Mainos

Ville Peltoselle kenkää!

  • 500 868
  • 3 827

blikzt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kyllä jaksaa ihmetyttää ja vituttaa tuo erittäin hätiköidyltä tuntuva kahden vuoden jatkopahvi ilman mitään todellisia näyttöjä menestyksestä tai siitä, että sitä olisi tulossa. Tuntuu, että taas organisaatiossa tyydytään keskinkertaisuuteen ja pidetään sijalla kolme roikkumista jotenkin erityisen onnistuneena suorituksena kaudella, jolla meidät on järjestäen nostettu kausiennakoissa materiaalin pohjalta kärkijoukkueeksi, ja jota Tobias on itsekin rummuttanut tähän asti parhaakseen. En tiedä ymmäretäänkö toimistolla sitä, että tämä nykyinen sijoitus on oikeasti ihan rimaa hipova minimisuoritus tuolla rosterilla. Jos tavoite on aidosti mestaruus, niin tulisi hahmottaa se että tämänhetkisistä lähtökohdista playoffeihin meneminen tarkoittaa erittäin ohuita mahdollisuuksia mennä päätyyn asti. Jos ajatellaan, että todennäköinen playoffpolku näyttää nyt siltä, että puolivälierissä saadaan vastaan sellainen about Pelicansin tasoinen joukkue, jonka jälkeen pitäisi pudottaa molemmat tamperelaiset, niin optimistisestikin ennakoituna jatkoonmenotodennäköisyydet per yksittäinen sarja olisivat jotakuinkin:

Pelicans 50 %
Ilves 40 %
Tappara 40 %

Mestaruuteen vaadittavan kaikkien kolmen sarjan voittamisen todennäköisyys olisi siis 0,5*0,4*0,4, mikä on yhtä kuin 8 %. Eihän se nyt voi vaan riittää kaudella, joka pitäisi olla meidän paras mestaruusmahdollisuus johonkin kymmeneen vuoteen.

Puhumattakaan nyt edes siitä tosiasiasta, että suurin osa näistä runkosarjapeleistä on ollut ihan helvetin ankeaa katsottavaa, jossa ei tapahdu yhtään mitään katsomisen arvoista.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Mestaruuteen vaadittavan kaikkien kolmen sarjan voittamisen todennäköisyys olisi siis 0,5*0,4*0,4, mikä on yhtä kuin 8 %. Eihän se nyt voi vaan riittää kaudella, joka pitäisi olla meidän paras mestaruusmahdollisuus johonkin kymmeneen vuoteen.

Hauskasti tuo 8% oli sama prosentti kuin jonka joku aikaisemmin laski IFKn mestaruuden voittoprosentiksi SM-Liigan olemassaolon aikana.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Kohta inkvisaattorit ratsastavat tänne aaseilla toteamaan, että niin kauan kun pelit jatkuvat, on mahdollisuus voittaa. Oli se todennäköisyys sitten vaikka 0.00125% luokkaa.

Muistakaa myös, että playoffit ovat ihan oma maailmansa ja keväällä ne tosipelit vasta alkavat. Amen.
 
Suosikkijoukkue
IFK Peltosen jälkeen
Noniin ja nyt Rautakorpi ja Nieminen saivat lähteä. Siis joukkueesta joka omaan silmään on meitä monellakin osa-alueella edellä. Kivenkääntelijä jatkaa ilman minkäänlaista pelkoa lähtöpasseista. Tänään taas kova kamppailuvaade pelissä ja pelataan varmaan sitoutuneesti.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Noniin ja nyt Rautakorpi ja Nieminen saivat lähteä. Siis joukkueesta joka omaan silmään on meitä monellakin osa-alueella edellä. Kivenkääntelijä jatkaa ilman minkäänlaista pelkoa lähtöpasseista. Tänään taas kova kamppailuvaade pelissä ja pelataan varmaan sitoutuneesti.
Kivenpyörittelijä ilmestyy vielä työpaikalleen sen 2 ja puoli vuotta tekemään sen pakollisen minimin.

Onneksi ei tarvitse miettiä valmennuskuvioita vielä pitkään aikaan, kun ne ovat ihan vimosen päälle jiirissä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Noniin ja nyt Rautakorpi ja Nieminen saivat lähteä. Siis joukkueesta joka omaan silmään on meitä monellakin osa-alueella edellä. Kivenkääntelijä jatkaa ilman minkäänlaista pelkoa lähtöpasseista. Tänään taas kova kamppailuvaade pelissä ja pelataan varmaan sitoutuneesti.

Onko täällä joku kilpailu menossa kuka uskaltaa kenkiä korkeimmailta sarjasijoitukselta? Kärpät ja JYP löivät pohjat
 
Suosikkijoukkue
IFK Peltosen jälkeen
Onko täällä joku kilpailu menossa kuka uskaltaa kenkiä korkeimmailta sarjasijoitukselta? Kärpät ja JYP löivät pohjat
Niin tai vaikka Ilves ja Myrrä viime kaudella. Nyt on enemmänkin kyse siitä, että meillä saa olla töissä ilman tulosvastuuta ja menestystä. Reagointikykyä ei joko ole tai sitten ei haluta reagoida.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Noniin ja nyt Rautakorpi ja Nieminen saivat lähteä. Siis joukkueesta joka omaan silmään on meitä monellakin osa-alueella edellä. Kivenkääntelijä jatkaa ilman minkäänlaista pelkoa lähtöpasseista. Tänään taas kova kamppailuvaade pelissä ja pelataan varmaan sitoutuneesti.
Voihan olla niinkin, että Kärppien ja JYP:in organisaatiot ymmärtävät rahan arvosta jotakin. Siksi ehkä kenkivät kallispalkkaiset valmentajat, kun ajattelivat saavansa halvemmalla samaan sijoitukseen pystyvät uudet, vaikka sijoitus sarjassa ei ollut aivan huono. HIFK ainakin ymmärtää arvostaa rahaa ja sijoitus on nyt parempi kuin edellä mainituilla. Ja varmasti kuka tahansa Manskulta pystyisi samaan, joten säästämään...
 
Näin "ei IFK:ta kannattavana" ei tietystikään muista keitä kaikkia siellä teillä on ollut viime vuosien aikana päävalmentajina, mutta ihan mielenkiinnosta oli tämä tsekattava - ja olihan se aika surullinen näky.

2005–06Doug Shedden
2006–07Bob Francis/Paul Baxter
2007–08Paul Baxter
2008–11Kari Jalonen
2011–12Petri Matikainen
2012–13Pasi Sormunen/Raimo Summanen
2013–14Raimo Summanen/Harri Rindell
2014–2017Antti Törmänen
2017-2019Ari-Pekka Selin
2019-2021Jarno Pikkarainen
2021-Ville Peltonen

Tämän listauksen jälkeen ei lainkaan yllätä, että tämän vuosituhannen ainoa mestaruus on tullut kauden 2010-11 päätteeksi, jolloin Kari Jalonen toimi päävalmentajana. Eihän tuossa listalla ole hänen lisäkseen ainuttakaan valmentajaa, jonka kanssa voisi edes odottaa mestaruutta, vaikka tälle annettaisiin 10 miljoonan tähtisikermä.

Mielestäni pelaajistosta mestaruuden tavoittelu ei ole jäänyt kiinni vuosikausiin, mutta yksinkertaisesti ei tuollaisilla b-luokan valmentajilla pitkää kevättä nähdä. Ehkäpä siellä stadissa vielä jonain päivänä havahdutaan suurimpaan puutteeseen ja penkin takana nähdään mies, joka teille sen mestaruuden pystyy tuomaan.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland

Muuten olen samaa mieltä, mutta Antti Törmänen oli kyllä ihan tekijämies. Hänen kanssaan ei jääty kovin kauas mestaruudesta.
 
Tarantula

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Nyt kun valmentajamarkkinoilla olisi vapaana parikin trappipelin asiantuntijaa ja aisankantajaa, niin voisiko HIFK vaikka ottaa toisen niistä konsultiksi Peltoselle. Että näin sun kannattaa peluuttaa trappia vastaan. Saataisiin pelikirjaan toinenkin sivu, tai edes ensimmäinen ja ainoa sivu täytettyä ihan alalaitaan asti.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämän listauksen jälkeen ei lainkaan yllätä, että tämän vuosituhannen ainoa mestaruus on tullut kauden 2010-11 päätteeksi, jolloin Kari Jalonen toimi päävalmentajana. Eihän tuossa listalla ole hänen lisäkseen ainuttakaan valmentajaa, jonka kanssa voisi edes odottaa mestaruutta, vaikka tälle annettaisiin 10 miljoonan tähtisikermä.

Mielestäni pelaajistosta mestaruuden tavoittelu ei ole jäänyt kiinni vuosikausiin, mutta yksinkertaisesti ei tuollaisilla b-luokan valmentajilla pitkää kevättä nähdä. Ehkäpä siellä stadissa vielä jonain päivänä havahdutaan suurimpaan puutteeseen ja penkin takana nähdään mies, joka teille sen mestaruuden pystyy tuomaan.

Niin no toinen on se Törmänen, jolla oli kovat näytöt. Hänen kanssaan voitettiin runkosarja ja oltiin finaaleissa. Sen finaalikauden jälkeen tapahtui jotain, joka rikkoi välit HIFK:n ja Törmäsen kanssa. Se oli se jääkiekkoilullinen suunta mihin IFK:ta olisi pitänyt viivelähtökiekkoliigassa lähteä viemään, eli nopeaa suunnanmuutos ja reagointipeliä. Se vaatii tietyn tyyppisen materiaalin (hyvin luistelevia ja taitavia puolustajia sekä nopeita hyökkääjiä), sen finaalikauden jälkeen sitä materiaalia lähdettiin viemään ihan väärään suuntaan.

Aina löytyy Liigasta niitä joukkueita, jotka alisuorittavat ja jotka ylisuorittavat. Eihän se koskaan mene niin, että kun tehdään joku ennakkoarvio, niin joukkueet niiltä sijoilta löytyvät. Voi tulla isojakin virhearvioita. HIFK on kuitenkin se joukkue, joka ei oikeastaan koskaan ylitä niitä odotuksia, jotka kauden alla annetaan. Olen oikein odottanut välillä niitä kausia, että vaikka ei oltaisi ihan ennakko-odotuksissa kärjessä, mutta valmentaja repisi maksimit irti. Se on lähinnä mennyt niin, että jos me ollaan ennakkoarvioissa top2, niin maksimi on 3 ja jos ollaan sijalla 4-5 niin se on säälit. Tulee mieleen ehkä poikkeuksina Aravirran ensimmäinen kausi, Sheddenin kausi ja varmaankin tuo Stögön. Miettiin vaikka miten monta kertaa joku HPK on ylittänyt ne odotukset, vaikka nyt kyntääkin? Mikä sen menestyksen on HPK:hon tuonut? Valmennus: Pennanen, Jalonen. Toki hyvälläkin valmentajalla voi kyntää, kuten Aravirran toinen kausi ja Törmäsen finaalikauden jälkeinen kausi. Yleensä siihen liittyy sitten jotain muuta sekoilua, joka ei täysin mene valmennuksen piikkiin.

Nyt taas on vähän se, että ei päästä lähellekään siihen mitä materiaali antaisi myöden. Ihan rehellisesti sanottuna, niin oletin HIFK:n taistelevan runkosarjan voitosta. Ei ole edes lähellä.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Ens kaudeks one more year -meiningillä duo Dufva ja Rautakorpi sisään. Ylivoimakin on jo valmiiksi 90-lukulaista niin pieni blast from the past voisi piristää tätä vallitsevaa ankeutta..
 
Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Näin "ei IFK:ta kannattavana" ei tietystikään muista keitä kaikkia siellä teillä on ollut viime vuosien aikana päävalmentajina, mutta ihan mielenkiinnosta oli tämä tsekattava - ja olihan se aika surullinen näky.

2005–06Doug Shedden
2006–07Bob Francis/Paul Baxter
2007–08Paul Baxter
2008–11Kari Jalonen
2011–12Petri Matikainen
2012–13Pasi Sormunen/Raimo Summanen
2013–14Raimo Summanen/Harri Rindell
2014–2017Antti Törmänen
2017-2019Ari-Pekka Selin
2019-2021Jarno Pikkarainen
2021-Ville Peltonen

Tämän listauksen jälkeen ei lainkaan yllätä, että tämän vuosituhannen ainoa mestaruus on tullut kauden 2010-11 päätteeksi, jolloin Kari Jalonen toimi päävalmentajana. Eihän tuossa listalla ole hänen lisäkseen ainuttakaan valmentajaa, jonka kanssa voisi edes odottaa mestaruutta, vaikka tälle annettaisiin 10 miljoonan tähtisikermä.

Mielestäni pelaajistosta mestaruuden tavoittelu ei ole jäänyt kiinni vuosikausiin, mutta yksinkertaisesti ei tuollaisilla b-luokan valmentajilla pitkää kevättä nähdä. Ehkäpä siellä stadissa vielä jonain päivänä havahdutaan suurimpaan puutteeseen ja penkin takana nähdään mies, joka teille sen mestaruuden pystyy tuomaan.
Tää on se kohta, kun ratkeaa keskellä päivää ryyppäämään. Män olis halunu muistella näitä. Francis, Baxter, Harri, Soppa… Aaaaaagrh
 
C2 huutelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Näin "ei IFK:ta kannattavana" ei tietystikään muista keitä kaikkia siellä teillä on ollut viime vuosien aikana päävalmentajina, mutta ihan mielenkiinnosta oli tämä tsekattava - ja olihan se aika surullinen näky.

2005–06Doug Shedden
2006–07Bob Francis/Paul Baxter
2007–08Paul Baxter
2008–11Kari Jalonen
2011–12Petri Matikainen
2012–13Pasi Sormunen/Raimo Summanen
2013–14Raimo Summanen/Harri Rindell
2014–2017Antti Törmänen
2017-2019Ari-Pekka Selin
2019-2021Jarno Pikkarainen
2021-Ville Peltonen

Tämän listauksen jälkeen ei lainkaan yllätä, että tämän vuosituhannen ainoa mestaruus on tullut kauden 2010-11 päätteeksi, jolloin Kari Jalonen toimi päävalmentajana. Eihän tuossa listalla ole hänen lisäkseen ainuttakaan valmentajaa, jonka kanssa voisi edes odottaa mestaruutta, vaikka tälle annettaisiin 10 miljoonan tähtisikermä.

Mielestäni pelaajistosta mestaruuden tavoittelu ei ole jäänyt kiinni vuosikausiin, mutta yksinkertaisesti ei tuollaisilla b-luokan valmentajilla pitkää kevättä nähdä. Ehkäpä siellä stadissa vielä jonain päivänä havahdutaan suurimpaan puutteeseen ja penkin takana nähdään mies, joka teille sen mestaruuden pystyy tuomaan.

Kun tota järjellä tsiigailee, niin ei toi nyt ihan paha olekaan. Olisko kuitenkin se jengin kasaus se isoin ongelma?

Jalonen ja Törmänen tekijämiehiä.

Shedden oli ihan pätevä koutsi.
Petri Matikainen oli muualla ihan pätevä.
Selinkin sai jengin pelaamaan sarjan parasta lätkää silloin pronssi-keväällä.

Pikkarainen oli vielä vähän fifty-sixty.

Nää nyt oli aika katastrofeja:
Summanen taisi olla jollain egokuurilla kun tänne tuli, mutta sekin kausi olisi voinut päättyä paremmin, jos Rami ei olis kiusannut Thiesseniä antenniosastolle. Et jos maalien välissä olis seissyt vaikka se "monivuotinen ykkösveska", joka esimerkiksi Tapparalla on.

Sormunen taas sit ihan liian aikaisin liian isoon soppaan. Francis ja Baxter huumoriosastoa.
 
Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks

Kyllä Stögö Törmäsen kanssa voisi odottaa mestaruutta ja lähellä se olikin. Kärjistetysti yhden vääränvaihdon sekä Raskin Treella hylätyn maalin päässä.
 
DelJampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Norwich City
Kun tota järjellä tsiigailee, niin ei toi nyt ihan paha olekaan. Olisko kuitenkin se jengin kasaus se isoin ongelma?

Jalonen ja Törmänen tekijämiehiä.

Shedden oli ihan pätevä koutsi.
Petri Matikainen oli muualla ihan pätevä.
Selinkin sai jengin pelaamaan sarjan parasta lätkää silloin pronssi-keväällä.

Pikkarainen oli vielä vähän fifty-sixty.

Nää nyt oli aika katastrofeja:
Summanen taisi olla jollain egokuurilla kun tänne tuli, mutta sekin kausi olisi voinut päättyä paremmin, jos Rami ei olis kiusannut Thiesseniä antenniosastolle. Et jos maalien välissä olis seissyt vaikka se "monivuotinen ykkösveska", joka esimerkiksi Tapparalla on.

Sormunen taas sit ihan liian aikaisin liian isoon soppaan. Francis ja Baxter huumoriosastoa.
Hei - älä unohda Herra Teatterinjohtaja Alpo Suhosta
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Näin sivusta toki tarkkaan seuranneena on yksi syy, jonka vuoksi potkisin Peltosen pois. Peli ei ole kehittynyt, vaikka aikaa muihin nähden on ollut vähintään riittävästi.

En näe Peltosen johdolla IFK:lla olevan kuin sen jossain ketjussa lasketun 8 prosentin todennäköisyydellä mestaruuden. Itse uskon esimerkiksi Karri Kiven johdolla IFKn nousevan mukaan tosissaan mestaruus taisteluun.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Näin sivusta toki tarkkaan seuranneena on yksi syy, jonka vuoksi potkisin Peltosen pois. Peli ei ole kehittynyt, vaikka aikaa muihin nähden on ollut vähintään riittävästi.

En näe Peltosen johdolla IFK:lla olevan kuin sen jossain ketjussa lasketun 8 prosentin todennäköisyydellä mestaruuden. Itse uskon esimerkiksi Karri Kiven johdolla IFKn nousevan mukaan tosissaan mestaruus taisteluun.
Harmi vaan, kun dinot, seurajohto ja puolet faneista ei näe asiaa näin realistiliselta kantilta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös