Vitutusketju

  • 10 571 091
  • 56 150

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tiedä sitten arvaako sitä kauppiastakaan suin päin alkaa syytellä, joskin oudolta kuulostaa että täysin viaton jäähdytysjärjestelmä olisi parin viikon aikana ennättänyt alkaa oman käytön seurauksena vittuilla. Jotenkin tuntuisi etää vikaa oli jo valmiina.
Hinnan perusteella vanhahkon tai paljon ajetun auton hankkimisessa on tietysti aina omat riskinsä, mutta periaatteessa myyjän pitäisi pysyä lupauksensa takana ja osallistua kuluihin, mikäli vian voidaan katsoa olleen olemassa jo myyntihetkellä, mutta myyjä on myynyt auton ehjänä. Itse sain käytettyyn uudehkoon autooni 1500 euron rempan ja renkaan paikkauksen, erillisinä tapauksina siis, kun vetosin tuohon pointtiin. Vanhempien autojen kanssa on tietysti kinkkisempää määritellä näitä juttuja, mutta kannattaa asiallisesti mutta napakasti ottaa asia puheeksi.

Joku lainoppinut varmaan tietää enemmän, tässä kuitenkin aluksi.
 
Ei toki välttämättä myyjän syy mutta mikäli tietoa mahdollisesta viasta on ollut olemassa, olisi siitä ollut ihan asiallista mainita. Toivottavasti saavat nyt vielä kaaran kuntoon siellä, muuten vaikuttaa käytetyksi vehkeeksi kelpo menopeliltä ja ajettunakin reilusti alle 200tkm, polttoaine kulutus pientä ja niin päin pois.

Auto olisi melko elintärkeä olla olemassa mutta näihin käytettyjen ja halpojen varaan on tähän mennessä ollut pakko turvata. Vanha corolla (hintana taisi olla munoin jokunen tuhatta markkaa) sentään toimi vuosia moitteetta ennen kuin sitten meni kolarissa lunastuskuntoon.

E: Juu, kiitosta linkistä. Tuota pohdinkin miten kuluttajasuoja laki toimii yksityiseltä ostellessa.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Jos puhutaan 1200 euron autosta, niin yleensähän niissä on takuu mallia "niin kauan kuin perävalot näkyvät".
Käytetty auto on käytetty auto eikä näissä sinällään mitään "takuuta" ole, etenkään sellaista joka liittyisi auton hintaan. Toki on selvää että jos korjauskustannukset nousevat 1200 e autossa useisiin satasiin niin kauppias mielummin ottaa auton takaisin ja myy rikkinäisenä sitten eteenpäin. Kuitenkin jos auto on ostettu "ehjänä ja toimivana" niin sen pitää myöskin sellainen olla, hintaan katsomatta. Se tietysti on yhtälailla selvää, että kuluvat osat kuluvat ja siksi tämmöisiä harvoin saa kokonaan myyjän maksamaksi - ja ostajaahan ne tuoreet osat ja remontit hyödyttävät.

Omista käytetyistä autoista myyjät ovat korjanneet ilmenneet viat aika vähällä vääntämisellä, toisille on joutunut vähän kiukuttelemaan ja toiset ovat hoitaneet asiat "ilman muuta" -tyyliin. Etenkin jos on ollut liikkeellä omaa korjaamoa samoissa tiloissa niin tuskin noillekaan on kovin suurta kustannusta asiasta syntynyt.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
E: Juu, kiitosta linkistä. Tuota pohdinkin miten kuluttajasuoja laki toimii yksityiseltä ostellessa.
Jos myyjä oli yksityinen, voit vain turvata hänen hyväntahtoisuuteensa. Käsittääkseni yksityisiin ei moiset vastuut yllä.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Jos myyjä oli yksityinen, voit vain turvata hänen hyväntahtoisuuteensa. Käsittääkseni yksityisiin ei moiset vastuut yllä.
Jep, olet oikeassa. Kirjoitin itsekin siitä näkökulmasta että auto on ostettu liikkeestä - kahden kuluttajan välinen kauppa taitaa olla vähän "tsemppiä jatkossa!" -tyylinen tapaus.
 
Kyllä kyllä. Harmi ettei sitä kaupanteko hetkelläkään osaa ihan jokaista mahdollista asiaa huomioon ottaa. Kai sitä pitäisi aina ostaa auto liikkeestä tai tutulta mutta eipä niistäkään aina tiedä. No, kävi miten kävi rahaahan se vain maksaa. Onneksi vitutus sentään on ilmaista.
 

d2uce

Jäsen
Vituttaa se, ettei tällä viikolla pelata SM-liigaa höntsäturnaustauon takia. Toisaalta vituttaisi varmaan siinäkin tapauksessa, että pelattaisiin.

Ei se mikään höntsäturnaus ole. Mielestäni on pelkästään hienoa, että SM-Liiga on tauolla JWC:n kunniaksi.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Kyllä kyllä. Harmi ettei sitä kaupanteko hetkelläkään osaa ihan jokaista mahdollista asiaa huomioon ottaa.
Siitäpä tuo lainsäädäntö ja kuluttajaviranomaisten ohjeistuskin aiheen ympäriltä lähtee; ostajan, tavallisen Matti Meikäläisen ei oleteta olevan autoalan asiantuntija kun taas liikkeen tuntemus autoista, hinnoista, tekniikasta ja kusettamis*öh* bisneksestä, joten liikkeellä on tässä suhteessa myöskin suurempi vastuu tuotteesta ja siitä että se vastaa sitä mitä amatööri-ostaja voi hyvällä omallatunnolla olettaa.
Kai sitä pitäisi aina ostaa auto liikkeestä tai tutulta mutta eipä niistäkään aina tiedä.
En tarkoita kommentoida tällä mitenkään ostostesi laatua vaan ihan autokauppaa ylipäänsä nykypäivänä; ei taida enää "oikeista autoliikkeistä" tuon hintaisia kärryjä juurikaan löytää. Yli 300.000 ajetut eivät edes kelpaa vaihtoon tai hyvitys on pullakahvien luokkaa kahdella sokerilla tai sitten suora tyrmäys. Uskomattoman kranttua väkeä, mutta toisaalta varmasti noudattelee paljon sitä äänensävyä mikä meillä ostajilla on, harva viitsii ostaa vähän enemmän ajettua kärryä vaikka kunto itsessään olisikin ihan hyvä.
No, kävi miten kävi rahaahan se vain maksaa. Onneksi vitutus sentään on ilmaista.
Voin laittaa laskun tulemaan niin saadaan tämäkin asia korjattua. ;)
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Flunssan alkua pukkaa ja kokoajan vaan veto vähenee. No sen kestäisin kyllä, mutta vesi on poikki. Putkirikko tuossa talon edessä ja tiekin on poikki, kun kaivavat.

Kauppaankin pitäisi lähteä, mutta autokin on jonkin matkan päässä ja helvetin kylmä.
Suihku olis tietysti työpäivän jälkeen ihan jees, mutta huonomminkin vois olla.
Onneksi HIFK:lla sentään menee kaikki putkeen. Varmaan tuohon samaan meidän vesiputkeen...
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Radio Nova on Vuoden Radio.

"Ja seuraavaksi sitten uutiset ja sen jälkeen Eros Ramazotti, Mamba ja Anssi Kela.. hyvää iltapäivää sulle".

Voihan hevonvitut sentään..

Kyllähän tämäkin on yksi käsittämätön ilmiö Suomen maassa.

Joskus taannoin tuli kuunneltua (oli pakko) tätä kanavaa ja joitakin biisejä soitettiin viisi kertaa saman päivän aikana. Taitavat tuottajat ja taustayhteisö itse soitella tuonne musatoiveisiin sillä kuka täysjärkinen toivoo mitään Fool's Gardenin Lemon Treetä tai Beatlesin Let It Be:tä koska ne soivat muutenkin päivässä sen 5 kertaa. Hohhoijakkaa.

Hyvää on se että ihmisellä on vapaus valita mitä kuuntelee. PAITSI ABC-huoltoasemilla joissa tuota paskaa joutuu kuuntelemaan, koska siellä on pakko käydä että saa ne S-bonukset.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
StarGM

Vituttaa kun maksavat asiakkaat pidetään näin hyvin ajan hermolla tiedotuksen suhteen. Uutta jaksoa on odotettu joulusta saakka, kun kuuta nousevaa. Suljetaan vaan koko paska, eikä puhuta mitään. Vitun amatöörit.

Star GM - More than a game
Tosiaan - More like a shame
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Vituttaa kun ihmiset ei osaa olla leffassa hiljaa. Siis nauraminen ja muut ovat ihan normaaleita tapahtumia, mutta kun pikku-pikku-pissisten pitää juoruta kaikki tapahtumansa leffan aikana toisilleen niin hieman alkaa vituttamaan... Kilin kellit, leffateatteri ei ole mikään saatanan live-messenger. Mua oikeasti ei kiinnosta tietää, että "mun poikakaverit pelkää mun faijaa.."

Tätä varten on hyvä aina kahvilassa käydessään rohmuta muutama paketti valmiiksi pakattuja sokerinpaloja taskun pohjalle. Niitä 2 kappaleen pakkauksia on hyvä kuoria leffassa ja heittää sokerinpalalla pissiksiä.
Eivät ne puhetta usko.
 

HemmoP

Jäsen
Koirankusettajat/paskattajat Hgin keskustassa

piha-alue kusenkeltaisena ja täynnä paskapalleroita. ulkoiluttaminen tapahtuu niin, että pidetään rapunovea raollaan ja vedetään röökiä ja koira on sellaisessa kelanarussa ja revitään siitä sisään kun tarpeet on tehty.

ja jos mahdollisesti pääsee siitä ovelta eteenpäin, niin se on max 10 metriä ja edelleen pihanurmikkoa jossa kakarat ennen tekivät lumiukkoja etc leikkivät.

ilmeisesti nämä samat ( valkoinen pieni puudeli ja pitkäkarvainen mäyräkoira ) kävisivät tarpeillaan omistajiensa parvekkeilla jos sellaiset olisi. tosin jos koirista itsestään olisi kiinni, kävisivät varmasti mielellään pidemmälläkin.

vitun sekasikiöt, älkää hankkiko eläimiä jos niitten pitäminen on noin helvetin vaikeaa ja vastentahtoista.
 

Messenger

Jäsen
Ei mahda mitää mutta kierroksilla tulee käytyä..

Henkilöä haetaan siis.

5 pongon vihje: Ohjelma jossa tää jannu esiintyy tulee telkkarista sunnuntai-iltaisin.

4 pongoo: Ohjelmassa lauletaan.

3 pongoo: Tää jätkä on ihan ihmeellinen sätkynukke

2 pongoo: Esiintyy sen Kaljun ryhmässä

1 Pongo: Se on Toimitusjohtaja

Älkää kysykö miks mutta jos tiedät yhtään ketä tarkoitan niin vituttaa se sinuakin.Ihan vaikka esimerkkinä otetaan se Veetin kuoron esittely jossa tää kaveri pomppii niin joku vaan keittää yli.Käsittämätöntä,et aikuisella ihmisellä tätä tapahtuu mut minkäs teet..Vaihdan kanavaa...
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Viikon verran vitutusta

Pittsburgh Penguins. Ihan vitun paskaa. Vituttaa niin ettei veri kierrä. Voi vitunvittu mitä perseilyä. Palkat jäihin joka vitun surffailijalta. Hävitään tahalleen kaikki pelit, että saadaan hyvä varausvuoro. Ainii ei meillä oo varauksia. Haistakaa kaikki vittu ja silleen. Vittu.
 
Viimeksi muokattu:

Jarner

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP. Philadelphia Flyers. Man United. JJK.
Voi vittu, että vituttaa tän työpaikan ämmät. Uus pomo tuli vuoden alusta ja nyt se saatanan ämmä rupes kitisemään mun työajoista.
Teen vajaan 7 tunnin työpäivää ja sen mielestä mä teen sen "väärään aikaan"
Eli aiemmin tulin töihin 7:ään, koska sillä välttyy aamuruuhkalta ja saa parkkipaikan keskustasta. Nyt en saa enää tulla jostain vitun syystä siihen aikaan, vaan pitää tulla vasta 8:aan. Nyt sitten pyöritään ensimmäiset puoli tuntia auton kanssa ruuhkassa ja suunnilleen toinen puol tuntia etitään parkkipaikkaa. Voi vittu, että vituttaa saatana!
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Nyt en saa enää tulla jostain vitun syystä siihen aikaan, vaan pitää tulla vasta 8:aan.

Seiskaan vaan, laita auto parkkiin ja mene lähimpään kahvilaan nauttimaan rauhassa aamupala, Hesari tai kuntosali aamuksi, niin kyllä se siitä.
Tai jos duunissa on hyvät sosiaalitilat, niin ota tavaksi käydä suihkussa/ saunassa siinä aamusella, ennen kello kasia.
 

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Vituttaa äidit ja niiden kukkahattuilut. A- ja B-junioritasolla. Voi hyvänen aika etten sanoisi.

Tänään myös vituttaa pienimuotoinen saamattomuus. Ei lähde, pitäisi varmaan mennä kotio vaan suosiolla.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
sen mielestä mä teen sen "väärään aikaan"
Eli aiemmin tulin töihin 7:ään, koska sillä välttyy aamuruuhkalta ja saa parkkipaikan keskustasta. Nyt en saa enää tulla jostain vitun syystä siihen aikaan, vaan pitää tulla vasta 8:aan.
Mitä duunia teet? Jossain duunissa on tietysti kaiken A ja O että ollaan jonain virka-aikana paikalla, mutta jos hommat ei ole niin ajasta kiinni niin tuntuu uskomattomalta että pakotetaan esim "tavan vuoksi" tiettyyn työaikaan jos hommat on toiminu aiemmin hyvin toisella tapaa?
 

Wilson-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Vituttaa äidit ja niiden kukkahattuilut. A- ja B-junioritasolla. Voi hyvänen aika etten sanoisi.

Juurikin näin. Miksi ihmeessä joidenkin kukkahattutätien, jotka eivät tiedä jääkiekosta mitään pitää puuttua kaukaloväkivaltaan? En minäkään puutu siihen, miten tädit kasvattavat kukkiaan kun en siitä mitään tiedä.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Mua ei normivitutuksen lisäksi vituta mikään, mutta pakko laittaa tähän kaverin vitutuksen aihe, joka tuli äsken viestinä puhelimeen.

Kyseinen kaveri oli ajanut kolarin, kun joku turkishattuinen keski-ikäinen nainen ajoi kaupunkialueella kolmion takaa suoraan kylkeen. Molemmat pomppas autoistaan ulos ja tää kolmion takaa tullut karvahattu alkaa paasaamaan kimeällä äänellä, että mitä helvettiä sää siihen eteen ajoit, saatanan huligaani!! Tästä suivaantuneena kaverini käskee ämmän painua oravansa kanssa alimpaan helvettiin ja opetteleen liikennesäännöt. No tilannehan jatkui tyypilliseen tapaan siten, kun joku urho tulee sivummalta valkoisella ratsullaan sättimään kaveriani siitä kuinka hän puhuu naisihmiselle... tästä kaverini pulssi alkaa hakkaamaan jo reippaasti päälle kahtasataa ja naama punasena huutaa tälle urholle, että tuu saatana askelkin lähemmäs niin mää vetelen sua niin, että toi ämmä voi tehdä oravilleen susta hattutelineen!!

...tilanteen lopusta ei ole hajuakaan, mutta rupesi kyllä vituttamaan kaverin puolesta.
 

Jarner

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP. Philadelphia Flyers. Man United. JJK.
Mitä duunia teet? Jossain duunissa on tietysti kaiken A ja O että ollaan jonain virka-aikana paikalla, mutta jos hommat ei ole niin ajasta kiinni niin tuntuu uskomattomalta että pakotetaan esim "tavan vuoksi" tiettyyn työaikaan jos hommat on toiminu aiemmin hyvin toisella tapaa?

Toimistovirkailijan hommia. Edellisen pomon kanssa juteltiin asiasta ja hänen mielestään oli ihan sama milloin tulee töihin, tyyliin, että "kunhan se työaika tulee vaan tehtyä joka päivä", mutta tän uuden pomon mielestä on liian aikaista tulla 7:ään töihin.
Muutenkin koko työyhteisön henki on menny nykään aivan perseelleen.
Vituttaa, että ennen niin hyvä työpaikka on muuttunut nyt aivan täydellisesti perseelleen. Ja kaikki yhden paskan tärken pomon takia.

Seiskaan vaan, laita auto parkkiin ja mene lähimpään kahvilaan nauttimaan rauhassa aamupala

Muuten hyvä ehdotus, mutta ton aamupalan vois vaihtaa vaikka aamukaljaan. Ei tarviis selvinpäin kattella sitä touhua.

No, jospa tää vitutus tästä nyt ajan myötä vähenis.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös