Jääkiekko on tunnepeli. Mutta ensisijaisesti se on taitopeli. Lajitaitojen lisäksi tunnetilalla on erittäin suuri merkitys huippusuorituksessa. Mutta tunnetila voi mennä myös yli, jolloin se haittaa suorittamista, ja saattaa johtaa ylilyönteihin, joiden seurauksena joukkue häviää. Huippupelaajille on ominaista se, että he psyykkaavat kokemuksellaan itsensä omatoimisesti pelimoodiin, mutta hallitsevat sen tunnetilansa täydellisesti siinä ratkaisevassa läpiajossa, ja viimeistelevät jäätävän kliinisesti. Väitän, että jokaisella on omakohtaista kokemusta siitä, että kun tunteet ovat oikeasti pinnassa, niin silloin tekemisestä ei tule lasta eikä paskaa.
Nyrkkeily on yksi raaimpia lajeja missä suoraan mitataan itseluottamuksen ja oikean tunnetilan suhdetta lopputulokseen. Ei ole sattumaa, että lähes poikkeuksetta viimeinen keskittyminen suoritetaan yksin. Joukkuelajeissa massapsykoosissa voi olla voimaa tiettyyn rajaan saakka, mutta ratkaisevilla pelaajilla on ryhmässäkin keinonsa sulkea ympäriltään kaikki pois, ja keskittyä itse yksin oleelliseen. Valmentajan osuudesta joukkueen valmistamisesta otteluun puhutaan paljon, ja joskus valmentajat ottavat syyt niskoilleen sanoen, että epäonnituivat itse siinä. Väitän, että silloin tarkoituksena on ottaa häviöstä aiheutuva paskamyrsky omaan niskaan, ja koittaa säästää sillä jo lyötyä joukkuetta. Pelaajilla on omat rutiininsa, korttirinkinsä, nokkaunensa, lämmittelylenkkinsä tai -pallottelunsa ennen varsinaisia alkulämpöjä. Niiden ja pelin välissä pääkoutsi käy kopissa yleensä sen verran, että julkistaa aloituskokoonpanon. Mihinkään yleisiin tsempin nostatuksiin ei ole aikaa. Keskellä peliä voi yrittää jollain kokoonpanomuutoksilla saada jotain aikaan, mutta yleensä pelaajat käyvät niin kuumana pelin sakatessa, että on ihan turha kuvitella oikaisevansa matsia vähän tsemppaamalla poikia. Toimii ehkä koululaispeleissä, mutta ei ammattilaisjoukkueissa. Ammattipelaajat arvostavat ammattimaista toimintaa, ja siinä sirkustempuilla ei ole sijaa. Ellei joku tahdo tehdä itsestään pelleä.
Lätkä on nykyisin aivan puhtaasti tiimityötä. Paraskaan valmentaja ei ehdi kaikkea huomaamaan. Siksi päävalmentaja kokoaa tiimin, jossa on tarkat toimenkuvat ja vastuualueet. Päävalmentaja vastaa kokonaisuudesta, mutta tasan viimeinen asia mitä minä haluaisin IFK:n valmentajan tekevän, on hänen huutamisensa laidan vieressä luistele-luistele! Saati viskovan juomapulloja tai pikkutakkiaan jäälle. Silloin huutaa isoon ääneen omaa epäonnistumistaan, ja joukko jonka johtaja on epäonnistunut, harvoin onnistuu yhtään missään. Päävalmentajan on oltava se viimeinen henkilö, jonka kasetti saa pettää. Mikromanageeraamisen hoitaa pelissä ne, joiden vastuulla se on. Päävalmentajaa ei siihen tarvita.