Nyt tulee hieman tulikiven katkuista tekstiä mutta tulkoot. Vituttaa huomata, että ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen oikeasti olevani yksinäinen. Oikeastaan huomasin tämän jo muutama viikko sitten mutta nyt vasta on alkanut iskeä oikein kunnolla. Siitä lähtien, kun muutin tänne Turkuun pari vuotta sitten niin ei ole oikeastaan ketään kunnon ystävää löytynyt. Kavereita kyllä löytyy vaikka kuinka monta mutta ei yhtäkään ystävää keneen luottaisin 100 prosenttisesti. Aiemmin tämän olen kestänyt ihan ongelmitta, kun on ollut työt ja harrastukset ja viikonloppuisin kavereitten kanssa menot mutta nyt, kun marraskuusta lähtien olen ollut lomeutettu eikä ole rahaa tehdä juuri muuta, kuin välttämättömät maksut ja ostaa ruoat niin sitä huomaa varsinkin näin arkipäivisin kuinka vitun yksin sitä täällä oikein onkaan. Ja nyt vielä tämän lisäksi jatkuva vaara, että lopputili saattaa tulla koska tahansa niin alkaa pikkuhiljaa vituttaa jo oikein kunnolla, että mitä helvettiä tässä oikein tekisi, kun töitä ei löydy vaikka kuinka olen yrittänyt eikä koulun penkki kiinnosta paskan vertaa. Olisi helvetin hyvä, että edes pääsisi sydäntään purkamaan jollekulle mutta en ole näitä juttuja koskaan ruvennut puhelimen kautta kenellekkään selostamaan enkä aio sitä aloittaa nytkään. No virumpa täällä himassa tämänkin päivän tekemättä yhtään mitään niinkuin jo muutama viikko on tullut tehtyä...