Muija on pidemmän aikaa vinkunut isomman telkkarin, mutta etenkin uuden tv-tason perään. No sain tuossa hommattua telkkarin sitten jokin aika sitten, eipä paljoa kiitosta siitä saatu. Ei sanallakaan.
No, nyt sitten hommattiin se saatanan tv-taso. Sovittiin suurinpiirtein millainen hommataan. No liikkeessä löysin sen hieman paremman, aavistuksen paremmankin. Puhelimessa käytiin vielä liikkeessä läpi millainen mööpeli on kyseessä. No, illalla sitten ei kiitosta kuulu, vaan pitää kuulemma ostaa leveämpi! Jumalauta!
Siinä ei sinänsä ole mitään erikoista, että nainen saattaa innostua enemmän esim. tv-tasosta kuin itse tv:stä. Itse en tosin kuulu tähän joukkoon, mutten taida muutenkaan olla tyypillinen nainen. Meillä tilanne meni aikoinaan niin, että heitin miehelle, josko pitäisikin hankkia olkkariin uusi kirjahylly, mihin saisi upotettua tv:n. Tuolloin meillä oli vielä ihan perinteinen tellu, mutta kummasti miehellä alkoi plasman kuva kiillellä välittömästi silmissä. Ei siinä mitään, mentiin Ikeaan katsomaan hyllyjä ja aika pian kävi selväksi, että perinteinen tv on liian syvä tuohon malliin, jonka molemmat ehdottomasti halusivat. Päätimme kuitenkin mennä vielä kotiin ja hieman miettiä asiaa. "Hieman" tarkoitti miehelle sitä, että saavuttuamme kotiin klo 18, klo 18.15 hän oli tilannut kaverinsa kautta meille uuden tv:n. Kirjahyllyä ei siis vielä oltu edes ostettu. Ei se tosin yllätyksenä tullut. Pyysin herraa hakemaan osat Ikeasta ja kasata hyllyn. Sitä ennen tosin tuotiin tv suuressa pahvilaatikossa, mutta en antanut avata sitä ennen kuin kirjahylly oli kasattu ja paikoillaan. Yhtäkkiä löytyi suuri into kasata kirjahyllyä ja lopulta kaikki olivat tyytyväisiä ja uusi tv sopi siihen kuin nakutettu.
En minäkään mitään kiitosta mistään saanut. En tosin odottanutkaan. Mutta ymmärrän harmituksesi. Ihmiset ovat nykyään erittäin huonoja osoittamaan minkäänlaista kiitollisuutta. Jos teet jotakin kilttiä, sitä ruvetaan hyvin nopeasti pitämään itsestäänselvyytenä ja jos et jossain vaiheessa teekään niin, ihmiset voivat jopa loukkaantua. Meillä esim. duunissa on tapana, että jokainen vuoro hoitaa omat roskansa. Mä olen usein jäänyt oman vuoron jälkeen viemään omat ja muut vuorolaisteni roskat, ettei seuraavan vuoron tarvitse aloittaa päiväänsä paskan keskellä. Mitäänhän en enää odota, mutta olisi se kiva joskus kuulla, että "onpa kiva tulla BOL:in jäljiltä töihin, kun ei tarvitse viedä muiden roskia". Tai olisi kivaa, jos joku samassa vuorossa ollut sanoisikin joku kerta, että "lähdepä sinä kerrankin ajoissa kotiin, niin minä vien tällä kertaa kaikkien roskat, ettei sun tarvitse joka kerta sitä tehdä". Mutta mitä vielä! Jos minä en niitä roskia vie, ei niitä vie kukaan muukaan. Saati, että joku muu veisi jonkun toisen roskia. Ehei.
Kyllä mäkin voisin periaatteessa kai vain jättää kaikki omatkin roskani ja vaan lähteä, kun duunivuoro on ohi. Mutta kun mun mielestäni on väärin, että joku muu joutuu korjaamaan mun jälkeni, niin en sitten viitsi olla niin pikkumainen. Jotenkin sitä uskoo, että hyvä ruokkii hyvää. Tavalla tai toisella. Minusta kysymys on ennen kaikkea toisten ihmisten kunnioittamisesta ja heidän työnsäkin arvostamisesta. Ajallisestihan kyseessä ei ole mikään iso panostus, kyse on enemmänkin asenteesta. Moni jää usein vielä toviksi hengailemaan duuniin, mutta lisäkseni ei taida olla kuin pari muuta, jotka siinä hengailun ohessa tekevät jotain, joka on "kesken". Eikä me läheskään olla aina sellaisessa vuorossa, että kohdataan. Kaikilla muilla tippuu hanskat tiskiin ihan viimeistään silloin, kun työvuorolistassa ilmoitetaan työaika päättyväksi. Suurin osa lopettaa varsinaisen työnteon jo vähintään vartin sitäkin ennen. Ollaan kyllä fyysisesti läsnä, mutta mitään ei juurikaan tapahdu.
Vituttaa siis se, että ihmiset ovat niin itsekkäitä, ettei ajatella omaa nokkaansa pidemmälle. Tai onko se sitten ajattelemattomuutta. Itse tosin olen sitä mieltä, että ajattelematon ihminen on hivenen tyhmä. Mikseivät ihmiset kiitä toisiaan useammin? Olisi kaikilla varmasti nykyistä edes himan kivempaa... Vituttaa siis tyhmät, itsekkäät ja "ajattelemattomat" ihmiset. Jälleen kerran.
