Vitutusketju

  • 10 669 195
  • 56 216

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Lokit. Duunipaikan pihalla pesii pari lokkia, jotka syöksyvät heti kimppuun hirveän kiljunnan säestyksellä kun astut ulos. Eivät sentään ota kontaktia, mutta räpistelevät aggressiivisesti noin metrin päässä.

Lisäksi sain tänään ensimmäistä kertaa elämässäni lokinpaskat päälleni.

Sama, mutta tämä kotona. Eivät tänä kesänä hyöki niin pahasti kuin kahtena aiempana, mutta vittu kun niiden pitää kirkua ulkona koko saatanan yö ja tämän takia ikkunat on pakko pitää kiinni ja tokihan ikkunani ovat "suoraan aurinkoon".

Voi kun saisikin ampua nuo perkeleen paskat tuhannen palasiksi, mutta ei anna edes luonne myöten siihen hommaan, eläinrakas on aina eläinrakas.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Lokit. Duunipaikan pihalla pesii pari lokkia, jotka syöksyvät heti kimppuun hirveän kiljunnan säestyksellä kun astut ulos. Eivät sentään ota kontaktia, mutta räpistelevät aggressiivisesti noin metrin päässä.

Sama, mutta itselläni on duunipaikalla reisana varikset. Kyllä siinä mielellään pistää jalkaa toisen eteen, kun kaksi varista vuoron perään syöksyilee pään päällä. Taidan ottaa jonkun tussarin ens viikolla töihin mukaan, loppuu se syöksyminen.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Kohta kolme vuorokautta jatkuneet kuume ja plörötauti. Ei puhettakaan nukkumisesta, syömisestä tai aikaa kuluttaakseen mihinkään keskittymisestä - vain osmosalin/panadolin avulla sietokyvyn ylläpitoa. Yöt pelkkiä painajaisia ja hikoilua.

Voimat täysin menneet. Alkaa miehellä huumorintaju loppua.


Ranger
 

jessie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kohta kolme vuorokautta jatkuneet kuume ja plörötauti. Ei puhettakaan nukkumisesta, syömisestä tai aikaa kuluttaakseen mihinkään keskittymisestä - vain osmosalin/panadolin avulla sietokyvyn ylläpitoa. Yöt pelkkiä painajaisia ja hikoilua.

Voimat täysin menneet. Alkaa miehellä huumorintaju loppua.


Ranger

Suosittelen ripulilääkettä, esim. sellaista kuin Imodium (muistaakseni). Joskus olen itse ottanut ja kyllä siitä apua oli. Ja niitä nesteitähän pitäisi juoda, kuten varmaan tiedätkin. Mukulana kun tuli mahatautia sairastettua,niin äiti keitti usein mustikkasoppaa. En tiedä, että mihin mokoman vaikutus perustui, mutta edelleenkin sitä tulee ostettua, jos vatsassa ylimääräisiä murinoita ilmenee.Kai se on jotenkin riittävän "hellävaraista" vatsalle.

Parantumisia sinulle. Olet luultavasti kuitenkin jo voiton puolella.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Suosittelen ripulilääkettä, esim. sellaista kuin Imodium (muistaakseni).
Ei Imodiumia kannata ripulitautiin ottaa. Se vain lopettaa paskan lentämisen joksikin aikaa, muttei paranna mitään. Taudin aiheuttaja häviää ruumiista vaan paskantamalla. Nestetasapainosta huolehtiminen on tärkeintä, Osmosalin nauttiminen on hyvä juttu.

EDIT: Imodium on hyvä lääke esim. matkalla. Kun joutuu istumaan vaikka autossa tms lääketulpasta on korvaamaton apu.
 

raisu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicäns
Ei Imodiumia kannata ripulitautiin ottaa. Se vain lopettaa paskan lentämisen joksikin aikaa, muttei paranna mitään.
Lääke helpottaa kyllä oloa huomattavasti, patsi jos sattuu tykkäämään kuran lennättämisestä. Imocur on toinen lähes samanlainen lääke ja auttaa yleensä tosi nopeasti.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Vituttaa se pelle joka vei työpaikkani tiskiltä mallipuhelimen, olen siis puhelinliikkeessä töissä ja joku hemmetin ääliö pisti tiskiltä mallipuhelimen taskuunsa ja lähti ulos liikkeestä. Eihän noi kovin montaa euroa maksa, mutta se oli liikkeemme ainut mallikappale siitä puhelimesta ja nyt sitten saamme jonkun ääliön takia tilata sellaisen uuden, no toivottavasti kyseisellä ääliöllä on mukavat puheluhetket sen muovipalikan kanssa.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Suosittelen ripulilääkettä, esim. sellaista kuin Imodium (muistaakseni).

Kuten Alamummo totesi, osmosal on nimenomaan ripulilääke ja auttanut meikäläistä tämän aamun jälkeen sekä ripuloinnin että laatoittamisen osalta - olo on toki ellottava edelleen, mutta nesteet pysyvät onneksi jo sisällä.

Kuume ei ole silti kunnolla hellittänyt, ja oikeastaan avautumiseni liittyi paljolti siihen: En yleensä tule esim. pahimmassa flunssassakaan kuumeiseksi, mutta kun tulen vähänkin, nukkumisesta ei tule käytännössä mitään, unet ovat jatkuvasti liian levottomia/hikisiä ja vuorokausien nukkumattomuus vie voimat korvien(kin) välistä. Onneksi panadol on hiukan helpottanut hikoilua ja myös kuumetta.


Ja Rafaelille: Onhan se niinkin, mutta ainakin huomiseen ajattelin sinnitellä - ainahan voi komentaa vaikka emännän kuskiksi. Itse asiassa huomaan nyt, että jaksoin keskittyä kirjoittamiseen edes tämän verran, mikä on pariin päivään melkoista edistystä.



Ranger
 
Viimeksi muokattu:

L.I.N.K.K.U.

Jäsen
Suosikkijoukkue
H.I.F.K.
Voi vittu että on perseestä pelata pokeriturnausta, kun Welho päättää pistää yhteyden poikki huoltokatkon ajaksi!
 

Dilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, New Jersey Devils, Ässät
Kohta kolme vuorokautta jatkuneet kuume ja plörötauti. Ei puhettakaan nukkumisesta, syömisestä tai aikaa kuluttaakseen mihinkään keskittymisestä - vain osmosalin/panadolin avulla sietokyvyn ylläpitoa. Yöt pelkkiä painajaisia ja hikoilua.

Eilen alkoi itsellä sama, ei pysy mikään sisällä ja kuumettakin on. Enempää ei pysty kirjoittamaan, takaisin sänkyyn/oksentamaan.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vittu että vituttaa olla taas kerran töissä. Olin toukokuun kaksi viimeistä viikkoa lomalla ja juhannuksesta alkaa kesäloma. Tämä kolme viikkoa välissä on aivan perseestä. Himassa on rakennushommat kesken ja ei ne täältä töistä valmistu. Kaiken lisäksi homma on juuri nyt sellaista, että kaikille on aivan sama olenko täällä vai en. No palkka se on jostain saatava.

Onko kenelläkään hyviä työpaikkavinkkejä? Työkkärin sivuilla on pelkkää paskaa. No en mä kuitenkaan pois lähde, kun ei kukaan olisi niin hullu, että maksaisi edes tämän verran mitä nyt saan.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Pikkuhiljaa alkaa vituttamaan tämä kesäleskenä olo. Emäntä on Barcelonassa ja tuleepi vasta tiistaina takaisin. Ei tätä touhua aina jaksa, ryyppäystä, rilluttelua ja ihme touhua nämä kahdeksan päivää ovat pitäneet sisällään.
Onneksi jonkun järjen tässä hommassa pitää kissan hoito. Kissa on vanha (22-vuotias), eikä sitä parane jättää pitkäksi aikaa yksin. Enkä haluakaan. Luotto on kuitenkin kova mun suhteen, kun kaksi viikkoa vanhaa herraa täällä kaitsen...
 

Satellite

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Sympatiat K-Espoo & Minnesota Wild
No voi saatana. Tunnin mietin illalla mitä laitan päälle, shortsit vai farkut. Valitsin shortsit. Kohteena leffateatteri, ajattelin et jos tuleekin kylmä niin ei se mitään... Noh, sää oli helvetin paljon kylmempi. Shortsien ansiosta 1) jäädyin ja 2) hävitin bussikortin, kun se sattui olemaan taskusta josta tippuu herkästi tavaraa. Bussikortin hävitin toisen kerran alle kuukauden sisään. 15e/kpl maksaa uusi kortti (9e kortti ja 6e arvon palauttaminen).

Eihän tuo summa muuten haittaisi mutta kun ei sitten viidennestäkään työhaastattelusta herunut töitä kesäksi. Nyt elän edelleenkin opintolainalla, ja sitä nyt ei kehtaisi nostaa liikaa jonkun helvetin bussikortin takia. Kaiken lisäksi vituttaa olla yksin kotona (ilmeisesti koko loppukesän) kun ei ole töitä.

Noh, onneksi voi olla ylpeä siitä, että valtio kustantaa tämän kaiken. Ensin eletään siivellä opiskellessa, sitten opiskelun jälkeen siirrytään työttömäksi, ylikoulutetuksi DI:ksi, jonka jälkeen kela taas makselee tuet, mukaan lukien tämän opintolainan jonka joudun nostamaan kesällä... Not.

Ei vaan ole yhtään perspektiiviä töitten saamisen kannalta, ikinä en ole saanut kunnollista työtä mistään. Siitä sitten pitäisi olla positiivinen sen suhteen että saisi töitä edes kassalla valmistumisen jälkeen... Oman alan töistä ei osaa edes uneksia.
 
Mua vituttaa huolella.

Olin eilen polvileikkauksessa lähes puolen vuoden odottamisen jälkeen.
Sinänsä oli kiva päästä leikkaukseen, kun sitä oli odottanut pitäkään. Mutta se mikä tässä syö on se, että meikäläiselle tehtiin saman tien kunnon operaatio tähytyksen lisäksi. Rustoa korjailtiin ja polvesta poistettiin nivelpoimuja etc...
Se mitä tämä periaateessa tarkoittaa, että meikäläinen ei saa laittaa polvelle painoa kuukauteen. Noh, siinä meni sitten juhannus, muutot ja kaikki muut kuviot vähän uusiksi. Vittu.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Vittu!

Koitin vältellä viimeiseen asti yhtä "iltahommaa", kuitenkin tuttu ukkeli kun on, sai minut taivuteltua mukaan taloprojektiinsa..

Touhu alkoi sähkärin näkökulmasta ihan päin vittua, kauhea kiire oli saada sähköhommat rullaamaan eikä työmaalla ollut edes kunnolla mestaa mihin tehdä. No, nyt on 220 neliötä pohjaa valmiina valua varten, kauttaaltaan sähkölämmitteisenä. Siinäpä ensimmäinen selkeä työvaihe valmiina ja myös aika ottaa urakasta ensimmäinen erä maksuun, 25% koko urakasta. Ukkelin leuka loksahti kun eilen sanoin että sähköjen puolesta saatte valaa lattian pe-aamuna, laitan ekan maksuerän sitten postiin..

Olen vannonut etten tutuille urakoi, niin vain tuossakin ollaan mukana. Kesäillat saa notkua siellä normaalin työpäivän päälle ja kun rahasta aletaan puhua niin johan katsotaan kieroon. Kuka perkele oikeasti kuvittelee että jätkät käy puuhailemassa 6-12kk talolla ja elelee siinä toivossa että saavat rahansa joskus sitten kun talo on valmis..

Vituttaa muutenkin se, että tuollaisille koheltajille myönnetaan rakennuslupia.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Olen vannonut etten tutuille urakoi, niin vain tuossakin ollaan mukana. Kesäillat saa notkua siellä normaalin työpäivän päälle ja kun rahasta aletaan puhua niin johan katsotaan kieroon. Kuka perkele oikeasti kuvittelee että jätkät käy puuhailemassa 6-12kk talolla ja elelee siinä toivossa että saavat rahansa joskus sitten kun talo on valmis..
Sympatiat täältä. Exäni historiasta teki samaa duunia kuin sinä ja muistan hänen kiroilleen useasti, kun oli erehtynyt tekemään kavereille iltaduunia. Nämä kun eivät ottaneet millään ymmärtääkseen, että exä teki duunit otona ja pystyi tekemään siinä tahdissa kuin oikea työ antoi aikaa. Lisäksi laskujen maksamisesta oli loputon kädenvääntö. Kavereidenhan olisi tietysti pitänyt saada duuni ja tavarat lähes ilmaiseksi.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Hei, Crapbag, suosittelen muuten erään tietyn kysymyksen käyttämistä jos joku joskus ihmettelee kustannuksia tms., kysyt sitten "mihin osaan taloa et halua sähköä?" samoin kuin laatoittaja kysyy mikä osa kylpyhuoneesta jätetään laatoittamatta. Toinen asia mikä ihmisten on joskus rakennushommissa vaikea käsittää on se että hommat sisältävät myös "näkymätöntä työtä" eli se kun valmistellaan kaikki itse työtä varten, ja jälkityöt, suojaukset, siivous jne.. "Eihän sen yhden reiän poraukseen mee kuin kymmenen minuuttia?".
 

Tep

Jäsen
Vituttaa nämä puhelinmyyjät/tyrkyttäjät jotka koittavat saada vaihtamaan liittymää. a) Et saa puheesta mitään selvää, et mitään. Joko puhuvat liian hiljaa, liian nopeasti tai parhaassa tapauksessa molempia. b) Eikö niillä todellakaan ole tietoa, että kuka sen laskuni maksaa? Tai voisiko sen jo sillä ensimmäisellä kerralla merkitä sinne papereihin, että minulle ei tarvitse enää soitella sen tiimoilta. c) Luulevatko ne todella, (jos siis itse laskun maksaisin) että en osaisi itse vaihtaa liittymää, jos en olisi siihen tyytyväinen? d) Alaikäiselle älkää pliis kaupitelko enää ryppyvoiteita.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
..Se on noille "tutuille" ynnä muille (ei tietysti kaikille!) palveluksien tekeminen siinä mielessä raskasta, että ne käyttävät juurikin tätä "tuttuutta" häikäilemättä hyväkseen. Nyt on vaan kyse vieläpä aika isosta hommasta. Viime vuonna näihin aikoihin olin iltahommissa ex-appiukolle, siellä ei tarvinnut jännätä, koska tiesin että se tulee tasaisesti kysymään koskas sitä rahaa oikein halutaan/tarvitaan. Ja se oli jo silloin appiukko mallia x.

Olen koittanut hieman saada särmää itseeni ja poistaa sitä tiettyä joojoo-miehen leimaa, hiukan onnistunutkin. En tiedä mistä sekin luonteenpiirre on iskeytynyt kalloon, että kun joku tuttu/kaveri kysyy paljonko tahdot korvausta jostain jutusta, niin yleensä sanon: "emmää tiedä, anna nyt jos jotain haluat ni sen verran ku itestä tuntuu". Vaikka en rahassa tosiaan kylve, niin pyytäminen ei jotenkin luonnistu. Tuossa vitutuksen kohteessa tosin tuli laskettua aika kovakin könttäsumma ja esitettyä ukolle ennen töitä, nyt vaan jää nähtäväksi irtoaako siitä ensimmäinen erä vaikka "eihän teillä siinä vielä ollu kuin pieni homma". Rahamiehet on usein kaikista nitkumpia, tuollakin äijällä on entuudestaan varmaan puolen miljoonan egen talo, uusi maksaa varmaan sen 300-400k€ tehdä. Ja sitten ukko vääntää että mm. sähkösuunnitelmat teen hänelle siinä sivussa tosta vaan, hän paistelee hyvät makkarat sitten työmaalla.. voi taivas..xD Eipä oo kahvia edes tarjottu vaikka talon emäntäkin siellä pyörii joka ehtoo, saatana mitä juntteja! Oliko täällä joku rakentamista koskeva ketju, voisin sinnekin tunkea;)

Toisaalta jos sen kanssa ei päästä oikein samoille linjoille, niin voisi vielä haistattaa paskat ja todeta hävinneensä nuo jokusen kymmentä tuntia.. Tavallaan helpotus se olisi sekin, vaikka sitä rahaa perkules tarvisi aika kipeästi.
 

Rocco

Jäsen
Vituttaa nämä puhelinmyyjät/tyrkyttäjät jotka koittavat saada vaihtamaan liittymää. a) Et saa puheesta mitään selvää, et mitään. Joko puhuvat liian hiljaa, liian nopeasti tai parhaassa tapauksessa molempia. b) Eikö niillä todellakaan ole tietoa, että kuka sen laskuni maksaa? Tai voisiko sen jo sillä ensimmäisellä kerralla merkitä sinne papereihin, että minulle ei tarvitse enää soitella sen tiimoilta. c) Luulevatko ne todella, (jos siis itse laskun maksaisin) että en osaisi itse vaihtaa liittymää, jos en olisi siihen tyytyväinen? d) Alaikäiselle älkää pliis kaupitelko enää ryppyvoiteita.

Lue tämä jos rasittaa. Muakin rasitti, ei rasita enää.
 
Lue tämä jos rasittaa. Muakin rasitti, ei rasita enää.

Itse laitoin tuon kiellon myöskin tällä viikolla. Alkoi tosissaan vituttaa noi puhelinmyyjät. Osa on todella rasittavia, ei uskota ettei tosiaan kiinnosta se soneran liittymä tai joku kodin kuvalehti. Innolla odotan että tuo kielto astuu voimaan. Eilen soitteli taas jostain, sanoin vaan että on huono paikka, koska olin autossa. Myöhemmin en vaan vastannut siihen puheluun. Tietysti olisi voinut vastata ja sanoa että elkää enää soitelko, olen laittanut tuon kiellon.
 

Rocco

Jäsen
Itse laitoin tuon kiellon myöskin tällä viikolla. Alkoi tosissaan vituttaa noi puhelinmyyjät. Osa on todella rasittavia, ei uskota ettei tosiaan kiinnosta se soneran liittymä tai joku kodin kuvalehti. Innolla odotan että tuo kielto astuu voimaan. Eilen soitteli taas jostain, sanoin vaan että on huono paikka, koska olin autossa. Myöhemmin en vaan vastannut siihen puheluun. Tietysti olisi voinut vastata ja sanoa että elkää enää soitelko, olen laittanut tuon kiellon.
Olen itse alalla töissä ja olen huomannut että ei se esto välttämättä estä soittoja.

Jos soitettava puhelinnumerolista on vaikkapa 2222000-2222999, ja välistä yhtäkkiä puuttuu numero 2222123. Innokas kauppamies voi siihen numeroon soittaa, ihan kokeillakseen että vastaako kukaan. Se vain että soittaja ei silloin tiedä kenelle soitto menee. Salaiset numerot puuttuvat automaattisesti listasta, ja tästä tulee usein valituksia. Numero on salainen, mutta soittoja tulee silti. Tämä johtuu vain siitä että kyllähän numeroon voi soittaa kuka vaan, koska ei vaadi mitään erikoistaitoja arvata listasta puuttuvaa numeroa, mutta soittaja ei tosiaan tiedä kenelle puhelu menee.

Tosin jos listalla on ja soittoja tulee, kannattaa ilman muuta ottaa ylös tieto kuka soittaa ja tehdä reklamaatio.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Itse laitoin tuon kiellon myöskin tällä viikolla. Alkoi tosissaan vituttaa noi puhelinmyyjät. Osa on todella rasittavia, ei uskota ettei tosiaan kiinnosta se soneran liittymä tai joku kodin kuvalehti. Innolla odotan että tuo kielto astuu voimaan.

Täältähän sen voisi tarkistaa milloin laitoin kiellon, koska kerroin siitä palstalla. Jotain huhtikuuta veikkailisin itse, mutta niin vaan tuli viime viikolla myyntipuhelu. Jostain numerosta se tuli, noin sinänsä pitäisi ehkä kertoa niille, että tämä ei nyt mennyt oikein. Mutta se tosiaan kestää sen jonkun ajan. Jos vielä tulee, niin sitten pitää jo laittaa numeroita ylös ja pyytää myyjää ilmoittamaan nimensä.

Se pitää tietenkin muistaa, että mikään soitto ei ole sen myyjän vika, ne listat tulevat aivan muualta. Useimmat firmat suodattaa listoistaan pois kielletyt numerot. Kaikki ei niin tee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös