Loiri ei aikanaan kelpuutettu Teatterikorkeakouluun ensimmäisellä yrityksellään. Sitten hän sai merkittävän osan Mikko Niskasen esikoiselokuvasta Pojat, jossa Niskasen henkilöohjauksen ohella suurimman kiitoksen keräsi Loirin suoritus. Elokuvan ikoninen päätöskohtaus oli Peter von Baghin mukaan muistaakseni suomalaisen elokuvahistorian väkevin ja koskettavin.
Vesku ei olisi halunnut yrittää uudelleen Teatterikorkeaan kokemansa nöyryyttävän epäonnistumisen vuoksi, mutta hänet saatiin siihen suostuteltua ja sisään hän pääsi. Ironisesti Veskun ääni oli yksi suurimmista miinuksista, kun häntä arvioitiin. En osaa sanoa, mikä siinä on vialla. Mutta onhan se epätavallinen ja sellainen sorainen, kenties? Tuota ääntä kuitenkin Loiri työsti paljon opintovuosinaan 63-66 ja valjasti sen itselleen lopulta vahvuudeksi. Hän sai koulussa yksityisopetusta erään opettajattaren toimesta äänenkäyttönsä suhteen ihan kotiopetusta myöten, jossa ei aina pelkkää äänenkäyttöä työstetty.
Oli TV:n, musan ja elokuvien ohella kova myös näyttämöllä. Kalle Holmbergin Lapualaismorsian on legendaarinen näytelmä, jota ulkomaita myöten esitettiin ja Loirin rooli karismaattisenä sekä vahvapuheisena Vihtori Kosolana on ikoninen. Erityisesti alkulaulu, jolla Loiri rävähtää näyttämölle: "Jumalauta! Näillä lakeuksilla ei jumalauta pilkata jumalaa!". Tämän ohella olisi mieluusti ollut paikalla 70-luvun alussa, kun Holmberg toi Kiven Seitsemän veljestä näyttämölle rooleissa mm: Loiri, Heikki Kinnunen, Juha Muje ja Esko Salminen. Se kuvattiin onneksi televisioonkin.
Veskun opiskeluaikanahan Teatterikorkeassa oli opiskelemassa, ellei jopa samalla vuosikurssilla, mm. Heikki Kinnunen, Juha Muje, Esko Salminen, Vesa Vierikko ja vielä muitakin, joita en tähän hätään muista.
Pohjan tähteet -elokuvassa Loiri näytteli elokuvaohjaaja Pietari Pohjaa. Piti kuvata kohtaus, jossa Loirin hahmo päätyy hiihtohissiin matkaan ja roikkuu siitä käsin tunturin huipulle saakka. Loiri tietysti urheilumiehenä ja pienenä rehentelijänäkin kenties kukkoili, että ei siihen tarvitse laittaa mitään turvallisuusmekanismeja huiputtamaan katsojia, että kyllä hän jaksaa roikkua käsin koko matkan alhaalta ylös. Simo Salminen sai kuitenkin suostuteltua, että jos kuitenkin toinen käsi laitettaisiin remmillä kiinni.
Hissi lähti liikkeelle ja matka oli oletettua pidempi/hitaampi, minkä lisäksi hissi nytkähti ilkeästi jokaisen tukipylvään kohdalla. Voimat alkoivat ehtyä ja otekin tuntui lipeävän, mutta Loiri roikkui kiinni niin kauan, että menetti tajuntansa, mutta jäi roikkumaan toisen kätensä remmistä. Alla oli pahimmillaan 20 metriä pudotusta kivikkoon. Huipun läheisyydessä kuvausryhmän järjestäjä sitten näki, ettei Loirilla ollut kaikki hyvin ja kiirehti leikkaamaan remmin irti.
Toinen irtonainen muisto on joku mainoskuvausmatka ulkomailla, jossa Loirin oli määrä kaatua portaita alas. He löysivät sopivat betoniportaat (tai vastaavat kovat) ja Loiri selitti tarkasti kuvausryhmälle, että miten hän sieltä tulee alas missäkin kohtaa ja minne kamerat pitää sijoittaa, että saadaan parhaat kuvat irti. Kuvausryhmä naureskeli, että joo joo, niin varmaan. Sitten kamerat käyntiin ja Loiri tulee sieltä pitkät portaat alas juuri niin kuin oli kuvaillut. Ja tietysti kovaa ja rajusti, sellaista kyytiä, että luulisi niskojen menevän poikki. Mutta Loiri nousee ylös kuin ei mitään olisi tapahtnut ja kysyy, että miltä näytti ja että otetaanko vielä toinen otos varmuuden vuoksi. Sitten 2-3 kerran jälkeen homma oli purkissa ja porukka poistui hotellille. Illalla sitten yksi mukana olleista Loirin kavereista kysyi kaksin Veskun kanssa ollessaan, että eikö tuo betoniportailla kaatuilu ottanut yhtään kipeää. Johon Vesku: "Otti niin saatanan kipeää ja huomenna ottaa vielä enemmän", sekä samalla näyttää melkoisia mustelmia paitansa alta.
Ei ollut Tervon kirjan perusteella kaikkein helppoluonteisin ihminen, eikä hänen huonolle puolelleen olisi ollut kiva joutua. Olisi varmaan saanut ensin turpaan ja sitten välit olisi kokonaan pantu poikki. Spede oli samanlainen, vaikkei yhtä hanakka tappelemaan. Veskuhan harrasti nyrkkeilyä. Se muistaakseni loppui kutakuinkin siihen, kun Loiri palasi Ruotsista jostain nyrkkeilyottelustaan ja seuraavana päivänä oli jotain näyttelijän hommia, mutta naama ei ollut kovin kuvattavassa kuosissa.
Oli tosiaan melkoinen monilahjakkuus urheilussa ja SM-kultia löytyy muistaakseni vesi- ja käsipallosta, sekä toimi HJK:n varamaalivahtinakin futiksen SM-sarjassa. Futis oli toinen niistä asioista, jotka nyrkkeilyn ohella lopulta jäivät näyttelijänuran vuoksi. Millä pääsee esim. futistreeneihin illalla, jos teatterissa on esitys? Kun SM-tason futarit eivät olleet täysammattilaisia tuolloin.
Biljardia Vesku ei heti oppinut pelaamaan, vaan sekin tuli työn kautta. Monet illat notkui baarissa sitä pelaten. En muista ostiko itse, vai kustansivatko kaverit sille sitten bilispöydän omaan kämppään, koska siellä baarissa nyt ei ihan täysin pelkkää biljardia pelattu.
Ja tietysti äänirooli Henkenä Aladdinissa, johon Disney nimenomaan halusi Loirin. Olin pitkään kuullut ylistystä Robin Williamsin suorituksesta, kun sitten Aladdinin katsoin viimeinkin alkuperäisellä kielellä 2016. Suoritus oli hullun loistava. Elokuva ja roolisuoritus ei ollut kuitenkaan yhtään parempi kuin suomiversiossa. Melkoinen timantti.
Mitään järkevää en osaa summailla tähän hätään. Loiri oli meikäläisen lapsuuden numero yksi, teini-iän numero yksi ja aikuisuuden numero yksi suomalaisen viihteen kentässä. Kaikkien aikojen suomalaisia viihdetaiteilijoita ja näyttelijöitä ihan sieltä terävimmästä päästä. Oli niin iso tähti Suomessa, kuin täällä vain voi kasvaa.
Vesku oli väkevä ja voimakas näyttelijä, magneettisen vetovoimainen aina Pojista Mestari Chengiin saakka. Hänen älykkäitä komediataitojaan tuskin tarvitsee edes kehua. Ei kai tässä muuta kuin ostohousuja jalkaan ja hamstraamaan kaikki mahdollinen puuttuva tv - ja elokuvamateriaali haltuun, sekä joku kaunis päivä taas olla Veskun, Speden, Simon ja muiden hauskutettavana sekä itketettävänä.
Ehkä me vielä Loiriin törmätään jossain fyysisessä muodossa, sillä hänhän oli esoteerikko.