Mainos

Ville Peltoselle kenkää!

  • 500 980
  • 3 827

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja siitä myös @BOL vastaus keneen pyhään lehmään Pesonen viittasi vaikkei sen pitäisi ketään yllättää. Lienee Peltosella itse syöpäpesäkkeen eli Ishockey Rf:n vankkumaton tuki. Siinä ei tunnetusti muiden omistajien ja sidosryhmien tyytymättömyys paina, kun tämä konklaavi jotain päättää. Kun Peltonen aikanaan lentää tukasta niin hänellä lienee samanlainen suojatyöpaikka kuin Karavaanarilla.

Joo, olin väärässä. Tosin musta siinä IS:n jutussa, jonka pohjalta ei mainittu nimiä, ainakaan silloin. Mä tosin olin kokouksessa samaan aikaan ja luin aika pikaisesti koko jutun, että virhe voi hyvinkin löytyä ihan meikästä.

Ei tosin poista siltikään sitä, mitä kommentoin, eli en edelleenkään näe, että kaikkea paskaa voi kaataa yhden ihmisen niskaan. Ville kun ei todellakaan ole mikään diktaattori, joka tekee ihan mitä huvittaa ja jos joku puu siinä matkan varrella kaatuu, häntä ei voisi vähempää kiinnostaa. Sellainenhan Ville ei todellakaan ole.

Mikä saisi sut kuvittelemaan, että Ville tarvitsisi HIFK:sta jonkun suojatyöpaikan tai ylipäätään haluaisi sellaisen? Tosi monella tuntuu olevan Villeä vastaan jotain henkilökohtaista, ainakin kirjoitettujen viestien perusteella. Ja mä ymmärrän, että HIFK on iso ja monille hyvin henkilökohtaisesti tärkeä asia, mutta joku roti nyt näihin juttuihin.

Jos joku ihan oikeasti kuvittelee, että Ville ei työllisty koskaan enää mihinkään muualle kuin Jääkiekkoliittoon ja HIFK:hon suojatyöpaikkaan tai johonkin Suomi-sarjaseuraan, on joko oikeasti harvinaisen yksinkertainen tai sitten ummistaa silmänsä todellisuudelta. Ville Peltosen vertaaminen Tom Nybondakseen on ihan puhdasta vittuilua ja ilkeilyä, koska heillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin HIFK-tausta. Ja mun tietääkseni Ville ei todellakaan kuulu Nybondaksen suurimpiin ihailijoihin. Ellen ole ihan väärin ymmärtänyt, Tom Nybondaksella ei ole juurikaan työkokemusta HIFK:n ulkopuolelta ja Villen työkokemus on pääasiassa jostain muualta. Ja työkokemukseksi lasken ihan kaikki työt, mitä CV:hen kehtaa kirjata. Ja kyllä mä kehtaisin helposti kirjata uran ammattilaisjääkiekkolijana useassa eri ammattilaissarjassa sekä myös tähän astiset valmennuspestit sekä seura- ja eri maajoukkueiden apuvalmentajana että myös kahden pääsarjatason päävalmentajana. Kai nyt jokainen lätkäbusineksessa pyörivä ymmärtää senkin, että kyse ei ole koskaan yhdestä ihmisestä ja hänen ammattitaidostaan. Aika monessa seurassa ne päättävässä asemassa olevat henkilötkin ovat saaneet joko potkut tai heidän sopimustaan ei ole jatkettu. Kuuluu ammattiin. Jos jokainen kyseenalaistaisi kaikkien ammattitaidon puhtaasti edellisen seuran menestymisen tai menestymättömyyden perusteella, tuolla olisi aika monta jengiä ilman valmentajia.

Ville on myös sellaisessa taloudellisessa asemassa, että hänen ei varmaankaan tarvitse oikeasti tehdä päivääkään duunia, jos ei kiinnostele. Ja kun aina puhutaan suhteiden tärkeydestä, niin niitähän Villellä riittää ulkomaita myöden. Se on sitten ihan eri asia, mitä ja minkälaisia duuneja kulloisellakin hetkellä on tarjolla. Vapaana olevat positiothan eivät ole mikään aina samanlainen "tyhjiö". Niistä tarjouksista, mitä eri henkilöille tarjotaan ja joihin sanotaan "ei", ei muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kuulla koskaan. Lisäksi silläkin on merkitystä, missä niitä hommia on tarjolla ja miten se pesti sopii siviilipuolen asioihin just sillä hetkellä tai onko duuni ylipäätään riittävän kiinnostava. Mutta mitään tarvetta Villellä ei mihinkään suojatyöpaikan vastaanottamiseen HIFK:sta ole.

Ja siitä mä olen ihan samaa mieltä, että Tom Nybondaksella on nimenomaan suojatyöpaikka. Hänen duuninsa pitäisi jonkun hoitaa seurassa korkeintaan OTO:na, mutta jotenkin hänelle on keksitty kokopäiväduuni. Toisaalta, rehellisesti sanottuna, mitäpä se mulle kuuluu, jos joku taho, eli Ry haluaa hänelle maksaa. Itse en maksaisi jotain pientä korvausta enempää. Jos sitäkään, kun kyse on Nybondaksesta. Minä käyttäisin Nybondakseen menevät rahat ihan puhtaasti junnutoiminnan kehittämiseen. Ja se voi olla mitä tahansa valmentajien lisäkoulutuksesta toimien kokoaikaistamiseen, eli parempaan palkkaan niille, jotka sitä käytännön duunia junnujen kanssa tekee.

Jos Ville ei saa HIFK:ta menestymään, se on tietysti paskaa, mutta Villen kannalta se ei ole edes mikään miinus. Hän vain on yksi nimi jo ennestään liian pitkässä valmentajien listassa, jotka eivät nostaneet HIFK:ta huipulle.
 
Ardbeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Karavaani kulkee ja Ville jatkaa ”täydellä luottamuksella”. Säälittävää, ei tuohon voi muuta sanoa. Pyhä narri-lehmä heiluu penkin takana vailla vastuuta ja ympäriltä poistetaan potentiaaliset häiriötekijät. Ensi kaudella siis säästetään rahassa, eli teoreettisetkin menestyspaineet valmennukselle voidaan unohtaa.

Ammattimaisuus loistaa poissaololla ja saunakaverit pyörittää toimintaa.

Tää on meidän IFK, syntymästä kuolemaan.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Jos Ville ei saa HIFK:ta menestymään, se on tietysti paskaa, mutta Villen kannalta se ei ole edes mikään miinus. Hän vain on yksi nimi jo ennestään liian pitkässä valmentajien listassa, jotka eivät nostaneet HIFK:ta huipulle.
Kyllähän se päävalmentaja on kuitenkin suurin yksittäinen tekijä siihen, että kuinka joukkue loppupeleissä menestyy. Parempi valmentaja saa vähän nimettömämmästikin rosterista ylisuorittajan ja vice versa huonompi valmentaja laadukkaammastakin nipusta pannukakun. Niin vaan kääntyi myös Kärppien suunta laakista kun Marjamäki laitettiin rohkeaati luiskaan.

Ville on loihtinut kolme vuotta konvehdista paskaa, ja se on palkittu vielä kahden vuoden käsittämättömällä jatkosopimuksella. Tämäkö on oikea strategia saada talous balanssiin? Nyt sitten vielä rf myy tätä paskaa hyväuskoisille todennäköisesti pienemmällä pelaajabudjetilla.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ville on loihtinut kolme vuotta konvehdista paskaa, ja se on palkittu vielä kahden vuoden käsittämättömällä jatkosopimuksella. Tämäkö on oikea strategia saada talous balanssiin? Nyt sitten vielä rf myy tätä paskaa hyväuskoisille todennäköisesti pienemmällä pelaajabudjetilla.

Onhan tässä ihan sellanen klassinen skenaario jossa seuralegendalla ajetaan seinään, maksoi mitä maksoi. Ja IFK:lla pitäs aina olla kärkiosaamista penkin takana, nimet Selin, Pikkarainen, Peltonen ei suoranaisesti ole tällaista huokunut.

Sitten taas toisaalta, olis sekin aika mielenkiintosta mikäli Peltonen saisikin pelin raiteilleen, IFK olis uskottavasti kärkitaistoissa ja minimissään yhdet finaalit tulevana kahtena kautena. Siinä on tietysti iso JOS. Mutta toisaalta kiehtoo sellainen tilanne missä ei kaikesta sirkuksesta, hulinasta ja paineesta huolimatta katkaistakaan valmentajalta ensimmäisenä päätä ja tämä vielä päätyy onnistumaan penkin takana.

Tietysti, jos Peltonen joukkueensa kanssa olisi onnistunut paremmin kuluneen jakson aikana, saattaisi tuolla vielä jollakin olla työpaikkakin, Salmelaisesta alkaen.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Mutta toisaalta kiehtoo sellainen tilanne missä ei kaikesta sirkuksesta, hulinasta ja paineesta huolimatta katkaistakaan valmentajalta ensimmäisenä päätä ja tämä vielä päätyy onnistumaan penkin takana.

Tietysti, jos Peltonen joukkueensa kanssa olisi onnistunut paremmin kuluneen jakson aikana, saattaisi tuolla vielä jollakin olla työpaikkakin, Salmelaisesta alkaen.
Niin. Alunperinhän täällä monet kyseenalaistivat sen, että sopimus oli heti kolme vuotta, joka on melko poikkeuksellista. Kaksi vuotta olisi ollut riittävä, yksi vielä parempi jonka jälkeen vuoden jatko jokseenkin ymmärrettävä.

Kolmannen (pitkään odotetun viimeisen) kauden ekalla kolmanneksella tehty kahden vuoden jatko ei mene kenenkään jakeluun, paitsi näiden pro Peltonen -palvelijoiden. Kaikki muut ovat maksaneet menestymättömyydestään työpaikallaan - jotkut jopa hyvää työtä tehtyään.
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Tänään 5.6.2024 tuli julkisuuteen, että HIFK:lla on rahat loppu . Peltoselle ei ole siis varaa antaa kenkää. Kahden vuoden ajan pitäisi maksaa 16 000 €/kk ilman työvelvoitetta?
Eli positiivarit (toivottavasti teitä on paljon) hommatkaa kausari ettei ihan kaivoon pudota.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Onko tältä kiviä kääntelevältä möyrijältä muuten tullut mitään ulostuloa viime kauden urheilullisesta flopista? Vai onko mennyt itseltäni ohi.
Ei ole, viimeiset kommentit olivat harhaiset selittelyt feikkiheikeistä jne. Toki, ollut nimellisesti Peltosen liirumlaarumeita Kausikorttilaisille lähetetyissä kosiskeluissa sekä vaatimattomissa pelaajauutisoinneissa.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Onko tältä kiviä kääntelevältä möyrijältä muuten tullut mitään ulostuloa viime kauden urheilullisesta flopista? Vai onko mennyt itseltäni ohi.
Ollut hiljaa kuin hiiri kolossaan. Miettii varmaan, että kannattaako jatkaa jääkiekkovalmentajana vai olisiko parempi ryhtyä vaikka automyyjäksi.
 
Liito-Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
El brändi
Koko lafkan nykyinen toimintatapa huomioiden ei yllätä että Villelläkin täysi radiohiljaisuus päällä.
Ilmeisesti tässäkin toteutetaan HIFKin nykyistä "toivotaan" strategiaa. TOIVOTAAN että kesä pyyhkii pois fanien suurimman vitutuksen sekä muistin, TOIVOTAAN että syyskuussa päästään aloittamaan puhtaalta pöydältä ja TOIVOTAAN että homma alkaa jäällä yhtäkkiä toimia.
 
Ballo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, LA Kings, Arsenal
Jos joku ihan oikeasti kuvittelee, että Ville ei työllisty koskaan enää mihinkään muualle kuin Jääkiekkoliittoon ja HIFK:hon suojatyöpaikkaan tai johonkin Suomi-sarjaseuraan, on joko oikeasti harvinaisen yksinkertainen tai sitten ummistaa silmänsä todellisuudelta.
Ei tämä surkimus ainakaan mistään seurasta Liigasta töitä saisi. Valmentajana aivan vitsi ja kaupan pääle haukkuu fanit huonon kauden jälkeen. Missään muualla paitsi HIFK:ssa suojatyöpaikassaan Ville ei saisi jatkaa. Ihan vilpittömästi toivon ettei tämä ankeuttaja saisi pilata enää yhtäkään suomalaista pelaajaa omalla osaamattomuudellaan. Tämänkaltaiset henkilöt pitäisi ihan oikeasti saada jokaikisestä positiosta ulos suomalaisesta jääkiekosta. Kolmessa vuodessa Peltonen on pilannut monen nuoren ja vanhemman pelaajan markkinaarvon ja pahimmillaan jopa menestyksekkään tai potentiaalisen uran. Siihen päälle saanut HIFK:n yhteen seurahistorian pahinpaan kriisiin. Koko HIFK:n sotkussa isoin ongelma on Peltonen. Melkoiset rauniot tulee tämä sankari Nordikselle jättämään. Savusti kaikki nuoret ulos ja haali tilalle joukkueet täyteen kehäraakkeja. Saanut aikaan sarjan parhailla materiaaleilla kolmessa vuodessa kaksi kertaa putoamisen puolivälierissä.

Itse HIFK-fanina hommaisin kausikortin Peltosen taakse ja osoittaisin tyytymättömyyden sillä tavalla, että se ei jäisi Villeltäkään huomaamatta. Ihmeen rauhassa tämä surkimus saa HIFK:n tuhota.
 
Kukin saa olla tietysti mitä mieltä haluaa, mutta joku roti nyt soisi oikeasti löytyvän arvosteluunkin. Tai ainakin sanavalintoihin. Tämä kirjoitus on tyyliltään aivan ala-arvoista sontaa, joka ei edes perustu mihinkään faktaan, vaan jonkun omiin mielipiteisiin ja tulkintoihin. Osa tulkinnoista ovat jopa täysin vääriä. Jos Peltonen olisi savustanut nuoria tai pilannut jonkun nuoren pelaajan uran tai markkina-arvon, luulisi, että näistä Peltosen metodeista olisi kantautunut ulospäin jonkinlaisia kertomuksia. Mutta hiljaista on ollut, edes huhujen suhteen.

Jollain tasolla mä voin ymmärtää sen, että ihmiset haluavat aina löytää jonkun syyllisen erinäisille tapahtumille. Se on paljon helpompaa itselle. Mutta sanon suoraan, että se, että omatkin komppaa tämän tason viestejä kertoo kyllä ihan jostain muusta kuin Ville Peltosesta tai hänen kompetenssistaan. Moni tuntuu ottavan Ville Peltosen HIFK-valmentajuuden ikään kuin henkilökohtaisena vittuiluna ja tunteisiinhan se sitten menee.

Joskus ennen vanhaan täälläkin oli vallalla tapa, että omia sai kritisoida aika railakkaastikin, mutta kun ulkopuoliset tulivat tänne jauhamaan suorainaista paskaa ja keksimään asioita, heihin ei lähtökohtaisesti suhtauduttu lämpimästi. Asiallinen kritiikki toki otettiin vastaan, niin kuin pitääkin. Oltiin vähän niin kuin perhe, missä viime kädessä oltiin kuitenkin solidaarisia toisillemme. Nyt tämä HIFK-fanien kritiikki alkaa muistuttaa sellaista lapsellista perintökahvikupeista taistelua, missä ketään ei oikeasti kiinnosta niiden kahvikuppien kohtalo, koska kaikilla on omat kupposensa kotona, mutta niistä riidellään silti, koska ei haluta, että kukaan muukaan niitä saa. Tällaisia esimerkkejä on maailma täynnä.

Kukin saa olla Peltosen ammattitaidosta ihan sitä mieltä kuin haluaa olla. Aika näyttää, miltä Villen valmennusura tulee näyttämään. Ihmettelen vain, että luuleeko joku ihan aidosti, että jos Villestä ajatellaan samalla tavalla pelaajien keskuudessa kuin iso joukko omia faneja ajattelee, erilaisia juttuja ei olisi kylillä pyörimässä. Ja luuleeko joku, että HIFK seurana näille jutuille mahtaisi yhtään mitään? Jos tällaisia juttuja olisi, miksi ihmeessä kukaan ex-pelaaja haluaisi olla niistä kertomatta? Jos joku on oikeasti niin huono kuin väitetään, ei silloin millään solidaarisuudella entistä koutsia kohtaan tehdä yhtään mitään, vaan halutaan varoittaa muita. Millä kylillä nämä jutut siis kiertävät?

Ja jos Ville todellakin olisi niin perseestä valmentajan kuin täällä väitetään, miksi jotkut viime kauden pelaajista ihmettelevät, ettei HIFK ole jättänyt heille minkäänlaista jatkosopimustarjousta? Miksi Espooseen siirtynyt Niko Seppäläkin mietti pitkään ja hartaasti, jäisikö sittenkin HIFK:hon pienempään rooliin kuin mitä Espoossa on tarjolla? Luulisi, että yksikään itseään kunnioittava jääkiekkoilija ei Peltosen jengissä haluaisi jatkaa mistään hinnasta, jos hän on kerran uran pilaaja ja muutenkin surkimus. Kovin ristiriitaista.

Veikkaan myös, että Juha Jääskää ja Aleksanteri Kaskimäkeä ei vituta just nyt mikään muu enempää kuin se, että Ville Peltonen pilasi heidän uransa ja tiputti markkina-arvon aivan täysin nolliin.
 
Friedkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK

Ville on varmasti hyvä valmentaja mutta perseestä ykkösvalmentaja. Se on jo moneen kertaan todistettu Villen Sveitsin ja IFK ykkösvalmentaja uran aikana. Peli ei valehtele.

Ville on myös hyvä kaveri pelaajien kesken - todella pidetty persoona. Se kattaa vastaukset yllä oleviin kysymyksiin.

IFK tekee karhunpalveluksen itselleen jatkamalla 4:ttä kauttaa saman valmentajan kanssa vain sen takia että kyseessä on seuraikoni. Tällä tavalla kerrotaan faneille päin naamaa ettei voittaminen ole seuralle tärkeintä.

Toinen ääripää on jalkapallo HJK joka 8 ottelun jälkeen heittää samalla ovenavauksella ulos uuden ykkösvalmentajan ja UTJ:n mediakommentilla "otimme riskin palkatessamme heidät ja olimme väärässä."
 
Ballo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, LA Kings, Arsenal
Kukin saa olla tietysti mitä mieltä haluaa, mutta joku roti nyt soisi oikeasti löytyvän arvosteluunkin. Tai ainakin sanavalintoihin. Tämä kirjoitus on tyyliltään aivan ala-arvoista sontaa, joka ei edes perustu mihinkään faktaan, vaan jonkun omiin mielipiteisiin ja tulkintoihin. Osa tulkinnoista ovat jopa täysin vääriä. Jos Peltonen olisi savustanut nuoria tai pilannut jonkun nuoren pelaajan uran tai markkina-arvon, luulisi, että näistä Peltosen metodeista olisi kantautunut ulospäin jonkinlaisia kertomuksia. Mutta hiljaista on ollut, edes huhujen suhteen.

Jollain tasolla mä voin ymmärtää sen, että ihmiset haluavat aina löytää jonkun syyllisen erinäisille tapahtumille. Se on paljon helpompaa itselle. Mutta sanon suoraan, että se, että omatkin komppaa tämän tason viestejä kertoo kyllä ihan jostain muusta kuin Ville Peltosesta tai hänen kompetenssistaan. Moni tuntuu ottavan Ville Peltosen HIFK-valmentajuuden ikään kuin henkilökohtaisena vittuiluna ja tunteisiinhan se sitten menee.

Joskus ennen vanhaan täälläkin oli vallalla tapa, että omia sai kritisoida aika railakkaastikin, mutta kun ulkopuoliset tulivat tänne jauhamaan suorainaista paskaa ja keksimään asioita, heihin ei lähtökohtaisesti suhtauduttu lämpimästi. Asiallinen kritiikki toki otettiin vastaan, niin kuin pitääkin. Oltiin vähän niin kuin perhe, missä viime kädessä oltiin kuitenkin solidaarisia toisillemme. Nyt tämä HIFK-fanien kritiikki alkaa muistuttaa sellaista lapsellista perintökahvikupeista taistelua, missä ketään ei oikeasti kiinnosta niiden kahvikuppien kohtalo, koska kaikilla on omat kupposensa kotona, mutta niistä riidellään silti, koska ei haluta, että kukaan muukaan niitä saa. Tällaisia esimerkkejä on maailma täynnä.

Kukin saa olla Peltosen ammattitaidosta ihan sitä mieltä kuin haluaa olla. Aika näyttää, miltä Villen valmennusura tulee näyttämään. Ihmettelen vain, että luuleeko joku ihan aidosti, että jos Villestä ajatellaan samalla tavalla pelaajien keskuudessa kuin iso joukko omia faneja ajattelee, erilaisia juttuja ei olisi kylillä pyörimässä. Ja luuleeko joku, että HIFK seurana näille jutuille mahtaisi yhtään mitään? Jos tällaisia juttuja olisi, miksi ihmeessä kukaan ex-pelaaja haluaisi olla niistä kertomatta? Jos joku on oikeasti niin huono kuin väitetään, ei silloin millään solidaarisuudella entistä koutsia kohtaan tehdä yhtään mitään, vaan halutaan varoittaa muita. Millä kylillä nämä jutut siis kiertävät?

Ja jos Ville todellakin olisi niin perseestä valmentajan kuin täällä väitetään, miksi jotkut viime kauden pelaajista ihmettelevät, ettei HIFK ole jättänyt heille minkäänlaista jatkosopimustarjousta? Miksi Espooseen siirtynyt Niko Seppäläkin mietti pitkään ja hartaasti, jäisikö sittenkin HIFK:hon pienempään rooliin kuin mitä Espoossa on tarjolla? Luulisi, että yksikään itseään kunnioittava jääkiekkoilija ei Peltosen jengissä haluaisi jatkaa mistään hinnasta, jos hän on kerran uran pilaaja ja muutenkin surkimus. Kovin ristiriitaista.

Veikkaan myös, että Juha Jääskää ja Aleksanteri Kaskimäkeä ei vituta just nyt mikään muu enempää kuin se, että Ville Peltonen pilasi heidän uransa ja tiputti markkina-arvon aivan täysin nolliin.
Yritin kyllä valita mahdollisimman hienovaraiset termit Peltosesta eikä ne ole mielestäni mitenkään ala-arvoisia vaan tyylikästä kritisointia. Surkimus mikä surkimus mitä tulee valmentamiseen. Ei kai täällä kukaan Peltosta ihmisenä kritisoi.
 
Stadi

Ensin ajattelin, että toivottavasti et noteeraa tollasta alatyylistä paskaa, mutta sitten ajattelin, että vain sinä pystyt vastaamaan riittävän asiallisesti tollaseen. Kiitos siitä.
Vaikea käsittää miksi kukaan viitsii vaivautua huutelemaan vieraisiin pöytiin tuollaista sisältöä? Miksi?
Ehkä siksi, että heillä on varaa.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Ensin ajattelin, että toivottavasti et noteeraa tollasta alatyylistä paskaa, mutta sitten ajattelin, että vain sinä pystyt vastaamaan riittävän asiallisesti tollaseen.
No jep, tuohan ei yllättänyt ketään, kun oli IFK:hon liittyvää kritisointia ilmaantunut eetteriin.

Olisitteko te täällä yhtä hysteerisenä pitämässä vaikka Selinin tai Pikkaraisen puolia, jos heillä alkaisi neljäs kausi nähdyin tuloksin?

Ette, koska heidät olisi korvattu seuraavilla kokelailla viimeistään toisen kauden jälkeen. Sen sijaan täällä palkitaan kahden vuoden jatkolla joukkueen (huom. en syyllistä valmentajaa, vaan puhun joukkueen suorituksesta kokonaisuudessan) paskasta lopputulemasta.

Nyt ei ole edes varaa antaa fudua Peltoselle (tarkemmin siis varaa palkata uutta koutsia), joten näillä mennään. Ymmärrän, että se on helpompi myydä faneille tällaisenaan, kun että myönnettäisiin jatkosopimuksen olleen kallis virhe. Jännä nähdä minkälainen kani sieltä Peltosen hatusta tänä vuonna nousee ja mitkä kaikki on tällä kertaa muuttunut viime kaudesta!

Kukaan seurasta ei ole edes heittänyt mitään exit-analyysiä ulos menneestä kaudesta. Se tiedetään että taisteltiin sitkeästi, mutta irtoisko faneille jotain vähän analyyttisempää referaattia? Vai eikö feikkiheikit saa vaatia selityksiä?
 
Just tästähän tässä oli kyse. Mä tossa aikasemmin totesin, että mulla loppuu sisällön kiinnostus siinä kohtaa, kun näppärät feikkiheikki kupla viljelyt alkaa, mutta sulla se osu tohon loppuun niin menkööt.
Totean vaan, että kysymys oli kritiikin tavasta ja mistä osoitteesta se tulee. Mun puolesta saatte kritisoida ihan niin paljon Peltosta, kun se hyvältä tuntuu. Jokaisella meillä on oikeus mielipiteisiin. Se, että toi oli agressiivista paskaa ,joka sisälsi perättömiä väitteitä ja se tuli mistä lie suunnasta. Se oli mun kritiikin kohde. Ei se, että kritisoitiin Peltosta.
Mun täytyy kysyä tai lähinnä pohtia,että kannatetaanko me enää samaa seuraa ylipäätään. Musta tuntuu, ettei Peltosen vaihtaminen auttaisi siihen pahaanoloon, joka täällä nyt on valloillaan. Vaihdosta seuraisi ainoastaan seuraava kohde. Se on mun mielestä hämmentävää. Ja tähän kohtaan ei mitään”feikkiheikki kannatetaan väärin ” hölmöilyä, koska siitä ei missään nimessä ole kyse.
Vaikka me ollaan erimieltä Peltosen pätevyydestä, joka on mun puolesta ihan fine, mutta se, että käännytään omia vastaan se ei oo musta fine. Asiat tappelee ei me.
Mä olen ihan samaa mieltä sun kanssa, että seuralta voisi tulla enemmän ulospäin. Jospa sitä nyt petraisivat. Annetaan mahdollisuus.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Mun täytyy kysyä tai lähinnä pohtia,että kannatetaanko me enää samaa seuraa ylipäätään. Musta tuntuu, ettei Peltosen vaihtaminen auttaisi siihen pahaanoloon, joka täällä nyt on valloillaan.
Mä ainakin kannatan HIFK:ta hautaan asti, mutta haluan myös nähdä seuran menestyvän ja se ei tule tapahtumaan Peltosen alaisuudessa, koska näytöt on annettu ja todettu riittämättömiksi. Henkilönä Villeä vastaan mulla ei tietenkään ole mitään, tuskin on kenelläkään muullakaan täällä, hän on vain tällä hetkellä väärässä positiossa.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Musta tuntuu, ettei Peltosen vaihtaminen auttaisi siihen pahaanoloon, joka täällä nyt on valloillaan. Vaihdosta seuraisi ainoastaan seuraava kohde.
Mä taas veikkaan, että erittäin suurella todennäköisyydellä valmentajavaihdoksen myötä tulisi ns. "rauha maahan". Etenkin täällä palstalla fanien keskuudessa, mutta miks ei se voisi poikia myös uutta fiilistä organisaatiossa, kun nyt muutenkin on riittänyt puhetta uusista strategialinjauksista (mitä ne sitten tulevat olemaankaan) ja kun ukko vaihdettiin muissakin positioissa.

Ennen kaikkea se valmentajavaihdos olisi suora signaali seuralta, että nyt yritettään oikeasti ja kirjaimellisesti kääntää kaikki kivet, jotka mahdollistavat uuden tulemisen. Sitähän me emme voi tietenkään tietää, että olisiko vaihdoksen tulos ennakkoon parempi urheilullisesti, mutta asia ei sitten jää ainakaan kiinni yrityksestä ja uskalluksesta.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kukin saa olla tietysti mitä mieltä haluaa, mutta joku roti nyt soisi oikeasti löytyvän arvosteluunkin. Tai ainakin sanavalintoihin. Tämä kirjoitus on tyyliltään aivan ala-arvoista sontaa, joka ei edes perustu mihinkään faktaan, vaan jonkun omiin mielipiteisiin ja tulkintoihin. Osa tulkinnoista ovat jopa täysin vääriä. Jos Peltonen olisi savustanut nuoria tai pilannut jonkun nuoren pelaajan uran tai markkina-arvon, luulisi, että näistä Peltosen metodeista olisi kantautunut ulospäin jonkinlaisia kertomuksia. Mutta hiljaista on ollut, edes huhujen suhteen.

Jollain tasolla mä voin ymmärtää sen, että ihmiset haluavat aina löytää jonkun syyllisen erinäisille tapahtumille. Se on paljon helpompaa itselle. Mutta sanon suoraan, että se, että omatkin komppaa tämän tason viestejä kertoo kyllä ihan jostain muusta kuin Ville Peltosesta tai hänen kompetenssistaan. Moni tuntuu ottavan Ville Peltosen HIFK-valmentajuuden ikään kuin henkilökohtaisena vittuiluna ja tunteisiinhan se sitten menee.

Joskus ennen vanhaan täälläkin oli vallalla tapa, että omia sai kritisoida aika railakkaastikin, mutta kun ulkopuoliset tulivat tänne jauhamaan suorainaista paskaa ja keksimään asioita, heihin ei lähtökohtaisesti suhtauduttu lämpimästi. Asiallinen kritiikki toki otettiin vastaan, niin kuin pitääkin. Oltiin vähän niin kuin perhe, missä viime kädessä oltiin kuitenkin solidaarisia toisillemme. Nyt tämä HIFK-fanien kritiikki alkaa muistuttaa sellaista lapsellista perintökahvikupeista taistelua, missä ketään ei oikeasti kiinnosta niiden kahvikuppien kohtalo, koska kaikilla on omat kupposensa kotona, mutta niistä riidellään silti, koska ei haluta, että kukaan muukaan niitä saa. Tällaisia esimerkkejä on maailma täynnä.

Kukin saa olla Peltosen ammattitaidosta ihan sitä mieltä kuin haluaa olla. Aika näyttää, miltä Villen valmennusura tulee näyttämään. Ihmettelen vain, että luuleeko joku ihan aidosti, että jos Villestä ajatellaan samalla tavalla pelaajien keskuudessa kuin iso joukko omia faneja ajattelee, erilaisia juttuja ei olisi kylillä pyörimässä. Ja luuleeko joku, että HIFK seurana näille jutuille mahtaisi yhtään mitään? Jos tällaisia juttuja olisi, miksi ihmeessä kukaan ex-pelaaja haluaisi olla niistä kertomatta? Jos joku on oikeasti niin huono kuin väitetään, ei silloin millään solidaarisuudella entistä koutsia kohtaan tehdä yhtään mitään, vaan halutaan varoittaa muita. Millä kylillä nämä jutut siis kiertävät?

Ja jos Ville todellakin olisi niin perseestä valmentajan kuin täällä väitetään, miksi jotkut viime kauden pelaajista ihmettelevät, ettei HIFK ole jättänyt heille minkäänlaista jatkosopimustarjousta? Miksi Espooseen siirtynyt Niko Seppäläkin mietti pitkään ja hartaasti, jäisikö sittenkin HIFK:hon pienempään rooliin kuin mitä Espoossa on tarjolla? Luulisi, että yksikään itseään kunnioittava jääkiekkoilija ei Peltosen jengissä haluaisi jatkaa mistään hinnasta, jos hän on kerran uran pilaaja ja muutenkin surkimus. Kovin ristiriitaista.

Veikkaan myös, että Juha Jääskää ja Aleksanteri Kaskimäkeä ei vituta just nyt mikään muu enempää kuin se, että Ville Peltonen pilasi heidän uransa ja tiputti markkina-arvon aivan täysin nolliin.

Ymmärrän varsin hyvin sen, että varmasti se tämän seuran taaperrus Peltosen alaisuudessa ottaa monilla faneilla varsin koville, kun ollaan kausikortteja ostettu, peleissä käyty ja odotukset varsinkin sen viime kauden suhteen olivat monilla varsin korkealla ja sitten tämä jengi alisuorittaa pahasti jo runkosarjassa hyytyen johonkin kutospaikan jämäsijalle ja putoaa sitten siinä melkein odotetusti runkosarjan selvästi parempaa joukkuetta vastaan.

Kritiikkiä saa kyllä mielestäni jokainen täällä esittää ja vaatia myös niitä Peltosen potkuja, jos itse on sitä mieltä. Kuitenkaan mihinkään henkilökohtaisuuksiin ei pidä mennä, eikä missään nimessä haukkua Peltosta tai ketään muutakaan ihmisenä.

Omasta mielestäni oon tällä palstalla varsin asiallinen Peltos-kriitikko, vaikka niitä potkuja olenkin hänelle täällä vaatinut. Ensinnäkin oon arvostanut Peltosta aina pelaajana, vaikka se hänen narri-loikkansa tekikin aikamoisen särön tähän arvostukseeni. Annoin kuitenkin itse Peltoselle omassa mielessäni mahdollisuuden osoittaa taitonsa valmentajana tässä seurassa, eli en todellaakaan tyrmännyt hänen tännetuloaan aikanaan. Tiedän sen että eka kausi voi usein olla vielä sitä pelitavan hakemista ja joukkueen yhteensopeutumista, joten siltä kaudelta en vielä niin suuria odottanutkaan.

Mutta nyt sitten Peltosella on tosiaan täällä jo kolme kautta takanaan IFK:n peräsimessä, eikä vaan niitä tuloksia ole tullut puolivälieriä pidemmälle, vaikka viime kaudellakin oli aivan huippuluokan pelaajamateriaali käytettävissä. Eli kolme kautta takana ja parhaimpana saavutuksena vain yksi hävitty pronssimatsi, eikä edes yhtä ainoaa voittoa sieltä Tampereen uudelta areenalta!! Ei siis edes sitä voittoa tuolta runkosarjan matseista!

Tähän olen siis erityisen pettynyt seurajohtomme suhteen, kun he tekivät Peltoselle vielä sen kahden kauden jatkosopimuksen, vaikka nämä hänen kolme edelliskauttakin ovat menneet täällä pahasti penkin alle. Pitäisi näin ollen Peltosen arvostaa fanejakin sen verran, että olisi jo eronnut tämän kolmannen kauden jälkeen virastaan ihan sen takia, kun hän ei ole yksinkertaisesti vaan onnistunut tehtävässään odotetulla tavalla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA, RAMI, PENA
Just tästähän tässä oli kyse. Mä tossa aikasemmin totesin, että mulla loppuu sisällön kiinnostus siinä kohtaa, kun näppärät feikkiheikki kupla viljelyt alkaa, mutta sulla se osu tohon loppuun niin menkööt.
Totean vaan, että kysymys oli kritiikin tavasta ja mistä osoitteesta se tulee. Mun puolesta saatte kritisoida ihan niin paljon Peltosta, kun se hyvältä tuntuu. Jokaisella meillä on oikeus mielipiteisiin. Se, että toi oli agressiivista paskaa ,joka sisälsi perättömiä väitteitä ja se tuli mistä lie suunnasta. Se oli mun kritiikin kohde. Ei se, että kritisoitiin Peltosta.
Mun täytyy kysyä tai lähinnä pohtia,että kannatetaanko me enää samaa seuraa ylipäätään. Musta tuntuu, ettei Peltosen vaihtaminen auttaisi siihen pahaanoloon, joka täällä nyt on valloillaan. Vaihdosta seuraisi ainoastaan seuraava kohde. Se on mun mielestä hämmentävää. Ja tähän kohtaan ei mitään”feikkiheikki kannatetaan väärin ” hölmöilyä, koska siitä ei missään nimessä ole kyse.
Vaikka me ollaan erimieltä Peltosen pätevyydestä, joka on mun puolesta ihan fine, mutta se, että käännytään omia vastaan se ei oo musta fine. Asiat tappelee ei me.
Mä olen ihan samaa mieltä sun kanssa, että seuralta voisi tulla enemmän ulospäin. Jospa sitä nyt petraisivat. Annetaan mahdollisuus.
Väitän että IFK:n tilanne Peltosen kanssa muistuttaa Kärppien tilannetta Narrimäen kanssa. Ainoa ulospääsy pattitilanteesta on valmentajan vaihto, valitettavasti.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Väitän että IFK:n tilanne Peltosen kanssa muistuttaa Kärppien tilannetta Narrimäen kanssa. Ainoa ulospääsy pattitilanteesta on valmentajan vaihto, valitettavasti.
Oulussakin sitä päätöstä pitkitettiin liian kauan, mutta meillä pistetään vielä "paremmaksi". Pakkohan se liike on jossain vaiheessa tehdä ja myöntää totuus, että vituiksi meni ja tällä vetkuttelulla tehdään vain entistä enemmän hallaa tulevaisuuden kustannuksella.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA, RAMI, PENA
Oulussakin sitä päätöstä pitkitettiin liian kauan, mutta meillä pistetään vielä "paremmaksi". Pakkohan se liike on jossain vaiheessa tehdä ja myöntää totuus, että vituiksi meni ja tällä vetkuttelulla tehdään vain entistä enemmän hallaa tulevaisuuden kustannuksella.
Joo ei se koskaan kivaa ole kenkiä ketään mutta Sopranosissa oli hyvä mietelause; "päättämättömyydellä saa enemmän vahinkoa aikaan kuin väärillä päätöksillä". Esim. HJK on tottunut menestymään eikä voi kuin ihailla heidän tyyliä hoitaa asiat kuntoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös