En minä muiden onnellisuuksista tiedä, mutta sen tiedä, mitä lapsi tuo elämään ja mitä ei. Vastaavasti pystyn vertaamaan sitä elämään lapsettomana, joka oli myös ihan hauskaa. Sikäli mulla on tähän asiaan enemmän pohjaa, sille ei vain mahda mitään. Siitä olen kuitenkin aivan samaa mieltä kanssasi, että pelkästään siksi ei kannata itse lähteä vanhemmuutta tavoittelemaan, että joku toinen sitä mainostaa hyväksi asiaksi. Kyllä sen pitää kuitenkin ihan itsestään lähteä.Niin, sinäkin tiedät asian varmaksi vain ja ainoastaan omalta osaltasi. Sinä et voi tietää, mikä tekee jonkun muun onnelliseksi tai mitä joku muu saisi vanhemmuudesta. Sinä et ole koskaan ollut Ace tai Monipuolisen Huono tai TQoFE.
Sanoit, ettei lapsi sulle pysty tuomaan mitään sellaista, mitä kaipaisit. Pyyteetön rakkaus nyt on yksi asia, mitä lapsi ympärilleen kylvää, joten yksyhteen...Kauniistihan tuo laulaakin, melko lailla kotikutoista sävelmää tosin.
Minähän en missään vaiheessa sanonut, etten kaipaisi rakkautta. Otan mieluummin sitä vastaan ihmisiltä, jotka rakastavat minua siksi, millainen minä olen. Ensimmäiset elinvuotensahan lapsi rakastaa vain siksi, että äiti nyt vaan sattuu olemaan se, joka synnytti ja jonka kanssa elää.
Aika mustavalkoista tehdä lapsen rakkaudesta ikäänkuin pakotettua, kuten tuossa jälkimmäisessä virkkeessä ilmeisesti pyörittelet. En nyt ihan osta sitä noin.
Asiattomuus on vähän turhan voimakas sana, meinasin tuolla asiallisella enemmänkin fiksua ja perusteltua kirjoittelua. Asiallista siis siinä mielessä, ei asiattomuuden vastapainona. Huono sanavalinta.Mielestäsi on asiatonta perustella, miksei halua lapsia? Minähän en edes sanonut lapsia vaikka kirkuviksi ja räkiviksi sinappikonehirviöiksi. Onhan mielestäsi yhtä asiatonta myös jonkun perheellisen perustella, miksi hän halusi lapsia?
Lapsen kanssa voi keskustella monesta asiasta kuten aikuisten kanssa. Toki riippuu hiukan iästä, mutta on aika ylimielistä asennoitua esim. nelivuotiaaseen siten, ettei se kuitenkaan mitään tajua. Tajuaa aika paljonkin, ja siksipä muksuja on helppo satuttaakin, kun niihin asennoituu väheksyen. Lässyttäminen on turhaa, leikkiä ei tarvitsekaan. Asiallinen huomioiminen yleensä riittää. En minäkään ole mikään leikkijätyyppi, enkä osaa hirveästi jutustella vieraiden muksujen kanssa. Lapsettomana vierastin todella paljon, kun joku muksu yritti syliin. Ei vain napannut. Nyt iän ja omien muksujen myötä on tajunnut, että ei lapset loppujen lopuksi ole kuin pieniä ihmisiä. Niille voi puhua kuten aikuisille ja niiden periaatteessa pitäisi osata myös käyttäytyä.Siinä vaiheessa kun ihmisen kanssa voi keskustella kuten aikuisen kanssa. Näin siis omalta kohdaltani. En osaa enkä oikeastaan edes välitä osata ihastella lapsen piirtämiä tikku-ukkoja tai vastailla lasten kysymyksiin tai leikkiä niiden kanssa.
Pieni lapsi ottaa positiivisen palautteen vastaan aikalailla sellaisenaan, ja on todella hyvä, että heität edes sen patenttikehun noissa tilanteissa. Itsetuntoa rakentamassa nääs.(Jos ystävän lapsi tulee piirustustaan esittelemään, voin kyllä kohteliaasti kehua, että onpa hieno, mutta uskon ystävien lastenkin huomaavan, ettei se sydämestä tule enkä jaksa asiasta innostua.)