Mainos

Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

  • 630 158
  • 4 505
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Onko kukaan tällä palstalla ikinä pelannut lätkää tai mitään pallopeliä hieman korkeammalla tasolla ylipäätänsä? Silloin kun joukkue lopettaa syystä tai toisesta pelin keskellä pelaamisen, tulos on juuri tuon näköistä

Itse syyllistynyt tuohon ihan samaan, lajina toki SM-Liigan ja maajoukkuetason salibandy

Tänään meni ihan puhtaasti pelaajiston piikkiin
Pelannut vain alemmilla tasoilla. On siis minulle uutta, että ylemmillä tasoilla voi käydä näin. Meillä käy aika usein HIFK:ssa.

edit: toki ei väli jos tätä ei tehdä finaaleissa. Mutta tänään erikoinen huipputason löysäily?
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Tänään meno oli tosi tukkoista ja mietin samaa. Mutta. Eihän tämä joukkue ole missään vaiheessa kautta pystynyt ottamaan selviä voittoja. Siksi tuo treenijumi hieman ontuu, vaikka tänään se todella näyttikin siltä.
Minulla oli 100% ironiaa kirjoituksessani, olen pahoillani. Onko tuo joukkue edes harjoitellut vai höntsäillyt jäällä vain. Paskinta kiekkoa pitkään aikaan.
 
Sillisalaatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko kukaan tällä palstalla ikinä pelannut lätkää tai mitään pallopeliä hieman korkeammalla tasolla ylipäätänsä? Silloin kun joukkue lopettaa syystä tai toisesta pelin keskellä pelaamisen, tulos on juuri tuon näköistä

Itse syyllistynyt tuohon ihan samaan, lajina toki SM-Liigan ja maajoukkuetason salibandy

Tänään meni ihan puhtaasti pelaajiston piikkiin
Allekirjoitan, kun tulee ns. Liian hyvä fiilis pelistä ja on vähän rotsi auki nii siitä ei helposti pääse pois edes tasatilanteessa tai pahimmillaan tappioasemassa tuosta vain.
 
Psykopaimen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Pauke
Ollaan vaikea vastus kaikille ja ihan kaikki on vaikeita vastuksia meille. Perin erikoista, että kun vastustaja survaisee pelin aikana korskeamman vaihteen iirikseen, ei meillä tunnu olevan vaihdelaatikosta edes teoreettista tietoa.

Samalla ei kai pitäisi valittaa, kun muistaa mikä tilanne oli vuosi sitten. Silti väitän, että peli on ihan samaa, nyt on vaan sen verran kovemmat pelurit, että sarjasijoitus on tuo.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Voisiko olla vaikka pelaajasta kiinni myös? Vai miten valmennus varmistaa, että pelaajat alisuorittaa?
Varmasti on myös pelaajista itsestä kiinni, mutta kyllä itselläni ainakin katse kääntyy valmennukseen siinä vaiheessa, kun kolmatta kautta putkeen joukkueen avainpelaajat pääsääntöisesti alisuorittavat. Pelaajat ovat vaihtuneet, mutta samat suolapatsaat seisovat penkin takana. Kun ei ole toimivaa pelitapaa, mihin nojata niin peli perustuu pelkkiin yksilösuorituksiin, eikä ole luotu niitä raameja pelaajille onnistua.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks

Olet oikeassa ja tämähän ei ole häiritsevä tekijä jos kevät kausi on myös samanlainen kuin edellisenä.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Olet oikeassa ja tämähän ei ole häiritsevä tekijä jos kevät kausi on myös samanlainen kuin edellisenä.
Olet myös oikeassa tässä, mutta itsellä kyllä usko koetuksella, että yhtäkkiä laiva kääntyisi. Puolivälieristä tuo meidän materiaalin laatu vienee meidät seuraavalla kierrokselle, mutta välierissä pelkään VPn eväiden olevan syöty viimeistään. Taas tulee joku väsynyt pronssipeli ja sitten lausutaan taas korulauseita Peltosen & Salmelaisen johdolla ja möyriminen jatkuu ensi kaudella. Karseinta, että organisaatiossa ja kannattajakunnassa (enkä nyt missään nimessä viittaa sinuun @Jan_Peter ) on paljonkin porukkaa, joille tällainen mukasuorittaminen riittää.
 
Pessimistihän ei pety koskaan :), itse en ole nähnyt miltään joukkueelta sellaista esitystä jossa se kävelee IFK:n yli paras seitsemästä sarjasta joten itse vielä uskon menestykseen keväällä.
 
tommy36

Juu ei ole kukaan kävellyt yli, vaan eipä ole IFKkaan. Tosin näitä kärkiseuroja ei näytetä kovin hyvällä prosentilla hoitelevan edes yksittäisissä peleissä, niin liekö tuo sitten onnistuvan paremmin kun niitä on seitsemän tarjolla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Pessimistihän ei pety koskaan :), itse en ole nähnyt miltään joukkueelta sellaista esitystä jossa se kävelee IFK:n yli paras seitsemästä sarjasta joten itse vielä uskon menestykseen keväällä.
Pettyykö optimisti koskaan? Sitä en tiedä. Fani pettyy usein. En tiedä mitä luokkaa olen, mutta 2012-2023 pelkkiä pettymyksiä.
 
DelJampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Norwich City
Kenen piikkiin menee se, että suurin osa pelaajistosta alisuorittaa räikeästi pelistä toiseen?
Se on päävalmentajan vastuulla ilman muuta

Mutta, tänään pelattiin tosi hyvä eka kakskymppinen, sitten jotain tapahtui - mitä ja miksi? Toki kaikki on aina suhteessa vastustajaan, ja peli virtaukset muuttuvat, mut ei tollattiin voi lopettaa pelaamista

Tänään laitan pallon kyllä pelaajistolle, en valmennukselle - ainakin siltä se omaan silmään näytti
 
Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Miksi Tapparassa peli on kulkenut kauden alusta alkaen ja meillä ei? Onko todella kysymys vain pelaajien taitotason erosta? Oikeasti? Jos kyse on vain pelaajien taitotasosta ja päivän vireestä ym. peiliin katsomisen puutteesta tms. miksi siellä on edes valmentaja? Voisko joku Villefani selittää? Ainakin kova tarve tuntuu olevan selittää, että mikä tahansa muu selitys on oltava kuin että Ville ei ole valmentajana yhtä hyvä kuin pelaajana.
 
Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Se on päävalmentajan vastuulla ilman muuta

Mutta, tänään pelattiin tosi hyvä eka kakskymppinen, sitten jotain tapahtui - mitä ja miksi? Toki kaikki on aina suhteessa vastustajaan, ja peli virtaukset muuttuvat, mut ei tollattiin voi lopettaa pelaamista

Tänään laitan pallon kyllä pelaajistolle, en valmennukselle - ainakin siltä se omaan silmään näytti
En nähnyt peliä mutta niin se myös oman kokemuksen mukaan menee miten aiemmin kirjoitit: Hyvä eka erä, turvallisuuden tunne 2-0 johdosta, sitten vähän lasketaan jalkaa kaasulta ja hups, sitten sitä otetta ei enää saakaan takaisin enää koko pelin aikana.

Jänniä hommia mutta näin se menee.

Lisätietoja voi kysellä myös 90-luvun lopun ja 2000-luvun maajoukkueilta ja varsinkin finaaleista mm. Tshekkiä vastaan tai, kun johdettiin Ruotsia vuoden 2003 kotikisoissa 5-1..
 
Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
En nähnyt peliä mutta niin se myös oman kokemuksen mukaan menee miten aiemmin kirjoitit: Hyvä eka erä, turvallisuuden tunne 2-0 johdosta, sitten vähän lasketaan jalkaa kaasulta ja hups, sitten sitä otetta ei enää saakaan takaisin enää koko pelin aikana.

Jänniä hommia mutta näin se menee.

Lisätietoja voi kysellä myös 90-luvun lopun ja 2000-luvun maajoukkueilta ja varsinkin finaaleista mm. Tshekkiä vastaan tai, kun johdettiin Ruotsia vuoden 2003 kotikisoissa 5-1..
Eikä niitä solmuja saatu auki vain sillä että parhaat pelaajat katsovat vähän pitempään peiliin. Siellä oli osaava valmentaja, joka tiesi miten tulee pelata, sai joukkueen uskomaan siihen ja sitoutumaan. Kun ei enää puristettu mailaa, tulosta tuli. Vai miten se meni...
 
Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Eikä niitä solmuja saatu auki vain sillä että parhaat pelaajat katsovat vähän pitempään peiliin. Siellä oli osaava valmentaja, joka tiesi miten tulee pelata, sai joukkueen uskomaan siihen ja sitoutumaan. Kun ei enää puristettu mailaa, tulosta tuli. Vai miten se meni...
En nyt puhunut kokonaisuudesta tai ottanut siihen kantaa vaan totesin miten välillä peli vain menee näin. Se on inhimillistä. Valitettavasti.

Jos kerta eka erä on ollut hyvä (maajoukkuekin pelasi alut hyvin esimerkeissäni), niin silloin lataus, pelisysteemi yms. on ollut alussa kunnossa. Eikö? Sitten on tapahtunut jotain, kuten hyvänolontunne, keskittyminen ei ole enää 100%, mennään vähän löysemmin tilanteisiin tms. niin käy niin kuten kuvasin ettei pelistä saa enää kiinni koko loppupelin aikana.

Toki jos siellä on valmennus perseillyt tai sanonut Aran tapaan ”Torilla tavataan” jne. niin voi täysin kyllä laittaa valmennuksen piikkiin.

Ja jos tälläinen pelin lipeäminen on toistuvaa/jatkuvaa, niin sitten kyllä omatkin katseet kääntyvät penkin taakse.
 
Bulilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kurra hockey
Samalla ei kai pitäisi valittaa, kun muistaa mikä tilanne oli vuosi sitten. Silti väitän, että peli on ihan samaa, nyt on vaan sen verran kovemmat pelurit, että sarjasijoitus on tuo.
Mielestäni se kertoo jokseenkin sarjan tasosta, kun tällaisella paskalla ollaan noinkin korkealla sarjassa.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Jos taas vaihteeksi ainoa herättely ja ryhtiliikkeen toivominen tapahtuu peiliinkatsomisella, niin samalla voisi asentaa jokaisen kypärään ns. peruutuspeilin. Voi sitten aina tarvittaessa mulkaista siihen ja miettiä mitä olisin voinut tehdä toisin. Valmennus voisi samaan aikaan mennä Lintsin peilitaloon pyörimään niin pitkäksi aikaa, että sieltä tullaan ulos vasta valmiin game planin kanssa, ihan ylivoimapelin alkeista lähtien.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Samalla ei kai pitäisi valittaa, kun muistaa mikä tilanne oli vuosi sitten. Silti väitän, että peli on ihan samaa, nyt on vaan sen verran kovemmat pelurit, että sarjasijoitus on tuo.
Minä olen tästä väitteestä täysin samaa mieltä. Viime kaudella saattoi osoittaa sormella joukkueen rakentamisesta vastaavaa/vastaavia henkilöitä.

Nyt joukkue on merkittävästi viime kautta parempi, joten sormella voi osoitella valmennusta. Muutamaa nihkeää voitto-ottelua seuranneena mieleen on juolahtanut ajatus, että yksilöt tämän pelin lopulta meille käänsivät.

Liikaa tippuu nyt yksittäisiä pisteitä matkan varrelle ja Tampereen jengit menevät tällä vauhdilla meiltä karkuun ja runkosarjan sijoille 1 ja 2. Tällöin jompi kumpi näistä jengeistä tulee vastaan viimeistään välierissä kotietu taskussaan. Tällöin ollaan ison haasteen edessä.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En nyt puhunut kokonaisuudesta tai ottanut siihen kantaa vaan totesin miten välillä peli vain menee näin. Se on inhimillistä. Valitettavasti.

Jos kerta eka erä on ollut hyvä (maajoukkuekin pelasi alut hyvin esimerkeissäni), niin silloin lataus, pelisysteemi yms. on ollut alussa kunnossa. Eikö? Sitten on tapahtunut jotain, kuten hyvänolontunne, keskittyminen ei ole enää 100%, mennään vähän löysemmin tilanteisiin tms. niin käy niin kuten kuvasin ettei pelistä saa enää kiinni koko loppupelin aikana.

Toki jos siellä on valmennus perseillyt tai sanonut Aran tapaan ”Torilla tavataan” jne. niin voi täysin kyllä laittaa valmennuksen piikkiin.

Ja jos tälläinen pelin lipeäminen on toistuvaa/jatkuvaa, niin sitten kyllä omatkin katseet kääntyvät penkin taakse.
Miten helvetissä se kaikki inhmillisyys osuu aina IFKn tuulettimeen, ja sitten saadaan selitellä pitkin kautta ja vielä kauden jäkeenkin?
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katsotko kaikki liigapelit ja voit sanoa, että näin ei käy kenellekään muulle kuin IFK:lle?
No käy tietenkin, mutta nyt puheltiinkin isossa kuvassa, eli useamman kauden otannalla, niin tätähän se IFK peli on pitkälle vuosia ollut, ja sitä on nyt jo kohta liki koko jatkoajan historia perusteltu samoilla argumenteilla.

Sitten muuten, kun kovin innostuu valittamaan valittajista, niin kannattaa muistaa sellainen vanha viisaus, että "Valittaminen on välittämistä".
Siinä kohtaa kun ihminen ei enää valita jostakin aiheesta enää ollenkaan, voi myös se välittäminen olla loppunut.

Maailma -eikä edes IFK- ei siis parane valittamatta ja olematta rehellinen sekä suora asioissa.

Mikään missään ei ole tainnut juuri koskaan mennä paremmaksi, jos ei ole välitetty ja valitettu, joten kannattaa purra hammasta välillä valittajien kanssa, koska hyvää he pääosin vain haluavat.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Ville mitä vitun paskaa tämä oman alueen pelaaminen pelistä toiseen on? Täyttä paskaa kiekolla ja varsinkin ilman sitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös