Mainos

Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

  • 630 283
  • 4 505

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin - KJn kaksi ekaa kautta oli ihan sitä itseään. Kunnes tuli tulos
Edelleenkin se paskakasa johon KJ silloin tuli ei varmastikaan edesauttanut menestymistä. Mutta nykyään en kyllä enää usko KJn valmennuksen olevan isommin kilpailukykyinen liigassa, sillä sieltä on tullut uutta näkemystä kyllä sen verran mukaan, että isoa edgeä en enää usko KJsta tulevan kellekään.

Aikanaan oli kyllä erittäin kovat meriitit ja takuulla liigan kovimpia valkkuja, mutta sittemin nähty kyllä
uran olevan jo laskusuunnassa. Ainakin merkit vähän siihen suuntaan näyttävät. Vaan saas nyt sitten nähdä jos taas sveitsissä ensi kaudella vääntää.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja on se niinkin, että toissa viikko oli lähes nappisuoritus, mutta ei sitä kukaan tainnut valmennuksen ansioksi laskea. Pelaajien pelihän tämä on, varsinkin silloin kun voitetaan.
Tämä on hankala asia, ja tästä oikeasti voi olla montaa mieltä. Sanon nyt kuitenkin vielä, että itse kuulun toistaiseksi osastoon, jonka mielestä tällä kaudella pisteet on todellakin tulleet enemmän pelaajien kuin valmennuksen tuottamana. Joukkueessa nyt vaan on niin kovia nimiä, että viime kauteen verraten on syytäkin olettaa pisteitä saatavan vs. viime kausi.

Mutta tämä on just sellainen muna kana juttu, josta voidaan vääntää maailman tappiin asti.
Se miksi itse näen näin on se, että en vaan löydä IFKn pelaamisesta niin selkeää punaista lankaa ja toisteisuutta pelin rakenteessa, mitä tulee nimenomaan vaikkapa hyökkäyksen rakentumiseen, että näkisin valmennuksen kehittyneen juurikaan edellisistä kausista. Uskon siis tosiaankin enemmän tällä hetkellä pelaajien kykenevän tuottamaan hyvää peliä, kun ja jos valmennuksen aivoitukset ei siihen niin suuria pääse vaikuttamaan. Ja epävarmuuskin avopaikoissa seuraa nimenomaan siitä, että pelaajat eivät onnistu pelaamaan reflekseillään ja lukemaan omia ketjukavereitaan, koska päässä juilii ajatus siitä, että missä ja miten mun pitikään nyt olla. Kun tämä flowssa unohtuu, niin peli muuttuu yhtäkkiä mielikuvitukselliseksi ja yhtäkkiä ketju on ilmiliekeissä, kunnes parin pelin jälkeen on taas syvissä vesissä ja ajatus ei kulje lainkaan.

Mutta kuten sanottu, niin tämä on iänkaikkinen vääntö oikeassa olemisesta, vaan kuitenkin itsellä edellä mainituista syistä koen valmennuksen puutteelliseksi saamaan pelin rakenteen vakioitumaan. Joka lehdistötilaisuudessa ja haastiksessa tämä tulee esiin, että samoista asioista julkinen palaute tulee, mutta siihen ei kyetä saamaan mitään muutosta, ja osin ehkä juuri siksi, ettei valmennuskaan osaa tätä ratkaista ja siellä tosiaankin voi mennä se aika sellaisiin detaljeihin, että pelaajat on kentällä enemmän sekaisin kuin ns "järjissään" tietääkseen sen miten toteuttaa peliä.
 
Viimeksi muokattu:

Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee. Tämä ottelu oli tappiosta huolimatta kaikkea muuta kuin paskaa. Siellä tuleva maju valmentaja piirteli mustaan kirjaan merkintöjä kuin ei Ilves päässyt kiekkoon kiinni.
Riittävän hyvin pääsi. Mutta ehkä pitäisi jakaa pisteet jostain ¢£π¥÷÷§ maaliolettamasta.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Riittävän hyvin pääsi. Mutta ehkä pitäisi jakaa pisteet jostain ¢£π¥÷÷§ maaliolettamasta.

Miksi? Sehän vain kertoo ottelun painopisteet mitkä kyllä jokainen havainnoi. Jos tuolla tasolla pystyt suorittamaan niin pitkässä juoksussa voitat pelejä enemmän kuin häviät taas se menee toiseen suuntaankin minkä Tappara todensi tällä viikolla ottamalla 0 pistettä.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Jos tuolla tasolla pystyt suorittamaan niin pitkässä juoksussa voitat pelejä enemmän kuin häviät taas se menee toiseen suuntaankin minkä Tappara todensi tällä viikolla ottamalla 0 pistettä.
Tämähän ei pidä paikkaansa. HIFK on viime kausina lukemattomia kertoja tanssinut kiekon kanssa ripaskaa hyökkäysalueella häviten pelit. Pelkkä kiekon hallinta ei ole yhtä kuin voittavaa peliä. Se on nähty niin monet kerrat Nordikselle.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Niin - KJn kaksi ekaa kautta oli ihan sitä itseään. Kunnes tuli tulos
”Kuka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään”, mutta ilman yksittäistä Juuso Riksmanin läpiajon torjuntaa (Narrien Hentunen JA’lla kutospelissä läpi) tuo Kojonkin mahtava tulos olisi ollut giganttinen mahalasku… Kys. ajan puolustus/vastahyökkäys-systeemillä ei tänä päivänä enää pärjää, toki on Kojo hiukan omaa pelisapluunaansa päivittänytkin.

Mutta Peltosen ketjussa kun ollaan niin jatkan edelleen sitä mantraa mitä olen aiemminkin avoimesti jakanut => HIFK’lla pitäisi olla aina liigan top-3 koutsi penkin takana ja näin ei todellakaan ole! VP tuli Rödaan käytännössä harjoittelemaan päävalmentajana työskentelyä ja tämä on näkynyt edellisillä kausilla pelitavan sekoiluna & korjailuna, ja tälläkin kaudella HIFK veti harkkapeleissä ihan eri kirjalla kuin nyt. Saas näkee millainen kani sieltä hatusta vielä nousee… En missään nimessä olisi antanut VP’lle jatkoa, mutta se keskustelu kuuluu Tobbarin ketjuun.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sillä hän ei loppujen lopuksi edes ole mitään väliä, että onko tämä vika Peltosen pelitavassa tai sen puutteellisuudesta vai löytyykö vika mv-pelistä/viimeistelyn tehokkuudesta. Joukkueeseen on käytetty karmea määrä euroja ja Peltonen on varmasti saanut vaikuttaa siihen, että keitä pelaajia tänne on hankittu ja tullaan hankkimaan. Lisäksi kun sitten 5 vuoden aikajakson päätyttyä mitataan Peltosen onnistumista, niin luoduilla maalipaikoilla ja pelin hallinnalla voidaan pyyhkiä persettä. Yhden pelin otannalla voidaan todeta, että tämä peli olisi pitänyt voittaa. Ensi viikolla sillä ei taaskaan ole merkitystä. Peltosen aikana ei ole oltu finaalissa ja sarjataulukossa ollaan taas sijoilla ynnä muuta. Veskaripeli on keskinkertaista ja jos hyökkääjät eivät saa kiekkoa maaliin, vaikka muualla pelatessaan ovat saaneet, niin valmentajalla on joku vastuu siinäkin. Esim. Ikosta koitetaan kovasti nyt laittaa johonkin muottiin, joka ei selvästi ole hänen vahvuutensa. Pelaajaa onnistuu helpommin, kun ilmapiiri on sellainen, että se ruokkii onnistumisia ja rooli kentällä on sopiva. IFK:ssa ilmapiiri tuntuu olevan sellainen, että se ei suuremmin ruoki flowta.
 
Viimeksi muokattu:

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sillä hän ei loppujen lopuksi edes ole mitään väliä, että onko tämä vika Peltosen pelitavassa tai sen puutteellisuudesta vai löytyykö vika mv-pelistä/viimeistelyn tehokkuudesta. Joukkueeseen on käytetty karmea määrä euroja ja Peltonen on varmasti saanut vaikuttaa siihen, että keitä pelaajia tänne on hankittu ja tullaan hankkimaan. Lisäksi kun sitten 5 vuoden aikajakson päätyttyä mitataan Peltosen onnistumista, niin luoduilla maalipaikoilla ja pelin hallinnalla voidaan pyyhkiä persettä. Yhden pelin otannalla voidaan todeta, että tämä peli olisi pitänyt voittaa. Ensi viikolla sillä ei taaskaan ole merkitystä. Peltosen aikana ei ole oltu finaalissa ja sarjataulukossa ollaan taas sijoilla ynnä muuta. Veskaripeli on keskinkertaista ja jos hyökkääjät eivät saa kiekkoa maaliin, vaikka muualla pelatessaan ovat saaneet, niin valmentajalla on joku vastuu siinäkin. Esim. Ikosta koitetaan kovasti nyt laittaa johonkin muottiin, joka ei selvästi ole hänen vahvuutensa. Pelaajaa onnistuu helpommin, kun ilmapiiri on sellainen, että se ruokkii onnistumisia ja rooli kentällä on sopiva. IFK:ssa ilmapiiri tuntuu olevan sellainen, että se ei suuremmin ruoki flowta.
Tässä se oli hyvin puettu sanoiksi. Tuntuu että IFKn pelikirja on jotenkin sekavaa, ja jossa se ikäänkuin vaihtuisi koko ajan, eivätkä pelaajat itsekään osaa enää reagoida tilanteisiin kuin satunnaisissa otteluissa jossa joku kenttä ajautuu flow tilaan, jolloin peli ja maaliteko on silkkaa seksiä. Mulla vaan vastuu kallistuu tässä asiassa enemmän sen valmennuksen suuntaan, sillä ei tosiaankaan voi olla, että tasonsa osoittaneet pelaajat olisivat aina vaan meillä umpisolmussa.

Siksi näen edelleen itse, että voitot tosiaankin ovat enemmän olleet pelaajien kuin toimivan pelikirjan, tai ainakaan toimivan valmennuksen, tuomia.
Ei muuten oiken ole selitettävissä, että miksi peli on monelta osaa hukassa aina alkukaudella.
 
Viimeksi muokattu:

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Kautta on vielä paljon jäljellä. Ehkä arvioidaan sitä sitten?

Kautta on jo neljäsosa pelattu. Ehkä arvioidaan reaaliaikaisesti ja todetaan, että prosessi on vähän jämähtänyt paikoilleen ja puutteita on. Mitä järkeä arvioida jälkeenpäin? Tässä hetkessä analysointi voi vielä tuottaa muutoksia parempaan ja siten parempaan lopputulokseen, jälkeenpäin ei ole enää mitään tehtävissä.

Jos tämän päivän peliä katsoi, IFK:lla on todella monta osa-aluetta pelissä kunnossa. Puolustus, karvaus, kaksinkamppailut, hyökkäyksiinlähdöt ja hyökkäysalueelle pääsy. Ilves ei haastanut tänään IFK:ta näillä alueilla kuin satunnaisesti. Tilastojen mukaan kiekonhallinta meni yli 60% IFK:lle. Ilves ei todellakaan näyttänyt liigan kärkijengiltä.

Nämä osa-alueet ovat melko hyvin kunnossa. Karvaus on vielä puutteellista, kaksinkamppailut kiekollisena pyrkien keskustaan tai pakista ohi ovat puutteellisia, 1-on-1 haastot puuttuvat ja monet hyvät tilanteet menevät ohi ja sitten onkin jo myöhäistä laukoa tai syöttää eli myös oikea-aikaisempi (lue nopeampi) ajattelu ja reagointikyky on puutteellista.

Mutta Peltoselle kiekko on vallan väline (vai miten se nyt meni) ja hyökkäysalueella IFK jauhaa paskaa ilman että ryhtyisi konkreettisiin tekoihin. Peltonen pelkää menettävänsä kiekon ja vallan jos pelaajat alkavat laukomaan epäedullisesta paikoista, josta kiekko päätyy vastustajalle. Eli mielummin annetaan pelin pyöriä hyökkäysalueella pitkiäkin aikoja jotta ei menetettäisi kiekkoa vastustajalle ja täten estetään lätkäpelin normaali pelivirtaus. Minimoidaan riskit ja maalipaikat, omissa ja vieraissa.

Uskoisin että Peltonen haluaa jengin tunnistavan paremmin hyökkäyspään tilanteet, jossa kiekkoa pitää saada maalille sillä riskillä jossa sen voi myös menettää. Siinä vaiheessa oma paketti pitää olla niin tiivis että karvaus kiekon saamiseksi takaisin on heti mahdollinen. Haittapuolena on tasapuolisempi kiekonhallinta, koska pakosta osavedosta ei löydä maalille saakka ja se antaa vastustajalle mahdollisuuden vastaiskuihin.

Tässä on kenties koko Peltosen ajan osuvin kirjoitus. Tuo selittää aivan kaiken, sekä sen kuinka silmämääräisesti ei päästä riittävän paljon "vaarallisiin" (laadukkaisiin) tekopaikkoihin, että myöskin sen kuinka kuitenkin voitetaan corsit ja xG:t. Riskiä minimoiva kiekon kontrollointi ja parempien paikkojen odottelu saattaa johtaa laukauksiin jokseenkin läheltä maalia, mutta ne eivät ole yllätyksellisiä laukauksia. Hieman enemmän kun otettaisiin riskejä ja haastettaisiin, tulisi kyllä enemmän kiekonmenetyksiä ja vastahyökkäyksiä mutta myös niitä aidosti laadukkaita tekopaikkoja.

Tuo tilanteiden tunnistaminen paremmin on juuri sitä mitä tarkoitan nopeammalla ajattelulla, että pitäisi reagoida nopeammin, nähdä ne tilanteet jo ennen kuin ne aukeavat koska silloin on jo myöhäistä alkaa viritellä sitä syöttöä tai laukausta, se ikkuna saattaa olla auki vain puoli sekuntia.

Tasapuolisemmalla kiekonhallinnalla on huonotkin puolensa, mutta kunhan viisikko puolustaa tiiviisti ja karvaa tehokkaasti, voi riskien ottaminen ja kiekon menettäminen hieman useammin kuitenkin myös rikkoa vastustajan viisikon etäisyyksiä ja karvauksella voi saada 2-1 tai 3-2 tilanteita, jotka on huomattavasti 5-5 pyöritystä vaarallisempia.

Olisiko parempi tuloksen kannalta että kiekonhallinta menisi tasaisemmin esim 53-47? Jos en ihan väärin katsonut, Ilves on voittanut pari viimeistä peliään vaikka on pitänyt vähemmän kiekkoa.

Olisi. Olen kaksi vuotta sitten lokakuussa, Peltosen prosessin alkutaipaleella kirjoittanut näin, ja pidän sitä edelleen ihan varteenotettavana ajatuksena:

Ehkä IFK:n pitäisi pelata lätkää enemmän niin kuin Ranska pelaa fudista? Eli, vaikka onkin ylivertainen pelaajisto, välttäen iskemästä päätä seinään vaan taktisesti vetäytyen ja venyttäen vastustajan välimatkoja ja iskien sitten niihin väleihin nopeasti ja täydellä voimalla.
 

Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista

Ojasen haastattelu.
Laitetaan tähän ketjuun kun liittyy vahvasti Villeen toimiessaan apuvalmentajana.

Ojanen sanoo haastattelussa, että "Tällä hetkellä tiimeihin kuuluu päävalmentajan lisäksi kahdesta kolmeen apuvalmentajaa, fysiikkavalmentaja sekä mentaalivalmentaja.". Hän jättää mainitsematta maalivahtivalmentajan ja videovalmentajan, mutta mainitsee mentaalivalmentajan. Onko IFK:lla mentaalivalmentaja? Sitä ei ainakaan mielestäni ole koskaan julkisesti mainittu.
 

C2 huutelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ojanen sanoo haastattelussa, että "Tällä hetkellä tiimeihin kuuluu päävalmentajan lisäksi kahdesta kolmeen apuvalmentajaa, fysiikkavalmentaja sekä mentaalivalmentaja.". Hän jättää mainitsematta maalivahtivalmentajan ja videovalmentajan, mutta mainitsee mentaalivalmentajan. Onko IFK:lla mentaalivalmentaja? Sitä ei ainakaan mielestäni ole koskaan julkisesti mainittu.

Kiben peili.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Onko IFK:lla mentaalivalmentaja? Sitä ei ainakaan mielestäni ole koskaan julkisesti mainittu.

Myös Tony Salmelainen mainitsi nimeämättä IFK:n mentaalivalmentajan kesän 2022 haastattelussaan:

Oliko sun omalla peliuralla missään seurassa henkisen puolen koutsia ja tiedätkö miten yleistä se nykyään on?

”Se on yleistynyt. Lukossa on ollut jo
aiemmin ja nyt sinne palkattiin Katja Pasanen. HIFK:ssa on ja olen itsekin tehnyt sinne junioripuolelle."

 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Tällaista peliä katsoessa ei voi olla ajattelematta, että minkälaisen NHL rosterin tämä velho tarvitsi, jottei peli olisi nähdynkaltaista paskaa?
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Eihän tässä enää mikään kiire ole suorittaa, kun VP sai pari vuotta lisäaikaa projektiinsa. 2026 keväällä kaikki toimiikin sitten kuin unelma. Muhaha.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Tällaista peliä katsoessa ei voi olla ajattelematta, että minkälaisen NHL rosterin tämä velho tarvitsi, jottei peli olisi nähdynkaltaista paskaa?

Ensimmäisessä erässä ei kysymyksessä ollut taitovaje vs vastustaja vaan tahtokysymys. Sitä ei pelaajille ollut ja yhtä paljon siitä menee vastuu pelaajille. Ei siellä pelattu lähellekään sitä mitä piti.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kyllä pitää pelaajan olla valmis pelaamaan sillä tasolla millä pitäisi. Ei ole valmentajan tehtävä tämä. Pitäisi olla itsestäänselvää tällä tasolla.
Mitä sitten on Peltosen vastuulla?
 
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA, RAMI, PENA
Kyllä pitää pelaajan olla valmis pelaamaan sillä tasolla millä pitäisi. Ei ole valmentajan tehtävä tämä. Pitäisi olla itsestäänselvää tällä tasolla.
IFK:ssa valmentajat ei vastaa mistään? Ei joukkueen valmistamisesta matsiin eikä varsinkaan ylivoimasta. Valmentajien (kertaluonteinen) arvostelu/arvio voidaan tehdä ainoastaan kauden jälkeen.
 

Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huomasin tänään yhden suuren ongelman. Peltosella on joku pakottava tarve laittaa todella useasti nepali jäälle, kun momentum on hyökkäyspäädyssä - tai kun IFK saa pyörityksen päätteeksi pitkän kiekon kautta hyökkäyspään aloituksen.

Monta kertaa ollaan jo tässä kaverin kanssa kirottu, kun IFK pyörii alueella ja Talpäär & co. hyppää heti askiin, kyn pitäisi tehdä byyri.

Ehkä olen vain sokea, tai sitten mulkku.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös