Ville Mäntymaalle kenkää!

  • 630 665
  • 5 055

Kans Alainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En ihmetellyt ettei eronnut. Mutta vastine sille, että Havu ikään kuin asetettiin liian vaikeaan paikkaan. Ketään ei pakoteta. En minäkään ja tuskin kukaan olisi eronnut.
Joillakin se voi olla itseluottamuksestakin kiinni vaikka kompetenssi riittäisikin. Sellaisissa tapauksissa rohkaisu on oikea veto. Havun kanssa vaan valitettavasti ei kompetenssi riittänyt ja sitä ei rohkaisijat nähneet.
 

Stargazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Boston Bruins
Sääli on sairautta, vaikka ymmärrän mitä tarkoitat. Kyse on kovasta ammattilaisurheilusta ja tuollaisille argumenteille ei ole sijaa. Mäntymaa olisi voinut kieltäytyä tai erota, jos tilanne oli tuo. Toki vastuu rekrysta on johdon, mutta vastuu on myös "työnhakijalla" arvioida riittääkö kompetenssi vaateeseen vai tuleeko tuhoamaan joukkueen mahdollisuudet ja siinä sivussa oman uran. Johto ja Havu otti riskin ja hävisi.
Minä taas puolestani myöskin ymmärrän, mitä tarkoitat. Näkisin kuitenkin niinkin, että jos meistä palstalaisista jokainen voisi olla Mäntymaan kengissä, veikkaisin aika monen toimivan silti samoin. Etenkin jos vaihtoehtona olisi tuoda omalle perheelle leveämpi leipä vs. Toimia ammattimaisesti ja ilmoittaa että osaaminen ei riitä.

Uskon, että aika monella perheen etu ajaisi joukkueen edun edelle.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Minä taas puolestani myöskin ymmärrän, mitä tarkoitat. Näkisin kuitenkin niinkin, että jos meistä palstalaisista jokainen voisi olla Mäntymaan kengissä, veikkaisin aika monen toimivan silti samoin. Etenkin jos vaihtoehtona olisi tuoda omalle perheelle leveämpi leipä vs. Toimia ammattimaisesti ja ilmoittaa että osaaminen ei riitä.

Uskon, että aika monella perheen etu ajaisi joukkueen edun edelle.
Ei kai Havulta palkanmaksu olisi loppunut, vaikkei olisikaan ottanutkaan vastaan päävalmentajan pestiä. Hän oli apuvalmentajana Marjamäelle ja oli juuri saanut jatkoa sopimukselleen. Eli ei se perhe olisi joutunut kärsimään ja luopumaan mistään, mitä ei jo ollut. Nythän tilanne onkin sitten paljon huonompi, tietysti, jollei jotain saunamajurin pestiä hiljaisuudessa sorvata tälle arvojohtajalle. Eli - ihan tyhjiä puheita tämmöiset jeesustelut.
Havu yksinkertaisesti kuvitteli itsestään ihan liikoja ja sai jostain helevetin syystä muitakin mm. Mylin vakuutettua kykenevänsä päävalmentajaksi. Totuus sitten selvisi aika nopeasti kauden alussa, kun joutui yksin vastuuseen ilman jonkun osaavan apua ja opastusta - ylivoimaisesti surkein päävalmentaja koko Kärppien liigahistoriassa. Hyi helevetti!
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Niin, Havulla on siinä mielessä hyvä tilanne, että liksa juoksee 2026 kevääseen asti. Hetki happea, ja sitten voi ruveta miettimään että mitä seuraavaksi.

Jos ja kun halu on edelleen valmentaa, niin koko homma pitää lähteä alusta rakentamaan. Mutta nyt suosittelen ihan muutaman kuukauden lomaa ja ajatusten kasaamista.
 

Stargazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Boston Bruins
Ei kai Havulta palkanmaksu olisi loppunut, vaikkei olisikaan ottanutkaan vastaan päävalmentajan pestiä. Hän oli apuvalmentajana Marjamäelle ja oli juuri saanut jatkoa sopimukselleen.
Itsehän en tiedä varmaksi, mutta voisin kuvitella, että apuvalmentajan palkka on vähän eri kuin päävalmentajan.
 

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos ja kun halu on edelleen valmentaa, niin koko homma pitää lähteä alusta rakentamaan. Mutta nyt suosittelen ihan muutaman kuukauden lomaa ja ajatusten kasaamista.

Juuri näin.
Lisäksi neuvona antaisin, kannattaa määritellä, millaista peliä haluaa valmentaa, hakea siihen vaikutteita muualtakin kuin Suomesta. Ilman pelillistä identiteettiä on vaikea suunnistaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Knox
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös