Ei ole kymmenkunta peliä kovin kaukana, kun lasketaan, että montako matsia ollaan joko hävitty suoraan tai pupellettu tasoihin vikan kympin aikana.
Mistä johtuu tämä lähes standardinomainen housuunpaskominen ja voittamisen/häviämisen "pelko"? Tietäjät tietää, että keväällä ne tärkeät pelit vasta alkaa, mutta jos ei pelejä osata tappaa edes runkosarjassa puulaakijengejä vastaan, niin se ei varsinaisesti herätä luottamusta ainakaan allekirjoittaneessa kun aletaan ratkomaan playoffsarjaa..
Se on ainakin tullut huomattua, että valmennukselta on ihan turha odottaa reagointia minkään aikalisän muodossa, vaikka oltaisiin oltu kymmenen minuuttia mankelissa ja vastustajan maali roikkuu ilmassa. Onko tälle joku tietty syy, vai eikö siellä vahtipenkillä hahmoteta isoa kuvaa että nyt on paniikki kentällä ja jotain tarttis tehdä?