Eipä tapaus oikeastaan minunkaan päivääni mitenkään hetkauttanut. Toki ikävää omaisille ja läheisille, kuten mikä tahansa murhenäytelmä aina on, mutta vaikka jonkun kuolema luodista on brutaali kuolema, niin ei se kuolema muuksi muutu vaikka uhri olisi selvinnyt vammoitta ja jäänyt seuraavana päivänä tapaturmaisesti auton alle. Kuoleman seuraukset ovat läheisille aina yhtä pysyviä ja peruuttamattomia. Toki tässä tapauksessa on selkeä syyllinen kuolemaan, jota voi avoimesti vihata ja jota saakin vihata. Jossain lentoturmassa kuoleminen voi tuntua täysin turhalta, estettävissä olleelta kuolemalta mutta ampujan teko on aina tietoinen rikos ja surun keskelläkin omaisilla on joku, jota vihata sen sijaan, että kukaan ei olisi vastuussa äkillisestä kuolemasta.
Urheilijoiden kuolema vaikuttaa aina kyseisen lajin/joukkueen kannattajiin ja kollektiivisesti muihinkin joukkueisiin, jotka ovat pelanneet heitä vastaan. Tarpeeksi nimekkäät ja vaikkapa maataan symbolisoineet kuolleet urheilijat (esim. Pavol Demitra) herättävät tunteita ympäri maailmaa.
Omalla kohdallani tilanne on kuitenkin se, että vaikka tapaus on hyvin ikävä ja murheellinen, niin en siihen sen kummemmin reagoi, koska en tuntenut uhreja tai heidän läheisiään, en ole koskaan tainnut edes pysähtyä Hyvinkäällä vaikka ohi olen mennyt enkä piittaa ollenkaan pesäpallosta. Myönnän ensimmäisenä, että suhtautumiseni olisi täysin erilainen, jos ampuja olisikin ollut Turussa ja ampunut TuTon pelaajia hengiltä tai jos olisin muuten tuntenut jonkun uhrin tai hänen ystävänsä/omaisensa. Mutta kun näin ei ollut, niin tapaus ei herätä sen suurempaa tunnekuohua.