Saramäess' esimerkiksi on se tunnin aika käytettävissä mm. keittiössä kokkaamiseen ja kirjaston kärrystä kirjoja lainaamiseen. Ja kuten tiedät, Saramäen piha on jaettu moneen osastoon. Eristysvanki pääsee omaan verkolla eristettyn pihaan missä ei olla kosketuksissa muihin. Lisäksi sinne viedään oman vartijan kanssa tyhjiä käytäviä pitkin.
Totta, muttei siltikään niin yksinkertaista ja pointtini oli siltikin ihan toinen.
Alunperin kommentoimani tekstin provo oli se, että Pertti Pedofiili pääsisi helpolla, kun muut vangit eivät pääse samaan suihkutilaan Pertin kanssa ja näinollen Pertillä olisi liian helppoa.
Se, että ihminen on täysin yksin koko tuomionsa on mielestäni aika kova rangaistus, kun todellakaan ei ole ketään kenen kanssa vaihtaa ajatuksia. Jopa siviilioloissa sosiaalinen yksinäisyys on rankkaa. Tällä en puolusta Perttiä, vaan koitin tuoda julki sen, että rangaistuksia on monenlaisia, kun katsoo sitä eri näkökulmasta.
Ja vaikka mm. mainitsemassasi Saramäessä, kuten muutamassa muussakin on mahdollista ulkoiluttaa erillisissä aitauksissa, niin sitä ei välttämättä käytetä. Siihen vaikuttaa monikin asia, mutta suurin lienee se, että ei uskalleta näyttää naamansa, on vain helpompi eristäytyä suosiolla.
Pertti kyllä tietää asemansa ja nokkimisjärjestyksen.