Tuollaiset huonot käytöstavat kertovat joko ihmisen pöljyydestä, kuten joku sanoikin, tai sitten pahasta olosta. Mutta kukin taaplaa tyylillään.
Käy tutustumassa "mielenterveys-ketjuun" - sieltä löytyy sitä pahaaoloa aivan tarpeeksi.
Toinen syy tällaiseen käytökseen on se, että kun lapsena ja nuorena joutui salaamaan kaikki mielipiteensä ja olemaan liiankin kiltti jotta ei olisi nöyryytetty, niin nyt aikuisena ja jo keski-ikää lähestyvänä, en enää yksinkertaisesti jaksa miellyttää ketään vaan paukauttelen mielipiteitäni ilmoille jos joku niitä tiedustelee.
Jos minulta kysytään, että mitä mieltä olen lapsista tai jos asiasta hössötetään aivan vitun älyttömästi niin kaipa sitä on oikeutettu tiedusteltaessa sanomaan oman mielipiteensä. Minua ei kiinnosta tippaakaan se mitä muut minusta ajattelevat ja millaisena he minua pitävät. Niinpä pyrin parhaani mukaan välttelemään tilaisuuksia, joissa joutua tukalaan asemaan, jos joku tiedustelee jostain asiasta x minulta jotain. En osallistu häihin (inhoan niitä), en hautajaisiin (liian usein sentimentaalista touhua), en ristiäisiin (en keksi syytä miksi osallistuisin), en sukujuhliin (kaikki tietävät tämän, joten kutsuja ei enää tule) etc. etc.
Ehkäpä tämä työpaikkaepisodi on saanut liiankin suuret mittasuhteet, koska useamman raskaan yövuoron jälkeen tuli ehkäpä oltua hiukan harkitsematon kun tässä hössötyksessä tulin ilmaisseeksi mielipiteeni. Täsmennetään sen verran, että en tälle mummiksi tulleelle sanonut mielipidettäni vaan aivan toiselle työntekijälle, joka oli täpinöissään kuin olisi itse tulossa mummiksi ja kun hän kyseli minulta, että mitä mieltä olin lapsista ja vauvoista. Kun tätä mummihössötystä olin kuunnellut osastolla useita päiviä, ja kun likipitäen koko työpaikan väki laski päiviä laskettuun aikaan en enää jaksanut - olkoon tämä heikkouteni tai osoitus pöljyydestäni.
vlad.