Mainos

Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

  • 630 351
  • 4 505
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
@Apassi unohdit kohdan 5. Huippuvalmentaja. Eli siis sellainen, jolla on tuoreita näyttöjä miten vähintään Liigassa (käy kovempikin sarja) on voitettu päävalmentajana mestaruus. Edellinen oli Jalonen, ja kas kummaa, homma päättyi gänisteriin, vaikkakin oli joroisten härän läpiajon päässä katastrofista. Joskus näinkin päin..
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Vituttaa vieläkin Tapparalle häviäminen. Sietämätön jengi.

En osaa silti Peltosen syyksi tappiota tai tappioita laittaa. Jostain kumpuaa naivi usko, tai ainakin toive, siitä, että vielä nuokin perkeleet voitetaan.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Apassi unohdit kohdan 5. Huippuvalmentaja. Eli siis sellainen, jolla on tuoreita näyttöjä miten vähintään Liigassa (käy kovempikin sarja) on voitettu päävalmentajana mestaruus. Edellinen oli Jalonen, ja kas kummaa, homma päättyi gänisteriin, vaikkakin oli joroisten härän läpiajon päässä katastrofista. Joskus näinkin päin..

Minusta ei ole noihin muihin kohtiin verrattuna niin oleellista se, että mitkä ne valmentajan aikaisemmat meriitit ovat. Ihan yhtä hyvin esim. Jarno Pikkarainen olisi voinut viedä meidät jopa mestaruuteen. Toki aikaisempi menestymien nostaa sitä onnistumisen todennäköisyyttä. Ei itseäni kuitenkaan lämmittäisi, jos Jukka Jalonen tulisi meille valmentajaksi ja menestys olisi silti nyt nähtyä. Olihan Aravirtakin menestynyt valmentaja, mutta ei vienyt meitä mestaruuteen, vaikka kieltämättä avauskausi oli kova työnäyttö. Sitten taas "kokemattomat tai menestymättömät Westerlund ja Summanen tekivät HIFK:sta hetkessä yhden Euroopan kiinnostavimmista seuroista, kunnes se sitten romutettiin taas seuraavan valmentajan aikana. KJ oli menestynyt muuallakin ja taas romutettiin seuraavan valmentajan aikana kaikki. KJ puhui siitä jäljen jättämisesti. Mitään jälkeä ei jäänyt, vaan kaikki haihtui melkein yhtä nopeasti, kuin pieru kopista.

Tärkeämpää on rakentaa jotain pysyvää, joka säilyy valmennuksesta riippumatta. Halli pysyy, junioriorganisaatio pysyy, GM/scouttaus pysyy. Nämä ovat sitä menestystä tukevia asioita. Toki valmentajan rekrytointi on yksi tärkeimmistä, ellei tärkein henkilöpesti. Peltonen ja Salmelainen ovat selkeästi rakentamassa jotain pysyvämpää ja siinä on paljon hyviä juttuja. HIFK on todella ahkera, sitoutunut, yhtenäinen (IFK:lainen) ja urheilullinen joukkue. Mielestäni joitain arvoja jopa vähän ylikorostetaan ja esimerkiksi sellainen tietty luovuus ja pelitapa ovat ne suurimmat puutteet. HIFK esimerkiksi välttelee tietyn tyyppisiä pelaajatyyppejä eli taiteilijaluonteita tai on meillä Teissala, mutta hän ei loista. Minusta tietyt taitelijaluonteet toisivat tähän jengiin sellaista kulmaa tai särmää, joka tästä jengistä puuttuu. Sellaiset pelaajat, kun saa sitoutumaan, niin jälki on huimaa. Kaikkein pitää HIFK:ssa olla niin perkeleen ahkeria ja jos et ole, niin et pelaa täällä. Takakarvasiko Jan Caloun peräsuoli pitkällä koko ajan... no ei karvannut. Peltonenkin listaa hänet omaan kaikkien aikojen all starsiinsa, mutta nyt hän ei kärjistäen ottaisi Calounia pelaamaan tähän jengiin. Lisäksi Peltosen pelisysteemi on mielestäni liian dieselmäinen/mielikuvitukseton ja helposti ulos pelattava.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
HIFK esimerkiksi välttelee tietyn tyyppisiä pelaajatyyppejä eli taiteilijaluonteita tai on meillä Teissala, mutta hän ei loista. Minusta tietyt taitelijaluonteet toisivat tähän jengiin sellaista kulmaa tai särmää, joka tästä jengistä puuttuu.
Tää on kyllä ihan totta. Innala mennee tähän muottiin vielä viimeisimpänä mohikaanina, mutta joka sittemmin pelaajatyypiltään jätettiin korvaamatta tähän päivään asti.

Kyllähän sellaisen pelaajan vaikutuksen näkee kilometrien päähän, otetaan nyt esimerkkinä vaikka JYPistä Turkulainen.

Yritystä saattoi olla Kevin Royn muodossa, mutta se ei ihan sitten realisoitunutkaan kuten toivottiin..
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
KJ puhui siitä jäljen jättämisesti. Mitään jälkeä ei jäänyt, vaan kaikki haihtui melkein yhtä nopeasti, kuin pieru kopista.

Hyvä kirjoitus kaikkineen. Puutun tähän lainattuun kohtaan.

Mielestäni Jalonen tarkoitti, että jätti jäljen seuran historiaan. Että silloin hän poistui voittajana seurasta, toisin kuin pelaajaurallaan. Voin toki muistaa väärinkin. Tai olla väärä tulkinta hänen sanoistaan. Mutta näin muistelen.
 
KanonKillar

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Apassin hyviin huomioihin jatkan sen verran, että mä luulen IFK:n pelaajiston suuren kotimaisuusasteen olevan ihan päätetty asia. Meidän kaksi ulkomaalaista peluria alkaa olemaan poikkeuksellista nyky-Liigassa, kun vaikkapa Ilveksessä on 9 ulkolaista ja Tapparassakin yllätyksekseni 5 (mielikuvissani se on aina ollut hyvin suomalainen joukkue). Mulla ei ole vahvaa mielipidettä siitä, onko seuran strategia hyvä vai huono vai siltä väliltä, mutta luulen tämän olevan identiteetti-asioita. IFK haluaa pelata kotimaisella joukkueella.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Tärkeämpää on rakentaa jotain pysyvää, joka säilyy valmennuksesta riippumatta. Halli pysyy, junioriorganisaatio pysyy, GM/scouttaus pysyy. Nämä ovat sitä menestystä tukevia asioita. Toki valmentajan rekrytointi on yksi tärkeimmistä, ellei tärkein henkilöpesti. Peltonen ja Salmelainen ovat selkeästi rakentamassa jotain pysyvämpää ja siinä on paljon hyviä juttuja. HIFK on todella ahkera, sitoutunut, yhtenäinen (IFK:lainen) ja urheilullinen joukkue

Erinomainen kirjoitus Apassilta ja minusta kirjoituksen merkittävin ydinkohta on heti sen alussa lauseessa "Tärkeämpää on rakentaa jotain pysyvää, joka säilyy valmennuksesta riippumatta."

Ylipäätään modernien aikojen Suomen jääkiekon ylimmässä SM sarjassa Tappara on voittanut jääkiekkoseurana 19 Suomen mestaruutta ja yhden Euroopan mestaruuden, toinen Tamperelaisseura Ilves 16, Tepsikin 11 mestaruutta ja Jokerit jopa 6 jne. HIFK on voittanut nihkeästi 7 mestaruutta yhtenä vanhimmista seuroista.

Mistä ero mestaruuksien määrässä syntyy erityisesti Tapparaan nähden vaikka HIFK:lla on ollut periaatteessa kaikki samat mahdollisuudet mestaruusputkiin Suomen vahvimman talousalueen jääkiekkojoukkueena ja laajan kannattajakunnan tukemana?

Ero nimenomaan Tapparaan verrattuna on, että HIFK ei ole pystynyt rakentamaan vuosien mittaan pysyvämpää seurajohto-, valmennus- ja etenkin pelaajien vaatimustasokulttuuria arjessa. Kaikki em. on ollut seuratasolla harvinaisen tasotonta, jopa sekavaa toimintaa, muutamista onnistumispiikeistä huolimatta kun muistellaan vaikkapa "Mr. HIFKn", "Föönin" tai "Nybarin" aikojen aikana
hyvinkin poukkoilevaa turbulenssia.

Vertailujoukkue Tappara sen sijaan on porskuttanut Liigassa tasaisen höyryjunamaisesti ja mestaruuksia tippuu säännöllisin väliajoin koska jääkiekkoseurana se on rakennettu sellaiselle pysyvälle tekemisen vaatimustason ja laatujohtamisen kulttuurille, että sitä eivät pienet takaiskut horjuta. Sama säilyy vuodesta toiseen, joka näkyy kentällä kuten eilisessä voitossa (vanha Tappara ikoni Kontiola ratkaisi voiton, kuinka ollakkaan) ja mestaruusviireisssä uuden hienon hallin katossa.

HIFK:n mestaruudet ovat olleet tavallaan hieman sattumankauppa, mutta Tapparalla määrätietoisen työn ja vakaan seurakulttuurin tulosta. Siksi minusta on erinomaista jos Salmelainen & Peltonen pyrkivät pääsemään eroon lyhytjännitteisyydestä ja rakentamaan jotain pysyvämpää. Ei aina hankita esim. uutta pelaaja, jos ei heti luistin jollakin luista tai maalihanat on tukossa.

Siksi, vaikka välillä suuresti ihmettelen Peltosen Villen pelillisiä aivoituksia, toivottavasti tässä Salmelainen & Peltonen akselissa luodaan pohjaa pysyvästi menestyvälle HIFK:lle. Me sitkeät seurakannattajat kyllä ansaittaisiin sellainen vakaa seurarunko + uusi jäähalli sekä vähintään pari mestaruutta seuraavan viiden vuoden sisällä.

Ollaan siis kärsivällisiä ja naulataan seurajohto & valmennus vasta pitkällä aikavälillä jos mitään perusmuutosta ei tapahdu ja juhlita lähivuosina mestaruutta, mutta jospa sittenkin jo ensi keväänä.
 
Viimeksi muokattu:

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Nimenomaan juuri näin.
Hyvä, varmistin vain, koska laaja-alaisesta kokemuksestasi huippu-urheilusta ja elämästä huolimatta olin aistivinani pientä epävarmuutta kontra aiempi statement? Finaaleissa siis nähdään.
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Mua ei niin hirveesti haittaa, vaikka ei koskaan oltaisi Eurooppalainen suurseura. Onhan se hyvä ja kova tavoite, mutta tärkeämpää minulle (ja uskoakseni useammille muillekin kannattajille) olisi olla kestomenestyjä Suomen Liigassa. Pelaamalla hyvää ja viihdyttävää hokia. Villen alaisuudessa sellaistakin on nähty. Aika harvoin ja satunnaisesti, mutta on nähty kuitenkin.

Tämän kauden osalta uskon, että punainen lanka vielä löytyy. Villen ansiosta tai Villestä huolimatta.

Mestaruutta kohti mennään!
 
tommy36

Eittämättä jokikinen kausi se seuraava mestaruus on lähempänä ihan jo järjelläkin ajatellen. Se tietenkin, että koska se tulee on kyllä täysi arvoitus, mutta toivotaan toki että kauden päätteeksi tulisi. Mutta joo lähempänä se on ja sitä kohti mennään niin kauan kun ylipäätään mennään.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, minunkaan puolestani, ei HIFK:n tarvitse olla jollain mittarilla eurooppalainen suurseura tai CHL-menestyjä, mulle riittää hyvin että tullaan kotimaisen liigan menestyjäksi ja voitetaan nyt edes se yksi kannu taas pitkästä aikaa.

Toki, näkisin että jos toiminta etenee sille tasolle että kotimaassa päihitetään Tapparaa ja muita ja samalla talous ja muu menee seurassa eteenpäin, niin aika isohan sitä Euroopan mittakaavalla jo ollaankin. Mutta tärkeintä olisi saada se kilpailullinen menestys sille tasolle että kotimaassa oltaisi sen suurseurastatuksen mukaisesti säännöllisesti mestaruustaisteluissa tiukasti loppuun asti ja välillä sitä voittamassakin.

Toki olisi hieno joskus tapparamaisesti saada Euroopan parhaan titteliä ja leimaa ja varmaan johtoportaassa tuo olisi mahtava asia, mutta omasta puolestani taivas olisi jo se Liigan pytty.

Ainiin, tää oli Ville Peltosen otsikko, no aasinsiltana niin kivahan se olisi kun Villen johdolla noustaisi Suomen ja Euroopan mestaruuspeleihin! Alkaisi nihkeillen lähtenyt valmentajataival täällä viedä ikuiseen legendastatukseen ja ns. kuolemattomuuteen.
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Eittämättä jokikinen kausi se seuraava mestaruus on lähempänä ihan jo järjelläkin ajatellen. Se tietenkin, että koska se tulee on kyllä täysi arvoitus, mutta toivotaan toki että kauden päätteeksi tulisi. Mutta joo lähempänä se on ja sitä kohti mennään niin kauan kun ylipäätään mennään.

En ole tyytyväinen näkemääni, sillä suurimpaa osaa tämän kauden matseja katsoessani en ole viihtynyt kovinkaan hyvin. Pelintaso ei ole tyydyttänyt. Enkä yleensä suhtaudu ruusunpunaisin lasein tulevaisuuteen, jos tämä hetki ei millään tavalla indikoi parempaa. Silti kaikki on aina mahdollista loppuun asti. Vaikka kaikki olisi juuri tänään paskaa, niin silti huomenna on päivä uusi!

Tähän kauteen suhtaudun, kaikesta huolimatta, toiveikkaasti sen takia, että jos näillä peliesityksillä ollaan sarjassa kolmosia, niin potentiaalia tossa jengissä on vielä aivan valtavasti parempaan; on kokemusta, taitoa, nuoruutta, kovuutta jne. jne. Tällä kertaa jengi on paperilla sellainen, että siitä se ei jää kiinni.

Peltoseen kohdistuu katseemme ja uskon, että tolla jengillä Ville riittää (ansiosta tai huolimatta) mestaruuteen. Tai ainakin siihen, että siitä kynsin ja hampain taistellaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA, RAMI, PENA

Olen myös jo pitkään itkenyt siitä että peli on paskaa ilman viihdearvoa. Onkohan mahdollista että itse laji on kehittynyt sellaiseen suuntaan että se ei viihdytä? Puolustuspelaaminen, ei taklauksia eikä tappeluita. Toki NHL viihdyttää joltain osin mutta hieman sama ilmiö sielläkin. Mielestäni mikään joukkue Liigassa ei säväytä jollain jäätävällä taitokiekolla. Fakta vaan on se ettei IFK:n matseja meinaa jaksaa katsoa tv:stä kun ikävystyy kuoliaaksi. Radioselostukset on ok kun silloin voi touhuta jotain hyödyllistä. Emmietiiä.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan

Aika paljon samaa mieltä. Ehkä elämme murrosta. Kaikki haluavat siirtyä nopeampaan peliin, jonka johdosta osittain taklauksia ei enää ehdi suorittamaan tai jäät helposti vauhdista. Ja lisäksi on paljon enemmän "rajoituksia" taklauksien suhteen, vaikka säännöt eivät hirveästi ole muuttuneet, mutta tuomarointi ainakin Suomessa sallii koukkaamista, roikkumista ja estämistä, mutta puhtaista taklauksista voi huonolla onnella saada vankilaa usean ottelun verran.
Ja pelin nopeutuessa harvat pysyvät taitojen puolesta mukana tai pystyvät suorittamaan mailalla kiekollisia hienouksia.
Murroksella tarkoitan sitä, että kun nuoret aikansa oppivat nopeampaan peliin teknisesti ja myös oppivat (lukemattomien harjoitteiden myötä) sekä laukomaan laadullisesti että syöttämään ahtaissa tiloissa nopeasti, meillä on taas uutta näyttävää lätkää. SSSR (CCCP) osasi sen jo aikaa sitten, mutta osittain huonompien vastustajien johdosta.
Toivottavasti taklaamista ei kuitenkaan kokonaan kielletä, sillä siihen minun katselu loppuisi kokonaan.
Nykyään meinaa nukahtaa matseja katsoessa.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen myös jo pitkään itkenyt siitä että peli on paskaa ilman viihdearvoa. Onkohan mahdollista että itse laji on kehittynyt sellaiseen suuntaan että se ei viihdytä? Puolustuspelaaminen, ei taklauksia eikä tappeluita. Toki NHL viihdyttää joltain osin mutta hieman sama ilmiö sielläkin. Mielestäni mikään joukkue Liigassa ei säväytä jollain jäätävällä taitokiekolla. Fakta vaan on se ettei IFK:n matseja meinaa jaksaa katsoa tv:stä kun ikävystyy kuoliaaksi. Radioselostukset on ok kun silloin voi touhuta jotain hyödyllistä. Emmietiiä.
Hyvää pohdintaa ja kyllähän nykypäivänä taitokiekko tai ns. "hurlumhei" lätkä osataan toisen jengin toisesta tappaa träpillä lähes kokonaan. Kulmiin päästään pörräämään, mutta siihen se jääkin. Nurkista saadaan usein erottuvien yksilöpelaajien toimesta (Lehterä) aina aikaiseksi jotain vaarallista mitä ei vastustaja osaa ennustaa.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikö se enemmänkin korosta taklaajan osaamista tämä nykylätkä? Tarkoitan siis, että a) vedät puhtaasti ja b) pystyt jakamaan joukkuetta/pelitilannetta edesauttavan töötin?

Jääkiekko(kin) kehittyy pelinä siinä missä muutkin lajit ajan kanssa. Muistoja& fläsäreitä on aina välillä kiva fiilistellä tottakai. Itse viihdyn HIFK:n matseissa aina kun pelissä on jotain ideaa, joukkue pelaa motivoituneena ja tulostakin tulee. Plus vaikka meille ei ole tullut viime aikoina Kanisteria, ovat pleijarit pääsääntöisesti olleet pelillisesti viihdyttäviä ja sytyttäviä hetkiä.
 
Tässä on hyvä pointti. Pleijarit ovatkin yleensä varsin viihdyttävää ja tunnerikasta aikaa. Itse vaan usein mietin, että miksi se taistelumoodi lähtee kunnolla käyntiin vasta siellä poffeissa. Ihan hyvin voisi jo aikaisemminkin antaa yleisölle vastinetta rahoillensa.

Mulla ei oo juurikaan ikävä lätkätappeluita, vaikka ne aikoinaan sytyttikin ja tarjosi ”hyvää viihdettä”. Jossain vaiheessa rupesin kuitenkin ajattelemaan, että pääsääntöisestihän siellä pyörii ympyrää kaksi kaveria, jotka eivät osaa kovinkaan hyvin tapella, mutta silti sitä tuhatpäinen yleisö seuraa suurella intohimolla. Ja tätä vasten rupesin pitämään kaikkia ns. ”sovittuja myllyjä” aika turhakkeina. UFC ja muut (tappelu) lajit tarjoavat paremmin tyydytystä, jos/kun haluaa katsella ukkojen mättävän toisiaan.

Sen sijaan sellaiset spontaanit turpaanlyömistalkoot jonkun kulmaväännön seurauksena oli edelleen ihan jees, mutta niitä vaan on ollut aina vaan vähemmän. Eikä tosiaan haittaa, vaikka ei olekaan. Kaikki kostot ja kostojen kostot taas ovat niin lapsellista paskaa, että ei veri kierrä päässä, kun asiaa ajattelee.

Taklauksia taas todellakin kaipaan. En tiedä milloin niitä olisi ollut enemmän; onko tämä vaan useiden vuosien hiljaisen hiipumisen lopputulos vai onko kausien välillä vaihtelua - mutta juuri railakas taklauspeli sytyttää sekä joukkueen, että yleisön - halli sähköistyy ja kaikilla on kivaa :)

Linkitetään kirjoitusta siis sen verran Peltoseen, että ainakin Villen aikana taklaaminen on ollut, jos ei nyt sentään kiellettyä, niin ei ilmeisesti ainakaan kovin toivottavaa. Tähän toivoisin akuuttia muutosta.
 
F#21

Jäsen
Mä en tiedä mitä pelejä te katsotte niin itse kyllä näen taklauksia joka pelissä. Jos IFK:lla pelissä kiekonhallinta 60% niin silloin focus on jossain muussa kuin taklaamisessa.
Näinpä. Ja samalla liiga on kurinpitotoimien vuoksi onnistunut minimoimaan avojään taklauksen, sillä ne tuntuvat tuomareiden ja Liigan mukaan olevan aina päähän kohdistuneita taklauksia. Vaikka syy olisi täysin vastaanottajassa.

Kyllähän taklaukset ovat vähentyneet läpi Liigan, johtuen pelitavoista ja tuosta jatkuvasta vääntämisestä ja kiekottomien estämisestä.

Mutta kyllä isoin asia on tuossa, että HIFK pelaa nykyään enemmän kiekolla, eikä heitetä pelkkää päätykiekkoa hyökkäyksissä.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sen sijaan sellaiset spontaanit turpaanlyömistalkoot jonkun kulmaväännön seurauksena oli edelleen ihan jees, mutta niitä vaan on ollut aina vaan vähemmän. Eikä tosiaan haittaa, vaikka ei olekaan. Kaikki kostot ja kostojen kostot taas ovat niin lapsellista paskaa, että ei veri kierrä päässä, kun asiaa ajattelee.
Tässä kohtaa mä haistatan huilut kaikelle muulle. Jos ja kun HIFK:n pelaajaa vastaan sikaillaan, mä huudan katsomossa kyllä kuittia ja nautin jos se suoritetaan. Jotain primitiivistä mussa silloin herää ja argh että mä nautin siitä. Sen hetken. Sitten taas käyttäydytään jne.

En kuitenkaan hyväksy enkä halua mitään sikailukostoja. Jos HIFK:n jätkä vetää laittomasti vastustajan telakalle, vastatkoon siitä spontaanisti tai sitten hakuna seuraavan kerran. Ei kahta sanaa.

Okei, sen verran hyväksyn että tärkeän pelin tärkeässä kohtaa ei ole järkevää menettää tappelun kautta pelaajaa koppiin. Eli silloin sitten kuulutetaan sitä kovaa taklauspeliä ja kukaanhan ei kiellä taklaamasta 'sikaa' jatkuvasti.

Tässä sarjassa ei kuitenkaan pärjää pelkillä taklauksilla ja hanskojen tiputteluilla. Enkä mä niistä halua maksaa sitä hintaa mitä HIFK multa pyytää lipusta. Asiat asioina ja ekstraa sitten toisinaan. Onhan HIFK kuitenkin täynnä legendaarisia kuittihetkiä. Kultainen Noutaja, Kanki& Niiralan monttu, Vopat. KJ:n ajoilta muistuu aina mieleen se pelsuja vastaan himassa, kun siellä joku sikaili ja Liivik lähti hanskat tippuen kohti sikalijaa vain lentääkseen kumoon kun Lädä tuli yli ja hoiti homman.

Ei ollu kukaan hiljaa Nordiksella tuolloin. Tai penkissä.

e. Pisteet muuten sille Pelsujen pelaajalle joka sikaili, otti kuitin vastaan miehekkäästi ja peli jatkui siitä sitten ulosajojen jälkeen.
 
Äläkä unohda Tom Laaksosta, joka oli täysin voittamaton ja kovin lätkämyllyttäjä koskaan.
Tomppa vaan katsoi haastajaa rauhallisesti silmiin ilmeellä ”ootko tosissasi?”
Sen jälkeen löi riittävän monta kertaa päähän, itse paikallaan seisten ilman ainuttakaan horjahdusta mihinkään suuntaan. Yleensä aika nopeasti vastustaja totesi ”eiköhän tää ollut tässä, anna jo mun pää takaisin sieltä pesukoneesta.”
 
Kaverilla on valkoinen Laaksosen gameworn pelipaita. Siinä on jopa veritahra. Tarina ei kerro kenen veri on kyseessä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Kale

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Villestä vähän toista puolta: Emmi Peltonen oli vieraana Puoli7-lähetyksessä ja Ville kommentoi insertissä isän vinkkelistä.

Emmin haastattelun lopun mukaan perhe Peltosen joulu menee Davosissa Spengler Cupin myötä. No, kaipa Ville kotiutuu sieltä ajoissa kun IFK pelaa jo 26.12.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös