Niin, kuten jo aiemmin todettua, jos päätös on virheellinen, se oikaistaan, jos se oikaistaisiin asiakkaan vahingoksi eikä asiakas tähän suostu, se poistetaan (käytännössä oikeusasteessa, johon valitukset ohjautuvat) ja tämän jälkeen tehdään uusi päätös. Tämä menettely on hallintolakia, ei mikään "Kela-paholaisen" keksintö. Ei kukaan ole väittänyt, että Kelassa ei tehtäisi virheitä, virheitä tekee meistä töissään jokainen varmaan joka päivä, pienempiä tai suurempia. Mikäli päätös on virheellinen, se oikaistaan, kuten hallintomenettelyssä kuuluukin.
Niin edelleen, Kela kantaa vastuunsa siitä, jos asiakasta on virheellisesti neuvottu, ja jos asiakas voi tämän näyttää. Tämäkin on normaalia hallintomenettelyä. Jos sinulla on virheellinen neuvo kirjallisena, "mustaa valkoisella" (kuten on tapana sanoa) ja tämän perusteella olet toiminut jotenkin väärin, Kela kyllä kohtuullistaa tällaisia tilanteita. Päätöksessä vedotaan aina siinä mainittuihin perusteluihin ja lainkohtiin. Kansalaisen oletetaan tutustuvan niihin lainkohtiin. Jos sinulla sen sijaan on näyttää virkailijan neuvoneen väärin, tällainen vaikuttaa kohteluun - yleensä perustelut kai ovat tasoa "vittu ne mitään tiedä, sanovat mulle puhelimessa mitä sattuu", eli tyypillinen sana sanaa vastaan, useimmiten vielä asiakkaan värittämänä kertomuksena.
Ja ei, en ole töissä Kelassa.
Täytyy kyllä kompata Jussi77:aatässä asiassa, sillä melkein samanlaisen mankelin kelan kanssa olen käyny läpi.
Suurpiirteittäin kyse oli aikuisopintotukien, äitiysloman, ammattia ylläpitävien, alle kaksi viikkoa kestävien työkeikkojen ja perhetukien yhteensovittamisesta kaikkia osapuolia tyydyttävästi. Tämän eteen minä käytin aikaa viikkoja selvitellen eri asiaan vaikuttavien instanssien suhtautumista asiaan (Kela ei luonnollisesti pannut rikkaa ristiin, eikä luonnollisestikaan osannut asiaan kantaansa sanoa), Kela innostui vasta siinä vaiheessa, kun laput ja lausunnot olin yhteen koonnut ja valmiin asian niille toimitin arvioitavaksi huom. tässä vaiheessa en siis vielä jättänyt minkäänmoista anomusta, vaan halusin kuulla sen Kelan kannan ensin. Kelan kanta oli, että hieno homma, meille tämä kelpaa mainiosti, jätät vaan anomukset sisään ( Tässä vaiheessa viisas olisi juossut tukka suorana pakoon vauhdissa kaavakkeita epätoivoisesti yrittäen sytytellä tuleen) ja aikanaan sitten tuli päätös, anomuksemme mukainen piiruaan myöten, mutta sehän olikin huolella valmisteltu ja pyrki vielä kaikin tavoin huomioimaan, ettei se ole kelaparka, jolta roposia huijataan. Aikanaan sitten pamahti lappunen kelasta, että tsorgen, ei me ollakkaan enää samaa mieltä kun oltiin sillon aikanaan kun yhdessä päätettiin, joten me halutaan joka lati back, tonnikaupalla parissa viikossa. Shokkihan siinä tuli vauvaperheen keijan äärelle: ei näin voi kukaan tehdä! Taas kulu työaikaa hukkaan tuntikausia, kun piti kaivaa lisäselvityksiä ja laatia vastinetta, koska ei se nyt ole mitään juristeriaa, että yksipuolisesti pyörretään jo tehdyt päätökset toisen osapuolen vahingoksi, päätin siis valittaa ja lujasti. Kului vuosi ja jostain kelan kellarin lautakunnasta poksahti päätös postiluukkuun, maksa senkin pelsepuupi lapsiperhe kelalle, mikä kelan on! Aikani sitä tuomiopäivän rätinkiä tavattuani, huomasin sen petiitillä räntätyn kohdan, että jos ei vieläkään kykene olemaan päätöksestä samaa mieltä voi asian viedä oikeuteen selvitettäväksi. Asiastahan oli jo tässä vaiheessa tullut enempi periaatteellinen, kuin rahallinen dilemma, joten ei kun barrikaadeille ja taistoon! Taas hirmuinen aineiston keruu, uudet vastineenkirjoittamiset, edelliset päätökset, uudet päätökset yms. yms. Noin vuoden päästä sitten tupsahti päätös ja kas ihmettä! Olin voittanut! Olin selättänyt kelan! Ystäväpiirissä ja työtovereiden parissa kohistiin ja nostettiin maljoja: mahdoton oli tapahtunut, kela kaatunut ja oikeus voittanut. Höh, vaan vähänpä tiesin, Sain sitten puhelun kyseisen kelan konttorin johtajattarelta (topakka tantta), että asia on nyt niin, että asia viedään johonkin vielä ylempään oikeuteen (jollaista minun pumaskastani ei tietenkään löytynyt, ei petiitillä, eikä edes nonparellinä, mahdollisena valituspaikkana), vakuutti vielä tuo kirpeä virkanainen minulle siinä puhelussa, että (sanatarkka lainaus) "sinä vielä maksat nämä, meillä on semmoset lakimiehet, että varmaan maksat ja se on varma". Tässä vaiheessa viisas kansalainen olisi valunut lattianraosta pakoon kuin Ollin pakinoissa, vaan mitäs minä, tiesin olevani oikeassa ja tiesin että kela on väärässä, mutta en tiennyt, että se on merkityksetöntä filosofointia kelallisen todellisuuden rattaissa. Vuoden päästä tästä (en jaksanut enää edes uusia kirjelmiä samalla sisällöllä kyhäillä, ajattelin, että menköön entisillä, muutenkin alan jo olla henkisesti koko paskaan uupunut) tuli sitten paluu arkeen, syyllinen mikä syyllinen, tos' on kelan kelan koura, maksa paska, tai itket ja maksat. Jäi sitten vain jäljelle kohtuullistamis anelu, no, menikö läpi? No ei helvetissä tietenkään. Itse en nykyään kusekaan kelaan päin, eikä minua sinne saisi kuin raudoissa ja pahoin haavoittuneena (niin pahoin, ettei enää olisi väliä ). Kuitenkin, minulla on tuo vuosien prosessi arkistoituna kaikkine dokumentteineen, lauselmineen, todisteineen ja päätöksineen ja aina jos lähipiirissäni joku nuori ja sinisilmäinen lapsiperhe alkaa puhelemaan kelan tukien hakemisesta, rahjustan harmaat hapseni heiluen tohveleissani hakemaan arkistostani kohdalta MIELIVALTATOIMISTO asiakirjapumaskan täriseviin ennenaikaisesti vanhenneisiin kouriini ja alan kertoa tarinaa eräästä vasta lapsen saaneesta nuorestaparista, jotka oli ihan niinkuin tekin...
Periaattellisella tasolla, jos vertaa Kafkan romaaneja ja kelaa, Kafkan romaanit on keväisten auringonsäteiden leikkiä tuoreessa heinikossa, raikkaan vuoristotuulen pyyhkiellessä hellästi selkeäpiirteisillä selkosilla.