Lääkäri kun en ole, niin en oikein uskalla väittää vastaankaan sitä väitettä kohtaan, millä se ripuli oikein viime kädessä paranee, mutta omalta kohdalta uskallan sanoa, että pelkkä imodiumkuuri ripulitaudin aikana on parantanut meikäläisen aina, enkä ole ottanut mitään muuta lääkettä ko. taudin aikana. Tämä ulostustarvekin on käytännössä katsoen loppunut joko ensimmäisen kahden pillerin jälkeen, jotka olen ottanut ensimmäisen wc-reissun jälkeen, tai viimeistään toisen pytyllä istumisen jälkeen, jolloin en ole ottanut enää kuin yhden tabletin. Kivut ja polttamisongelmat vastassa eivät toki poistu, ennenkuin on saanut syötyä kunnolla kolme kertaa ainakin.Ei Imodiumia kannata ripulitautiin ottaa. Se vain lopettaa paskan lentämisen joksikin aikaa, muttei paranna mitään. Taudin aiheuttaja häviää ruumiista vaan paskantamalla.
Ketjun aiheeseen ja ylläolevaan viitaten, kyllä silloin joskus vitutti, kun suora lento Thaimaan Phuketista Helsinkiin oli ollut ilmassa noin puoli tuntia, ja ko. ripulitauti sai yliotteen meikäläisestä. 10 tunnin lennolla meikäläiselle oli varattuna oma yksiö koko lentomatkan ajaksi, ja siellä oli vielä istuttavakin kovien kipujen takia lähes koko matkan ajan.