Ville Peltonen HIFK:hon

  • 879 278
  • 2 331

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aikana jolloin ilmaveivi-Mickellä oli Suomen seuratuin aivotärähdys IFK ei puhunut koskaan Kulta-Micken aivovammasta sen sijaan esim. ”Hän oli viime talvena pitkään sairauslomalla aivotärähdyksen takia”
No sittenhän se on selvä, Ville Peltosen tapauksessa ei siis ole kyse aivovammasta kun kyseistä sanamuotoa ei Granlundinkaan kohdalla pari vuotta sitten käytetty? Siinä oikein tohtorismiehen versio suoraan lääketieteen huipulta.

Se mikä vituttaa on se osa Jokerifaneista, jotka jumalauta yrittävät selittää ja taivuttaa näitä asioita vaikka miten päin vertauksilla ja vastasyytöksillä, kunhan vaan ei myönnetä sattunutta.

Ei se Peltosen vamman nimeäminen ihan korrektiin muotoonsa eli aivovammaksi tee siitä Nordlundin taklauksesta yhtään entistä törkeämpää, miksi helvetissä ei siis vaan voi ottaa faktat vastaan sellaisenaan vaan pitää vängätä ja saada tuossakin Ville ja IFK syylliseksi johonkin. Aivovamman nimeäminen aivovammaksi ei muuta sitä lauantain taklausta suuntaan tai toiseen, se oli mitä oli ja mielestäni ihan ok taklaus jossa kädet ja jalat pysyivät alhaalla kuten pitääkin.

Ihan sama kuin se puupääosasto, joka Ben-Amorin tapauksen jälkilöylyissä ei vaan voinut myöntää että joo Semir teki ihan älyttömän törkeästi, vaan näiden osalta joka ikiseen kommenttiin piti tuoda ilmi että no kun IFK sitä ja Salmi sitä ja Melart tätä, ja vielä kilppariin osuivat osa Semirin lyönneistäkin. Joo, joo ja joo, mutta eivät silti ota milliäkään pois Semirin teoista ja niiden vaarallisuudesta. Mutta kun ei, ei voi myöntää vaan olihan se oma vika jne..

Kaikki tiedetään mitä on nytkin käynyt, millä seurauksilla ja kenen vika mikäkin suurinpiirtein on, eli miksi jumalauta sitä on jollekin niin vaikea myöntää vaan aina pitää mukaan vetää joku muu osapuoli ja koittaa sillä kaunistella asioita.

Mutta joo, koska Granlundilla oli aikanaan aivotärähdys niin ei toi Villen osalta annettu diagnoosi ja tiedote voi paikkansa pitää. Eikä se Semirin hakkaamisepisodikaan ollut oikeastaan niin paha koska Ville on antanut pikkusikaa pitkin uraansa ja Melart löi Jarkkoa takaraivoon.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... TAI ymmärrän, kyseiset henkilöt eivät ole koskaan pelanneet jääkiekkoa vaan kosketus jääkiekkoon löytyy tämän vitun palstan kautta. Aamen.

Totta kai Nordlundin kuului taklata, mutta kuuluiko hänen taklata tuollaisessa tilanteessa kovaa onkin keskusteltava asia.

Minusta tuntuu, että sinun kokemukset jääkiekosta rajoittuvat hardest hit´s -videoiden kelailuun youtubessa. Taklaukset kuuluvat jääkiekkoon, niiden kuuluu joskus sattua, mutta tajunnan menetyksiin niiden ei kuulu johtaa.
 
PJx

Jäsen
Eli koska joskus on käytetty huonoja termejä, nytkin pitäisi käyttää? Pitäisikö noitien polttaminen roviollakin olla edelleen sallittua, koska se on joskus ennenkin ollut?
En ole ihan varma, auttaako aisaa yhtään, jos aletaan puhumaan aivovammoista sellaisissakin neurologisissa oireissa, joissa ei ole varmaa selvyyttä, aiheutuvatko ne aikuisten oikeasti siitä, mitä on tapahtunut pääkopan sisällä vai "ulkopuolella". Missään kuvissa ei lievissä vammoissa näy mitään muutoksia. Muutaman päivän jälkeen hyvin lievistä vammoista ei jää jäljelle mitään, jonka pystyisi mittaustarkkuuden rajoissa jäljittämään, mikä osa päänseudusta otti oikeasti osumaa.

Toki jonkun ajan päästä tarkoissa kuvauksissa saattaa löytyä muutoksia, jolloin voi hyvällä omallatunnolla puhua aivovammasta, mutta silloin katsotaan aika "kauas" peruutuspeiliin.

En tiedä mitä lisäarvoa hieno termistö tuo tapauksiin, jossa kukaan ei ole kartalla, mitä oikeasti on tapahtunut. Silloin aivotärähdys lienee "sopivan" epämääräinen arvaus. Runkosarjan aikana olisi ihan hyvin parikolme viikkoa aikaa odotella tilanteen selkiytymistä, ennen lopullisten lisäsanktioiden antamista. Toki OR+törky-osiot olisi hyvä tuomita heti, mutta sen jälkeen voisi voisi rikkeen tehneellekin tehdä hyvää pohtia mitä tuli tehtyä ja onko lisäkakkua luvassa...

Edit: Epäilen, että tässä tapauksessa termin käyttäminen on tietoinen valinta, toivottavasti ei "hyvästä" syystä, mutta
 
Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Totta kai Nordlundin kuului taklata, mutta kuuluiko hänen taklata tuollaisessa tilanteessa kovaa onkin keskusteltava asia.

Minusta tuntuu, että sinun kokemukset jääkiekosta rajoittuvat hardest hit´s -videoiden kelailuun youtubessa. Taklaukset kuuluvat jääkiekkoon, niiden kuuluu joskus sattua, mutta tajunnan menetyksiin niiden ei kuulu johtaa.

Voisitko selventää mikä "tuo tilanne" oli? Mikä tuossa tilanteessa oli niin ihmeellistä?

Tottakai itseäni vitutti ihan saatanasti, kun Peltonen loukkaantui ja vituttaa vieläkin. Joukkueen kapteeni ja hieno pelaaja, mutta silti.
 
Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets
Taklaukset kuuluvat jääkiekkoon, niiden kuuluu joskus sattua, mutta tajunnan menetyksiin niiden ei kuulu johtaa.

Ei tietenkään kuulu, mutta niin valitettavasti joskus käy. Se että niin käy, ei aina välttämättä tarkoita, että taklaajan olisi pitänyt tehdä jotain toisin. Niin taklaajalla kuin taklattavalla on oma vastuunsa, enkä kyllä tässä tapauksessa näe, että Nordlund olisi tullut tilanteeseen mitenkään ylikovaa tai vahingoittamistarkoituksessa.
 
Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Peltonen oli huonossa asennossa.

No onko se enemmän Peltosen syy vai Maston syy? Ihan oikeesti tää on vitun naurettavaa. Peltonen päätti pelata tilanteen loppuun ja nyt kävi näin, mikä on perseestä, mutta sille ei valitettavasti voi mitään.

Jokainen jääkiekkoa pelannut tietää, että jos haet laidasta kiekkoa ja joku tulee taklaaamaan, paino alas ja olkapää laitaan kiinni jolloi taklaava pelaaja todennäköisesti kaatuu itse.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Peltonen teki huonon valinnan. Kuten Moseskin teki huonon valinnan, tästä valinnasta ei Järventietä rangaistu.

Järventie ei ehtinyt vaikuttaa valintoihinsa kentällä, reaktioaika ei riittänyt, Nordlund olisi ehtinyt. Hän olisi voinut taklata matalammalle, mm. jättää lopun jalkojen suorituksen pois.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Järventie ei ehtinyt vaikuttaa valintoihinsa kentällä, reaktioaika ei riittänyt, Nordlund olisi ehtinyt. Hän olisi voinut taklata matalammalle, mm. jättää lopun jalkojen suorituksen pois.

Tähän pitää sanoa sen verran, että eihän Norlund nyt kyykky asennossa voinut taklata. On ihan selvää, että kun pelaaja lähtee taklaamaan hän laittaan painopistettä alas ja sieltä hieman ponnistaa saadakseen taklaukseen kovuutta ja voimaa. nyt kävi näin, paska juttu, mutta Norlund ei tehnyt taklauksessaan mitään väärää. Jos tuollaiset taklaukset kielletään jatkossa ei sm-liigassa voi enään taklata.

Ja kyllä! Sm-liiga pelaajilla tuntuu olevan suuria vaikeuksia ottaa taklauksia vastaan.
 
Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka ahdistaa, niin yritä nyt sentään panna faktat kohdalleen.
Peltonen ei pelannut peliäkään vuoden 2002 pleijareissa. Ja suurimmat tekijät mestaruudessa oli kyllä Pavel Rosa Ja Vladimir Machulda.

Tämä täällä on nyt juuri suurena vikana. Toinen kirjoittaa pitkän ja todella paljon asiaa sisältävän tekstin ja sitten yksi nappaa sieltä yhden pienen virheen ja sitä ruvetaan pyörittelemään. Ehkä tuossa oli sanamuoto hieman väärä, mutta että siihen pitää moisella agressiivisuudella takertua on täysin turhaa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
..On ihan selvää, että kun pelaaja lähtee taklaamaan hän laittaan painopistettä alas ja sieltä hieman ponnistaa saadakseen taklaukseen kovuutta ja voimaa. nyt kävi näin, paska juttu, mutta Norlund ei tehnyt taklauksessaan mitään väärää. Jos tuollaiset taklaukset kielletään jatkossa ei sm-liigassa voi enään taklata...

Miksi boldattu osuus on selvää jokaisessa taklauksessa?

Ja mikäli tuollaiset taklaukset tuomitaan, SM-liigassa voidaan edelleen taklata huoletta. Tuossa pelissä oli monia hyviä, kovia taklauksia, eikä niistä rangaistu.
 
Nyt kiinnostaa, miten oikeaoppinen taklaus pitää tehdä, että kaveri irtoaa kiekosta ja oma tasapaino säilyy? "Jalkatyö" ja tasapainon hakeminen kiellettyä?
 
Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Järventie ei ehtinyt vaikuttaa valintoihinsa kentällä, reaktioaika ei riittänyt, Nordlund olisi ehtinyt. Hän olisi voinut taklata matalammalle, mm. jättää lopun jalkojen suorituksen pois.

Sä tosissasi luulet, että pelaajat ajattelevat näin kentällä.

"Nyt meen taklaamaan tota, ja hei venaas miten taklaisisin tällä kertaa? Suoristanko jalat? No emmä nyt viittii, ajanko sittenki perkele perseellä tota? No ei, vitsi ku en tiiä miten toi kääntyy tuol kulmassa. Hmm no hei nyt päätin luistelen vaan perkele päin niin että kolisee. En viittii suoristaa jalkoja 180 asteen asentoon jätetään ne sellaseen 163,5 asteeen asentoon meinaan sillon ei tuu aivotärähdystä."
 
Viimeksi muokattu:

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Pelaajalla, kuten Nordlundilla viime viikonloppuna, on mahdollisuus jättää taklaamatta. Mielestäni nyt rangaistusten tärkein sanoma on nimenomaan se, että jatkossa jokainen pelaaja miettii tarkemmin, annanko sen niitin vai en.

Höpöhöpöhöpöhöpö.

Älä maalaa valkoista mustaksi. Jääkiekon luonteeseen kuuluu mm. kova vauhti ja taklaukset. Nämä kun yhdistää, voi epäonnisina hetkinä sattua ikävästi, kuten Peltoselle kävi lauantaina.

Kukaan jääkiekkoilija ei jätä taklaamatta jos on mahdollisuus kovaan, puhtaaseen taklaukseen. Joskus puhtaaksi aiottu taklaus ei olekaan niin puhdas, mutta siihen voi olla monta syytä.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Hän olisi voinut taklata matalammalle, mm. jättää lopun jalkojen suorituksen pois.

Vaikka yleensä vihaan tämänkaltaisia "montako matsia"-vihjauksia, on nyt kuitenkin pakko:

Oletko koskaan taklannut (oikeassa) jääkiekko-ottelussa kiekollista pelaajaa? Ymmärrätkö miten nopeasti tilanteet tulee eteen? Ymmärrätkö miten pienillä millimetreillä ja selkärangasta kumpuavilla reaktiolla toimitaan?
 
Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Se mikä vituttaa on se osa Jokerifaneista, jotka jumalauta yrittävät selittää ja taivuttaa näitä asioita vaikka miten päin vertauksilla ja vastasyytöksillä, kunhan vaan ei myönnetä sattunutta.

Ihan sama kuin se puupääosasto, joka Ben-Amorin tapauksen jälkilöylyissä ei vaan voinut myöntää että joo Semir teki ihan älyttömän törkeästi, vaan näiden osalta joka ikiseen kommenttiin piti tuoda ilmi että no kun IFK sitä ja Salmi sitä ja Melart tätä, ja vielä kilppariin osuivat osa Semirin lyönneistäkin. Joo, joo ja joo, mutta eivät silti ota milliäkään pois Semirin teoista ja niiden vaarallisuudesta. Mutta kun ei, ei voi myöntää vaan olihan se oma vika jne..

Kaikki tiedetään mitä on nytkin käynyt, millä seurauksilla ja kenen vika mikäkin suurinpiirtein on, eli miksi jumalauta sitä on jollekin niin vaikea myöntää vaan aina pitää mukaan vetää joku muu osapuoli ja koittaa sillä kaunistella asioita.

En kuulu siihen koulukuntaan joka hyväksyy SBA teon, sen sijaan pointtini on aivain muullalla. Pointtini on siinä, että IFK-yhteisön olisi jo korkea aika päästä yli 1.9.tapahtumista.

Tätä kaikkea kun on seuranut jo aika pitkään, niin onhan tämä sota ja viha seurojen välillä vain kasvanut. Sanokaa muut mitä haluatte, mutta mielestäni IFK on epäonnistunut pahasti omassa tiedottamisessaan ja lisäksi käytöksellään vain lisänyt seurojen välistä vihanpitoa. Tämä ei ole kenenkään etu se on selvää. Mutta sillä linjalla mennnään mikä on valittu. Oikea tiedottaminen fairplay hengessä olisi varmasti myös IFK etu.
Ymmärrän ja hyväksyn tämän linjan perustuen esim. juuri tuohon 1.9. trophy-ottelun tapahtumiin, mutta toisenkin linjan seura olisi voinut valita elikä enemmän rakentavan.

Aikaisemmin puhuin itsekin enemmän rakkaasta vihollisesta, sen sijaan nyt käsittelen IFK:ta pelkästään vihattuna vihollisena. Palaisin mielelläni entiseen aikaan ja uskon, että moni muukin Jokeri-fani tekisi saman jos IFK vain hieman muuttaisi tiedottamistaan enemmän rakentavaan suuntaan. Kaveri tai ystävä ei tarvitsisi olla, mutta esim. pienet eleet käsien paiskaaminen valmentajien kesken ja anteeksi pyytääminen oikealta kohderyhmältä olisivat juurikin näitä asioita joita ainakin itse arvoistaisin, sen sijaan anteeksi pyytäminen virallisessa tiedotteessa Ville Peltolselta ja katselijoita, vaikka koko Suomi näki kenelle Raivo raivosi, hei ihan oikeasti.
 
PJx

Jäsen
Miten tämä liittyy Nordlund - Peltonen taklaukseen?
Ei ehkä muuten, mutta en ole oikein kartalla kuinka säilyttää tasapaino taklatessa, jos siihen ei saa valmistautua (painopiste alas) eikä kontrolloida törmäysvoimaa (jalkojen hallittu suoristaminen). Ei taklaus ole mikään holtiton törmäys.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Pelaajalla, kuten Nordlundilla viime viikonloppuna, on mahdollisuus jättää taklaamatta. Mielestäni nyt rangaistusten tärkein sanoma on nimenomaan se, että jatkossa jokainen pelaaja miettii tarkemmin, annanko sen niitin vai en.
Näen sieluni silmin kuinka Carl Brewer juuri kääntyi haudassaan.

Onko jääkiekko pelinä mielestäsi niin hidasta, että pelaajilla on poikkeuksetta aikaa ja kykyä miettiä taklaanko vai en ja samalla sekunnilla tehdä riskianalyysi siitä, mikä on todennäköisyysprosentti loukkaantumiselle? Hitaammaksi peli saataisiin vain, jos jää sulatettaisiin ja peliä pelattaisiin matalammassa kaukalossa reikäpallolla ja sisätossuilla. Loukkaantumisriski pienenisi oleellisesti. Tosin silloinkaan ei vältyttäisi aivovammoilta kokonaan.

Nordlundin taklaus oli suunniteltu nouto ja se suoritettiin taklaamalla kyynerpäällä päähän. Edelliset analyysit on kokeneiden kiekkomiesten Summasen ja Koivun kertomaa. Kun julkisuuteen syydetään edellisen kaltaista valheellista sanomaa ei ole ihme, että olennaiset kysymykset jääkiekon turvallisuuden kehittämiseksi jäävät taka-alalle. Kiekkomiesten tehtävä on puolustaa jääkiekkoa eikä ruokkia keltaisen lehdistön kilpailua raflaavimman otsikon keksimisestä.

Mä arvostan Villeä erittäin paljon ja Jokerifaninakin oli surullista olla todistamassa Villen ehkä viimeistä visiittiä jäälle. Kaikki ne asiat, jotka Ville on joutunut tällä kaudella kokemaan eivät tee oikeutusta Villen uralle kokonaisuutena, mutta samassa kontekstissa on todettava se, että viimeisintä tapahtumaa saneli huono tuuri. Ville on poikkeuksellinen jääkiekkoilija sekä pelin sisällä että sen ulkopuolella ja on ansainnut varauksettoman arvostuksena kiekkoyhteisössä. Villellä on nyt erinomainen tilaisuus osoittaa suuruutensa ja käyttää arvovaltaansa jääkiekkoyhteisön erittäin arvostettuna jäsenenä siihen, että nostaa esiin seurojen vastuun pelaajien turvallisuudesta ja laittaa vauhtia turvakaukalokeskustelulle. Kun Ville puhuu, niin sitä kuunnellaan. Seuratoiminnasta vastaavat henkilöt ovat suurimmassa vastuussa siitä, kuinka turvalliseksi he pystyvät luomaan työntekijöilleen työskentelyolosuhteet. Mun mielipiteeni on, että näiden jätkien ensisijainen homma on tehdä kaikki voitavansa turvallisuuden kannalta ja on tekopyhyyden huippu pahoitella loukkaantumisia jälkikäteen. On ollut täysin puhdas valintakysymys rakentaa vuokrahalleihin aitioita ja jättää turvakaukalot hankkimatta. HIFK osalta turvakaukalot saataisiin vielä muuttokuorman matkaan, jos ja kun muutto uuteen halliin on aikanaan edessä.

Ymmärrän samalla sen, että kaikkia aivotärähdyksiä tai aivovammoja ei turvakaukalot ehkäiset. Siitä syystä päähän kohdistuneiden taklausten rangaistukset tulee sanktioida jatkossa entistä ankarammin. Samalla jääkiekon pelaajille tulee antaa valta takaisin rangaista tällaisista teoista pelin sisällä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaikka yleensä vihaan tämänkaltaisia "montako matsia"-vihjauksia, on nyt kuitenkin pakko:

Oletko koskaan taklannut (oikeassa) jääkiekko-ottelussa kiekollista pelaajaa? Ymmärrätkö miten nopeasti tilanteet tulee eteen? Ymmärrätkö miten pienillä millimetreillä ja selkärangasta kumpuavilla reaktiolla toimitaan?

En ole, pelasin maalissa. Sen sijaan olen ollut jääkiekkossa mukana aina maajoukkuetasoa myöden ja tiedän, että pelaajat pystyvät vaikuttamaan tekoihinsa. Olen seurannut vierestä kun SM-liigavalmentaja on ohjeistanut pelaajia vetämään niin kovaa kuin pystytte ja haukkunut pelaajia heidän omista ratkaisuistaan jättää taklaus väliin. Toisaalta olen nähnyt valmentajia, jotka eivät ole toimineet näin.

Nordlund vei taklauksen loppuun mahdollisimman puhtaasti ja kovaa, siihen liittyi mm. kropan suoristaminen. Hänen tarkoituksenaan ei ollut vahingoittaa Peltosta vaan taklata tätä mahdollisimman kovaa. Ja tämä oli koko joukkueen tarkoitus, vetää joka tilanteessa mahdollisimman kovaa.

Käytit termiä selkärangasta kumpuavat reaktiot ja näillähän Nordlund tässä toimi, hänen oli käsketty vetää mahdollisimman kovaa. Tämä ohje oli hänellä siellä selkärangassa. Tässä kohtaa se oli väärin, koska pelaaja menetti tajuntansa. Mutta Nordlund toimi kuten hänen joukkueessaan kuuluu.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Käytit termiä selkärangasta kumpuavat reaktiot ja näillähän Nordlund tässä toimi, hänen oli käsketty vetää mahdollisimman kovaa. Tämä ohje oli hänellä siellä selkärangassa. Tässä kohtaa se oli väärin, koska pelaaja menetti tajuntansa. Mutta Nordlund toimi kuten hänen joukkueessaan kuuluu.

Väität siis, että pelaajat eivät kiihkeässä ja tasaisessa paikallismatsissa halua itsenäisesti taklata kovaa? Jos olet maajoukkuekiekkoilussa ollut mukana, tiedät, kuinka pelaajat syttyvät kovien taklausten antamisesta ja (HUOM) vastaanottamisesta. Minä väitän, että Nordlund, kuten kuka tahansa muukin jääkiekkoilija, olisi taklannut Peltosta kovaa vaikka Jokereiden penkin takana olisi ollut TosiFani.

Iso osa lajia - ei siihen mitään valmentajan ohjeistusta olisi tarvittu.

Toiseksi, taklaus on mielestäsi väärä, koska Peltonen menetti tajuntansa. Eli Nordlundin suoritus olisi ollut täysin hyväksyttävissä, mikäli Peltonen olisi pystynyt peliä jatkamaan? Tätä en ymmärrä enkä pysty allekirjoittamaan - kyse on aidosti millimetreistä.
 
yyz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Team Korak, Tapanilan Erä
Tämä täällä on nyt juuri suurena vikana. Toinen kirjoittaa pitkän ja todella paljon asiaa sisältävän tekstin ja sitten yksi nappaa sieltä yhden pienen virheen ja sitä ruvetaan pyörittelemään. Ehkä tuossa oli sanamuoto hieman väärä, mutta että siihen pitää moisella agressiivisuudella takertua on täysin turhaa.
Olen samaa mieltä kanssasi, että täällä harrastetaan turhan paljon takertumista epäolennaiseen, mutta täällä kirjoitetaan myös niin paljon mutua/virheellistä tietoa "faktana", että väärien väitteiden korjaaminen on mielestäni täysin oikeutettua.
Tässäkin tapauksessa kirjoittaja viittasi siihen, että, koska Peltonen oli hänen mielestään tärkeä osa Jokerien edellistä mestaruutta, pitäisi hänen siksi nauttia jonkinlaista erikois-arvostusta jokerifanien silmissä.
Jos, ja kun, moisen asiavirheen korjaa, saattaa se selittää muillekin, miksi Peltonen ei ehkä kaikkien fanien mielestä ole sen kummoisempi pelaaja, kuin kuka tahansa.

Ja agressiivista takertumista, en omasta kirjoituksestani saa kyllä millään ilveellä., kunhan halusin kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös