Veti surulliseksi / hiljaiseksi

  • 1 448 808
  • 4 853
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässäkin tapauksessa oli sellainen erityispiirre, että kun ukko oli vielä työelämässä (viimeiset vuodet työkyvyttömyyseläkkeellä) niin silloin kun sinne kykeni menemään, teki töitä kuin pieni eläin ja oli erittäin pidetty työntekijä - näinköhän se selvinpäin ollessa omatunto painoi päälle ja rankkoja työpäiviä sitten huuhdottiin alas useamman päivän putkilla?

Hiljaiseksi joka tapauksessa vetää aina tällaiset tapaukset, joten jaksamista sinnekin.
Kiitos myötätunnosta.

Sama juttu oman isäni kanssa. Aina kun hänellä ei ollut rahaa, niin teki töitä todella paljon. Usein 10-11h työpäiviä ja jokainen työantaja kehui ja halusi palkata hänet pysyvästi. Tilipäivän koittaessa tiesi jo samantien että kohta tulee potkut. Alkon reissu samantien ja muovikassillinen viinaa kotiin. Normaali määrä oli sellainen 6 pulloa, jotka menivät viikossa. Muistan kuinka nuorempana kaatelin isän sammuttua pulloja tyhjemmiksi. Jossain vaiheessa sitten senkin lopetin, kun tajusin hänen ostavan vain uusia pulloja tilalle. Väkivaltainen hän ei ikinä ollut selvänä tai humalassa. Vaikka suuttuikin jos huomasi minun kaataneen hänen juomiaan pois.

Tällöin myös omat ongelmani etenkin koulussa alkoivat. Tuli lintsattua välillä päiviä putkeen ja sitten vain pyysin isää laittamaan puumerkin poissaoloihin, jotka itse olin kirjoittanut. Kavereita en halunnut tuoda kotiin ja aina kehitin uusia tekosyitä miksi juuri silloin ei sopinut ja sellaista. Aloin myös itse juomaan viikonloppuisin kavereiden kanssa ja yleensä juomat sai ilmaiseksi. Ei tarvinnut kuin ottaa viinapullo isän muovikassista.

Nykyään olen isäni alkoholismin kääntänyt hyväksi kokemukseksi omaa elämääni varten. Siinä on helppo esimerkki, kuinka voi karata mopo käsistä nopeasti ja terveys mennä. Alkoholia kyllä käytän mutta vähäisesti. Tiedostan geenit.
 

katinka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiprusoffin veljekset
Oma setäni kuoli muutama päivä sitten, mihinkäs muuhunkaan kuin ryyppäämiseen. Oli jo ns. toivoton tapaus ja koko suku tiedosti, että ainoa tapa päästä irti viinasta oli hauta. Kärsi maksakirroosista viimeiset ajat, ja lopullinen niitti oli vakava verenmyrkytys, jonka takia makasi pari viikkoa teholla. Tila oli alkanut jo vakiintua ja teholtakin oli päästy, kun yllättäen nukkui pois.

Lapsena ihmettelin, miksi tuo Kari aina nauraa. Vähän isompana ymmärsin että eihän se ole ikinä selvänä. Tilanne oli viimeisinä vuosina jo tosi huono, ei esimerkiksi tunnistanut aina sukulaisiaan, sekoitti menneitä ja nykyisiä, ikäänkuin dementian kaltainen tila oli päällä. Yksi läheisimmistä sukulaisista joka tapauksessa.
 

Taskulamppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä nyt jotenkin veti hiljaiseksi tuo Ronnie James Dion vatsasyöpä. Ukko on kuitenkin melkoinen teräsvaari. Tietysti näitä ihannoimiani muusikoita tässä alkaa pikkuhiljaa tippumaan kun ikää kertyy.
 

-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Mummelilla joka on 80 v, todettiin keuhkosyöpä. Ikinä ei ole polttanut ja on muutoinkin elänyt aika siivoa elämää. On se hurjaa.

Yhden syövän voitti jo, saa nähdä miten tässä taistossa käy. Aika huonot on näkymät kun leikata ei pysty.
 

Loktev

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Niinpä. Miksi ne maalit ovat sellaista "kaatuvaa" mallia? Miksi niitä ei ole "upotettu" maahan? Miksi, miksi? Miksi aina pitää jonkun kuolla ennen kuin epäkohdat huomataan?
Usein puistoissa ja kentillä näkee lasten roikkuvan tällaisissa maalikehikoissa!

Miksi jalkapallomaaleissa ei saa roikkua? Sitä varten on kiipeilytelineet.

Niihin pitäisi vain saada selkeät kiellot, että niissä ei roikuta. Kyllä itse ainakin jo kouluikäisenä ymmärsin, että mikä on vaarallista ja mikä ei.

Surullisia tapauksia nämä ovat kuitenkin.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Surullistahan tuo tytön tapaus on, tottakai.
Mutta miksi helvetissä ihmiset eivät osaa opettaa lapsilleen, missä saa leikkiä ja miten? Ei se jalkapallomaali ole mikään kiipeilyteline, niitä löytyy sieltä leikkikentältä.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ja kukaan meistä ei varmasti kikkaillut kielletyissä paikoissa koskaan. Trööt, vanhempien vika, syytetään niitä. Onneksi me osaamme, eikä meidän lapset tee tuollaista, koska me Kasvatamme heitä. Parasta tietenkin on, jos lapsia ei ole. Silloin osaamme neuvoa vielä topakammin.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Ja kukaan meistä ei varmasti kikkaillut kielletyissä paikoissa koskaan.

Totta kai varmasti jokainen on "kikkaillut" josssain kielletyssä paikassa, mutta joku järki sentään siinäkin pitää olla mukana.

Ja vaikka ollaankin kikkailtu kielletyissä paikoissa, niin ei kai sitä silti kunnan piikkiin voi laittaa, niin kuin joku ehdotti.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Totta kai varmasti jokainen on "kikkaillut" josssain kielletyssä paikassa, mutta joku järki sentään siinäkin pitää olla mukana.

Ja vaikka ollaankin kikkailtu kielletyissä paikoissa, niin ei kai sitä silti kunnan piikkiin voi laittaa, niin kuin joku ehdotti.
Ei ehkä kunnan piikkiin, mutta jumankauta, se oli 8-vuotias muksu. Mieti nyt vähän, miten paljon huutelet järjen perään. Seuraavaksi tietysti joku tulee sanomaan, että kyllä meillä ainakin perse pyyhittiin ja luettiin kolmevuotiaana, algebralaatoilla leikittiin viisivuotiaana ja tehtiin leikkipaikoista swot-analyysi seitsenvuotiaana. Niin just. Imekää itse.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Ei ehkä kunnan piikkiin, mutta jumankauta, se oli 8-vuotias muksu. Mieti nyt vähän, miten paljon huutelet järjen perään.

Totta, mutta itse en jäänyt jalkapallomaalin alle 8-vuotiaana, vaan valitsin turvallisemman kiipeilytelineen ihan omalla järjellä.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Jossain taisi olla ilmoilla epäilys, että maali olisi kaadettu hänen päälleen. Itsekin sitä funtsin, kuinka joku 130 cm tappi ylttää ylärimaan roikkumaan. Ei kai sitä muutoin saa tuolla seurauksella päälleen.

Kaiken paskan seasta kuitenkin tahdon sanoa, että todella surullista ja voimia läheisille. Vaikka en tunnekaan, mutta sanotaan vaikka Jatkoajan kyynikkojen kiusaksi.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Jossain taisi olla ilmoilla epäilys, että maali olisi kaadettu hänen päälleen. Itsekin sitä funtsin, kuinka joku 130 cm tappi ylttää ylärimaan roikkumaan. Ei kai sitä muutoin saa tuolla seurauksella päälleen.

Se on joko kiivennyt sinne, tai sitten justiinsa kaadettu tai jotenkin muulla systeemillä saatu roikkumaan.
Samalla voidaan ihmetellä, että miten ~30kg (?) saisi maalin kaatumaan, jos aikuiset jalkapallomaalivahditkin roikkuvat välillä rimoissa.
 

iGooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Laittoi täällä ruudun takana kirjoittavaa ihmettelemään varmaan sairain asia mitä lyhyessä elämässäni olen nähnyt. Kaveri näytti videon, jossa 3 ukrainalaista alle parikymppistä jätkää listii heille täysin tuntemattoman henkilön vasaralla ja ruuvimeisselillä ja kuvanneet vielä sen.. Kaiken muun lisäksi jannut oli ymmärtämäni mukaan tappanut "huvikseen" 21 muuta henkilöä, valinneet uhrinsa niin, että näyttivät etteivät pystyisi puolustamaan hyvin itseään ja sen jälkeen tappanut vasaralla tai jollain muulla työkalulla..

Ei vaan voi käsittää, miten joku voi tehdä niin toiselle ihmiselle..
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Vetää hiljaiseksi, että kaverisi viitsii levitellä moisia videoita.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hiljaiseksi vetää kaverin todella vakava sairastuminen. Tällä kaverilla on ollut elämässään kaikenlaista ongelmaa, osin omasta syystään ja osin ihan muuten vain, mutta viime aikoina on juuri alkanut saamaan pikkuhiljaa elämäänsä järjestykseen ja nyt sitten käy näin. Ei ole aina reilua tämä elämä...
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tuossa pari viestiä ylempänä oli juttua Lohjan Virkkalassa tapahtuneesta pikkutytön tapaturmaisesta kuolemasta. Tänään oli hänen opettajansa laatima muistokirjoitus paikallislehdessä, ja kyllähän se sai surulliseksi. Tipan silmäkulmaan suorastaan. Asiallinen ja lämmin kirjoitus sinänsä, mutta mulla tämä koneisto käy siten, että väkisinkin asioita peilaa omiin perhesuhteisiin yms. ja toisaalta tulee fiilis, että pitäisi mennä omien lasten luo kertomaan, kuinka ainutkertaisia juuri he ovat ja kiittämään, että saan pitää heitä itselläni.

Tuosta muitokirjoituksesta tuli mieleeni paikallislehden uutinen aiheesta, jonka mukaan maalissa ei ole riiputtu, eikä sitä ole kukaan kaatanut, vaan se on vain kaatunut. Vanha kehikko ja huonokuntoinen sorakenttä kuoppineen, paljon mahdollista. Ja aivan älyttömän epäreilua.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Veti vihaiseksi

A-Studion juttu taas-jälleen-vitun-kerran huonosti hoidetuista sikaloista. Mistä näitä isäntiä sikiää. Missä kohtaa tulee mieleen jättää kuolleita ja vakavasti loukkaantuneita eläimiä mätänemään siivoamattomiin karsinoihin. Tuskin se tuotantoeläimen arki on mielekästä missään paremmillakaan tiloilla, mutta ei niitä nyt tarvitse kiduttaakaan.
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
A-Studion juttu taas-jälleen-vitun-kerran huonosti hoidetuista sikaloista. Mistä näitä isäntiä sikiää. Missä kohtaa tulee mieleen jättää kuolleita ja vakavasti loukkaantuneita eläimiä mätänemään siivoamattomiin karsinoihin. Tuskin se tuotantoeläimen arki on mielekästä missään paremmillakaan tiloilla, mutta ei niitä nyt tarvitse kiduttaakaan.

Jahas, vai on taas kettutytöt ja pojat käyneet luvatta sikaloissa. Tässä taas yleistetään kaikki sikalanpitäjät eläinrääkkääjiksi, kun muutamasta paikasta löytyy pieniä laiminlyöntejä. Ikuinen puheenaihe taitaa tämä olla, kuinka possuja kiusataan niin ja niin paljon. Tietämättömien on hyvä kauhistella paiseita ja hännänpuremia sioilla. Hännänpuremiset kun on aika yleisiäkin ja paiseita nyt voi tulla ihmisellekkin, niin mitäs pahaa siinä jos on possulla nähty paise? Ja ei, en ole sikatilallinen, parilla sikatilalla kyllä töissä silloin tällöin ja voin sanoa että noilta tiloilta ei moitittavaa löydy.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Jahas, vai on taas kettutytöt ja pojat käyneet luvatta sikaloissa. Tässä taas yleistetään kaikki sikalanpitäjät eläinrääkkääjiksi, kun muutamasta paikasta löytyy pieniä laiminlyöntejä. Ikuinen puheenaihe taitaa tämä olla, kuinka possuja kiusataan niin ja niin paljon. Tietämättömien on hyvä kauhistella paiseita ja hännänpuremia sioilla. Hännänpuremiset kun on aika yleisiäkin ja paiseita nyt voi tulla ihmisellekkin, niin mitäs pahaa siinä jos on possulla nähty paise? Ja ei, en ole sikatilallinen, parilla sikatilalla kyllä töissä silloin tällöin ja voin sanoa että noilta tiloilta ei moitittavaa löydy.
Kommenttisi henkii aika tympeää välinpitämättömyyttä. Miksi sikojen olojen pitäisi saada olla huonot, kun ne voisivat samalla vaivalla olla paremmat? Pitäisikö eläinten huono kohtelu hyväksyä periaatteella pois silmistä, pois mielestä? Hyvä vaan, että viherpiiperot kuvaavat. Eläimiään rääkkäävät paskiaiset pitäisi saada munistaan hirteen. Kaikki sikatilalliset eivät tosiaankaan kohtele eläimiään huonosti, mutta ne eläintensä hyvinvoinnin laiminlyövät pitää saada jollain tavalla boseen. Jos ei maatalousministeriön intresseissä ole valvoa asiaa, niin sitten vaikka tällä tavalla. Ja se hännän pois pureminen sattuu sikaan ihan samalla tavalla kuin jos sinulta amputoitaisi sormi ilman kipulääkitystä.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Tuskin se tuotantoeläimen arki on mielekästä missään paremmillakaan tiloilla, mutta ei niitä nyt tarvitse kiduttaakaan.

Tässä taas yleistetään kaikki sikalanpitäjät eläinrääkkääjiksi, kun muutamasta paikasta löytyy pieniä laiminlyöntejä.

Näytätkö mulle sen yleistämiskohdan, kiitos.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös