Olin pienellä sairauslomasella yliopistosta lokakuusta toukokuun loppuun. Psykiatrin keuna ei suostunut jatkamaan saikkua, koska en ollut vieraillut aktiivisesti mielenterveystoimistossa. Ja tämä siksi, että olin keskitalvella niin saatanan rikki, että en kyennyt liikkumaan parveketta pidemmälle. Soitin sitten psykiatrille sairausloman viimeisenä päivänä ja kerroin että happi on edelleen heikko. Vastaus oli lähes vihamielinen. "Sun on turha soitella tänne, sun olis pitänyt käydä täällä helmikuussa." Minä siihen: "en pystynyt, hyvä että olen hengissä." "Joo, mutta sun on turha pyytää multa mitään sairauslomaa." Ja muuta vittumaista läppää.
Ja tämä lääkäri on paikkaamassa "omaa" psykiatriani, joka minut hyvin tuntee. Hän on kuitenkin virkavapaalla, ja mä olen paikkaajan armoilla. Paitsi että armoa ei heru. Lähetti hän b-todistuksen, mutta ei herra vieköön sitä voi näyttää kenellekään työvoimahenkilölle.
Masennus on edelleen pahana, ahdistus myös ja unettomuus. Terveydenhuoltosysteemin mielestä olen kuitenkin työkykyinen. Ja työvoimatoimiston puolesta taas päätoiminen opiskelija, koska en ole keskeyttänyt yliopisto-opintoja erillisen keskeytystodistuksen kanssa. Olen kuitenkin elänyt siinä toivossa, että opinnot vielä jatkuisivat ja ottanut päivän kerrallaan. Toki jos olisin viime syksynä tiennyt tämän kaiken, olisin ilman muuta keskeyttänyt vuodeksi. Mutta nyt optimismi käy omaan nilkkaan.
Eli: työvoimatoimiston mukaan olen päätoiminen opiskelija: ei työttömyysturvaa.
Kela: minulla ei ole kesäopintoja, joten ei opintotukea.
Mielenterveystoimiston mukaan olen terve, joten ei sairauspäivärahaa.
Fattan mukaan olen onnellisesti avioliitossa: ei toimeentulotukea. (harkinta-aika loppuu 5.7.)
:D