Monen mielestä olisi varmasti kiva hankkia paljon lapsia melkeinpä heti koulun jälkeen ja viettää näiden lasten kanssa yhteistä aikaa kotona. Sekin on mukava ajatella, että ryhdyn sitten myöhemmin opiskelemaan, kun tulee sopiva aika. Nuo kaikki ovat yksilön omia päätöksiä, joilla toteutetaan kaikki omat toiveet, mutta pahinta tuossa on se, että mitään vastuuta toimeentulosta ei oteta vaan oletetaan automaattisesti, että yhteiskunta hoitaa ja maksaa. Pahalta tuntuu esim. sellaisen nuoren parin puolesta, jotka elävät yhdessä ja haluaisivat lapsia, mutta ovat päättäneet olla vastuullisia ja kouluttavat itsensä sekä hankkivat työpaikat ja tämän vuoksi joutuvat lykkäämään perheen perustamista. Jälkimmäinen toimii vastuullisesti ja luopuu omista toiveistaan/haluistaan ja maksaa ensimmäisen tuet. Ei kait tässä sitten tuolle ensin mainitulle oikein jää rooliksi kuin kitistä siitä, että jälkimmäisen tuloista katettavat avustukset ovat liian pieniä.
En nyt tiedä oliko paras mahdollinen lainaus tästä keskustelusta, mutta yritetään.
Minulle sattui emännän kanssa se vahinko kun olimme 18 - 19 vuotiaita. Yhdessä halusimme sen pennun pitää. Ekan vuoden yliopisto-opiskelijoinakin onnistuimme mielestäni hyvin niin laskemaan rahamme kuin kasvattamaan lapsemme. Tosin siihen maailmanaikaan (1978) opintolaina oli itsestään selvyys.
Käytimme kyllä kaikki yhteiskunnan tuet häikäilemättä hyväksemme, niin ilmaisen päivähoidon, asumistuet kuin minun inttiaikanani sotilasavustuksetkin. Inttiaikana pentu sai sotilasavustuksilla uusiakin vaatteita, muuten ei niihin ollut varaa. Mutta ei alle kouluikäinen lapsi tarvi mitään Merrki-Leviksiä. Ei tosin tarvitsisi kouluikäinenkään ilman kaverien painostusta.
Toisen muksun teimme yhteisellä päätöksellä, vaikka olimme molemmat vielä opiskelijoita. Laskien rahat ja miettien muksujen ikäeroa. Tekemiseen meni aikaa vähän arvioitua enemmän, että ikäeroa kertyi kuitenkin 3,5v. Nuoremman synnyttyä olin jo lähes täyspäiväisesti töissä. Käytettävissä oleva rahamäärä ei kuitenkaan ainakaan kasvanut, kun asumistuet putosivat pois ja päivähoito meni maksulliseksi. Korrrrostan, en valita, tämä oli silloinkin tiedossa. Emännälle oli kova paikka yhdistää äitiys ja opinnot, varmasti valmistuminen viivästyi, mutta so what.
Mitä minä nyt tällä oikeastaan tahdon sanoa? Ehkä sen, että kyllä muksut ja opiskelun voi yhdistää. Jos molemmat ovat opiskelijoita, niin aika helpostikin, Ollilan elintasosta on kyllä tingittävä. Aikatauluja on helpompi sovitella vaikkapa hoitoaikoja minimoiden. Uudesta bemarista tai Thaimaan talvilomamatkasta on tosin turhan haaveilla.
t. hanu