Vitutukseen on syytä nytkin. Niskajännityspäänsärky tulossa, pään vasemmalla puolella on jo ikävää sykkimistä, varma merkki tulevasta, eikä ole mitään lääkkeitä. Ei Panadolia, ei Sirdaluudia, ei mitään. Jaksaa paljon lähteä apteekkiin. Sitä paitsi Sirdalud on reseptin takana, eikä minulla sellaista ole.

Vain herne-maissi-paprika -pussi on apunain. Voi.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uleåborgir kirjoitti:
... Vain herne-maissi-paprika -pussi on apunain. Voi.

Mene hyvä mies kuumaan suihkuun! Laita nupit kaakkoon ja suihkuta niin kuumaa vettä kuin iho kestää niska-hartiaseudulle. Suihkun jälkeen venyttele niin hyvin kuin suinkin mahdollista ja koita saada paikat auki. Voit myös levittää mitä tahansa voidetta kipeälle alueelle ja yrittää avata kyhmyjä. Ruokaöljykin käy, mutta sitten kannattaa ehkä mennä vasta sen jälkeen suihkuun :). Kun iho on liukas, on paljon helpompaa saada jopa itse vähän paikkoja avattua ja helpotusta kipuun. Kokeile myöhemmin myös kuumavesipulloa, mikä lämmittäisi hartioita. Ilmeisesti sulla ei ole sellaista kaurapussia, mikä on erinomainen lihaskivun parantaja. Laita pullo tms. vaikka sukan tai tyynyliinan sisään ja niskan taakse.

Tsempit! Kärsin itse samasta vaivasta, tosin "tilastani" johtuen, en saa syödä parasetamolia vahvempia lääkkeitä. Ja parasetamoli ei taas toimi mulla lainkaan... joten näillä kotikonsteilla on yritetty jumissa olevia paikkoja parannella. Useimmiten auttaa ainakin vähän.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
BoredOldLady kirjoitti:
Mene hyvä mies kuumaan suihkuun! Laita nupit kaakkoon ja suihkuta niin kuumaa vettä kuin iho kestää niska-hartiaseudulle.

Niin täytyy tehdä. Voi vitsi, kun olisi oma sauna, sen avulla saisi paikat auki. Jyske alkaa olla jo tosi v****mainen. Heti kun nousee ylös, meinaa taju lähteä. Onneksi vaaka-asento tuo helpotusta asiaan ja potentiaalinen katkaisupeli Canalilta.

Fysioterapeuttini sanoi, että tämä jyskytys ja lähestulkoinen pyörtyminen johtuu siitä, että päähän verta vievät verisuonet voivat olla puristuksissa näiden krampissa olevien pienenpienten niska-hartialihasten välissä. Monesti kun saa tuollaisen paikan auki, alkaa korvissa kuulua kohinaa ja särky hellittää.

BoredOldLady kirjoitti:
Tsempit! Kärsin itse samasta vaivasta, tosin "tilastani" johtuen, en saa syödä parasetamolia vahvempia lääkkeitä. Ja parasetamoli ei taas toimi mulla lainkaan... joten näillä kotikonsteilla on yritetty jumissa olevia paikkoja parannella. Useimmiten auttaa ainakin vähän.

Enpä minäkään muuta voi käyttää kuin parasetamolia, koska minulla on paha asetyylisalisyylihappoallergia, enkä voi napsia buranaa, aspiriinia tai mitään asa-johdannaista. Tai käyttää esim. Voltaren-geeliä tai Mobilatia. Tulisi sairaalareissu.

P.S. Panadol Zappilla on tapana auttaa kaikkia.
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Nokkis kirjoitti:
Toinen lääkäri ehdottomasti kielsi moiset toimenpiteet ja määräsi armottoman kasan 800mg tulehduskipulääkettä. Niitä kun aikansa napsi niin homma lähti paranemaan. Nykyään osaa jo oireita sillä silmällä seurata ja välttää tuo viheliäs vaiva.

Ei muuta kuin tsemppiä vain!
Oikeastaan esim. niska/ hartiasärkyihin auttaa myös ns. lihaksia rentouttavat lääkkeet. Laatikollinen 100 mg Norflexia esim. on kova sana, mutta on reseptilääke.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Uleåborgir kirjoitti:
Vitutukseen on syytä nytkin. Niskajännityspäänsärky tulossa, pään vasemmalla puolella on jo ikävää sykkimistä, varma merkki tulevasta, eikä ole mitään lääkkeitä. Ei Panadolia, ei Sirdaluudia, ei mitään. Jaksaa paljon lähteä apteekkiin. Sitä paitsi Sirdalud on reseptin takana, eikä minulla sellaista ole.

Lähimmälle nyrkkeilysalille maanantaina sopimaan kuntonyrkkeilykurssin tmv. aloittamisesta. Purkaa em. vaivat 5-10 treenin jälkeen eikä oireet vaan ei vaivaa korjaavia höpöhöpölääkkeitä, pakastepusseja, kuumia suihkuja tahi muita Pirkka-niksejä tarvita. Kokemusta on.
 

M10

Jäsen
Vituttaa, että Chiodon piti itse suojella itseään ja Jokeripelaajille ei tehty veskan päälle ajamisen jälkeen yhtään mitään.

Vitun lampaat.

No homma varmasti muuttuu Alatalon tulon myötä. Saletisti juu.
 

ParkTudor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Vituttaa toi HPK:n munaton esitys. Ei ollu aseita murtaa jokereiden puolususta. Vituttaa jokerifanit ja niiden ääliöimäiset kirjottelut ja vituttaa YLIVIESKA.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
ParkTudor kirjoitti:

Hei, jollakin sama vitutuksen aihe.

On muuten sellainen takapajula ja kaikki tuon tuppukylän mulkut asukkaat pitäisi eristää jonnekin Lappiin kymmeneksi vuodeksi. Ja sen kylän perkeleen tasa-arvoiset risteyksetkin, onko niitä kolmioita mahdoton laittaa sinne? Missään päin maailmaa ei ole niin idiootteja risteyksiä kuin Ylivieskassa. Ja miten noin pieneen kaupunkiin mahtuu niin paljon porukkaa samaan aikaan?

Ensi kerralla menen Nivalaan. Siellä on sentään Lätkä-Pasikin.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Pressiboxi kirjoitti:
Lähimmälle nyrkkeilysalille maanantaina sopimaan kuntonyrkkeilykurssin tmv. aloittamisesta. Purkaa em. vaivat 5-10 treenin jälkeen eikä oireet vaan ei vaivaa korjaavia höpöhöpölääkkeitä, pakastepusseja, kuumia suihkuja tahi muita Pirkka-niksejä tarvita. Kokemusta on.

Niinhän se on, että liikunnalla saisi näitä ehkäistyä. Koneen ääressä tulee istuttua niin töissä kuin himassa. Tennistä tulee pelattua pari kertaa viikossa, mutta melkein aina tenniksen jälkeen tulee niskajännärihedari, se on vähän kumma juttu.

Ehkäpä puren hammasta liikaa kun pyrin federermäiseen peliin.

Nyt onneksi on lauennut tuo särky, taisi naksahtaa siinä vaiheessa joku nikama, kun Loosteri teki Bluesille aluksi pahalta näyttäneen, mutta myöhemmin vaarattomaksi osoittautuneen 1-2 -maalin.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Vittu. Neljällä lottorivillä 3 oikein, ei edes hiluja! Ja joku rahasta mitään tietämätön maajussi meni viemään sen 4,5 miljoonaa. Rehuiksi menevät ne miljoonat.
 

Ambi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Päänsärkyyn auttaa kun puristaa suht kovaa tuosta peukalon ja etusormen välistä [toisen käden peukalon ja etusormen välissä siis, ei millään ruuvauspenkillä, voi sattua enemmän], etsi siitä "mötikästä" kohta jota puristaessa sattuu eniten ja purista sitä n. 5 minuuttia, särky pitäis hellittää, t. nimin. viimeksi otin lääkettä päänsärkyyn vuonna 2001.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös