Voi vitun Matkahuolto! Tiistaina hajosi televisio ja jo samana iltana tlasinkin uuden, johon otin Matkahuollon kuljetuksen kotiin asti. Keskiviikkona oli jo tilausseurannan mukaan jakelussa, muttei mitään ollut kuulunut heidän suunnaltaan, koska pitäähän ne ajankohdat sopia että milloin olen kotona ja voivat tuoda sen. Eilen torstaina sitten tuli aamulla puhelua, jossa kyselivät milloin olen kotona ja sovittiin, että kello 13 eteenpäin voivat tuoda. 17.30 käsittääkseni loppuu tämän alueen jakoaika ja niin tuo nainenkin puhelussa sanoivat, että tulevat 13-17.30. välisenä aikana. Eipä mitään kuulunut, kunnes siinä kello 19 pintaan tuli puhelua, että heillä oli joku kuski tehnyt oharit ja eivät pysty sinä päivänä toimittamaan. Ei tuo nyt paljon harmittanut, koska sattuuhan näitä ja sovittiinkin tälle päivälle samoilla kellonajoilla uusi toimitusaika.
Eipä ole taaskaan kuulunut yhtään mitään! Eikä tuo toimipiste, jossa se telkkari on, ole tietenkään viikonloppuisin auki, jotta sen voisi jollain omalla kyydityksellä hakea. Saa nähdä tuleeko tänään vielä puhelua, jollain meriselityksillä vai vasta maanantaina taas uutta aikaa sopien...
Nämä on näitä ensimmäisen maailman ongelmia ja pieniä monen oikean murheen rinnalla, mutta pistää silti vituttamaan kun luvataan ja luvataan, muttei mitään tapahdu. Plus se että IFK:lla on kaksi vierasmatsia tänään ja huomenna, joita olisi ollut kiva katsoa.