No on se nyt saatana, ensin (melkein) luvataan namua ja sitten sanotaankin notta äh-häh-hää.
Koulumme tupakkipaikalla tapahtui aamulla merkillinen hetki, kun eräs luokkamme reiluista parikymppisistä beibeistä (hän ei muuten polta, mikä kiihdytti epäilyksiä ja pohdintoja entisestään) heilahti paikalle ja kysyi, että kuuntelenko minä yhtä bändiä.
Varovaisen myöntävän vastaukseni ("Ohan se ihan jees. Kui?") jälkeen hän kommentoi, että hyvä homma, lähetkö huomenna sinne niiden keikalle, se on hyvä livebändi.
No saatana, ihan huikea mimmi kyselee mukaansa keikalle, pakkohan sitä suostua on. Tulee vielä tupakoimattomana henkilönä paksuun tupakansavuun kyselemään tuollaisia ja juurikin vielä erikseen oikein meikäläiseltä, taitaa olla tosissaan, mietin.
Siinä meni sitten koulupäivä hieman ohi lähitulevaisuuden mahdollisia säädyttömyyksiä ajatellessa ja sivusilmällä kyseisen naisihmisen tummia rintaliivejä hänen läpikuultavan valkean paitansa lävitse tiiraillessa.
Mutta vittu, koulupäivän lopuksi tajusin kysyä "että niin, siitä keikasta?", sillä olisihan hyvä etukäteen selvitellä, että missäs treffataan vai otetaanko mahdollisesti vaikkapa muutamat alkoholijuomat esimerkiksi minun asunnollani ennen keikkapaikalle siirtymistä.
Vastaushan oli, että joo, hän saapuu kaverinsa kanssa mestoille joskus ilta kymmenen jälkeen, että tule ihmeessä moikkaamaan jos tunnistat. Höh.
Minä käsitin siis väärin tai sain vääriä signaaleja. Naiset, olkaa sanoissanne selkeämpiä minunlaisteni hieman yksinkertaisten punkeroiden kohdalla. Tulee paha mieli muuten tämmöisten väärinkäsitysten vuoksi.