Kannattaa välillä myös epäonnistua. Sekä totuttautua siihen että elämässä kaikki ei mene aina niin kuin suunnittelee tai haluaa. Jos et nyt pääse yliopistoon niin katsot missä meni valmistautuminen vikaan, otat siitä oppia ja seuraavalla kerralla paremmin. Elämä ei ole mikään 100 metrin pikapyrähdys tai suoritus josta saa lopussa lisäpisteitä miten nopeasti sen on hoitanut...
Ei tuo ykkösvaihtoehdon ”pummi” ole maailman pahin tapaus. Hain armeijan jälkeen vähän sinne tänne ja neljästä suosikistani tuli vain yksi ikävä palaute – juuri siitä nimenomaisesta tavoitteestani.
Opiskelin ja tein kuusituntista työtä vuoden verran ja pääsin seuraavana vuotena oikealle opintolinjalle. Tiesin silloin halpamaiset pääsykoemetkut jo paljon tarkemmin. Sain myöhemmin sovitettua jo opiskelemani opintoviikot/pisteet tukevaksi sivuaineeksi, joten sekään aika ei mennyt hukkaan.
Opiskelumaailmassa yksi vuosi ei oikeastaan ole juuri yhtään mitään. Yliopisto-opinnot saattavat pahimmillaan eli parhaimmillaan viedä vuosikymmenen. Tässä tarkoitan leimanlyöntiä korttiin, opintoja, tutkimustyötä, opetusvastuun ottamista, muut työt tiedekunnan sisällä yms.
Eli… kyllä siellä ihan varmasti ehtii olla enemmän kuin loppujen lopuksi haluaisikaan tai suunnitteli.
Hemppistä kumminkin!