Maailmassa on ollut erilaisia työkulttuureita, nyt maailma on muuttumassa siihen suuntaan, että läpi elämän kestäviä työpaikkoja on vähemmän ja vähemmän. Myös työntekijän täytyy sopeutua muutokseen, muuten elämä on katkeraa valittamista.
Minua ihmetyttää sinun erittäin negatiivinen suhtautuminen työnantajiin. Hyväksikäyttäjiä löytyy varmasti, mutta pääsääntöisesti työmarkkinat ovat erittäin tarkasti valvottuja. On lakeja, asetuksia sekä tietysti työehtosopimukset, jotka antavat tukea työntekijälle.
Minulla ei ole työntekijänä hyvää sanottavaa muista palkanmaksajista, kuin Suomen valtiosta tähän saakka. Sielläkin on välillä omat ongelmansa byrokratian rattaiden pyöriessä kankeasti, mutta ainakaan en ole ikinä joutunut kusetettavaksi.
Yksityisellä puolella työntekijöille suunnilleen vittuillaan ja kerran jopa kuulin ihan suoraan haastattelussa, että
"me ei yleensä palkata mitään valtiolla olleita, kun siellä menee maine". Siitä on muutama vuosi ja en ole edes kussut yrityksien suuntaan sen jälkeen. Kerran vielä työkkärin välityksellä soittivat jostain kiinteistöfirmasta ja tarjosivat hommia ilman, että olisi puulaakin puolesta ollut edes työasua ja turvakenkiä. Nauroin päin naamaa, palkkaa en halunnut edes kuulla.
Ja tiedän kyllä oikein hyvin, että mihin päin nilviäisten hallitsema maailma ja työelämä on menossa. Olen silti mieluummin kyyninen valittaja ja vittuilija, kuin alistun osaksi sitä. Heitän kapuloita rattaisiin sen minkä pystyn.
Ja elää veronmaksajien siivellä? Hieno periaate. Nyt alkaa vituttamaan.
Voi kuule, meitä on täällä paljon. Nykyisessä asenneilmastossa siitä ei edes tunne enää huonoa omatuntoa. Hyvää vappua!
Alkoi muuten vituttamaan muutama tuntemani yrittäjä, ei kaikki yrittäjät.