Vitutusketju

  • 10 669 054
  • 56 216

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti tinkezione
Kokemusta on ihan omakohtaisesti lapsiperhekerrostalossa asumisesta. En tykännyt. Piste.
Kuten myös. Asun parhaillaan.

Kakaralauma pihalla heitteli pyörää ympäriinsä (ei omaansa), tuhoten sillä mm. yhteistä keinua keinun.

Otin yhteyttä isännöitsijään ja sain tiedon, että suora häätö moisen kakaran perheelle. Menin ulos, keräsin jannut kasaan ja puhuttelin. Nykyään on rauhallista ja pikkujannut moikkaa ja kysyvät lupaa pelata pudotusta varaston seinää vasten.


EDIT: wuhuu - ketjun 5000. viesti. Mää oon kunkku.
 
Viimeksi muokattu:

Pikku Myy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Tinde
Tää oli hyvä.
Kiitos toivotuksista. Mutta miten "anna olla" neuvo helpottaa minun työtäni tai siinä jaksamista? Epäilisin kuitenkin että useamman vuoden kauppatyökokemuksella tiedän, mitä minulta kassalla odotetaan tai mikä meidän kaupan kantiksia ottaa päähän. Meidän kaupassa, niin työntekijät kuin asiakkaatkin, odottavat muksujen käyttäytyvän. Jos he eivät niin tee, huomautan asiasta (samoin kun muutkin työntekijät). Toisaalta, huomautan possuilusta aikuisillekin asiakkaille. Vaikka olenkin töissä asiakspalvelijana ja "asiakas on aina oikeassa" , ei kaikkea tarvitse jaksaa/sietää. Jos mummot, jotka muodostavat ison osan asiakaskunnasta, vetävät herneet nenäänsä siitä, että joku pitää ipanaansa kärryissä sanon siitä. Ja jos pelkään, että muksu tippuu kassapöydältä sillä kiipeillessään, sanon siitäkin (kassapöytä ei ole kiipeilyteline, ei missään tilanteessa). Tai paistopistepullien tökkimisestä, irtokarkkien syömisestä, päättömästi juoksentelusta, rullaluistelusta sisällä tai pakkausten rutistelusta. Mikä siinä on niin kamalaa, että töissä odotamme asiakkaitten (niiden nuorimpienkin) osaavan käyttäytyä ja ottaa muut asiakkaat huomioon? Ja selvennettäköön myös se, etten minä niille muksuille ilkeile.

Edelleenkin vain ihmettelen sitä, että ihmiset kuvittelevat voivansa käyttäytyä ihan miten haluavat paikassa, jossa on jonkinlaiset hygieniavaatimukset, jossa käy satoja muita ihmisiä ja joka on joidenkin työpaikka. Mutta, kuten todettu; itsehän olen työpaikkani valinnut. Ja kaikesta ärsyyntymisestä huolimatta pidän siitä. Mutta koska asia ei enää millään tavalla sovi vitutusketjuun, jätän asian minun osaltani tähän.

Tälä hetkellä päänsärky ja ensi viikon Tallinnan-risteily vituttavat. Samoin kun se, että muru on koiravahtina jossain hevonkuusessa.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti Pikku Myy
Tälä hetkellä päänsärky ja ensi viikon Tallinnan-risteily vituttavat. Samoin kun se, että muru on koiravahtina jossain hevonkuusessa.

Mene Seacatilla tai vastaavalla Tallinnaan ja pudota v-linjalta kärki pois? 90 minuuttia per suunta on kohtuuaika katsella porojen "hassua" remellystä "hassujen" olutlavojen kanssa. MAHTAVISTA Viron kielen imitoinneista puhumattakaaan. Kolmen tunnin vaihtoehtoa en suosittelisi edes pahimmalle viholliselle.
 

Tinde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bajen, NY Rangers, Arsenal
Viestin lähetti Pikku Myy
Kiitos toivotuksista. Mutta miten "anna olla" neuvo helpottaa minun työtäni tai siinä jaksamista?

Siten että anna olla ne turhat ja ylimääräiset. Et ole kuitenkaan vastuussa sentään IHAN kaikesta mitä siellä kaupassa tapahtuu. Kyllä niiden vanhempien on otettava se vastuunsa omista kakaroistaan.

Siinä mielessä tää oli mulle niin hauska, että meillä on tässä lahistöllä neljä kauppaa joissa kaikissa käymme aina silloin tällöin, ja jokaisen henkilökunnan tunnemme. Syystä että kaikki ovat niin ihastuneet tyttööni joka on aina kohteliaasti tervehtimässä, sanoo ole hyvät ja kiitokset, on kaikin puolin aina auttavainen, olipa kerran jopa auttamassa maitokaapin täyttämisessä kun vaihdoin kuulumisia toisen myyjän kanssa, hän korjailee muiden käytäville jättämiä ostoskoreja paikoilleen ja availee ovia sisääntulijoille ja ulosmenijöille jne. jne.

Kun sitten kehtaan täällä ääneen sanoa että oliskohan joitain muitakin syitä miksi ne ostoskorit on likaisia kun minun tyttöni kengänpohjat, niin yksi toivoo ettei koskaan kohdattaisi ja toinen huutelee että kyllä se on vanhempien homma kasvattaa ne lapset.

Kyllä nyt ihan ketjun aiheisesti vituttaa kun oon epäonnistunut kasvatustehtävässäni näin täydellisesti. Mut hei, mä oon yksinhuoltaja ja mulla on asuntolaina ja... tähän ne kaikki mahdolliset kliseet perään (paitsi sossussa en oo koskaan käynny ja mitään tukia en nosta).

Taidan mennä nurkkaan häpeemään ja väännän muutaman kyyneleen vielä päälle. Nyt meni kyllä yöunet:)
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Kesä"-loma loppuu. Nyt on kyllä säiden puolesta täysin harakoille menneen puolitoistaviikkoisen jälkeen sen verran iso elin otsassa, että pitääkin varmaan heti ensitöikseen mennä pummimaan toista (palkatonta, huoh) lomaviikkoa jonnekin loppukesälle.
 

Vertical

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Samaa mieltä, mutta itseä vituttaa myös koko Kreikan joukkue, 90 minuuttia täyttä puolustusta ja pari vasta-iskua ja sieltä jostain tuurilla jokunen maali, on se vaan mahtavaa tuo jalkapallo. Syön pääni jos Portugali nousee tasoihin

Minäkö katkera? ja paskat.
 

Cairns

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miesten ringettemaajoukkue
vituttaa kun krapula pe-la yöstä tuntuu vieläkin
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilen tuli otettua 1-2 lasillista ruoan kanssa hyvässä seurassa. Nyt pitäisi sitten jaksaa olla koko yö töissä, mikä on aika kova haaste tässä olotilassa. Vituttaa, väsyttää ja tärisyttää.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti tuuski
Portugal # 20 Deco. Syy varmaan kaikille miehen otteita seuranneille selvä.
Vaikkei illan ottelussa kenenkään otteet suoranaisesti vituttaneet, niin Deco jäi kyllä minunkin mieleeni.

Hän nimittäin näytti pelin kulkiessa jatkuvasti siltä, että purskahtaa itkuun hetkenä minä hyvänsä. Sinänsä kyllä vitutti, ettei Deco saanut enempää pikkusukituksia kintuilleen. Sen verran ärsyttävän näköinen pikku-ukko, että olisi saanut alkaa pillittämään epäreilua maailmaansa jo ennen pelin loppua.
 

Dave T

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Palasimme vaimoni kanssa häämatkalta ja saimme saman tien tietää, että vaimoni isällä on jo puolen vuoden ajan ollut toinen nainen ja ero on edessä.

Vittu että ihminen voi tipahtaa korkealta alas lyhyessä ajassa. Ero on aina kahden ihmisen välinen asia, mutta lapset joutuvat aina kärsimään seurauksista. Tässä tapauksessa huolestuttaa teini-ikäisen kuopustytön sopeutuminen.

Nyt voi vain toivoa, että keidenkään välit eivät rikkoudu lopullisesti.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Viestin lähetti tuuski
Portugal # 20 Deco. Syy varmaan kaikille miehen otteita seuranneille selvä.

Ihmetyttää kyllä miksei tuota pelleä otettu vaihtoon.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Viestin lähetti L4E
Ihmetyttää kyllä miksei tuota pelleä otettu vaihtoon.

Koska Deco on brassi kuten valmentajakin.

Deco on kyllä taitava pelaaja mutta Kreikan pakit olivat aivan liian isokokoisia tälle pikku itkijälle.
 

Cimbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Liverpool
Harvemmin on duunissa olo näin paljon vituttanut. Yleinen väsymys ja kesäloman puute, siinäpä nuo syyt moiseen.
 

jake

Jäsen
Suosikkijoukkue
hifk
Viestin lähetti Turambar
Vuoden 2006 MM-finaali on varmaan Pakistan-Mongolia.

No, ei muuten varmasti ole. Pakistan tipahti Aasian esikarsinnassa Kirgisialle yhteismaalein 0-6 ja Mongolia Malediiveille yhteismaalein 0-13.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Faijan paras ystävä lähti tänään ilmavoimiin tuossa n. kahdeksan aikaan illalla. Harmittaa, vaikkakin tällä kaverilla ei ihan kaikista terveellisimmät elintavat olleetkaan. Voisi jopa sanoa, että hän kerjäsi tätä kohtaloa jo monta vuotta. Älkää juoko liikaa sitä viinaa... Ja säännöllinen kuntoilu olisi myös tarpeen. Perkele!
 

Jindebyne

Jäsen
Tämänpäiväisen Ilta-Sanomien pääotsikko jossa 17v jannu oltiin hakattu hengiltä ja kymmenkunta ulkopuolista oli vielä katsonut kun nuorelta mieheltä viedään väkivalloin elämä. Vittu, että voi jotkut ihmiset vituttaa paljon.
 

Pikku Myy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei niinkään vituta, surettaa tai ahdistaa tai jotain sinnepäin enemmänkin. Juttelin tänään yhden duunikaverin kanssa safkiksella. Kundi on tullut Suomeen pakoilaisena maasta jossa oli/on sotaa (en millään muista mistä). Hän on puolustanut maataan ja perhettään, nähnyt sukulaistensa kuolevan, nähnyt isänsä viiltävän viholliselta pään irti, tappanut. Poika on 17-vuotias, miun pikkuveikan ikäinen. Jotenkin pysäytti.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Viestin lähetti Trancezz
Tämänpäiväisen Ilta-Sanomien pääotsikko jossa 17v jannu oltiin hakattu hengiltä ja kymmenkunta ulkopuolista oli vielä katsonut kun nuorelta mieheltä viedään väkivalloin elämä. Vittu, että voi jotkut ihmiset vituttaa paljon.
Puolustetaan näitä silminnäkijöitä hieman:

"Hakkaaja uhkasi puukolla silminnäkijöitä

Toinen 17-vuotiaan hengiltä mukiloineista oli vetänyt puukon esille ja estänyt silminnäkijöiden puuttumasta tapahtumaan."

Näin siis päivän Iltasanomissa. Ja nyt ei vituta mikään, ihmeellistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös