Mainos

Vitutusketju

  • 10 724 007
  • 56 276

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Hieno päivä. Aamulla menin metrolla töihin, ja räplätessäni kännyä en huomannut smurffien ansaa Sörnäisten aseman alhaalla. 80e pikavoitto siitä, ja olikin kiva jatkaa kohti töitä. Töissä yritin tauolla soittaa erääseen paikkaan josta oli tullut tekstari, ja huomasin että liittymä oli mennyt kiinni. Pankista sitten kuitit maksetuista laskuista ja operaattorille niitä esittelemään ja ihmettelemään miksi ne ei siellä näy. Ensin sai tietysti jonottaa puoli tuntia kun muutama idiootti valitsi liittymää itselleen.

Piristi vähän päivää kun verovirastosta oli tullut kirje jossa kerrottiin että palautuksia tulee 1400+ euroa, mutta taidan silti kiskaista kännit. Ihan jo alkaneen loman kunniaksi. Sekin vituttaa, kun ei ole varaa lähteä minnekään kunnon reissuun. Turku saa riittää.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Ei suoranaisesti liity tuohon Petken viestiin, tuli vain siitä mieleen ja siihen siis kantaa ottamatta, on pitänyt kirjoittaa pitkään oma tupakka-aiheinen vitutus jo vuosien takaa.

Opiskelujen alkupuolella olin kesäduunissa numeropalvelussa ja alkuinfoissa erikseen selitettiin, että mitään hajuvesiä tai miesten tuoksuja/partavesiä ei saa käyttää, koska isossa callcenter-tilassa oli ilmeisen herkkiä ihmisiä. Noh ok, eihän tuossa sinänsä mitään. Aiheesta käytiin (ei kylläkään minulle) ajoittain huomauttelemassa tällaisten vähän vanhempien naisten toimesta, joka sinällään meni vielä jollainlailla läpi. Sitten avautui, että tämä nalkuttajakööri vietti itse taukoaikaansa tupakkakopin läpitunkemattomassa savussa norttia imien ja palasi takaisin vaatteet lemuten tupakalle. Hengenahdistus oli sitten ilmeisen valikoivaa tyyppiä.

Noissa samaisista alkulässytyksistä muistui mieleen vielä yhden tervakeuhkokouluttajan ohjeistus, että "jos on vähän hankala asiakas, niin on ihan ok käydä hermosauhuilla sen jälkeen". Muutoin tuolla vahdittiin temmi pystyssä sekuntteja milloin oli kirjautuneena ja milloin ei.. Kysyin sitten, että onko ihan ok, jos sitten ei-tupakoivana käyn vaikka kahvilla tai muuten tauolla samassa tilanteessa? Vastauksena v-mäinen katse ja "se ei nyt kuule ole ihan sama"-tokaisu.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
www.veronpalautusheti.fi

Vituttaa ja oksettaa joidenkin kusipäiden oivaltama "loistava bisnes". Hyvään rakoonhan tässä bisneksen keksijä iskee, mutta joku moraali noissa pikavippijutuissa voisi oikeasti olla. 90% vuosikorko on kuitenkin aivan hävytön. Luulin, että mikään ei ärsyttäisi enemmän kuin JCDecauxin itsemainostaminen mainosalaakin kohdanneen laskusuhdanteen kourissa, mutta kyllä tämä nostaa v-käyrän ihan uusiin kulmakertoimiin.

Piristi vähän päivää kun verovirastosta oli tullut kirje jossa kerrottiin että palautuksia tulee 1400+ euroa, mutta taidan silti kiskaista kännit. Ihan jo alkaneen loman kunniaksi. Sekin vituttaa, kun ei ole varaa lähteä minnekään kunnon reissuun. Turku saa riittää.

Se ei ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa. Ja noillehan on erittäin paljon kysyntää joten mikäs niitä on pyörittää. Itselleni on aivan sama onko noita pikavippejä olemassa vai ei. Jos joku sinne menee rahansa työntämään niin eipä ole minun murheeni. Käsittääkseni noissa on ainakin 18v ikäraja joten jos on vielä niin urpo siinä iässä, että lankeaa moiseen niin ihan oikein, että oppii kantapään kautta.

En suosittele Footlessille enkä muillekkaan tuommoisen ottamista ja anteeksi, että sinut otin esimerkiksi. Huomasin vain, että olivat peräkkäisillä sivuilla nuo tekstit.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
En suosittele Footlessille enkä muillekkaan tuommoisen ottamista ja anteeksi, että sinut otin esimerkiksi. Huomasin vain, että olivat peräkkäisillä sivuilla nuo tekstit.
Juu, ei kyllä tulisi mieleenikään. Noita kusetuspikavippifirmoja näköjään edelleen nousee vielä uusia, ja miksi ei nousisi kun katsoo millaista tiliä niillä tehdään. Sehän on kuin rahaa painaisi, kun parikymppisiltä kiskotaan hirveitä korkoja. Ja eiköhän suurin osa noista lainoista mene jonnekin Onnelaan tai vaateostoksille. Tuskin oikeaan hätään kukaan noita ottaa.

Vituttaa kaiken lisäksi oma saamattomuus. Pitäisi siivota ja tehdä vaikka mitä, mutta kökötän koneella, enkä saa mitään aikaiseksi. Ja pian baariin, ja huomennakaan ei saa mitään tehdyksi.
 

J.Petke

Jäsen
Jumalauta, aina kun televisiossa on joku "muoti-ihminen" niin mikä helvetti siinä on, että aina niillä on päällä joku saatanan räikeä takki suoraan Levin narikasta vuodelta 1984. Eikö he pidä normaaleja vaatteita koskaan?
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Käsittääkseni noissa on ainakin 18v ikäraja joten jos on vielä niin urpo siinä iässä, että lankeaa moiseen niin ihan oikein, että oppii kantapään kautta.

Ikärajahan niissä on mutta ainakin aiemmin oli mahdollista kiertää ikärajaa käyttämällä vanhempien nimissä ollutta liittymää vippien tilaamiseen. Kiinnihän siitä suurin osa varmasti jäi ja saattoihan siinä olla vanhemmille selittelemistä miksi yllättäen onkin haalittu kasaan satojen eurojen edestä pikavippejä. Enpä haluaisi olla tällaisen kakaran housuissa. Tiedä sitten onnistuuko enää nykyään vai onko mitään varmenteita olemassa, muuta kuin operaattorin mahdolliset estot.

Osa firmoistahan on siirtynyt sen verran "eettisempään" suuntaan, etteivät tarjoa vippejä enää yöaikaan viikonloppuisin, mikä nyt on minusta ihan ok! koska tietäähän sen mihin kyseiset rahat menevät.

No, silti hanurista koko systeemi mutta kerran sitä ei ole kielletty lailla niin omaa hölmöyttään jos noita tilaavat - joitain poikkeuksia lukuunottamatta, joilla on todellinen hätä sellaiseen turvautuessaan.

vlad.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Voi perkeleen "Hauhia" minkä teit. Mie katoin jo toukokuussa, kun tovin näimme, että silmissäsi on outoa onttoutta mutta en sanonut mitään, kun olit kuitenkin enemmän sisarukseni kaveri kuin varsinaisesti minun. Olitkin muuten ainoa sisarusteni kaveri, jonka kanssa olisin voinut lähteä vaikka tuopillisille. Ja sanoin sen jopa eräälle toiselle tuossa kesällä.

Ei kuule kannattanut. Piippu suuhun ja oikojalkaisten pataljoonaan. Ei noin. Vittu sun kanssas.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Siesta käyttöön Suomessakin ja 1-2 tunnin päikkärit iltapäivisin !
Hyvä idea, mutta sopii vaan hemmetin huonosti luterilaiseen työmoraaliin ja protestanttiseen työetiikkaan, vai miksi tätä raatamisen ihannointia nyt kutsutaankaan?

Siitäkin huolimatta, että jotkut tutkijat ovat lämpimästi suositelleet ns siestaa suomalaisillekin työpaikoille. Tuo pari tuntia on hiukan ylimitoitettu, mutta kuulemma jo puolen tunnin nokoset ruokiksen jälkeen pitäisi sallia. Se parantaisi työtehoa ja jaksamista iltapäivällä.
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Heh, tämä oli kuin suoraan omasta elämästäni. Sillä erotuksella, että anoppikokelaani on saanut koulutuksen erääseen hoitotapaan ja on pyörittänyt omaa firmaansa jo vuosikausia varsin menestyksekkäästi.

Mutta sitten ovat nämä energiahoidot, joissa olen ollut mukana seuraamassa vieressä, kun kaveri heiluttelee jotain puikkoa kropan päällä jne ja ottaa vielä tästä max 15minsan "hoidosta" sievoisen summan rahaa palkkioksi. Ihan täyttä skeidaa koko homma, josta sitten parin kerran jälkeen sanoin suorat sanat avopuolisolleni ja anopille. No, eipä siellä ole kumpikaan hetkeen käynyt ja hyvä niin. Ainoa ongelma näissä on mielestäni se, että sokeasti uskotaan jonkun energiahoidon tuovan parannuksen sairauteen, joka tarvitsee sairaalahoitoa. Ehkä jonain lisä/oheishoitona tuollainen voi EHKÄ toimia, mutta aika paljon rahaahan tuossa kuluu, jos joka viikko käy esimerkiksi juuri energiahoitajalla.

Aivan loistavia juttuja. Muistin tämän ansiosta yhden entisen tyttöystäväni joka oli "erikoistunut" reiki-hoitoihin, eli käynyt jonkun muutaman tunnin kurssin josta pulitti satkun verran valuuttaa. Reikihän "toimii" niin, että käsi asetetaan kipeän kohdan päälle ja siinä sitten lähetetään parantavaa energiaa. Kuulostaakin varmasti ihan helvetin toimivalta.

Nyt kun aiheeseen päästiin niin muistin toisenkin entisen tyttöystäväni, oikein psykiatrisen sairaanhoitajan ammatiltaan. Neito soitteli yhdelle luottoselvännäkijälle vähintään kerran viikossa ja oli aivan täysillä mukana sen jutuissa. Muutenkin hän uskoi kaikenmaailman auran puhdistuksiin ja muihinkin uskomattomiin paskajuttuihin. Vitutusketjussa kun ollaan, niin vituttaa se että hukkasin aikaani tuollaisiin huithapeleihin, mutta pillun takia sitä teki ennen tyhmyyksiä.
 

True Blue

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, TPS
Miten joku joka on tehnyt yli 20 vuotta samaa hommaa, ei osaa sitä vieläkään? Vittu koita sitten pistää kasaan noita palikoita kun mitat heittävät joka paikasta n. 50%
Taitaa viedä porukan kyylääminen keskittymisen, tai sitten ei vaan vittu osaa.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Hyvä idea, mutta sopii vaan hemmetin huonosti luterilaiseen työmoraaliin ja protestanttiseen työetiikkaan, vai miksi tätä raatamisen ihannointia nyt kutsutaankaan?

Niin totta. En tiedä, kuinka tuohon pitemmän päälle sopeutuisi, mutta olin taannoin pari kuukautta duunissa maassa, jossa siestaa sovelletaan yleisesti. Siestan peruskulku omalla kohdallani oli vittuuntunut päämäärätön ympäriinsä haahuilu ihmetellen, miksen voi olla silloin tekemässä töitä sen sijaan, että tulen aikaisin ja lähden myöhään. Sama asia sitten toki ärsytti työpäivän alussa ja lopussa. Keskivaiheilla otti päähän se, että perhana kun tulee kiire saada tässä ajassa työt tehtyä, vähänkö olis helpompaa jos voisi käyttää siestankin hyödyksi. Palasin sitten Suomeen yllättäen.

Tällä hetkellä vituttaa se, että joku urpo on saanut päähänsä varata kirjan, joka on mulla lainassa koulun kirjastosta gradua varten. Kenelläkään ei todellakaan pitäis olla normikurssien puitteissa kyseiselle opukselle mitään käyttöä, ja jos joku tekisi jotain työtä samasta aiheesta kuin mä niin tietäisin siitä aika varmasti. Näin ollen todennäköisintä on, että joku riistää ihan vain huvikseen (tai vähintään koulun ulkopuoliseen tarpeeseen) multa välttämättä tarvitsemani kirjan jota ei saa mistään ja jota en tällä aikataululla ehdi kopioida. Ihan kuin ei muutenkin stressaisi tarpeeksi kun valmistua (käytännössä saada tuo työ valmiiksi) pitäisi erinäisistä elämäntilanteellisista syistä johtuen varsin lyhyen ajan sisällä.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
siesta

Täällä mun työskentelymaassa ja duunissa vietetään pitkä - 2 1/2 tunnin - siesta jota en todella pois vaihtaisi. En, vaikka en edes nuku päiväunia! Keskipäivän pitkä breikki mahdollistaa sen, että ehdin hoitaa päivittäisen kuntoilun/treenin ja vielä sen jälkeen kotiin pitkälle lounaalle. Säännöllinen kuntoilu yhdistettynä terveelliseen kotiruokaan on pudottanut vuodessa painoa allekirjoittaneella 15 kiloa, ilman varsinaista laihdutuskuuria tmv.

OK, duuni alkaa puoli tuntia aikaisemmin ja sieltä pääsee lähtemään periaatteessa hiukan myöhemmin, mutta vain teoriassa. Aikaisemmin allekirjoittanut jäi käytännössä joka päivä ylitöihin, jota en enää nykyään tee kuin poikkeustilanteissa. Käytännössä työskentelyaika on siis jopa vähentynyt. Työtehoon tällä ei ole ollut negatiivista vaikutusta, sillä hommat tulee tehtyä hiukan ripeämmin ja kunnon tauko keskellä päivää todellakin pitää mielen ja työtehon hyvänä myös iltapäivällä. Niin ja tietty töiden jälkeen on vapaata tehdä muita juttuja, kun kuntoilu on jo hoidettu pois alta, joka on myös iso plussa.

Niin ja vielä sellainen ISO plussa, että vaimo on myös hemmetin paljon tyytyväisempi, kun meillä on päivittäin aikaa viettää pitkä yhteinen lounas ja jutella. Tämä taas heijastuu positiivisesti allekirjoittaneen elämään siten, että kotona intrsessiristiriidoista aiheutuneet eripurat ja kiukuttelu ovat tipahtaneet lähelle nollaa. Esim. mun iltamenoista (edustustilaisuuksista, isännöinneistä tai ihan vaan illanvietosta kavereiden kanssa) ei ole ollut enää mitään sanomista, kun ehdimme kuitenkin päivittäin viettää yhdessä aikaa ja useampana iltana viikossa koko pitkän illan.

Itse asiassa pelkkä ajatus vanhaan (suomalaiseen) työaikasysteemiin palaamisesta alkaa vituttamaan!
 
Viimeksi muokattu:

Beeman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaughan Rangers
Mua vituttaa tällä hetkellä anoppikokelas yli kaiken.
Tällä naisella ei ole minkäänlaista terveydenhoidollista koulutusta, ei SPR:n ensiapukorttia, eikä edes hygieniapassia, mutta tietää aina kaiken ihmisten vaivoista, syistä ja parannuskeinoista. Äitiään palvovaan tyttäreen tää menee tietysti aivan täydestä. Anoppiaan karsastava vävypoika ei taas voi uskoa korviaan.

Voisin kirjoittaa aiheesta melko pitkän tutkielman, mutta kaikkien viiksetystä vähentääkseni mainitsen vain muutaman esimerkin. Nimittäin, viime viikolla neitokaisen vanhempien mökillä ko. sosiaali-ja koulutuspolitiikan ammattilainen, lue anoppikokelas, analysoi suomalaisen koulujärjestelmän ja opettajien nykytilaa. 45min jargonia aamiaisella, johon loppukaneettina "minä olen ollut niin kauan tossa koulumaailmassa mukana." Unohtui mainita että koulumaailmassa mukana oleminen oli koulujen siivoamista. Ihmisten taudeista löytyy Duodecimin verran tietoa ja diagnoosit tipahtelee kuin apteekin hyllyltä. Apteekin hyllyltä näyttää myös kokelaan käsilaukku, jonka sisällöstä lähinarkkari antaisi oikean kätensä. Kompetenssi diagnosointiin löytyy mahdollisesti sairaseläkkeellä olemisesta ja tytär tietysti auliisti kuuntelee. Myös sairaalloinen kammo viimeistä myyntipäivää läheneviä tuotteita kohtaan on peräisin anoppilasta.

Muuten hän on oikein herttainen ihminen, kunhan vaan muistaa vaipua zenmäiseen tilaan aina luennon alkaessa.
 

Beeman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaughan Rangers
Niin ja vielä sellainen ISO plussa, että vaimo on myös hemmetin paljon tyytyväisempi, kun meillä on päivittäin aikaa viettää pitkä yhteinen lounas ja jutella.

Ai juttelemiseksiko sitä nykyään kutsutaan...Minunkin teki mieli jutella emännän kanssa aamulla, mutta tuli vitunmoinen kiire töihin. Toisaalta voihan sitä pikaisestikin jutella.

Meikäläisen lokoisat päivät työmaan jälkihoidon parissa päättyvät huomenna kun pitää mennä pikahälyllä toiseen paikkaan ties mitä källejä paikkailemaan. Ja sekös vituttaa kun on tottunut vähän liu'uttamaan työaikoja pitkin kesää. Herääminen muutenkin sylettää aamu aamulta enemmän kun pimeys vallitsee aina vain tiheämpänä.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Jaa viikonloppuna tulee sitten vissiin ihan vitusti vettä. Ei siinä mitään, mutta sen kerran kun oikein ulkomaalaisia vieraita saapuu mökkeilemään niin eiköhän se näytä tämä syksy parhaat puolensa. Muutenhan on kyllä ollu helvetin upeita ilmoja. Noh, sitäkin enemmän viinaa matkaan.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Jaa viikonloppuna tulee sitten vissiin ihan vitusti vettä. Ei siinä mitään, mutta sen kerran kun oikein ulkomaalaisia vieraita saapuu mökkeilemään niin eiköhän se näytä tämä syksy parhaat puolensa. Muutenhan on kyllä ollu helvetin upeita ilmoja. Noh, sitäkin enemmän viinaa matkaan.

Vähän sama, sillä viikonloppuna vedetään viimeinen kalareissu tänä vuonna parhaan kaverin mökillä ilman kummankaan perhettä. Alkukesästä vedettiin edellinen ja silloin osui varmaan kesän ainoa myrsky kohdalle, jolloin piti mennä saaren taakse karkuun myräkkää ja lopulta rantaan suojaan. Juotavaa kyllä otan mukaan, mutta frendi on terveydellisistä syistä lopettanut käytännössä kokonaan kupittamisen, joten ei yksin kippaaminen sateessa hirveästi innosta.

Tulisi edes yksi kuha.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins

Hmm, noilla olosuhteillahan tuo voisikin olla siedettävä käytäntö. Meidän lafkan lähellä vain ei ollut mitään kiinnostavia palveluita (oli, muttei mitään sellaista joka olisi pysynyt siestan aikana auki) ja kotiin etäisyyttä oli sen verran, että siellä käynti olisi käytännössä ollut yhdistelmä mene kotiin - lähde takaisin. Tämä toimettomuus johti sitten vain siihen, että siesta oli stressaava asia. Eli joihinkin tilanteisiin voinee sopia, toisiin ei.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Työ, työ, työ ja työ. Kännykän hajonnut herätyskello - olen vittu muutenkin myöhässä aina ja kaikkialta enkä halua tikittävää kelloa makuuhuoneeseen. Vitun hyttysenpuremapaukamat, edelleen (kun entiset alkaa parantua, tulee uusia). Raha-asiat. Vastakkainen sukupuoli. Krapula. Ei vittu vaan jaksa.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Kännykän hajonnut herätyskello - olen vittu muutenkin myöhässä aina ja kaikkialta enkä halua tikittävää kelloa makuuhuoneeseen.

Hanki digitaalinen/mikä tahansa mikä ei tikitä. Ite en pysty nukkumaan tikittävän kellon kanssa enkä usein herää ilman kahta herätystä, niin tuollainen on ollut ihan välttämätön.
 

Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
Voi vitun nuha/flunssa. Räkää on pää täysi, jokaista paikkaa kolottaa ja kuumettakin on. Huomenna pitäisi muuttokeikka tehdä. Voi kilin pallit. Rahaakin tarvitsee joten joudun vetämään pää kainalossa asenteella buranan ja ibuprofeiinin voimin koko päivän. Ainut lohtu että sairastamani flunssa on vain "normaali" eikä mikään röhköversio.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vitun UEFA voi haistaa paskan ku bannaa Eduardon 2 pelin ajaksi sieniliigan lohkovaiheesta. Missä kronaldon ja drogban ikuiset pelikiellot.
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Tein perkeles eilen murekkeen ja se jäi yöksi pöydälle. Siinä meni parin päivän ruoka.
Komppaan. Pari kertaa on tullu laitettua joku makaronilaatikko yms. ja unohdettua se pariksi päivää uuniin vähän jäähtymään. Oikein mieltä lämmittää lappaa se sieltä biojätteeseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös