Muutama sana tähän puolustuksena. Ensinnäkään minä en ole ollut tuomitsemassa kenenkään toisen yksittäisen kirjoittajan mielipiteitä makuasioista joista tässä epäilemättä on kyse. Olen tuonut julki oman mielipiteeni joka siis on se, että minä pidän enemmän single malt -viskeistä kuin blendatuista.
Et ole tuomitsemassa kenenkään yksittäisen kirjoittajan mielipidettä makuasioista, mutta kehotat ihmisiä, jotka haluavat nauttia viskistä pysymään erossa Johnny Walkerista - hieman ristiriitaista.
Mitä tulee tuohon makuelämyksien hakemiseen niin tunnen useampia kavereita jotka ovat nimenomaan juuttuneet joihinkin blended-viskeihin jotka ovat kalliita ja edustavat tunnettuja isoja viskimerkkejä. Eivätkä suostu kokeilemaan mitään muuta ettei vaan maine viskiasiantuntijana mene.
Minua ei onneksi ole tarvetta pitää viskiasiantuntijana. Ensimmäiset kokemukseni viskeistä varmaankin osuvat tuohon parjaamaasi 88-viskiin tai sitten Kolmen Leijonan viskiin. Ikää silloin oli 15 tia jotain, joten maistelu jäi vähemmälle. Siitä sitten seurasin sujuvasti James Douglas Morrisonin jalanjälkiä Jack Daniels-pullon kanssa, kunnes löysin paremmat aineet eli mallasviskit. Glendfiddich oli sitten potin räjäyttäjä, jota tuli lipitettyä aina ja joka paikassa, kunnes päätin tehdä pyhiinvaellusmatkan Viskin alkulähteille Skotlantiin. Siellä sitten pää menikin jo sekaisin viskistä ja käsittämättömän monista eri panimoista. Valitetttavasti saarille en sillä kertaa päässyt, mutta kyllä saarten antimet olivat mantereellakin tarjolla, kuten esim. Obanin-tislaamossa. Tältä reissulta jäikin sitten tuliaisiksi rakkaus Talliskeriin. Kotona pettymys oli kuitenkin kova, kun Talliskeria ei myyty vielä Suomen Alkossa. Alkon hyllyltä löytyi kuitenkin seuraavaksi Lagavullin, joka ei jostain syytä ollut tehnyt vaikutusta syntymämaassaan. Tästä tuli lempiaine pitkäksi aikaa. Väliin mahtuu tietenkin lukematon määrä kaikenlaista tavaraa vanhemmista Glenuista, Laproon, Balveen jne. ennen kuin koin seuraavan herätyksen Blue Labelin muodossa. Tästä monivivahteisempaa viskiä en ole juonut, mutta jos tiedätte, niin herran tähden kertokaa se minulle.
Ootkos koskaan kokeillut Macallania? Jopa edullisemman pään Elegancia-"mallistosta" löytyy sellaista linnunmaitoa, notta oksat pois;-)
Mikäs tuollainen Elegancia-mallisto on? Macallanin 12 vuotias tuli maisteltua kesän aikana ja se osoittautui jonkinlaiseksi pettymykseksi. Sen maussa ei ollut paljoa savua eikä turvettakaan, mutta siinä ei ollut myöskään paljoa muita makuja. Alkumaku oli ihan mielenkiintoinen, mutta nielaisun jälkeen maku oli poissa. Maku oli siis lähinnä vetinen ja lyhyt.
Macallanin 18 vuotias on baarikaapissa odottamassa, mutta en ole kiirehtinyt tuon kanssa, koska edellä oleva osoittautui pettymykseksi. Macallanin korkkausvuoron taitaa viedä seuraavaksi Lagavulinin distillers edition 1990 "Takes out the fire but leaves in the warmth".
Jatketaan huomenna...