Mainos

Ville Mäntymaalle kenkää!

  • 406 690
  • 3 322

JPL

Jäsen
Jos välillä itseltäni ihan asiaa yrittäis. Suht paljon olen ollut eri rooleissa eri tasolla joukkueurheilussa. Myös ihan Suomen huipputasolla. Totuus ja kirjoittamaton sääntö on, että joukkueen ja organisaation haasteista ja vaikeuksista ei avauduta ulos.
Muutaman kerran olen kokenut tilanteen, jolloin joukkueessa on ollut täys katastrofi päällä ja homma on meinannut levitä käsiin. Siinäkin tilanteessa asiat on pidetty sisäisinä ja jopa niin että kun merkittäviä henkilömuutoksia on harkittu ja ratkaisua etsitty, ei siitä ole kohde henkilölle puhuttu sanaakaan. Ehkä henkilö on tilanteen aistinut, mutta minkäs teet muuta kun jatkat hommia ja joukkue yrittää porskuttaa ja pysyä toimintakykyisenä.

Silloin kun on itse lukenut näitä eri foorumeita on miettinyt että kuinka pihalla suuri yleisö oikeasti on ollut, kun on esittänyt erilaisia näkemyksiä ja teorioita siitä mitä on meneillään.

Mutta silti luotan vain ruokalistaan tällä hetkellä.
Tätähän sitä aina välillä ihmettelee. Merkit on ilmassa (siis tulos ja pelin taso), että muutokselle on tarvetta. Se sitten kyllä selviää aikanaan, että mitä tapahtuu. Se, että edes kysytään tuollaista on oikeastaan huvittavaa. Ammattitoimittajan luulisi tietävän, mikä se vastaus on - ja varmaan tietääkin. Ehkä se pointti onkin se kysymys, ei niinkään vastaus.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Eli Mäntymaan Kärppien pitäisi selkeästi nostaa nyt tasoaan, jotta päästään 30 pelin jälkeen edes siihen pistemäärään, jolla Marjamäki sai kenkää? Aikamoista.

Ja kun vertaa materiaaliin, jolla Late operoi. Ei ollut Gardineria, Kovarcikia, Tardifia, Rueschhoffia, Masinia. Oli Tiivolaa, Björkqvistia, Jakobssonia, Gunleria ja Bunnamania. Ritchiekin sitten vielä hämmentämässä kaukalossa ja sen ulkopuolella.
Pitäis ottaa sellainen 20 matsin hyvä putki jossa minimissään puolet voittoja että päästäisiin kauden tavoitteisiin. Muuten karkaa.

Marjamäki toi kyllä ihan ookoo verran tuloksia mutta toiveet oli paljon korkeammalla. Sama juttu Mikkolan kanssa (jonka kanssa taidettais vieläkin olla jos olis mennyt suunnitellusti)
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Myllykoski myös osaa kertoa, että jos olisi voitettu enemmän pelejä niin ei olisi tällaista ihmetystä ja pulinaa. Missähän todellisuudessa nämä herrat oikein elää?
Olispa Harri Ahokin todennut 2017 syksyllä: Jos viime kaudella olisi voitettu mestaruus, Suikkaselle ei olisi tarvinnut antaa potkuja!

Kaksi vaihtoehtoa: joko Myllykoski pelaa nyt tällaisessa vaikeassa tilanteessa mestarimaista mediapeliä kuin mikäkin kokenut UTJ-konkari ja uusi valmennus on puikoissa ASAP-aikataukulla. Tai sitten puhuu täysin pehmoisia ja keltanokka on antanut henkilökohtaisten suhteiden sekoittua työasioihin, jonka johdosta on irtaantunut nyt todellisuudesta ja Havu saa edelleen jatkaa. Toivotaan ensimmäistä vaihtoehtoa, pelätään realisteina muuta...
 

Kärppä#75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos tämä Hermanni jatkaa vielä ensi kaudellakin, niin joukkueen vetovoima on varmaan ihan tapissa! No ehkä Harjulaa ja kumppaneita saadaan mottipäisillä mukaan.

No onneksi tämä näyttää epätodennäköiseltä, mutta on tämä touhu niin ihmeellistä ettei mahdotonta.
 

Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kenkää ois varmaan jo tullut, jos olisi heittää uusi ukko tilalle. Veikkaan, että siitä kenkä puristaa nyt eniten.
Eikös se Laten potkujen jälkeen mennyt niin, että Kärpät ei ylimielisyyksissään edes kyselleet kotimaisten vapaiden koutsien perään? Jotain puolivillaisia kyselyitä ulkomailta ja nopeasti omalle kaverille ja firman miehelle pitkää lappua kouraan. Tuskin siellä nytkään on Kiven, Virran ja kumppaneiden puhelimet pirisseet mylin toimesta.
 

PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & KOOVEE
Anteeksi, mutta nyt on jo pakko tulla huuteleen vieraisiin pöytiin.

Missä Kärppien pelin kuva kokonaisuutena menee? Onko olemassa ennusmerkkejä, että homma kääntyy?
"Kyllä vahvasti uskon siihen. Asioita ollaan joukkueen kanssa jouduttu yhdessä paljon miettimään. Sekin pitää muistaa, että muutamalla voitolla kukaan ei puhuisi tällaisista asioista. Ollaan inhorealistisia siinäkin, että pirun tasainen sarja. Muutama voitto, niin kukaan ei tosiaan puhuisi meidän huonosta pelaamisesta."

Ei jumalauta mitä tekstiä tulee teidän UTJ:ltä.
Tuohon boldattuun yksi pieni juttu näin Ilvesläisenä.
Jos kriisi-Ilves olisi "voittanut muutaman pelin" enemmän otetaan vaikka se minimi 3kpl niin Ilves olisi sarjakärjessä 3 pisteen erolla HIFK:hon ja 3 peliä vähemmän pelanneena.
"Muutama voitto" on oikeesti aivan helvetin paljon kun kautta pelattu se 1/3.
 

Stargazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Boston Bruins
Muutama voitto, niin kukaan ei tosiaan puhuisi meidän huonosta pelaamisesta."
Niinpä... Kärpät, tuo viestinnän suunnannäyttäjä ja Liigan tuloskuningas, jota ei yhtään kiinnosta pärjätä urheilullisesti. Pääasia on, että taotaan rahaa.

Oleellisin asia tuosta viestistä on kaksi viimeistä sanaa; "huonosta pelaamisesta". Kiva, että se on Mylillekin valjennut. Paskempi juttu vaan, että vahvasti näyttää siltä, että taotaan päätä seinään edelleen, eikä tehdä asialle yhtään mitään. Hastag valmentajapolku...
 
"Muutama voitto, niin kukaan ei tosiaan puhuisi meidän huonosta pelaamisesta."
Mä ymmärtäisin tuon Mylin kommentin niin, että hävityistä peleistä muutamassa voitto on ollut aika lähellä. Esimerkiksi kotipelissä Tapparaa vastaan nousivat hieman yllättäenkin viimeisessä erässä johtoasemaan, ja HIFK-kotipeli olisi myös kyllä pitänyt pystyä voittamaan. Jos noista olisi kolmen pisteen voitot tulleet, niin sarjasijoitus näyttäisi paremmalta. Varmaan pyrkii näissä omissa pohdinnoissaan katsomaan ns. tuloksen taakse.

Mutta sitä Myllykoski ei ota tässä huomioon, että jossittelu toimii myös toisinpäin. Sport-kotipelissä ei ollut hirveän kaukana, että 5-1-johto olisikin kääntynyt tappioksi. Viime viikon Jukurit-pelin Kärpät voittivat ihan täysin vastustajan tehottomuuden vuoksi, ei siksi että olisivat pelanneet hyvin.

Tuollainen jossittelu ja vaihtoehtoisten tapahtumaketjujen pohdinta on kyllä vähän itselleen valehtelua. Jollain tasolla ymmärtäisin, jos Kärpät oikeasti pelaisivat hyvin ja tosi epäonnisia tapahtumia olisi todennäköisyyksien vastaisesti kasassa paljon, mutta kun ei ole. Peli ei ole kunnossa, ja pitkällä tähtäimellä se riittää just siihen, mihin se riittää. Loppu on selittelyä.
 

Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Mä ymmärtäisin tuon Mylin kommentin niin, että hävityistä peleistä muutamassa voitto on ollut aika lähellä. Esimerkiksi kotipelissä Tapparaa vastaan nousivat hieman yllättäenkin viimeisessä erässä johtoasemaan, ja HIFK-kotipeli olisi myös kyllä pitänyt pystyä voittamaan. Jos noista olisi kolmen pisteen voitot tulleet, niin sarjasijoitus näyttäisi paremmalta. Varmaan pyrkii näissä omissa pohdinnoissaan katsomaan ns. tuloksen taakse.

Mutta sitä Myllykoski ei ota tässä huomioon, että jossittelu toimii myös toisinpäin. Sport-kotipelissä ei ollut hirveän kaukana, että 5-1-johto olisikin kääntynyt tappioksi. Viime viikon Jukurit-pelin Kärpät voittivat ihan täysin vastustajan tehottomuuden vuoksi, ei siksi että olisivat pelanneet hyvin.

Tuollainen jossittelu ja vaihtoehtoisten tapahtumaketjujen pohdinta on kyllä vähän itselleen valehtelua. Jollain tasolla ymmärtäisin, jos Kärpät oikeasti pelaisivat hyvin ja tosi epäonnisia tapahtumia olisi todennäköisyyksien vastaisesti kasassa paljon, mutta kun ei ole. Peli ei ole kunnossa, ja pitkällä tähtäimellä se riittää just siihen, mihin se riittää. Loppu on selittelyä.
Ja itseasiassa jos tarkkoja ollaan, niin noilla pisteillä ei olisi merkitystä sijoituksen kannalta. Olisi vain jaettu Ässien kanssa 8. sija, mutta 1 ottelu enemmän pelanneena.

Ja ottaen huomioon, että Ässät pelaa seuraavaksi HPK:ta vastaan, niin todennäköisesti Kärpät on 8. sijaa perässä 7 pistettä. Se vasta on surullista.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Ainakaan omasta mielestäni kyse ei ole noissa Myllykosken kommenteissa millään muotoa siitä, että hänen olisi pitänyt heittää Mäntymaa bussin alle. Päinvastoin, pakkohan se on tavallaan tällaisissa tilanteissa aina vakuuttaa, että "luottoa löytyy" ennen kuin uusi ukko on löydetty tilalle ja valmentaja on saanut ihan 'virallisesti' potkut. Vaikeissa paikoissa voi myös sanoa ja kritisoida esim. joukkueen pelaamista, mutta eihä kukaan johtoportaan henkilö voi sanoa, että luotto valmennukseen on mennyt, niin kauan kuin potkut eivät ole viralliset. Näin näissä on aina toimittu ja ei siinä mitään, ihan sama oikeastaan.

Se, mikä juuri itseäni hiertää, on nuo Myllykosken täysin todellisuudesta irtaantuneet kommentit siitä itse asiasta eli Kärppien pelistä ja pelintasosta. Myllykoski ei vaikuta huolestuttavasti olevan ollenkaan tilanteen päällä, että missä se Kärppien pelintaso tällä hetkellä menee. Kyllä siitä pelistä (ja toki tuloksesta, 9.sija, 6 kpl 3.p voittoja jne.) olisi voinut todeta jotenkin tyyliin, että "ei ole todellakaan sitä mitä Kärppien tasoisessa joukkueessa pitäisi olla", "parempaan pitää pystyä, peli ei nyt kanna ja sen takia ollaan missä ollaan" tai jotain kommentteja, josta käy selväksi, että Myllykoski on tilanteen päällä ja ymmärtää, että Kärppien itse peli ei yksinkertaisesti ole riittävällä tasolla ja sen takia Kärpät on tällä hetkellä siellä missä se nyt on.

Ihan, kuten Myllykoski oli tilanteen päällä vuosi sitten Marjamäen potkujen suhteen ja oli lyönyt munat pöydälle ja todennut raakasti, että "ei riitä". Sen olisi voinut ihan selvästi ja kirkkaasti ilmaista, ilman että olisi tarvinnut heittää Mäntymaata bussin alle tai sanoa - suoranaisesti -, että luotto on mennyt: "peli ei ole riittävällä tasolla ja sen takia ollaan missä ollaan, mutta valmennus tekee kovaa töitä jotta tilanne kääntyy, mutta selvää on, että parempaan pitää pystyä ja pelin pitää kehittyä enemmän" jne. tjsp.

Nyt jaellaan kuitenkin noita täysin höpöhöpö-kommentteja, jostain yksittäisistä voitoista, "peli on muka hyvää, mutta ei vain olla voitettu" ja suorastaan jopa vähän nälvitään kannattajille, että "kukaan ei puhuisi, jos oltaisi voitettu muutama peli enemmän" jne. Ihan absurdia, miten Myllykoski on nyt vain vuodessa kääntänytkin tavallaan takkinsa täysin ympäri, ja nyt tässä tapauksessa ei kykenenkään/haluakaan nähdä, että Mäntymaan johdolla se peli on jopa vielä surkeampaa, kuin Marjamen alaisuudessa, eikä riittävällä tasolla Kärppien tasoisella organisaatiolle. Ja Marjamäen johdolla oltiin "sentään" 5.sijalla ja piste ka oli parempi (1,53 vs. 1,41), kun potkut tulivat. Miten hemmetissä se peli ei silloin ollut riittävällä tasolla Marjamäen kanssa (ja se kyettiin ihan oikein näkemään), mutta nyt muka onkin Mäntymaan johdolla?

Noh, Marjamäen kohdalla oli toki helppo olla jämäkkä ja esittää ammattilaista, koska ei ollut Myllykosken valitsema valmentaja tai ns. "oma mies", joten oli helppo tehdä vaikeita päätöksiä, "olla kova mediassa" ja katsoa silmiin niitä - ihan oikeita faktoja - mitä siellä Marjamäen potkujen takana olikin: peli ei ollut riittävällä tasolla. Mutta nyt kun onkin "oma mies" puikoissa ja Myllykosken itsensä valitsema valmentaja, ja sitä myöten myös oma perse enemmän pelissä, niin hupsista! Kammottavaa teennäistä selittelyä, todellisuuden kieltäminen pelin suhteen, asioita ei kyetä katsomaan objektiivisesti ja laaja-alaisesti sekä ei suostutakaan katsomaan tosiasioita silmiin pelistä. Mihin se viime vuonna tähän aikaan esiintynyt ammattimainen, jämäkkä ja etenkin objektiivinen Myllykoski on nyt yht äkkiä kadonnut?

Se, että siellä on nyt Myllykosken itsensä valitsema mies puikoissa, niin se on osaltaan ja tiettyyn pisteeseen saakka ymmärrettävää, että "omalle miehelle" saattaa löytyä hieman enemmän ymmärrystä, kuin jollekin kaverille, jota itse ei ollut valitsemassa. Mutta kun nyt kyse ei ole edes tästä pienestä - inhimillisestä - 'biaksesta', vaan Myllykoski veti ihan törkeät pohjat näillä täysin absurdeilla kommenteilla ja hän päätti vetääkin hommat ihan läskiksi "peli on hyvää, vittuako kyselette" -tyylillä ja mies vaikuttaa tällä hetkellä selvästi täysin ns. värilasittuneelta tosiasioille, koska hänen itsensä valitsema luottomies on puikoissa.

Eikä Myllykoski kykene näkemään nyt edes ripauksellakaan objektiivisuutta ja realistisuutta näitä asioita, vaan vedetäänkin ihan täysin "värilasilinjaa" ja "peli onkin kunnossa ja kälkättäjät kälkättää". Surkeaa touhua Myllykoskelta, että tällaisissa asioissa kanttia ei sitten olekaan ja se selkäranka onkin sitten näin taipuisa ja nimenomaan näin räikeästi sen oman agendan ja edun mukainen. Että näin kovassa paikassa, kun on "oma mies", niin ei kykenekään edes senttiäkään irtaannuttamaan itseään vähän kauemmaksi katsomaan tätä asiaa laajemmin ja objektiivisemmin silmin. Ei todellakaan hyvä merkki jatkoakin ajatellen, jos näin on.

En tiedä, kait tässä on laitettava edelleen ne kaikki toiveet Junnon harteille, koska on hallituksen pj. ja käyttää merkittävää valtaa seurassa. Jollekin Kontsakselle tuollaiset nolot höperehdinnät olisivatkin saattaneen mennä läpi, mutta tokkopa nuo Myllykosken löysät puheet ja paska mitä yrittää tässä nyt kaikille syöttää, ainakaan Junnon kurkusta alas menee. Joo, Myllykoskikin on tehnyt myyntihommia ja on vähän urheilupuolellakin häärinyt viime vuodet, mutta kyllähän Junno on sen verta Myllykoskea kokeneempi, meritoituneempi, karaistuneempi ja näkemyksellisempi näissä asioissa (niin urheilujohtamisessa, kuin kaupallisissakin asioissa eli myynnissä), että hänelle lienee kohtuu turha yrittää myydä paskaa konvehtina, mitä Myllykoski nyt epätoivoisen nolosti yrittää.

Edelleen: kaikki muut kun näkevät, että sillä keisarilla ei yksinkertaisesti ole vaatteita, jopa varmaan aika moni Kärppienkin organisaatiossa, mutta Myllykoskiko meinaa nyt vain jatkaa yksinäisenä yleisönä taputtamassa Mäntymaalle silmät loistaen, että "hyvä hyvä"?

Edit. Typot
 
Viimeksi muokattu:

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Siinä Myli on oikeassa että sarja on tiukka, ja jos Kärpät olisi voittanut vaikka kolme peliä enemmän, sijoitus olisi neljän sakissa. Tällöin kritiikin määrä oli varmasti vähäisempi ja tuo oli varmasti se pointti että kuinka "pienestä" ja muutamasta pelistä yleinen tunnelma seuran ympärillä voi olla kiinni, mutta sitten taas toisaalta vaikka Kärpät olisi nuo muutamat matsit vienyt nimiinsä nykyisellä pelaamisen tasolla, vaikeapa tilanteeseen olisi olla tyytyväinen. Ei tällä nykyisellä tekemisellä ole mitään asiaan jatkoon keväällä.

Ja kun jossittelun makuun on nyt päästy niin sanottakoon se kolikon kääntöpuolikin, eli jos Kärpät olisi vastavuoroisesti hävinnyt vaikkapa kolme peliä enemmän, nykyinen sijoitus olisi 12. Voihan sitä pyöritellä näinkin päin jos haluaa narratiivia vähän vaihtaa.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Ja kun jossittelun makuun on nyt päästy niin sanottakoon se kolikon kääntöpuolikin, eli jos Kärpät olisi vastavuoroisesti hävinnyt vaikkapa kolme peliä enemmän, nykyinen sijoitus olisi 12. Voihan sitä pyöritellä näinkin päin jos haluaa narratiivia vähän vaihtaa.
Valitettavasti juuri tälle näin päin jossittelulle löytyy myös pelillisiä perusteita. Kärpät taitaa olla nimittäin juuri tuolla sijalla 12 niin sanotussa varjosarjataulukossa, joka muodostetaan joukkueiden keräämien pisteodottamien myötä. Ja pisteodottamat muodostuvat käsittääkseni otteluiden maaliodottamien perusteella. Näin ollen tuon varjosarjataulukon katsotaan kuvaavan aika hyvin sitä, millä tasolla itse peli on verrattuna muihin. Kärppien sijoitus todellisessa sarjataulukossa on siis parempi kuin peli olisi antanut odottaa. Huominen vastustaja Lukko muuten on alkukauden varjosarjataulukon ylivoimainen ykkönen eli siellä se peli on kaikista parhaiten kunnossa. He vaan ovat olleet toistaiseksi tehottomia ja siksi todellisen sarjataulukon sijoitus on jäänyt selvästi alemmas.

Edit: Näitä varjosarjataulukkohommia ja muita edistyneitä tilastoja muuten läpikäydään aika ajoin Liigan tuottamassa Dataa & kiekkoa -podcastissa, joka on kuunneltavissa Spotifyssa. Saattaa olla viestinnällisesti kiinnostavinta settiä, jota Liiga onnistuu julkaisemaan. Siitä kerrankin pienet posit Liigalle.
 
Viimeksi muokattu:

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Valitettavasti juuri tälle näin päin jossittelulle löytyy myös pelillisiä perusteita. Kärpät taitaa olla nimittäin juuri tuolla sijalla 12 niin sanotussa varjosarjataulukossa, joka muodostetaan joukkueiden keräämien pisteodottamien myötä. Ja pisteodottamat muodostuvat käsittääkseni otteluiden maaliodottamien perusteella. Näin ollen tuon varjosarjataulukon katsotaan kuvaavan aika hyvin sitä, millä tasolla itse peli on verrattuna muihin. Kärppien sijoitus todellisessa sarjataulukossa on siis parempi kuin peli olisi antanut odottaa. Huominen vastustaja Lukko muuten on alkukauden varjosarjataulukon ylivoimainen ykkönen eli siellä se peli on kaikista parhaiten kunnossa. He vaan ovat olleet toistaiseksi tehottomia ja siksi todellisen sarjataulukon sijoitus on jäänyt selvästi alemmas.
Ei olla yhtään hakoteillä, ja kertoohan tuo kymmenen ottelun kuntapuntarikin sen mikä se todellinen taso tällä hetkellä on, kun sijoitus siinä on juurikin tuo 12. Kyllä nyt kontataan ja huolella, ei siitä mihinkään pääse.
 

Mandrake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bayern München
Melkeinpä toivoisin, että Myllykoski kommentoi julkisesti seuraavan kerran vasta sitten, kun hän ilmoittaa Mäntymaan fuduista. Hänhän vie itseltään kaiken uskottavuuden, jos jatkaa tuollaisella jos ja jos jossittelulla, että mitä jos ois voitettukin enemmän pelejä.

Miten tuollaisella tekemisen tasolla olisi voinut voittaa enemmän? Valoja päälle Mikko!
 

Arbelius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Ketut, Oulun Kärpät
Esimerkiksi kotipelissä Tapparaa vastaan nousivat hieman yllättäenkin viimeisessä erässä johtoasemaan, ja HIFK-kotipeli olisi myös kyllä pitänyt pystyä voittamaan.
Vaikka näistä voitot olisivat tulleet ei se isossa kuvassa olisi muuttanut mitään. Tärkeintä mielestäni on millä esityksillä voitot ja tappiot tulevat. Kaksi häviötä SaiPalle, nihkeä Jukurit peli. Turpasauna Pelicansilta. Kauden eka Jukureita vastaan yms.
 
Viimeksi muokattu:

X-Hearted

Jäsen
Miten tuollaisella tekemisen tasolla olisi voinut voittaa enemmän? Valoja päälle Mikko!
Kyllähän se näin vaan on.

Siten pelaat, miten treenaat ja nythän se näkyy suoraan kentälle. Luulisi Mylinkin vähän seuranneen läheltä, mikä siellä on arjessa vaatimustaso.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös