Mainos

Vitutusketju

  • 10 724 248
  • 56 276

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Sitä sun tätä

Peukalonpään kokoisiksi räjähtäneet hyttysenpuremat. Hankaavat piilolinssit (eikä uusia voinut tietenkään tilata niin, että ne ehtisi saada ennen to alkavaa ulkomaanmatkaa). Työruuhka. Huominen klo 7 lähtö ja 850 kilometrin ajo päivän aikana. Ensi viikon naurettavat "kehityspäivät" duunissa=tyhjään paskanjauhantaan menee 2 vrk, joiden aikana voi tehdä niitä töitä pois kuleksimasta. Yhtä perkelettä.
 

Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS
Työkkäri, kela ja kaikki siltä väliltä.

Kun armeija loppui tuossa heinäkuun alussa, menin heti seuraavana maanantaina työvoimatoimistoon ilmoittautumaan työnhakijaksi, että saisin mahdollisimman nopeasti työttömyyspäivärahaa työtilanteen ollessa mitä on. No tässä nyt on näytetty kaikki mahdolliset dokumentit ja omastani sekä kelan erään työntekijän mielestä työssäoloehto täyttyy kohdallani. Nyt kuitenkin selvitellessäni tänään asiaa, tuli ilmi että lautakunta oli hylännyt hakemukseni.

Tätä edelsi muun muassa viivästys, joka johtui siitä, että työvoimatoimistossa sössittiin ja merkattiin että en enää 4.8 ollut työtön työnhakija, vaikka olen ollut jatkuvasti 11.7 asti! Virhe kun selvisi, niin tuli "tietokatkos" työkkärin ja kelan välillä joka johti siihen, että äitini hakiessa asumistukea, kelasta sitä ei myönnetty vaan kysyttiin selvitystä tuloihini ja työhöni 4.8 alkaen.

Huomenna sitten valittamaan kelan päätöksestä, jota ei kumma kyllä näy verkossa asioidessani.

Olen joutunut kavereilta lainaamaan rahaa intin jälkeen syödäkseni ja niin edelleen, sillä äidilläni ei yksinkertaisesti ole varaa elättää pikkuveljeni lisäksi minua. Eikä tarvitsekkaan olla.

Nyt kuusi viikkoa rahattomana odotettuani jotakin tukea, olisi sitä tärkeää saada pikkuhiljaa, sillä en halua olla paljoa velkaa, kun en tiedä milloin saan töitä tai ensimmäistä palkkaa edes.

Vittu että vituttaa, masentaa ja ahdistaa ja kaikkea siltä väliltä.
 

J.Petke

Jäsen
Olen joutunut kavereilta lainaamaan rahaa intin jälkeen syödäkseni ja niin edelleen, sillä äidilläni ei yksinkertaisesti ole varaa elättää pikkuveljeni lisäksi minua. Eikä tarvitsekkaan olla.

Tätä varten on olemassa Suomessa sosiaalitoimisto. Sinne täyttämään paperit niin saat rahaa jotta pystyt elämään.
 

Viljuri

Jäsen
Yksi vaihtoehtohan on hakea töitä. Sellaisiakin paikkoja on olemassa, joihin pääsee suunnilleen ensimmäisellä yrittämällä ja saman päivän aikana. Siis mikäli yläkerta futaa normaalin ihmisen tavoin ja päihteet/mielenterveysongelmat eivät vie ihmistä 24/7.

Esimerkiksi reipas ja säntillinen ihminen voisi Helsingissä Itellalta kysyä lehdenjakajan paikkoja. Työaika on tietysti ongelmallisempi, mutta varmaan sitä mieluummin tekee kuin jättää syömättä tai harrastaa puhelinmyyntiä.
 
Viimeksi muokattu:

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Vituttaa helvetisti, tai oikeastaan surettaa ja ahdistaa kun koiralla on joku helvetin syyhy. Selkeästi näkee että koko ajan kutittaa pirusti eikä pysty rauhoittumaan ollenkaan. Masentaa kun näkee että pikkukaveri on todella tuskissaan kokoajan, eikä sen hyväksi voi tehdä oikein mitään. Paitsi rapsuttaa kutiavia paikkoja, mutta ei sitäkään kokoaikaa ehdi. Mahtaako tuo saada nukutuksikaan ollenkaan.

Paranisi nyt perkele.
Paranisi todennäköisesti paremmin, jos veisit lekurille.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vituttaa salkkarit. Pakko ne on katsoa joka päivä mutta voi helvetti mitä paskaa.
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vituttaa salkkarit. Pakko ne on katsoa joka päivä mutta voi helvetti mitä paskaa.

Minkä vitun takia? Ei voi pieni ihminen ymmärtää. Eikä tösiaan löydy mitään parempaa ajanvietettä? Itseäni vituttaa kädettömyys GTA IV:ssa.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ikkuna vajaan vartin auki ja 30 hyttystä huoneessa tuosta vaan. Murhanhimoinen itikoiden lätkiminen kuului varmaan naapuriin asti.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Paranisi todennäköisesti paremmin, jos veisit lekurille.

Sunnuntai-iltaisin vapaaehtoiset koiralääkärit ovat aika harvassa.

Maanantaina toki vein, ja sai antibioottikuurin ja voi nyt jo paljon paremmin. Erinomaista.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minkä vitun takia? Ei voi pieni ihminen ymmärtää. Eikä tösiaan löydy mitään parempaa ajanvietettä?

Onko turkulaiset tosiaan niin tyhmiä ettei ole kuulleet addiktiosta.

Vituttaa turku :D
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
TPS
Vituttaa kun tyttöystävä aloittaa päivän vetämällä herneen nenään jostain täysin olemattomasta.
Ja sen lisäksi...

Onko turkulaiset tosiaan niin tyhmiä ettei ole kuulleet addiktiosta.

Vituttaa turku.

Vituttaa myös väärät vitutukset. Ei Salattuista elämistä yksinkertaisesta voi tulla mitään addiktiota tai jos tulee kannattaa katsoa peiliin ja miettiä missä kohtaa mentiin metsään ja lujaa.
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko turkulaiset tosiaan niin tyhmiä ettei ole kuulleet addiktiosta.

Vituttaa turku.

En ole muuten turkulainen vaikka kovasti kaupungista pidänkin. Olen kuullut addiktiosta ja tiedän hyvinkin mikä se on. Mullakin on moneen asiaan paha addiktio mutta ei herran tähden koskaan mihinkään Salkkareihin...Itseäni vituttaa stereotypiat (kuten että kaikki TPS:n kannattajat ovat turkulaisia..)
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kylläpä vituttaa tuolla Muu urheilu -osiossa oleva ketju "Yleisurheilun tulevia tähtiämme". Tai siis itse ketju ei vituta, mutta se vituttaa miten kovasti polttelisi esitellä ketjussa Oskari Frösén, O-P Karjalainen ja Mikaela Ingberg. Saattaisi kuitenkin käydä niin että se tulkittaisiin vääränlaiseksi vittuiluksi, joten en viitsi.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Se perusjuttu näinä aikoina. Eli valmistuminen lähellä, mutta oman alan töistä ei hajuakaan. Ei mitään tietoa, mihin suuntaan tää elämä lähtee parin kuukauden kuluttua, kun nykyinen pesti päättyy (joka ei sekään ole oman alan töitä). Onneksi sain opintoihin liittyvän työharjoittelun aikanaan suoritettua, olisi melko toivotonta metsästää nyt harjoittelupaikkaa.

Toisaalta, hyvä aika saattaa rauhassa opintonsa päätökseen...
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Taas se paska alkaa

Asia, mikä tällä hetkellä vituttaa ankarasti, on Big Brother. Olen täällä jo aiemmin vaahdonnut samasta aiheesta, mutta vaahdotaan nyt vähän vielä.

Eikö vittu ole ihmisillä parempaa tekemistä?
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Asia, mikä tällä hetkellä vituttaa ankarasti, on Big Brother. Olen täällä jo aiemmin vaahdonnut samasta aiheesta, mutta vaahdotaan nyt vähän vielä.

Eikö vittu ole ihmisillä parempaa tekemistä?

Todellakin. Onneksi en ole vielä digiboxia hankkinut uuteen asuntooni.

Ainut, että siitä kyllä saa lukea netissäkin.

Itseäni vituttaa se, että loma loppuu kohta prkl!
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei Salattuista elämistä yksinkertaisesta voi tulla mitään addiktiota tai jos tulee kannattaa katsoa peiliin ja miettiä missä kohtaa mentiin metsään ja lujaa.

Joo kyllä tässä on menty metsään ja todella kovaa jo aikoja sitten joten veikkaan ettei minun kohdalla tuo peiliin katsominen enää auta millään tavalla.
 
Asia, mikä tällä hetkellä vituttaa ankarasti, on Big Brother. Olen täällä jo aiemmin vaahdonnut samasta aiheesta, mutta vaahdotaan nyt vähän vielä.

Eikö vittu ole ihmisillä parempaa tekemistä?

Tämä kieltämättä vituttaa melkoisen ankarasti.

"Ei sitä ole mikään pakko seurata"-vastaväittämäkään ei oikein tässä tapauksessa päde. Televisio ei ole ollut edes seinässä sitten kesäkuun ja juorulehdet jäävät yleensä lukematta, mutta silti olen täydellisen tietoinen BB:n alkamisesta.

Tiedän jo nyt, että talossa on joku Helsingin Mensan jäsen ja että BB-Lotta(?) ei aio harrastaa seksiä kenenkään kanssa. Tämä informaatio selvisi aivan tavallisen nettisurffailun aikana, ilman minkäänlaisia aikomuksia kyseisen ilmiön seuraamiseen. BB on kaikkialla ja siltä on mahdotonta välttyä.

Tarve tirkistelemiseen lienee ihmisen voimakkaimpia viettejä, mutta siltikään ei oikein avaudu että miksi Big Brother ihmisiä kiinnostaa. Ohjelman ainoa tehtävähän on tuoda mainostajilleen näkyvyyttä "ovelan" tuotesijoittelun avulla sekä toimia turhien ja lahjattomien narsistien väylänä paskajulkisuuteen.

Tältäkö urheilunvihaajista ja asiasta tuohtuneita yleisönosastokirjoituksia joka kerta laativista tuntuu jääkiekon MM-kisojen, jalkapallon arvoturnausten ja muiden urheilutapahtumien valloittaessa YLEn taajuudet?
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Kieltämättä tuo BB-hössötys vituttaa.

Taas joutuu 3 kuukautta pakostakin jossain määrin olemaan tietoinen BB-talon tapahtumista. Itse sarjaa en aio seurata, koska onhan se ollut melkoista paskaa parin ensimmäisen tuotantokauden jälkeen. Kaikesta huolimatta iltapäivälehtien otsikoista puolet liittyy jotenkin Big Brotheriin ja eilisestä lähtien irc-kanavien suurin puheenaihe on ollut BB. "Terttu ulos!" ja sitä rataa.

Minun puolestani ihmiset saavat sitä seurata, miten paljon haluavat, mutta liian vahvasti koko paska on esillä joka vitun mediassa. Ei mulla muuta.
 

Schadowan

Jäsen
Tältäkö urheilunvihaajista ja asiasta tuohtuneita yleisönosastokirjoituksia joka kerta laativista tuntuu jääkiekon MM-kisojen, jalkapallon arvoturnausten ja muiden urheilutapahtumien valloittaessa YLEn taajuudet?

No juurikin noin:) Kisat tulevat naaman eteen väistämättä, niinkuin BB:kin. Joskus tulee luettua noita "uutisia", koska jotain todella käsittämätöntä on talossa tapahtunut. Harvemmin siellä mitään uutiskynnystä ylittävää tapahtuu, se nyt on vaan Iltiksen tapa, ei siinä mitään. Mutta siis, myönnän, että olen BB:tä edellisvuosina katsonut yleensä ne ensimmäiset pari viikkoa ja sitten on kiinnostus lopahtanut. Ideanahan tuo on hyvä, jos siellä olisi oikeasti mielenkiintoisia ja hauskoja tyyppejä, mutta eipä sellaisiakaan ole Suomen BB-historiassa ollut kuin parikolme.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Ideanahan tuo on hyvä, jos siellä olisi oikeasti mielenkiintoisia ja hauskoja tyyppejä, mutta eipä sellaisiakaan ole Suomen BB-historiassa ollut kuin parikolme.
Idea on hyvä, mutta Suomessa tuotantotiimi on epäonnistunut pahasti parilla edellisellä kaudella. Aina lupaillaan uutta ja hienoa, mutta mitään ihmeellistä ei ole kuitenkaan ollut. Sen lisäksi itseeni tuo uppoaisi paremmin, jos asukkaat olisit enemmän "normaaleiden" ihmisten oloisia kuten parilla ensimmäisellä kaudella. Nykyään siellä pitää olla pari homoa, lesbo, pari julkkista ja muuten vain ns. poikkeavia ihmisiä. Ei minulla siis ole mitään homoja tai lesboja vastaan, mutta eiköhän tuokin ole jo niin nähtyä. Yritetään ikään kuin väkisin saada aikaan jotain, kun tuollaisia laitetaan talo täyteen.

Enemmän panostusta viikkotehtäviin ja enemmän ihmisiä eri puolelta Suomea. Silloin olisi taas vähemmän vitutuksen aiheita.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Asia, mikä tällä hetkellä vituttaa ankarasti, on Big Brother. Olen täällä jo aiemmin vaahdonnut samasta aiheesta, mutta vaahdotaan nyt vähän vielä.

Eikö vittu ole ihmisillä parempaa tekemistä?

Niinhän se menee taas vittu. Pelkästään lehdissä jatkuvasti kirjoittelu jostain pylly-erkistä tai muusta saa vitutuksen niin uskomattomiin sfääreihin, että ei mitään tolkkua. Eikös ne paviaanit kyyhötä siellä jouluun asti? Sen jälkeen voimmekin lukea kuinka BB-talosta tuttu kulli-kari etuili taksijonossa ja oli varmaankin hivenen ottanut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös