Veti surulliseksi / hiljaiseksi

  • 1 448 826
  • 4 853

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Tuon isän kaltaiset idiootit pitäisi köyttää pakkasella alasti lipputankoon. Uskomattomia pässejä.
Myös sellaiset ihmiset jotka tälläisestä tekevät ilmoituksen pitäisi köyttää jonnekin. Tuossa koko helvetin oikeusjutussa ei ollut kuin häviäjiä! Valtiolle vielä enemmän sakkoja tuosta kuin mitä pojalle määrättiin korvauksia. Mitä järkeä?

EDIT: Tai kaipa tämäkin jotain huoltajuuskiistoja on...
 
Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Äh. Huomasin äsken Hesarissa kuolinilmoituksen johon oli koottu ns. lapsienkeleitä yhteensä 22 kpl. Suurin osa näistä oli syntynyt ja kuollut samana päivänä, osa oli elänyt päivän - kaksi. Ai että tuntui todella pahalta. Tuntuu vieläkin.
 
Berrie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Ilves
Huomasin äsken Hesarissa kuolinilmoituksen johon oli koottu ns. lapsienkeleitä yhteensä 22 kpl.
Saman huomasin itse eilen ja kyllä tosiaan tuntui pahalta, ihan meinasi lyödä tippaa linssiin. Ja oma vuoden ikäinen taapero leikki siinä vieressä. Kyllä tuntui samalla olo aivan äärimmäisen onnekkaalta.
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vasta 3kk sitten oli yli vuoden kestäneet rankat hoidot ohi ja pikkujätkällä koko elämä edessä. Viime viikolla kontrollimagneettikuvaukset toivat yllättäen paljon pelätyn tiedon: etäpesäkkeitä. Huomenna leikataan selkäydinkasvain jottei sälli halvaannu. Pään pateille ei voi tehdä muuta kuin antaa sädetystä ja kemoterapiaa. Ei pysty leikkaamaan. Kesään mennessä tiedetään lyödäänkö hanskat tiskiin. Toivottavasti saadaan ne neljävuotissynttärit ja paljon päälle.

Epätoivo ja viha tässä päällimmäisinä tunteina. Avutonta olla. Irkkutäti pyytää Jatkislaisia pitämään peukkuja pystyssä, perkele! Että osaa olla pelottavaa.

4 lapsen isänä tuollainen vetää hiljaiseksi. Paljon voimia ennen kaikkea pienelle miehelle, mutta myös koko perheellenne!

Onhan elämä välillä ihan vitun epäreilua...
 
pongo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pikkuvauva katosi lastenvaunuista Varkaudessa (IS)

Kolmen kuukauden ikäinen vauva kyseessä, joten ei varmastikaan ole itse lähtenyt vaunuista liikkeelle. Ei hemmetti että tuntuu pahalta, toivottavasti on joku inhimillinen juttu tässä taustalla. Muuten alkaa tuntumaan liian pahalta, miksi näitä pitää Suomessakin tapahtua. Toivon koko sydämestäni että tapaus selviää ja päättyy hyvin.

Ei voi edes kuvitella sitä hätää, jos oma 1,5 kuukautinen katoaisi yhtäkkiä vaunuista. Tuollaisen etsiminen esim. ryöstötapauksissa on kuitenkin aika järjetön urakka ja voisi tuossa tilanteessa tuntua todella epätoivoiselta.

Huhhuh.

IrGGun sukulaislapselle ja hänen omaisilleen jaksamista ja voimia! Peukkuja pidetään.
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK

Voi perkele. Nyt ahistaa. Ei sitä sitten varmaan olekaan itse ollut ylivarovainen, kun ei ole ikinä jättänyt mihinkään hetkeksikään vartioimatta.

Toivottavasti ei ole taustalla mikään kulttuurinrikastajan oman maan tapa. Vaikka ihan sama mikä on, aivan kamalaa kuitenkin. Toivottavasti sekopää ymmärtää palauttaa lapsen vahingoittumattomana.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Hyvin ikäviä uutisia niin Irggun kynästä kuin nyt myös tuon sieppausuutisen myötä. Hiljaiseksi vetää, vaikka se jo kulunut sanonta onkin.

Mutta peukut pystyssä!
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Jaksamista irGGun perheelle, rankkaa on...

Itse kuulin tuossa männä perjantaina, että meikäläisen ex-valmennettavan nappulan isoveli (lukion tokalla) oli hiihtolomalla päättänyt päivänsä oman käden kautta. Perhe oli tän 12-vuotiaan kanssa reissussa ja isoboridi oli halunnut jäädä kotiin... Sieltä oli kuulemma löytynyt.

Hiljaiseksi vetää kun ajattelee vuosien saatossa junnulätkä-ympyröissä tutuksi tulleen perheen ja varsinkin tän pikkubroidin tuskaa!
 
Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Pikkuvauva katosi lastenvaunuista Varkaudessa (IS)

IrGGun sukulaislapselle ja hänen omaisilleen jaksamista ja voimia! Peukkuja pidetään.

Voi hyvä Luoja sentään. Voi vain kuvitella miltä vanhemmista tuntuu, oli itkuhälyttimet ja kaikki oli kuten pitikin, mutta silti. Ajattelin ensin että kyseessä on huoltajuuskiista tms. mutta ilmeisesti ei. Toivottavasti asialla ei myöskään ole mikään somali tai kosovon albaani.

IrGGulle&kumpp. myös parempaa huomista.
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Toivottavasti asialla ei myöskään ole mikään somali tai kosovon albaani.

Varkaudessa ei noita maahanmuuttajia liiemmin ole, joten pitäisin erittäin epätodennäköisenä että joku tämmöinen paljastuisi tapauksen taustalta.

Mutta olipa kyllä tosiaan pysäyttävä uutinen tuo lapsen kaappaus. Kyseessä on kuitenkin vanha kotikaupunki, jossa tuli asuttu vähän reilut 20 vuotta, ja tuo sieppauspaikkakaan ei ole hirveän kaukana lapsuuden kodistani. Jotenkin tuo uutinen ei vain sovi siihen kuvaan, joka minulta on Varkaudesta, tai ylipäänsä Suomesta.
Toivotaan nyt, että lapsi löytyy vahingoittumattomana, ja mahdollisimman pian.

P.S. irGGulle ja hänen läheisilleen myös jaksamisia, toivottavasti homma kääntyy parhainpäin.
 
pongo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Täytyy myöntää ettei mikään lähipiirini ulkopuolisille henkilöille tapahtunut asia ole vaikuttanut minuun pitkiin pitkiin aikoihin niin syvästi kuin tämä tapaus on tänään vaikuttanut.

Vaikka lapsi löytyikin lumihangesta, on tämä kuitenkin hengissä ja päässyt hoitoon ja toivottavasti toipuu. Tuntuu että iso kivi vierähti tämän uutisen myötä sydämeltä.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Kukahan naapuruston lapsista on leikin päätteeksi vauvan sinne 20 cm lumikinoksen alle haudannut, mietin ma? Äh, no en kyl tiedä. Jotenkin tuo hautaaminen viittais lasten leikkiin, mutta... No ehkä parempi, ettei tässä arvuuttele enempiä. Pääasia, että kaikki on nyt kunnossa ja vauva hyvässä hoidossa.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Uskomatonta idiotismin huipentumaa tuollainen touhu, mitä tuolle vauvalle tehtiin. Minkälainen vähäjärkisyys tuollaiseen lähtee? Ihan sama, vaikka olisi lapset kyseessä, niin jossain on jotain hälyttävästi pielessä siinäkin tapauksessa. Toiv. syyllinen tai syylliset löytyy, ettei typeryys saa jatkoa jossain toisessa muodossa. Moiseen syyllistyvät kun harvoin jättää tempauksensa yhteen kertaan, etenkin jos eivät jää kiinni.

Onneksi vauva löytyi ilmeisen ajoissa, vaihtoehdot oli kammottavat.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Jännää, ettei kukaan kyseenalaista vanhempien toimia. Jos nyt käsitin oikein, vauvaa olis siis ilmeisen vapaasti kadulle näkyvällä pihalla vaunuissa nukkumassa samalla kun äiti on kaverin luona ja isä töissä tms. Onko tämä ihan tavallista ja hyväksyttävää? Kuulostaa heitteillejätöltä.
 
Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G

Ei tuossa mitään poikkeuksellista ole, lapsia nukutetaan usein ulkona vaunuissa raittiissa ilmassa. Jotkut myös esim. kerrostalojen parvekkeellakin ja saattavat omistaa jopa omat parvekevaunut sitä varten ettei tarvitse varsinaisia vaunuja aina tuonne kuskata. Tässä tapauksessa taidettiin mainita, että ollaan kylässä käymässä ja lasta on n. 10 min aiemmin käyty katsomassa ja että on itkuhälyttimen perässä, joten aika poikkeuksellisia on saanut tapahtua että tuosta on tämmöinen tilanne kehitelty. Heitteillejättö-syytökset säästäisin esim. niille jotka jättävät lapsensa yöksi nukkumaan ja lähtevät itse kuppilassa käymään... Tämä tapaus taas näiden kerrottujen uutisten valossa - heitteillejätöstä syyttäminen olisi vähän niinkuin huutaa 5+20 min rangaistusta kun ottelun aloitukseen kyyristyvät pelaajat koskettavat toistensa mailoja valmistautuessaan aloittamaan.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kuulostaa heitteillejätöltä.

Ei tuo nyt tämän jutun kuvan mukaan ainakaan heitteillejätöltä vaikuta. Jos tuo olisi sitä, niin Suomessa tapahtuisi sitä melkoisen paljon. Joku mieleltään sairas ihminen sieppauksen on tehnyt tai sitten jostain aineista seonnut. Terve normaali ihminen ei tuollaiseen edes pysty.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Jännää, ettei kukaan kyseenalaista vanhempien toimia. Jos nyt käsitin oikein, vauvaa olis siis ilmeisen vapaasti kadulle näkyvällä pihalla vaunuissa nukkumassa samalla kun äiti on kaverin luona ja isä töissä tms. Onko tämä ihan tavallista ja hyväksyttävää? Kuulostaa heitteillejätöltä.
No tämä on kyllä hyvin tavallista, hyväksynnästä en tiedä. Suomessa saisi kuitenkin aika monta vanhempaa tuomita heitteillejätöstä jos tuollainen olisi laitonta. Ei tämä ole mikään amerikka.
 
Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
No tämä on kyllä hyvin tavallista

Käytäntö on alkujaan Arvo Ylpön suosittelema. Ja Seppo Sauro Lastensuojelun Keskusliitosta toivoo, ettei käytäntö loppuisi muutamasta ikävästä tapauksesta huolimatta.

"Sauro toivoo, ettei tämä ja muut vastaavat tapaukset viime vuosilta saa suomalaisäitejä luopumaan vauvojen nukuttamisesta ulkona.

- Se on hieno Arvo Ylpöltä lähtöisin oleva suomalainen perinne, että vauvoja karaistaan ulkona. Tosi iso vahinko tapahtuu Suomen vauvoille, jos huomisesta alkaen kukaan ei uskalla nukuttaa vauvaa ulkona, sanoo Sauro."

Sitä en ymmärrä, että tällaisessakin tapauksessa ruvetaan syyttämään vanhempia. Onkohan se sitä kaupunkilaisuutta ja terveen järjeen puutetta? Elämässä nyt vain voi sattua kaikenlaista, voi jopa kuolla. Ylisuojelu ei ole hyväksi.
 
BattleHymn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara, Liverpool FC
Jännää, ettei kukaan kyseenalaista vanhempien toimia. Jos nyt käsitin oikein, vauvaa olis siis ilmeisen vapaasti kadulle näkyvällä pihalla vaunuissa nukkumassa samalla kun äiti on kaverin luona ja isä töissä tms. Onko tämä ihan tavallista ja hyväksyttävää? Kuulostaa heitteillejätöltä.

Niin, eikös tuo seinusta joka vaunujen vieressä näkyy ole se kaverin talo? Olisko vaunut täytyny viedä autotalliin tms ettei vaan lapselle tapahdu mitään? Itse tunnustan olevani ylihuolehtiva isä omasta 7v-tyttärestä, mutta rajansa kaikella. Näin "vanhana" muistan vielä ajat kun äidit jätti lapsensa vaunuihin nukkumaan ja ite menivät lähikauppaan ruokaostoksille. Oi niitä aikoja. Onneks kyseisen jutun taapero tais selvitä ehjin nahoin.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Ei tuo nyt tämän jutun kuvan mukaan ainakaan heitteillejätöltä vaikuta. Jos tuo olisi sitä, niin Suomessa tapahtuisi sitä melkoisen paljon. Joku mieleltään sairas ihminen sieppauksen on tehnyt tai sitten jostain aineista seonnut. Terve normaali ihminen ei tuollaiseen edes pysty.
Ei porttia, ei aitaa. Kuka tahansa (ei tietenkään normaali vaan jollain tapaa mieleltään sairas ihminen) voi siis käydä nappaamassa vauvan rattaista, kun vanhemmat ovat poissa lähettyviltä.

Ymmärrän kyllä, että vauvoja on tapana pitää raittiissa ilmassa nukkumassa mutta parveke / aidattu piha on täysin eri asia kuin tuollainen avopiha. Kyllä sitä voisi vaikka sitten kutsua sen kaverin kylään ennemmin kuin lähteä itse talostaan / pihaltaan pois vauvan nukkuessa pihalla yksin.

Selkeästi tässä ei ole edes näköyhteyttä ollut, kun on luotettu vain itkuhälyttimeen.

Ei tästä äiti nyt millään voi selvitä ns. "puhtain paperein". En tarkoita, että pitäisi oikeudellisesti saattaa vastuuseen mutta moraalisesti hyvin arveluttavaa toimintaa.

EDIT: Kun tämä oli siis ystävättären talo niin asia on lievempi mutta vain hieman. Näköyhteys puuttuu yhä.
 
Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuka tahansa (ei tietenkään normaali vaan jollain tapaa mieleltään sairas ihminen) voi siis käydä nappaamassa vauvan rattaista, kun vanhemmat ovat poissa lähettyviltä.
Oletko tosissasi? Jos olet, niin huh, huh. Kyllä, kuka tahansa sairas ihminen voi käydä nappaamassa vauvan pihalta. Kuka tahansa sairas ihminen voi käydä nappaamassa vauvan vaunuista, äidin/isän työntämistä vaunuista, leikkipuistosta, ihan mista tahansa, jos vain tahtoo. Sinun mielestäsi kaikki muu on siis heitteillejättöä paitsi jos vauvaa pidetään jatkuvasti lukkojen takana.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Sinun mielestäsi kaikki muu on siis heitteillejättöä paitsi, jos vauvaa pidetään lukkojen takana.
Kyllä, juuri näinhän minä sanoin.

Eiköhän tämä ollut tässä. Kun kyse on niinkin arasta aiheesta kuin vanhempien vastuu pienokaisistaan, tunteet käyvät lapsellisilla vähän ylikierroksilla ja meidän lapsettomien mielipiteet on taas hyvä survoa kategoriaan "VITTU SÄ MULKKU MITÄÄN VITTU TIEDÄ KUN ET SAATANA OLE SYNNYTTÄNYT".
 
Mitä tekemistä lapsettomuudella on tämän kanssa? Itselläni ei ole eikä tule koskaan olemaan lapsia, sillä en voi sietää vauvoja tai lapsia, mutta ei se estä minua käyttämästä ihan normaalia kaupunkilaisjärkeä. Valot päälle nyt. Luojalle lykky, ettei sinulla ole lapsia. Saisit syytteen vapaudenriistosta, kun pitäisit jatkuvasti lukittujen ovien takana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös