Eipä tuokaan juttu ole niin yksiulotteinen kuin jutusta satunnaiselle lukijalle aukeaa. Näin ollen vetää hiljaiseksi se lynkkausmentaliteetti jota erinäisillä keskustelupalstoilla on asian tiimoilta näkynyt.
Eipä tuokaan juttu ole niin yksiulotteinen kuin jutusta satunnaiselle lukijalle aukeaa. Näin ollen vetää hiljaiseksi se lynkkausmentaliteetti jota erinäisillä keskustelupalstoilla on asian tiimoilta näkynyt.
Jos jotain olennaista on jäänyt raportoimatta niin olisi mielenkiintoista kuulla.
Mitähän lie vanhempien päässä liikkunut? Tai ehkei mitään. Uskomatonta pelleilyä, eipä juuri muuta voi tuumia.
On minutkin jätetty pari kertaa kymmenvuotiaana nuorempien sisaruksien kanssa katsomaan videota, koska osasin hoitaa jengin iltapalalle ja nukkumaan ilman suurempia ongelmia. Vanhemmat siis lähtivät rilluttelemaan. Myöhemmin olen saanut kyllä anteeksipyyntöjä aiheesta, ja ymmärrän hyvin syyn, mutta tuolloin se tuntui tietenkin vain hienolta, kun sai valvoa ja vetää palkintolimua kitaan. Toisaalta olen lähtenyt yksin kouluun ekaluokalta lähtien äidin vuorotyön vuoksi, joten käytännössä em. lapsenvahtina olot eivät ongelmia tuoneet. Eri asia on kokonaan se, mitä vahinkoja voisi sattua, ja niissä vastuu on vanhemmilla. Sen vuoksi äitini ei ole oikein voinut antaa itselleen anteeksi ajattelemattomuuttaan. Ja sehän tuossa sinunkin tapauksessasi on aika merkillistä. Ei tulisi mieleenikään jättää omaa viisivuotiasta likkaani nukkumaan yksin useaksi tunniksi. Lisäksi tuossa em. tapauksessa autoon jätetyt lapset olivat vuoden ja kahden ikäisiä. Sairasta.Kun olin penska niin porukat lähti usein baariin kun oli ensin laittanu mut nukkuun noin klo 21.00. Satuin herään muutaman kerran eikä se sillain mua haitannut vaan unta palloon uudestaan. Ja en ollut kovin vanha silloin. Tosin se ei haitannutkaan kun silloin ei ollut kukaan pitämässä kuria.
Jumanskeiba, melkein menin sanattomaksi, kun luin viestisi lukematta lainaamaasi ensin. Äsken nimittäin kirjoitin lievästi eri aiheesta ja olin peräti hämmästynyt, millä tapaa suomalaisten tappaminen rauhan jo tultua liittyy lapsien yksin kotona olemiseen.Ainakin minuun kolahtaa yhtälailla se, että itänaapurimme tappoi suomalaisia samalla tavalla Talvisodan jälkeisen rauhan alkaessa.
Ainakin minuun kolahtaa yhtälailla se, että itänaapurimme tappoi suomalaisia samalla tavalla Talvisodan jälkeisen rauhan alkaessa.
Toisaalta olen lähtenyt yksin kouluun ekaluokalta lähtien äidin vuorotyön vuoksi, joten käytännössä em. lapsenvahtina olot eivät ongelmia tuoneet.
Yksin kulkeminen riippuu varmasti monesta asiasta ja on ainakin taajamissa suht yleistä käsittääkseni. Tarkoitin sitä, että heräsin, tein aamupalan, laitoin kamppeet kuntoon ja lähdin ajoissa kouluun itsenäisesti ekalta lähtien. Sanomista ei tullut sen enempää koulusta kuin kotoakaan, meinaan siis myöhästelyjä tai paikkojen sotkemisia, joten kai se toimi. Ei ehkä läpeensä harvinaista, mutta tuskin kovin yleistäkään.Eikö ylipäänsä kaikki kulje koulumatkat yksin jo ekaluokalta lähtien? Ainakin meitin luokalla silloin aikoinaan harvassa olivat ne, jotka tuotiin tai saatettiin kouluun. Vissiin kaksi muksua tuotiin joka päivä kouluun, mutta se johtui siitä, että heidän kotinsa oli yli 40 kilsan päässä Helsingistä, jossa koulu oli. Itselläni oli koulumatkaa 10 kilsaa ja pari viikkoa sitä treenattiin, poikittaisliikenne kun on Helsingissä sen verran nihkeää, että kerran piti vaihtaa dösää.
Yksin kulkeminen riippuu varmasti monesta asiasta ja on ainakin taajamissa suht yleistä käsittääkseni. Tarkoitin sitä, että heräsin, tein aamupalan, laitoin kamppeet kuntoon ja lähdin ajoissa kouluun itsenäisesti ekalta lähtien. Sanomista ei tullut sen enempää koulusta kuin kotoakaan, meinaan siis myöhästelyjä tai paikkojen sotkemisia, joten kai se toimi. Ei ehkä läpeensä harvinaista, mutta tuskin kovin yleistäkään.
Kyllä vetää surulliseksi lukea tälläisistä huippu-isistä jotka haukkuvat 4-6 vuoden iässä olevaa poikaa mm. idiootiksi ja kusipääksi.
Vaimon kaverilta leikattiin tänään rintasyöpä. Kyllähän se vähän hiljaiseksi vetää.
Oletko nyt sangen vitsikkäällä päällä, tosissasi vai meneekö sarkasmin puolelle? En oikein tavoita sävyäsi, mutta muistaakseni olet isä, ja voisin kuvitella, että et pidä leikki-ikäisen lapsen haukkumista ja pakottamista erityisen kehittävänä kasvattamisena.Kohtuuttomasti on iskä pennulleen sanonut. Kyllä kunnon karjaisu perkeleellä pitäisi tehota. Ei lasta sentään solvata pidä noin.
En oikein tavoita sävyäsi, mutta muistaakseni olet isä, ja voisin kuvitella, että et pidä leikki-ikäisen lapsen haukkumista ja pakottamista erityisen kehittävänä kasvattamisena.
Jees jees ja piis piis. Kuten kirjoitin, en ollut aivan varma sävystäsi. Lauseen muotoilu viittasi jotenkin sarkasmiin, joten siksi tartuin tuohon. On tässä itsekin ääntä välillä käytetty, mutta solvaaminen, pakottaminen ja väkivalta ei kuulu ihmisten väliseen kanssakäymiseen, eikä varsinkaan vanhemmuuteen, kuten jutun spede ilmeisesti kuvittelee.Kohtuuttomasti on iskä pennulleen sanonut, kuten totesin. Pakottamisesta en kai mitään puhunut. Mikä tässä on epäselvää? Itse olen monesti ärähtänyt pojille kun ovat alle kouluikäisiä olleet. Haukkuminen idiootiksi ja kusipääksi on aivan jotain muuta kuin murahdus tötöilyistä. Ääntä olen käyttänyt aina jälkikasvun koulutukseen...en piiskaa tai kättä.
Tänään tuli ykköseltä uusintana historiadokumentti Suursodan viimeinen päivä.
Myös sellaiset ihmiset jotka tälläisestä tekevät ilmoituksen pitäisi köyttää jonnekin. Tuossa koko helvetin oikeusjutussa ei ollut kuin häviäjiä! Valtiolle vielä enemmän sakkoja tuosta kuin mitä pojalle määrättiin korvauksia. Mitä järkeä?Tuon isän kaltaiset idiootit pitäisi köyttää pakkasella alasti lipputankoon. Uskomattomia pässejä.
Saman huomasin itse eilen ja kyllä tosiaan tuntui pahalta, ihan meinasi lyödä tippaa linssiin. Ja oma vuoden ikäinen taapero leikki siinä vieressä. Kyllä tuntui samalla olo aivan äärimmäisen onnekkaalta.Huomasin äsken Hesarissa kuolinilmoituksen johon oli koottu ns. lapsienkeleitä yhteensä 22 kpl.
Vasta 3kk sitten oli yli vuoden kestäneet rankat hoidot ohi ja pikkujätkällä koko elämä edessä. Viime viikolla kontrollimagneettikuvaukset toivat yllättäen paljon pelätyn tiedon: etäpesäkkeitä. Huomenna leikataan selkäydinkasvain jottei sälli halvaannu. Pään pateille ei voi tehdä muuta kuin antaa sädetystä ja kemoterapiaa. Ei pysty leikkaamaan. Kesään mennessä tiedetään lyödäänkö hanskat tiskiin. Toivottavasti saadaan ne neljävuotissynttärit ja paljon päälle.
Epätoivo ja viha tässä päällimmäisinä tunteina. Avutonta olla. Irkkutäti pyytää Jatkislaisia pitämään peukkuja pystyssä, perkele! Että osaa olla pelottavaa.