Vitutusketju

  • 10 584 917
  • 56 161

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Ensimmäiseen: neuvonta ja päätöksenteko on nimenomaan pidettävä erillään, siksi molempia olen pitänyt esillä.
Olet kaivanut neuvomisen esille ja tarjonnut sitä vaihtoehdoksi, mutta olen toistuvasti oikaissut ettei ole syytä kaivaa neuvontaa esille, sillä kyse on päätöksenteosta. Neuvonnalla ei tässä keskustelussa ole mitään muuta tekemistä, kuin se että otat sen sinnikkäästi esiin aina torjuttuani sen.
Väärin perustein rehty päätös on oikaistava, oli se tehty asiakkaan eduksi tai vahingoksi. Tämä on toinen asia.
Hienoa puhetta, mutta todellisessa elämässähän näin ei suinkaan tapahdu. Voit lainata lakikirjaa ja erilaisia menettelyitä, mutta näin ei kuitenkaan käytännön tasolla tapahdu, eikä kokemuksien perusteella taida olla edes kovin harvinaista. Teoria ja käytäntö eroavat tässä toisistaan, mikä varmaan on omiaan myös harmittamaan vladia.
Toinen asia (jos et vielä sitä aiemmista hamottanut) on se, että asiakkaalle mahdollisesti kohdistuva takaisinperintä tms. kohtuullistetaan (Kela tai valitusasteen päätös), jos asiakas on voinut nätyttää toteen sen, että häntä on neuvottu väärin, ja hän on siksi toiminut väärin tms. tilanne. Kela toimii näin, tämäkin perustuu hallintolakiin ja hyvään hallintotapaan, mutta on eri asia kuin virheellisen päätöksen oikaiseminen.
Voi ystäväiseni, älä kehtaa aliarvioida koko ajan. Hyvinkin olen hahmottanut mitä kohtuullistaminen tarkoittaa mutta ongelma onkin tässä asiassa se että kun itse olen osoittanut todisteineen kärsimästäni vahingosta Kelan omien virheiden vuoksi ja Kelasta johtuvista syistä, ei tällaista vaihtoehtoa ole koskaan edes vihjattu olevan olemassa. Joka sentti on karhuttu takaisin, väärin perusteinkin ja mistään "hyvästä hallintotavasta" ei ole kuultu pierun vertaa. Hyvin pieni on yksittäinen ihminen kun yrittää tällaisen byrokraattisen toimiston mielivaltaa vastustaa, hyvin pieni. Apua ei tule konttoreista, päinvastoin vaan yritetään hankaloittaa heihin kohdistuvien valitusten tekemistä.
Toiseen kohtaan: valitukset/oikaisupyynnöt osoitetaan aina sille taholle, joka valitusosoituksessa (oltava päätöksessä aina, ja Kelankin päätöksissä se on) mainitaan. Tämä a) siksi, että juridiikka tuntee tavan itseoikaista virheellinen päätös, jolloin asia ei mene valitusasteeseen. Siis jos todetaan, että asia voidaan oikaista valittajan vaatimalla tavalla. Jos b) näin ei voida toimia, Kela (kuten muukin viranomainen) on velvollinen toimittamaan valituksen siihen muutoksenhakuasteeseen, johon tämä on ko. asian kohdalta säädetty. Yleensä viranomainen antaa oman vastineensa valitukseen jo tässä vaiheessa mukaan käsittelyyn. Tämän jälkeen tämä Kelasta riippumaton toimielin tekee ratkaisun.
Kelan päätöksistä valittaminen osoitetaan "muutoksenhakulautakunnalle" (kävin tarkistamassa k.o. tahon nimen, ettei tarvitse surkutella ettet tunne mitään tällaista tahoa) jonka kanssa asiointi on tehty jäykäksi, aikaavieväksi, tavalliselle ihmiselle hyvin hankalaksi. Usein Kelan tukia tarvitaan tilanteissa jotka ovat yksilön kannalta koettelevia ja voimia kysyviä joten tällaiseen pitkälliseen ja syyllistävään prosessiin ei välttämättä ole edes olemassa mahdollisuuksia. Tämä vaikuttaa jopa tarkoitushakuiselta, saadaan valittajia rajattua pois ja toiset vain kyllästyvät jossain vaiheessa enää ajamaan oikeuksiaan - vaikka perusteet olisivat olemassa. Sen sijaan Kela itse voi tehdä omat päätöksensä uusiksi vaikka kerran viikossa jos paikallis-diktaattorista sattuu siltä tuntumaan, sitten vain tarjoamaan muutoksenhakulautakuntaa prosessiksi valittaa käsittämättömistä päätöksistä. Mikään asiahan ei etene valituksen aikana, joten normaalia on että kansalainen saa odotella hänelle kuuluvia rahojaan yli vuodenkin. Aika harvalla Kelan tukien varassa elävällä olisi varaa tällaiseen sen haittaamatta normaalielämää. Mutta "The Koneisto" toimii paperilla ja se on pääasia. "Ihmisellä" ei Kelassa ole ollut kokemuksieni mukaan ikinä mitään merkitystä.
Se, että valitus toimitetaan päätöksenantajaviranomaiselle ei todellakaan tarkoita sitä, että tämä käsittelisi valituksen siinäkin tapauksessa, kun asiaa ei voida ratkaista valittajan esittämällä tavalla. Yleensä on niin, että tästä riippumattoman muutoksenhakuelimen päätöksestä voi vielä valittaa esim. vakuutusoikeuteen. Siitä, jos valitusaste tulkitsee samoin kuin Kela ei ole vastuullinen Kela, vaan valitusaste. Kannattaa lukea ne päätökset kunnolla, niin ei jää epäselväksi mikä taho on päätöksen antanut.
Päätökset tavallista ihmistä koskevissa tavallisissa asioissa tehdään paikallistoimistoissa virkailijoiden toimesta, valitukset osoitetaan järjettömän massiiviselle, kasvottomalle taholle.
Kolmanteen kohtaan on vaikea vastata, kun en ko. paikassa työskentele. Aiemmasta työhistoriastani tiedän, että kirjallisen näytön perusteella on Kelan tekemää päätöstä muutettu asiakkaan eduksi, kun on ollut näyttää että neuvo on ollut väärä.
Onnittele tätä tahoa, sillä omalla kohdallani virheellisten päätösten oikaiseminen on osoittautunut kohtuuttoman vaikeaksi, aikaavieväksi ja usein mahdottomaksi. Olkoonkin, että voin todellakin pitää kädessäni vedenpitävää todistusaineistoa ja selvitystä virheellisistä perusteluista. Kela voi ajatella esimerkiksi näin; jokin raha määräytyy tulotason perusteella. Asiakas esittää oman tulotasonsa esim. palkkakuitilla tai verotustodistuksella. Kela määrittelee itse tulotason korkeammaksi ja myöntää pienempää etuutta. Asiakas valittaa ja osoittaa että tulotaso ei ole tuo vaan alempi, jonka jälkeen Kela jättää aiemman päätöksen voimaan sillä perusteella että "tulotaso ei ole muuttunut oleellisesti aiemmin ilmoitetusta". Tämä oli ote oikeasta elämästä ja muutoksenhakulautakunnan vastaus oli että alunperin olisi pitänyt päätös tehdä asiakkaan osoittaman tulotason perusteella, mutta alkuperäinen päätös jää voimaan. Kädet pystyyn, sinut on ryöstetty.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Olet kaivanut neuvomisen esille ja tarjonnut sitä vaihtoehdoksi, mutta olen toistuvasti oikaissut ettei ole syytä kaivaa neuvontaa esille, sillä kyse on päätöksenteosta. Neuvonnalla ei tässä keskustelussa ole mitään muuta tekemistä, kuin se että otat sen sinnikkäästi esiin aina torjuttuani sen.

Hienoa puhetta, mutta todellisessa elämässähän näin ei suinkaan tapahdu. Voit lainata lakikirjaa ja erilaisia menettelyitä, mutta näin ei kuitenkaan käytännön tasolla tapahdu, eikä kokemuksien perusteella taida olla edes kovin harvinaista. Teoria ja käytäntö eroavat tässä toisistaan, mikä varmaan on omiaan myös harmittamaan vladia.

Voi ystäväiseni, älä kehtaa aliarvioida koko ajan. Hyvinkin olen hahmottanut mitä kohtuullistaminen tarkoittaa mutta ongelma onkin tässä asiassa se että kun itse olen osoittanut todisteineen kärsimästäni vahingosta Kelan omien virheiden vuoksi ja Kelasta johtuvista syistä, ei tällaista vaihtoehtoa ole koskaan edes vihjattu olevan olemassa. Joka sentti on karhuttu takaisin, väärin perusteinkin ja mistään "hyvästä hallintotavasta" ei ole kuultu pierun vertaa. Hyvin pieni on yksittäinen ihminen kun yrittää tällaisen byrokraattisen toimiston mielivaltaa vastustaa, hyvin pieni. Apua ei tule konttoreista, päinvastoin vaan yritetään hankaloittaa heihin kohdistuvien valitusten tekemistä.

Kelan päätöksistä valittaminen osoitetaan "muutoksenhakulautakunnalle" (kävin tarkistamassa k.o. tahon nimen, ettei tarvitse surkutella ettet tunne mitään tällaista tahoa) jonka kanssa asiointi on tehty jäykäksi, aikaavieväksi, tavalliselle ihmiselle hyvin hankalaksi. Usein Kelan tukia tarvitaan tilanteissa jotka ovat yksilön kannalta koettelevia ja voimia kysyviä joten tällaiseen pitkälliseen ja syyllistävään prosessiin ei välttämättä ole edes olemassa mahdollisuuksia. Tämä vaikuttaa jopa tarkoitushakuiselta, saadaan valittajia rajattua pois ja toiset vain kyllästyvät jossain vaiheessa enää ajamaan oikeuksiaan - vaikka perusteet olisivat olemassa. Sen sijaan Kela itse voi tehdä omat päätöksensä uusiksi vaikka kerran viikossa jos paikallis-diktaattorista sattuu siltä tuntumaan, sitten vain tarjoamaan muutoksenhakulautakuntaa prosessiksi valittaa käsittämättömistä päätöksistä. Mikään asiahan ei etene valituksen aikana, joten normaalia on että kansalainen saa odotella hänelle kuuluvia rahojaan yli vuodenkin. Aika harvalla Kelan tukien varassa elävällä olisi varaa tällaiseen sen haittaamatta normaalielämää. Mutta "The Koneisto" toimii paperilla ja se on pääasia. "Ihmisellä" ei Kelassa ole ollut kokemuksieni mukaan ikinä mitään merkitystä.

Päätökset tavallista ihmistä koskevissa tavallisissa asioissa tehdään paikallistoimistoissa virkailijoiden toimesta, valitukset osoitetaan järjettömän massiiviselle, kasvottomalle taholle.

Onnittele tätä tahoa, sillä omalla kohdallani virheellisten päätösten oikaiseminen on osoittautunut kohtuuttoman vaikeaksi, aikaavieväksi ja usein mahdottomaksi. Olkoonkin, että voin todellakin pitää kädessäni vedenpitävää todistusaineistoa ja selvitystä virheellisistä perusteluista. Kela voi ajatella esimerkiksi näin; jokin raha määräytyy tulotason perusteella. Asiakas esittää oman tulotasonsa esim. palkkakuitilla tai verotustodistuksella. Kela määrittelee itse tulotason korkeammaksi ja myöntää pienempää etuutta. Asiakas valittaa ja osoittaa että tulotaso ei ole tuo vaan alempi, jonka jälkeen Kela jättää aiemman päätöksen voimaan sillä perusteella että "tulotaso ei ole muuttunut oleellisesti aiemmin ilmoitetusta". Tämä oli ote oikeasta elämästä ja muutoksenhakulautakunnan vastaus oli että alunperin olisi pitänyt päätös tehdä asiakkaan osoittaman tulotason perusteella, mutta alkuperäinen päätös jää voimaan. Kädet pystyyn, sinut on ryöstetty.

Joo, lepuutan matkalaukkuni, kun tämä päätöksen, sen perusteluiden ja päätösten oikaisemisen ero suhteessa näytetyn virheelliseen neuvontaan ei mene jakoon millään. En kyllä arvannut, että asia voisi olla näin vaikea, ettei muutamalla selityksellä avaudu. Mutta vastaus tähän on jo edellisissä viesteissä.

Aikaavievä muutoksenhakuaste on, lähinnä ymmärtääkseni siksi, että sinne valitetaan ns. selvistä asioista melkoisen paljon. Tähän on kuitenkin kansalaisella subjektiivinen oikeus, joten ei käy moittiminen. Näissä kun ei ennakkotapauksia tunneta siinä valitusasteessa.

Alimmaisessa tapauksessa olisi juuri olennaista ymmärtää tämän vastaukseni ensimmäinen kappale (ja sama asia, joka on selitetty aiemmissakin viesteissä), eli päätöksen perusteluiden ja neuvonnan välinen ero. Ilmeisesti on kyse yleisestä asumistuesta, jonka laissa (ei missään Kelan tulkinnassa) määrätään, että tulojen on muututtava suuntaan tai toiseen vähintään muistaakseni 20%, että näillä perustein tuen määrää muutetaan. Tästä nillitykselle oikea kohde lienee Kelan sijaan eduskunta. Toivottavasti kuitrnkin hait tulkinnan myös Vakuutusoikeudelta, valitusreittihän ei maksa, ja minusta sen vlaituksen kirjoittaminen on lopulta varsin yksinkeertaista. Oikeuskäytäntöön toki kuuluu, ettei "asia etene" valitusten käsittelyn aikana. Eivät etene myönnöt, mutteivät myöskään takaisinperinnät.

Mutta tämä osaltani tästä, jos ei lainsäädäntöön usko eikä asioista hae muutosta sieltä mistä kuuluu,vaan mieluummin jurputtaa keskustelupalstalla, se on vapaa valintanne.

EDIT: YLAT on toki vain esimerkkituki, mutta tyyppiesimerkki. Pahoittelen, jos kyseessä oli jokin muu vastaavalla tavalla käyttäytyvä tukimuoto - asiasisältöhän ei siitä muutu.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Alimmaisessa tapauksessa olisi juuri olennaista ymmärtää tämän vastaukseni ensimmäinen kappale (ja sama asia, joka on selitetty aiemmissakin viesteissä), eli päätöksen perusteluiden ja neuvonnan välinen ero. Ilmeisesti on kyse yleisestä asumistuesta, jonka laissa (ei missään Kelan tulkinnassa) määrätään, että tulojen on muututtava suuntaan tai toiseen vähintään muistaakseni 20%, että näillä perustein tuen määrää muutetaan.
Heh, et ole sitten kärryillä enää ollenkaan. Sekös vituttaa, kun pitkät pätkät rautalankaa väännetty ja vastaanottaja on pihalla kuin lintulauta.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Annoin ohjeen omalle pojalleni, en oppilaille. Omassa ajatusmaailmassani pieni nokkapokka välien selvittämiseksi on useimmiten tilannetta selventävä ratkaisu, kunhan me aikuiset pystymme ajattelemaan maalaisjärjellä. Sinulle se on selvästi vaikeaa.

No ihan fiksua, että pidät nämä ohjeet vain perhepiirissä. Olkoon miten ylimitoitettuja esimerkkejä tahansa, niin vahinkoja sattuu ja ymmärrän aivan hyvin miksi tällaisia, ehkä sinällään ihan toimiviakin ohjeita, eivät opettajat kiusaustilanteissa jakele, eikö? En minä ainakaan haluaisi menettää työtäni jonkun alakoululaisten tönimisen takia, jossa kävikin vähän toisin kuin oli tarkoitus. Vai kuulostaako isänä ja opettaja "Mut en mä tarkottanu..." aivan vieraalta fraasilta. Sinällään ehkä ikävää, mutta nimenomaan lähinnä (joidenkin) vanhempien suhtautumisen takia tällaiseen ""idealistiseen tilanteeseen" ollaan ajauduttu. Opettajana tietänet varmaan mitä tarkoitan, vaikka maalaisjärkeä minulla ei olekaan.

en ole syyllistänyt missään kohtaa koko ammattikuntaa vaan jo ensimmäisessä viestissäni määritellyt että kyseessä ovat lasteni koulun opettajat. Voisin lisäksi laittaa mukaan rehtorin.

Hyviäkin opettajia on olemassa

Jussille sen verran, että varmasti turhauttavaa, jos yhteistyö kodin ja koulun välillä ei toimi. Tätä kyseistä tilannetta en tunne, mutta vika on yleensä kuitenkin harvoin vain toisessa osapuolessa ja toisaalta vanhemmilla ei käytännössä ole minkäänlaista käsitystä mitä se oma lapsi koulussa tekee ja käyttäytyy. Välillä kannattaa kyseenalaistaa myös niitä sen oman lapsen puheita, jos koulusta tulee jatkuvasti aivan päinvastaista viestiä..

Joskushan näissä tilanteissa, joissa koko koulun opettajakunta rehtoria myöten ovat täysiä vatipäitä, ajaudutaan jopa siihen, että oppilas vaihtaa koulua. Oman kokemuksen perusteella hyvin usein myös tämän seuraavankin koulun (ja yleensä myös sitä seuraavan) opettajat paljastuvat täysiksi vatipäiksi, kun taas alkuperäisessä koulussa opettajien ja oppilaiden työilmapiiri yllättäen paranee ja ongelmat vähenevät.. Jussiin en tällä viittää, mutta tiedossa tällaisia tapauksia on paljonkin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No ihan fiksua, että pidät nämä ohjeet vain perhepiirissä. Olkoon miten ylimitoitettuja esimerkkejä tahansa, niin vahinkoja sattuu ja ymmärrän aivan hyvin miksi tällaisia, ehkä sinällään ihan toimiviakin ohjeita, eivät opettajat kiusaustilanteissa jakele, eikö? En minä ainakaan haluaisi menettää työtäni jonkun alakoululaisten tönimisen takia, jossa kävikin vähän toisin kuin oli tarkoitus. Vai kuulostaako isänä ja opettaja "Mut en mä tarkottanu..." aivan vieraalta fraasilta. Sinällään ehkä ikävää, mutta nimenomaan lähinnä (joidenkin) vanhempien suhtautumisen takia tällaiseen ""idealistiseen tilanteeseen" ollaan ajauduttu. Opettajana tietänet varmaan mitä tarkoitan, vaikka maalaisjärkeä minulla ei olekaan...

Maailma on vaarallinen paikka. Lapset ovat jatkuvasti vaarassa ja jos elämää elää sinun ajatusmallilla, kannattaa jättää lapset tekemättä. Lapset juoksevat, kiipeilevät, kaatuilevat jne. ja aika harvoin tulee uutisia, että lapsi on jäänyt auton alle toisen tönäisyn seurauksena.

Tämä on meidän nyky-yhteiskuntamme ongelma, aina mietitään kaikki asiat pahimpien uhkaskenaarioiden kautta. Maailmassa on eletty kuitenkin aika pitkään ja aina lapset ovat touhunneet ja kinastelleet. Mutta nykyään kaikki on niin pirun vaarallista. Tästä seuraa se, ettei lapset opi kunniottamaan oikeasti vaarallisia tilanteita. Mennään heikoille jäille, kun ei olla pudottu lähi ojaan jään läpi tai sytytetään koulu palamaan tulitikkuleikeissä, kun ei olla koskaan saatu syttyttää saunanpesää jne. Maalaisjärkeä...
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Maailma on vaarallinen paikka. Lapset ovat jatkuvasti vaarassa ja jos elämää elää sinun ajatusmallilla, kannattaa jättää lapset tekemättä. Lapset juoksevat, kiipeilevät, kaatuilevat jne. ja aika harvoin tulee uutisia, että lapsi on jäänyt auton alle toisen tönäisyn seurauksena

Nyt menee aavistuksen verran ohi miten meikäläisen perhesuunnittelu tai lasten toiminta noin yleensä liittyvät siihen, että mielestäni on pikkaista vaille vastuutonta (tai ainakin ko. opettajan puolesta myös henkilökohtaisesti aika helvetin tyhmää), jos opettaja ohjeistaa vetämään "toista turpaan" (siis noin kärjistetysti) koulumatkalla selvittääkseen kiusaustapauksen? Olkoon se tällä maalaisjärjellä kuinka oikeutettua tahansa ja usein varmasti onkin, ei siinä mitään. Se mitä sitten yksityishenkilönä omalle jälkikasvulle ohjeistaa on sitten aikalailla eri asia.

Tämä on meidän nyky-yhteiskuntamme ongelma, aina mietitään kaikki asiat pahimpien uhkaskenaarioiden kautta. Maalaisjärkeä...

Näinhän se menee, mutta mitäs veikkaat kummalta osapuolelta tämänkaltainen suhtautumistapa ensisijaisesti on lähtenyt, koulusta vai vanhemmilta? Kouluissa on menty siihen tilanteeseen, että aina mennään sen pahimman skenaarion mukaan, koska jos et mene ja jotain, oli se sitten kuinka epätodennäköistä tahansa, tapahtuu niin eipä ole vastuullista ja korvausvelvollista vaikea arvata. Samalla tämä johtaa siihen, että oppilas-opettajasuhde kliinistyy aina vain entisestään.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt menee aavistuksen verran ohi miten meikäläisen perhesuunnittelu tai lasten toiminta noin yleensä liittyvät siihen, että mielestäni on pikkaista vaille vastuutonta (tai ainakin ko. opettajan puolesta myös henkilökohtaisesti aika helvetin tyhmää), jos opettaja ohjeistaa vetämään "toista turpaan" (siis noin kärjistetysti) koulumatkalla selvittääkseen kiusaustapauksen? Olkoon se tällä maalaisjärjellä kuinka oikeutettua tahansa ja usein varmasti onkin, ei siinä mitään. Se mitä sitten yksityishenkilönä omalle jälkikasvulle ohjeistaa on sitten aikalailla eri asia...

Täällä ei ole puhunut "turpaan vedosta" yksikään muu kirjoittaja, kuin sinä. Vanha Len ja miten kertoimme miten me ohjeistimme omia lapsiamme. Oman lapseni kohdalla tilanne ratkesi ilman mitään "turpaan vetoa", poika oli vaan suullisesti noussut kiusaajaansa vastaan.

Enkä ymmärrä mistä sinä vedät tähän mukaan tämän tämän opettajan, joka ohjeistaa vetämään toista turpaan. Olen ammatilta kyllä opettaja, mutta työssäni toimin lakien ja asetusten mukaan, enkä moisia neuvoja anna. Sinulla tuntuu mielikuvitus laukkaavan aika vilkkaasti.
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Toive voisiko tämä lapsikeskustelu siirtyä vitutusketjusta toisaalle, ei varmaan pahalla katsota vaikka uusi ketju avattaisiin sinänsä tärkeälle aiheelle.
Hukkuu hyvät vitutukset asian sekaan.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Jussille sen verran, että varmasti turhauttavaa, jos yhteistyö kodin ja koulun välillä ei toimi. Tätä kyseistä tilannetta en tunne, mutta vika on yleensä kuitenkin harvoin vain toisessa osapuolessa ja toisaalta vanhemmilla ei käytännössä ole minkäänlaista käsitystä mitä se oma lapsi koulussa tekee ja käyttäytyy. Välillä kannattaa kyseenalaistaa myös niitä sen oman lapsen puheita, jos koulusta tulee jatkuvasti aivan päinvastaista viestiä..
Turhauttavaahan se on jos ja kun ei yhteispeli suju, joskaan mikään asia ei ole näin mustavalkoinen. Joissain aiheissa sujuu paremmin, mutta näkemyseroja ei voida välttää. Niissä tapauksissa kun on asioita selvitelty, on koululla ja opettajistolla ihan oma linjansa ja siitä ei poiketa, eipä sitten millään. Mitään suuria konflikteja ei ole tapahtunut, koulun ja opettajiston kyvyllä neuvotella tilanteesta hieman pelottaakin mitä tämmöisessä tapahtuisi. Todennäköisesti merkittävien asioiden äärellä joutuisin jyräämään tyynesti opettajakunnan yli ja kas - jälleen on jutut valmiit siitä kuinka koti ja vanhemmat ei vaan tajua näistä hommista mitään. Olkoonkin, että kysymys todella välillä saattaa olla siitä että koulussa tuijotetaan hieman liian tiiviisti asiaa eikä kyetä ottamaan etäisyyttä omaan tilanteeseen.

Kyseinen opettaja on tänään ollut puhelimitse yhteydessä minuun ja kauniisti perunut puheensa ja todennut että tosiaan tässä tilanteessa nyt on tapahtunut hänen taholtaan selkeä virhearvio. Tämä oli toki fiksu teko, kyetä tarkastelemaan omia ratkaisujaan ja jos todellisuus osoittaa yön yli nukuttua, niin todeta itsekin että nyt ei mennyt niinkuin piti. Tästä on hyvä jatkaa, sen sijaan toisten kanssa on paljon vaikeampaa kun lähtökohta on se että koulu ei tee virheitä.
Joskushan näissä tilanteissa, joissa koko koulun opettajakunta rehtoria myöten ovat täysiä vatipäitä, ajaudutaan jopa siihen, että oppilas vaihtaa koulua. Oman kokemuksen perusteella hyvin usein myös tämän seuraavankin koulun (ja yleensä myös sitä seuraavan) opettajat paljastuvat täysiksi vatipäiksi, kun taas alkuperäisessä koulussa opettajien ja oppilaiden työilmapiiri yllättäen paranee ja ongelmat vähenevät.. Jussiin en tällä viittää, mutta tiedossa tällaisia tapauksia on paljonkin.
Hyvä että lisäsit loppukaneetin, muuten olisi kyllä hiipinyt mieleen että hei, tässähän on kappaleen verran ihan selvää piilovittuilua.

Koulun vaihtamiseen ei tässä olla suinkaan menossa, koska vaikka tuolla pesisi paviaanilauma niin silti kyseessä on vain koulu ja lapsilleni tulen opettamaan että myös hankalien ihmisten kanssa on kyettävä yhteistyöhön eikä heitä voi juosta aina vain karkuun - eikä mistään ylitsepääsemättömästä ole millään lailla kyse, vaan lähinnä pienestä ärsyyntymisestä. Lisäksi puhe on vain koulusta, vaikka opettajakunnan mielestä heidän läsnäolonsa lapsen elämässä on jollain tavalla kaiken keskipiste jonka ympärille muut asiat tulisi sovittaa. Todellisuudessahan kyseessä on vain koulu. Ei sen vähempää, mutta ei myöskään sen enempää. Yrität tahallasi luoda tässä kuvaa jossa ongelma todella olisikin kotona kun mikään ei kelpaa, mutta olet tässä asiassa hyvin väärässä ja yleensä asiat erilaisten tahojen kanssa sujuu hyvin. Koulun kanssa on tullut pulmia ja nekin siksi että opettajataholta löytyy hyvin eri tavalla lapsista, yhteisestä tekemisestä ja kasvattamisesta ajattelevia ihmisiä.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Täällä ei ole puhunut "turpaan vedosta" yksikään muu kirjoittaja, kuin sinä.

No, kuka ymmärtää nämä ohjeet mitenkin.

Oli pientä lumipesun tynkää ja lumipallojen heittelyä. Poika sitten avautui tästä ja kysyi, että voisiko antaa takaisin. Kysyin, että onnistuuko ja poika vastasi "joo".

Itse annoin omalle 4. luokkalaiselle pojalleni aivan samat ohjeet

Enkä ymmärrä mistä sinä vedät tähän mukaan tämän tämän opettajan, joka ohjeistaa vetämään toista turpaan. Olen ammatilta kyllä opettaja, mutta työssäni toimin lakien ja asetusten mukaan, enkä moisia neuvoja anna.

Joskus perinteiset keinot ovat parempia kuin pussillinen uusia, tosin tätä ei voi sanoa opettajanhuoneessa ääneen, joukossa on aina muutama idealisti...

Ok. Älä tee niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä opetan. Ihmettelen vaan miksi jaksat sitten narista siitä, kun osa opettajista on näitä kuvailemiasi idealisteja, jotka eivät näe tällaista ohjeistusta kovin fiksuna, toimivat sitten vanhemman tai opettaja roolissa.

Mutta joo, kiitos mielipiteidenvaihdosta tehdään näin:

Toive voisiko tämä lapsikeskustelu siirtyä vitutusketjusta toisaalle, ei varmaan pahalla katsota vaikka uusi ketju avattaisiin sinänsä tärkeälle aiheelle.
Hukkuu hyvät vitutukset asian sekaan.

niin pitkään, kun pysyy asiallisena eikä kumpikaan mene argumenttien puuttuessa henkilökohtaisuuksiin:

TosiFani kirjoitti:
me aikuiset pystymme ajattelemaan maalaisjärjellä. Sinulle se on selvästi vaikeaa.

jos elämää elää sinun ajatusmallilla, kannattaa jättää lapset tekemättä.

Sinulla tuntuu mielikuvitus laukkaavan aika vilkkaasti

*hymiö*
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Nyt vituttaa sinun kirjoittelusi.

Minä ja Vanha Len totesimme, että omalle lapselle voi antaa ohjeeksi kiusaamistilanteissa takaisin antamisen eli poika saa nousta kiusaajaansa vastaan. Tässä tilanteessa kerroin olevani opettaja ammatiltani ja sanoin, ettei tämän tyylistä asiaa voi sanoa opettajanhuoneessa ääneen, koska sieltä löytyy aina muutama idealisti. Ja sellainen löytyi ihan täältä palstaltakin.

Sinä aloit kertomaan, miten tällaisessa tilanteessa on mahdollista jäädä auton alle ja miten vastuutonta opettajan on neuvoa oppilaita vetämään toisiaan turpaan. Aika mielenkiintoisia johtopäätöksiä vedit, kertoo paljon ajatusmaailmastasi.

Kerran vielä:

1. Annoin omalle pojalleni ohjeen nousta kiusaajaansa vastaan ja homma hoitui ilman lyöntiäkään.

2. En koskaan neuvo oppilaitani käyttämään väkivaltaa.

3. Puhuin opettajanhuoneen kahvipöytä keskusteluista, joissa olemme usein pohtineet maailmanmenoa. Näissä keskusteluissa on muisteltu menneitä, jolloin esim. poikien väliset tappelut olivat paljon hyväksyttävimpiä. Jos näissä keskusteluissa sanoo vahingossakin, että voisi olla hyväksi jos oppilas X ja oppilas Y kokeilisivat kumpi on vahvempi, niin nämä opettajanhuoneen "kukkahattutädit" pitävät välittömästi tiukan moraalisaarnan, kuten sinä nyt.

Tämä tästä.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
No, kuka ymmärtää nämä ohjeet mitenkin.

Lainasit tekstistäni kappaleen:

Oli pientä lumipesun tynkää ja lumipallojen heittelyä. Poika sitten avautui tästä ja kysyi, että voisiko antaa takaisin. Kysyin, että onnistuuko ja poika vastasi "joo".

Tässähän on kyse itsensä puolustamisesta ja siitä, että annetaan takaisin lumipöllyä eikä anneta sitä reppua alistuneesti. Siis omien oikeuksien puolustamisesta kahta isompaa poikaa kohtaan...jotka sitten kielivät opettajalle. Ei tästä tekstistäni kai sellaista ilmene, että olen käskyttänyt (pidetään tää lätkässä) junnua vetämään turpiin toisia lapsia. Annoin luvan antaa samalla mitalla takaisin eikä kaduta tippaakaan. Toki voi kehoittaa kääntämään toisenkin posken. Meitä vanhempia on tässä asiassa kahta koulukuntaa ja on aivan sama, mikä se oma ammatti on. Opettaja, kauppias, metallimies tai muusikko.
 

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Soittolistalta paukahti soimaan Sleepy Sleeperssin Makkaraa. Aivan uskomattoman paska biisi, enkä ymmärrä että millä helvetillä nämä kaverit ovat koskaan myyneet yhtään levyä!? Vituttaa...
 

Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
Vituttaa tää perkeleen sitkee flunssa. Vetää olon ihan voimattomaksi. No, tulee ainankin oltua viikonloppu selvänä mikä ei ole ollenkaan hullumpi idea. Eilen tipahti postiluukusta isännöitsijältä huomautus järjestysmääräysten vastaisesta elämäntyylistä.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Jos näissä keskusteluissa sanoo vahingossakin, että voisi olla hyväksi jos oppilas X ja oppilas Y kokeilisivat kumpi on vahvempi, niin nämä opettajanhuoneen "kukkahattutädit" pitävät välittömästi tiukan moraalisaarnan, kuten sinä nyt.

tämän tyylistä asiaa voi sanoa opettajanhuoneessa ääneen, koska sieltä löytyy aina muutama idealisti. Ja sellainen löytyi ihan täältä palstaltakin.

Taitaa olla vähän turha jatkaa tätä vääntöä, jos haluat jatkuvasti paeta tämän kukkahattujargonisi taakse (ja on tämä aika turhaa toisaalta muutenkin). Heti ensimmäisessä viestissä ko. aiheesti kirjoitin:

cottonmouth kirjoitti:
Ottamatta nyt sen enempää kantaa siihen mikä olisi oikea toimintatapa ja mikä on oma katsantokantani tähän, niin ymmärtänet opettajana varmasti sen, että kyse ei välttämättä ole näiden tiettyjen henkilöiden kohdalla niinkään mistään idealismista, vaan lähinnä terveestä järjestä.

(eli siis en minä ainakaan halua istua oikeudessa sen takia, kun pojat ovat olleet vain poikia ja nyt vaan kävi näin..)

Tämä ainakin omalla kohdallani on se perimmäinen ajatusmaailma, ei mikään käännä-vielä-toinenkin-poski-mentaliteetti, jonka alle tunnut haluavan vääntää kaikki samalla tavalla ajattelevat, oli syy sitten mikä tahansa. Toisaalta ymmärrän myös näiden kukkahattujen ajatusmallin taustat, vaikka en niitä itse jaakkaan.

Pahoittelut, että aluksi ymmärsin sinun toimivan samalla tavalla sekä opettajana, että yksityishenkilönä. Kiitos korjauksesta. Enää jäi ihmetyttämään, että jaksat kitistä siitä, jos joku (siis nämä kukkahatut) ajattelee ja toimii yksityishenkilönäkin samoin kuin opettajana, vaikka itsekin annat täysin samoja ohjeita opettajanammatissa (vaikka ilmeisesti vastoin tahtoasi). Mutta omapa on asiasi ja kiitos tästä ihan mielenkiintoisesta ajatusten vaihdosta.

Tässä tilanteessa kerroin olevani opettaja ammatiltani

Nyt vituttaa sinun kirjoittelusi.

Niin no, näillä keskustelupalstoilla on se hyvä puoli, että täällä voi esiintyä ihan missä roolissa haluaa. Hankalaa mahtaisi tuo koulutyöskentely olla, jos jo jääkiekkoaiheisella palstalla kirjoittava tuntematon nimimerkki saa erilaisella katsantokannalla noin vituttamaan. Mutta joo, kiitos ja anteeksi.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
El Hadji-Diouf Valioliiga-suosikkini paitaan. Voi vittu vittu vittu vittu vittu vittu VITTUUUH

Otan perseet tänään sen kunniaksi. Tai siitä syystä. Ja huomenna vituttaa sitten krapula ja se että Diouf on edelleen Blackburnin riveissä.
 

Juneau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals, söden jalat, Hifk, kibe
Radio Nova on Vuoden Radio.

"Ja seuraavaksi sitten uutiset ja sen jälkeen Eros Ramazotti, Mamba ja Anssi Kela.. hyvää iltapäivää sulle".

Voihan hevonvitut sentään..

Tästä ehdottomasti samaa mieltä. Vituttaa kyllä aivan saatanasti tuo kyseinen radiokanava harkkeineen ja jokisen eväineen.
Ja nuo samat saatanan rallatukset aina jos vahingossakaan kuulee kyseistä kurakanavaa. Hyi helevetti!
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Niin, Novahan pystyy pitämään tuollaista markkinaosuutta varmaan sen takia että se on äänitapettia - mitäänsanomatonta lässynlässyä ja keskitien musiikkia. Suurimmassa osassa kansaa tuollainen äänitapetti ei herätä minkäänlaisia tunteita ja siksi sitä on mukavampi pitää taustalla soimassa kuin kuunnella hiljaisuutta. Itseni kohdalla näin ei ole mutta luulisin että aika moni pitää Novaa päällä vaan siksi että se ei ärsytä millään tavalla vaan on ihan pelkkää taustaääntä.

Ja toinen juttu on että eihän siitä perkeleestä edes pääse eroon missään. Vaikka olisit jossain hevonvitunperseessä jossa ei kuulu kännykät eikä radiot eikä mikään niin Novapa kuuluu! Kun yrität hakea mitä tahansa kanavaa niin jatkuvasti vaan puskee Novaa joka taajuudelta. Ihme kun ei kuulu silloinkin kun radio on kiinni.
 

Red Label

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Miro Heiskanen
Tällä hetkellä vituttaa se, että palasimme emännän kanssa Helsingin asuntoomme tänään, kun vietimme emännän opiskeluvaihdon takia puoli vuotta Belgiassa. Tai no ei se vituta ollenkaan, mutta se, että siellä ollessamme tässä kämpässä asui kaveri, joka muutti kuukausi takaperin pois. Tai no, ei sekään vituta, hyvä vaan että saatiin sama kämppä takaisin kun palattiin.

Vitutuksen aihe on hyvin koominen. Keittiön suht uudessa (vuokrakämppä, en tiedä) massiivipuutasossa oli suuria, harmaita läikkiä ympäri tasoa. Raaputin niitä ja huomasin, että lakka on lähtenyt. Syypääksi sitten lopulta keksin sen, että tämä poloinen on koittanut pestä puutasoa Vanish Oxi-Actionilla vai mikä se on, eli matoille ja tekstiileille tarkoitetulla puhdistus-/valkaisuaineella. Syövyttänyt mukavasti... Pitää kaiketi löytää joku hiomaan sekä lakkaamaan taso. Olisi kuitenkin kiva saada takuuvuokra takaisin kun muutetaan pois. Vahinkojahan sattuu kaikille, eikä siinä pullossa edes lue, että ei sovellu puupinnoille. Ei itse asiassa lue mitään mille se ei soveltuisi. Kyllä tosin itselläni olisi tullut mieleen..

Että tällaista tänään, huomenna jotakin muuta.
 

Wolves

Jäsen
Aikun korpeaa tuo piipitys kesken ohjelmien. Ymmärrän, että ihmisiä pitää varoittaa, mutta miksi varoitus näkyy ja ennekaikkea kuuluu pääkaupunkiseudulla, kun tulipalo on Joensuussa.

Kai nyt joku teknologia löytyy, jolla tuo piipitys saadaan näkymään vain ja ainoastaan ko. alueella tai sen lähimaastoissa, mutta ei 400-500km päässä...

Vittu...
 

Fingerpori

Jäsen
Suosikkijoukkue
kärpät
Aikun korpeaa tuo piipitys kesken ohjelmien. Ymmärrän, että ihmisiä pitää varoittaa, mutta miksi varoitus näkyy ja ennekaikkea kuuluu pääkaupunkiseudulla, kun tulipalo on Joensuussa.

Kai nyt joku teknologia löytyy, jolla tuo piipitys saadaan näkymään vain ja ainoastaan ko. alueella tai sen lähimaastoissa, mutta ei 400-500km päässä...

Vittu...

Juu samainen piipitys saa vitutuskäyrän jyrkkään nousuun täälläkin.Hyvä että varoitetaan ei siinä mitään, mutta kun se saatanan vinkuminen tuli ensimmäisen kerran kyttäruutu-uusinnan aikana ja vielä vinkuu...
Varmaan aamulla kun lapset katselee pikkukakkosta niin sama saatanan piippaus jatkuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös