Vitutusketju

  • 10 668 854
  • 56 216

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vituttaa työ tai pikemminkin se kun ei ole työtä. Työsuhde alkoi tuossa alkukeväällä ja silloin duunia oli ihan mukavasti. Mutta tällä hetkellä kaikille meille määräaikaisille ei joka päivä pystytä osoittamaan mitään järkevää tekemistä. Vituttaa tulla aamulla töihin tappamaan vain aikaa. Jos työpaikalle pitää raahautua, niin kyllä sitä jotain siellä haluaisi tehdäkin. Palkka toki juoksee nytkin, mutta mielellään sen eteen tekisi jotain muutakin kuin puhuisi paskaa tylsien työkaverien kanssa. Kotona jouten oleminenkin on paljon mielekkäänpää kuin töissä kädet haalarin taskussa seisoskelu.

Sitten kun tänne vielä kesäkuun alusta otettiin vakiporukan jälkikasvua notkumaan. Saatana että kyrpii. Eihän sellaisia täällä todellakaan enää tarvittaisi.
 
Viimeksi muokattu:

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Voi vittu, että vituttaa kaikki chatit. Erehdyin tuossa kolmen pintaan katsomaan urheilukanavan chattia. Siellä oli juontajaharjoittelijoita. Pohjat veti Karoliina niminen pissis. Eukko ei tiennyt urheilusta mitään. Ei tiennyt kuka on T.Selänne, J.Kurri, S.Koivu tai edes kukahan mahtaa olla J.Litmanen. Stanley Cup oli aivan mahdotonta tietää tai saati sitten M.Forsellin urheilulaji. Vittu, jotain "tasoa" sitä pitäisi olla juontajalla...
Ps. Muutakin kuin virtuaalihalit, pusut ja lemmikkieläimistä keksustelut pitäisi olla "urheilu" chatin juontajan tietovalikoimassa.
Vittu- johan helpotti.
 

ApZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Beijing Nordic Vikings
Viestin lähetti Pikku Myy
Ei, en ole kuollut vitutukseen, olen vain muuttanut.

Vitutuksen osalta kuitenkaan mikään muu ei olekaan muuttunut, kuin osoite. Asun kylmässä ja vetoisessä kämpässä, mikä on täynnä hämähäkkejä. Teen työtä, mistä en pidä (ja sitäkin teen kesällä niin paljon, ettei vapaa-aikaa jää paljoa paskaakaan). Tietokone ei toimi, dvd ei toimi, pakastin ei toimi. Unirytmi on loman jäljiltä täysin sekaisin. Tänään on iltavuoro ja huomenna pitäisi olla töissä taas klo 6 aamulla. Käsi särkee ja jalka on edelleen musta (onneksi sataa, niin ei tarvitse hillua kesämekoissa). Mun elämä on ankeaa ja säälittävää; kaiken kertoo kai se, että kaipaan kouluun. Ja miestä ei näy, ei kuulu. Saatana. Voisiko joku ampua mut?

Jos se yhtään piristää, ni mulla oli ikävä sua ja avautumisias vitutusketjuun...

Ja itseasiaan mua vituttaa töiden puute tai siis oman alan työn puute (ja puute monessa muussakin asiassa, kuten raha ja...). Kaikki helveten työnantajahorot vaan vinkuu, että ku sulla ei oo sopivaa työkokemusta ni ei voida ottaa työharjoitteluun tai edes kesätöihin. Yritä siinä sit vittu hymyillä. Töissä oon ollu joka kesä 16-veestä asti vähintään kaksi kuukautta per kesä.

Tai no oisinhan mä päässy vihdoin harjoittelijaksi...ilman palkkaa. Millä vitulla sitä sitten elää, pyhällä hengellä????? Työpaikka Helsingissä eikä kukaan tuttu/sukulainen asu sielläpäin et ois voinu punkkaa sen kaksi kuukautta siellä syksyllä. Ja muutenkin vituttais asua jonkun nurkissa ja häiritä niitä.

Mut muuten menee hyvin, raksalla tienaa saatanasti verrattuna oman alan kesäduuneihin ja saa kaikenlisäksi vähän väriä pintaan. Tosin kaverit kertoilee toimistokesäduuneistaan tarinoita hehkeistä kolmikymppisistä fitness-naaraista tai sit jostain tiukkaperseisistä kesätytöistä. Mulla toimii silmänilona Arska 42-vee, putkimies, hikinen &karvainen, joka ei varmaan oo pessyt hampaitaan sitten sotien. Että sellasta, menen nukkumaan aamulla on aikainen herätys....
 

Carlos

Jäsen
Vituttaa ton Jorelahden about ziljoonas uusi nimimerkki millä kaveri on taas terrorisoimassa palstaamme. Siinä sivussa ottaa hiukan pannuun ylläpidon kykenemättömyys tehdä asialle mitään.
 

Turambar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vittu.

Kahden viikon kesäloma on pian käistelty, eikä ole paljon biitsille päässyt löhöilemään tai terassille olutta nauttimaan, kun taivaalta tulee vettä ja ilma on keleen kylmä. Tässä kohtaa voisi joku vittuilla, että mitäs pidit loman näin aikaisin, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Varmaan se aurinko kohta alkaa paistaa lämpimästi, kun arki koittaa taas.

KELE!
 

Tormentori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tule uni prkl vaikka kuinka yrittää nukkua. Pakko kai valvoa ja odotella jos väsymys iskisi kunnolla.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Vitun vittu näiden ensimmäisten aamuvuorojen kanssa. Unet jää maksimissaan kolmeen tuntiin ja pitäisi jo kohta lähteä pyöräilemään töihin. Voi vittu. Muutenkin nämä aamuvuorot vituttaa.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Kofeiiniriippuvuus

Kai tää tähän sopii.. Eli mulla on paha riippuvuus. Se, mihin tämä riippuvuus on löytyy juomapuolelta. Battery ja kahvi.

Huomaan, että niiden piristävät ainesosat saavat suunnattoman hyvänolon tunteen itselleni. Eihän se nyt ihan niin terveelllistä loppupeleissä ole juoda 2-3 purkkia Batterya päivässä (3 suositeltu maksimimäärä/päivä), jotkut kun väittävät saavansa kroppansa kipeäksi siitä tai pumpun käymään ylitahtiin.

No, kerran täällä eletään ja silloin on nautittava nautintoa tuovista aineista. Minulle se tuntuu olevan kofeiini ja etenkin battery sekä kahvi.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Multivitutus

Niin, itseäni vituttaa tänään kaikki asiat. Syiden ruotiminenkin vituttaa, joten en lähde perustelemaan väitettäni.

Pääsisi jo eläkkeelle, perkele!

Täältä tähän
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Viestin lähetti Arnold
Kai tää tähän sopii.. Eli mulla on paha riippuvuus. Se, mihin tämä riippuvuus on löytyy juomapuolelta. Battery ja kahvi.
Annas, kun setä neuvoo. Hankkiudu tuosta riippuvuudesta eroon, ja tee se heti. Aikanaan join kymmenkunta kupillista kahvia päivässä, ja olin täysin koukussa kofeiiniin. Olo oli levoton ja fiilis paska aivan koko ajan. Sitten otin itseäni niskasta kiinni ja lopetin kahvin juomisen kuukaudeksi. Hankalaa oli aluksi, mutta vain vähän aikaa. Nykyään kahvi on minulle nautintoaine, jota joko juon pari kupillista päivässä tai sitten en ollenkaan. Paljon mukavamaa se on, kun mies hallitsee ainetta eikä toisin päin.

Oma vitutuksen aihe? No kurkku on kipeä vieläkin. Pitäiskö jo huolestua?
 

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti Designer
Annas, kun setä neuvoo. Hankkiudu tuosta riippuvuudesta eroon, ja tee se heti.
Kannatan.

Tein jokunen vuosi sitten lattialämmityshommia. Duunit oli keikkoja, eli työtä saatettiin tehdä 48h putkeen (kun kerran johonkin Utsjoelle lähdettiin ja palkan sai urakkana niin ei sitä jääty seiniä tuijottelemaan vaan duunit tehtiin valmiiksi ja lähdettiin himaan). Työnantaja tarjosi joka keikalle repullisen Red Bulleja, Batteryita etc etc. Näitä sitten vedettiin monta tölkkiä vuorokaudessa.

Aina kun pääsi kotiin ja oli pari päivää lomaa huomasin, että kotonakin oli pakko juoda samaan tahtiin. Muuten tuli ihan järkyttävä olo - paikat tärisi, puhe ei kulkenut ja lihaksisto nyki ihan oudosti.

Kofeiini on perseestä, jos sitä alkaa väkisin nauttimaan pysyäkseen hereillä. En ikinä kuvitellut, että siihen voisi ihan tosissaan jäädä koukkuun - fyysisesti ja henkisesti.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Viestin lähetti vlad
Jollei posti ole tehnyt oharia niin näyttäisi siltä, että meikäläinen saa vaan haaveilla haluamastani opiskelupaikasta.
Pikku vinkki: Soita sinne oppilaitokseen ja kysy tilanne. Soita tarvittaessa vielä loppukesästä uudelleen. Yllättävän moni jättää paikkansa käyttämättä syystä tai toisesta, jolloin varasijalta voi päästä sisään, kun vain osoittaa aktiivisuutensa. Itse pääsin aikanaan sisään varasijalta 34 ja vielä sijalta 56 muistaakseni päästiin sisälle. Oma aktiivisuus tässä tilanteessa on pelkkää plussaa. Osoittaa ainakin motivaationsa oppilaitoksen suuntaan.

Nyt ei vituta mikään muu kuin se, että jotkut ihmiset eivät osaa puhua suoraan. Mieluummin minä otan asiat niin kuin ne ovat, kuin että rupean arvailemaan. Pitäkööt tunkkinsa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Ossi
Pikku vinkki: Soita sinne oppilaitokseen ja kysy tilanne. Soita tarvittaessa vielä loppukesästä uudelleen.

Näin on aikomus tehdäkin, tsekkasin tilannetta ja 7.7. jälkeen alkaa saamaan infoa näistä varasijoista tjsp. Sitä ennen pitäisi postitse vielä tulla "jälkiohjauskirje" joka sisältää lisäinfoa.

Kaikki toivo ei ole vielä mennyt!

vlad.
 

Hiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vitun pizzamainokset. Alkaa kertyä pinkka tuohon lattialle ei mainoksia -kyltistä huolimatta.
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vituttaa ja on paha mieli.

Ihmiset, joista kirjoitin Idiootteja-ketjuun. Ihmiset, jotka eivät ymmärrä mitään. Ihmiset, jotka eivät huomioi toista. Ihmiset, jotka näkevät vain eteensä eivätkä lainkaan sivuille. Ihmiset, jotka eivät osaa arvostaa toisen panosta vaikeaan asiaan.

Noh, hyvää musiikkia iltaan onneksi on, mm.:
Metallica - Sanitarium
Metallica - Die, Die My Darling


edit: Ystävät ovat kuitenkin todella ihania. Eräältä ystävältä yksi sana, ja olo kohenee heti hieman.
 
Viimeksi muokattu:

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Bänni HFBoardsilta. Kun tietäis vielä miksi... Jos sen takia, miksi hiukan epäilen, niin jenkit/kanukit on huumorintajuttomampia kuin luulinkaan.
 

Turambar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vitun vitun VITTU!! Hyvissä merkeissä starttasi työviikko. Aamulla klo 6.45 astelin autolleni. Ja katso! Sieltä on pöllitty kaikki mikä vaan perkele irti lähtee. Soittimet, levyt, tennismaila, taskulamppu, tupakansytytin, lenkkarit. Saatana. Viimeiseksi vitutukseksi oli vielä täräytetty tuulilasi paskaksi.

Kaiken tämän tekee surkuhupaisaksi se, että auto oli poikkeuksellisesti aivan talon ulko-oven edessä eikä kauempana parkkipaikalla kuten yleensä. Autoni keikattiin onnellisesti niiden kolmen ja puolen tunnin aikana, jotka sain yöllä nukuttua. Perkele!

Vituttaa kuin pientä oravanpoikaa ja niin, että näköä haittaa ja niin, ettei veri kierrä ja niin, ettei ajatus kulje. Voi viuden viude ja pleen kele!!
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Viestin lähetti HN
No kerropa, mitä epäilet, niin lähdetään nikkiarmeijalla kovistelemaan punaniskoja.

Kolme päivää "bänniä" tuli kun ketjussa, jossa keskusteltiin baseball-pelaaja Barry Bondsin syytöksistä että Boston olisi rasistinen kaupunki, sisäinen Chris Rockini tuli esille ja heitin seuraavan kommentin:

So how do the Boston fans welcome him the next time his team comes to play there? With " Get out of town, n.i.g.g.e.r!" signs? :lol:

Kaikenlisäksi vaativat poistamaan avatarin missä Conan pitelee sitä "Sweden sucks!" -kylttiä.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Ja vitutus sen kun kasvaa. Em. avataria ei saa käyttää em. foorumilla koska:

We can't permit avatars that attack any group or location regardless of what context it's taken from. If we allow Conan's "Sweden Sucks" , we'd have to allow USA Sucks, Canada Sucks, Toronto Sucks, Rangers Suck, Habs Suck. We'd be swamped with complaints and fights. That's why we had to ban those kind of avatars in the first place.

Jumalauta jos siellä on joku kansankodin kasvatti vetänyt herneen nenään...
 

Karamahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Coyotes
Kristillinen fundamentalismi

Jos haluat kansankotilaisille aiheuttaa angstia niin suosittelen Canucksien foorumilla Näslundin ja kavereiden herjaamista raskaalla kädellä. Ite suoritin just kahden kuukauden pannan kyseiseltä areenalta. Samanen saitti myös sensuroi meikäläisen hyvin muodostunutta persettä (joka oli vielä bikineillä verhottu, toim.huom.) kuvanneen avatarin saatesanoilla vaihda avatar soveliaampaan ennen kun tulee kenkää. Siitä riemastuneena rupesin sättimään kyseisen maanosan kaksinaismoralismia niin eiköhän siitä kaikki kynnelle kykenevät moderaattorien nuoleskelijat ja presbyteerit yms hihhulit nostanu mellakan. Vittu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös