Onhan tässä kyllä dilemma mietittäväksi. Joukkueeseen nähden, erityisesti loukkaantumistilanteen huomioiden, ollaan kuitenkin varsin kohtuullisesti kausi aloitettu. Osa Villen mystisestä pelitavasta viimeisen kolmen kauden otannalla on jäänyt kesällä jonnekin, ja ollaan edes hiukan suoraviivaisemmin pyritty niihin maalipaikkoihin, ja siellä oikeasti on alkanut alati joku näkymään maalinedessäkin maskia tekemässä.
Kulmarallia edelleen löytyy, mutta jopa siinäkin on pikkiriikkisen edistytty enemmän siihen maalintekoon pyrkiväksi. Tämä siis otannalla, jossa olen katsellut lupausteni mukaisesti vain ne ilmaispelit, joita nyt siis on kolme. Muiden kohdalla olen ollut täällä tulleiden kommentointien varassa, mutta niistäkin on voinut luoda kuvaa ottelutapahtumista, sekä tietenkin tilastoista, jotka edelleen kertoilevat, että pyörityksistään huolimatta edelleen vaivaa vaikeus saada niitä "tilastoja" vastamaan ottelun lopputulosta.
Tästä kaikestakaan huolimatta ei esim se 5 vs 5 pelaamien ole siten selkärangassa, että loukkaantumisten tullessa voisi odottaa IFK:n aseman ainakaan parantuvan.
Eli kun joukkue heikkenee pelaajistoltaan, niin se myös entistäkin enemmän pelaa taas niitä tiukkoja otteluita, koska antaa tasoitusta heikolla pelitavallaan, sekä ajoittain erittäinkin huonolla pelinavaamisellaan.
Kun tämä taas suhtetetaan siihen, mitä muissa joukkueissa tapahtui kesän aikana pelaajamentyksineen, sekä valmentajavaihtoineen, ei se edelleenkään luo Villestä kuvaa valtakunnan ykkösnimenä, ja itseä ainakin harmittaa, jos ei IFK oikeasti edes yrittänyt vaikka sitä Jokista, tai jopa mielummin Ilvekseen mennyttä Niemelää, sillä nyt on taas luvassa ihan hyvä pätkä sitä aikaa, jolloin ei ole edes vapaana kukaan Suomessa toimivista tasonsa osoittaineista valmentajista.
Olemme siis hirttäytyneet jostakin syystä Villeen peräti viideksi kaudeksi, ja esityksiin sekä sinä aikana pelanneisiin joukkueisiin suhteutettuna, ei voida sanoa esityksen erityisemmin mairittelevan tätä staffia, joka tuon aikana on kiviä käännellyt.
Tämä ei tarkoita, etteikö Villen kanssa voisi jopa se mestaruus lopulta tulla, sillä kai hänellä nyt edes jotakin ymmärrystä lajista lienee, ja kun joukkue vaan menee tarpeeksi Flow tilaan, ja on myös riittävän osaava, niin onhan tällä kaudella sen verran heikennystäkin joukkueisiin tullut, että jokusella hankinalla voisi IFK:kin olla siellä loppukahinoissa mukana, vaikka itse tässä kohtaa kautta annan enemmän meriittiä pistetistä Lehterän, kuin sen staffin suuntaan, sillä voi jokianen ihan itse laskea nopeasti, että kuinka paljon nyt nähdyllä pelinrakenteella olisi pisteitä kasassa, jos joukkueessa ei olisi ollut Lehterää.
Itse siis näen, että Villen jatko oli täysin perseestä, ja se olisi syytä tunnustaa, mutta samalla tiedostan, että oikeilla muutoksilla joukkueen rakenteeseen, ja sen maalivahtipelin onnistuessa voisi kaikki toki olla mahdollista, vaikka todennäköisyys ei sen puolesta puhuisikaan.
Mutta en tosiaankaan hetkeään anna ymmärrystä sille edellämainitulle asialle, että jos ei edes kysytty vaikkapa sitä Niemelää, että nappaisiko. Hyväksy Villen jatkon tälle kaudelle vain siitä tapauksessa, että kaikki muut vapaana olleet, ja tasonsa näyttäneet, valmentajat ovat kieltäytyneet, ja IFK:lle ei ole jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin staffi. Tämä staffi kun ollut sellainen saakelin paikallaanpolkijain sukukunta, joka ei tunnu kirveelläkään saavan edistystä yhtään mihinkään siinä pelinrakenteessa, tai vähintäänkin niin pinein askelin, että ei sitä kestä katsella ilman kauden mittaista vitutuskäyrän kohoamista vähintäänkin startosfääriin saakka.