Isä kuuli, kun Pikku-Kalle luki iltarukouksen ja lopuksi vielä pyysi, siunaa mummoa ja ota vaari vastaan. Seuraavana päivänä vaari kuoli.
Isä ihmetteli, mistä poika tiesi kuolemasta jo edellisenä iltana rukousta lukiessaan. Kului päiviä ja asia ehti unohtua jo isältäkin, kunnes hän kuuli Kallen sanovan iltarukouksensa päätteeksi: - Siunaa äitiä ja ota isä vastaan! Nyt isä pelästyi eikä uskaltanut nukahtaakaan seuraavana yönä.
Aamulla hän käveli väsyneenä töihin, auton jätti kotiin kaiken varalta. Hän varoi autoja, hän käveli seinän vieriä pitkin ja pelkäsi, että joku ampuu hänet. Hän istui koko päivän toimistossaan ovi lukittuna, eikä käynyt missään edes ruokatunnilla. Töiden jälkeen isä käveli kotiin samoin kuin aamulla, varovasti, ympärilleen pälyillen. Kotona hän totesi äidille: - Voi että oli rankka päivä tänään töissä!
Rankkaa se on ollut kotonakin, postinkantaja kuoli tuohon portaisiin, huokaisi äiti.