Mainos

Venäjän talousnäkymiä

  • 33 033
  • 403

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
TosiFani kirjoitti:
Eli väite ettei Venäjä myy Kiinalle parasta tekniikkaansa, on väärä??

Minä näkisin sen aika vääränä, Venäjä myy Kiinaan ja muihinkin maihin sellaista kalustoa jollaisia vaan löytyy esim. Rosvooruzheniye:n listoilta, kyseinen "yritys" on Venäjän tärkein valtio-omisteinen aseistusta välittävä yhtiö. Toisinaan kaupoille pistetään esteitä mutta tuolloin yleensä tilanne on sellainen jolloin kohdemaata ei pidetä riittävän luotettavana tai yhteistyökykyisenä kumppanina.

Esimerkkinä yhtiön kautta kulkevista aseista ovat Intiaan kaupattavat Sukhoi Su-30MK monitoimihävittäjät, joita voidaan pitää täysin yhdenvertaisina länsimaisten vastaavien taistelukoneiden kanssa.

vlad.
 

Tinke

Jäsen
Itse muistaisin lukeniini hesarista aikanaan, että Venäjä ei myisi Kiinalle sellaisia lentokoneita millä Kiina pystyisi lentämään suoraan uralin yli ja mahdollisesti pommittamaan jotain kohdetta. Tästä on kyllä aikaa ja tilanne voi olla hyvin muuttunut.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No, miksi Venäjä sitten myy aseita ympärysvaltioilleen?? Onko suhteet esim. Kiinaan niin hyvällä mallilla, ettei pitkä yhteinen maaraja pelota??
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
TosiFani kirjoitti:
No, miksi Venäjä sitten myy aseita ympärysvaltioilleen?? Onko suhteet esim. Kiinaan niin hyvällä mallilla, ettei pitkä yhteinen maaraja pelota??

Ilmeisesti Kiinan tapauksessa hyödyn lasketaan olevan mahdollista haittaa suuremman, lisäksi varmaan nähdään asia siten, että Kiinalla ja Venäjällä on yhteisiä intressejä ja sen tähden suhteita kannattaa myös vaalia asekaupoilla joissa kaupankohteina on modernia kalustoa. Sekään ei ilmeisesti huoleta Moskovassa, että Kiina on nouseva sotilasmahti joten tämäkin lienee osaltaan kuvastaa sitä mikä on mahdollisen (molemminpuolisen) luottamuksen taso.

Toisaalta Venäjä on pyrkinyt valtaamaan takaisin asemiaan suurena aseviejänä ja tässä on varmasti myös yksi syy sille miksi Venäjä on halukas tekemään kauppaa modernistakin aseistuksesta ja paikoitellen likimain kenen kanssa tahansa.

Yksiselitteisiä syitä ei välttämättä edes ole sille miksi Venäjä tekee asekauppoja tiettyjen maiden kanssa, syitä on monia ja osa kaupoista varmasti johtuu siitä, että näin säilytetään maan asetehtaat toimivina yksiköinä - etenkin tämä on ollut tärkeää niinä aikoina jolloin Venäjän asevoimille ei pahemmin hankittu uutta aseistusta. Nyt tilanne alkaa näiltäkin osin korjaantua joten moni asetehdas (samalla valtio) ei ole enää niin riippuvainen pelkästä ulkomaanviennistä - vaikka tärkeää se on sekin. Jonkin kuvan Venäjän asevoimien tulevaisuuden näkymistä antaa se tieto, että tällä hetkellä venäläisillä telakoilla on valmisteilla 30 erilaista alusta Venäjän laivastolle.

vlad.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Juutalaisten asemasta Venäjän 1990-luvun ja 2000-luvun alun taloudessa ja yhteiskunnassa täällä:

http://www.natvan.com/adv/2003/10-25-03.html

Kyseessä on ns. "nationalistinen" julkaisu, mutta en nopealla vilkaisulla huomannut kirjoituksessa asiavirheitä. Kirjoitus on vuodelta 2003.
 

Tinke

Jäsen
TosiFani kirjoitti:
Tämä selvensi viimeisen lauseen, mitenkä se alkuosa??
Ai presidentti Bushin seuraaja? noh tämä oli lähinnä heitto. Kuitenkin demokraatit on lyöty niin pahasti maanrakoon, ettei sieltä tulla ihan heti nousemaan. Rebublikaanneilla on jumalakortti käytössä ja he saavat kaikki usan saarnamiehet kertomaan, miten heidän edokkaansa on jumalan valitsema. Muutenkin väitteesi, että Yhdysvaltojen ja Kiinan välit tulevat kovasti lämpeämään, on minusta vähän outo. Bisnestä tehdään toki kaikkien valtioiden kesken. Yhdysvallat myi muutama vuosi sitten Taiwanille paljon aseita ja on luvannut puolustaa Taiwania Kiinan mahdolliselta hyökkäykseltä. Kiinahan ei ole vielä pystynyt sotilaallisesti uhmaamaan Taiwania, mutta tulevaisuudessa varmasti pystyy. Tuleeko silloin Yhdysvallat Taiwanin puolelle?
 

SGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei raha kiekkoa
vlad kirjoitti:
Minä näkisin sen aika vääränä, Venäjä myy Kiinaan ja muihinkin maihin sellaista kalustoa jollaisia vaan löytyy esim. Rosvooruzheniye:n listoilta, kyseinen "yritys" on Venäjän tärkein valtio-omisteinen aseistusta välittävä yhtiö.

Kävi kerran niin hassusti, että kyseisen tehtaan edustaja tuli juttelemaan sotamessuilla. Kyllä se ainakin kovasti oli kaupittelemassa uusinta uutta. Sitäpaitsi eikö se ole Venäjän etukin että naapurit käyttävät niiden vehkeitä. Tietävätpähän tarkalleen mitä siellä on vastassa.
Oliko se muuten Rosoboronexport tai jotakin tämä sivusto, jossa ihan katalookipohjalta sai selailla myynnissä olevaa sotatarviketta. Tässäpä vinkki esim. varpajaislahjaksi...
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
The Original Jags kirjoitti:
Juutalaisten asemasta Venäjän 1990-luvun ja 2000-luvun alun taloudessa ja yhteiskunnassa täällä:

http://www.natvan.com/adv/2003/10-25-03.html

Kyseessä on ns. "nationalistinen" julkaisu, mutta en nopealla vilkaisulla huomannut kirjoituksessa asiavirheitä. Kirjoitus on vuodelta 2003.

No, nyt lähteen löysit. Uusnatsit ovatkin olleet aina luotettavia. Eikös he väittäneet, ettei Holocaustia ollutkaan, että se oli juutalaisten lavastus??
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tinke kirjoitti:
Ai presidentti Bushin seuraaja? noh tämä oli lähinnä heitto. Kuitenkin demokraatit on lyöty niin pahasti maanrakoon, ettei sieltä tulla ihan heti nousemaan. Rebublikaanneilla on jumalakortti käytössä ja he saavat kaikki usan saarnamiehet kertomaan, miten heidän edokkaansa on jumalan valitsema. Muutenkin väitteesi, että Yhdysvaltojen ja Kiinan välit tulevat kovasti lämpeämään, on minusta vähän outo. Bisnestä tehdään toki kaikkien valtioiden kesken. Yhdysvallat myi muutama vuosi sitten Taiwanille paljon aseita ja on luvannut puolustaa Taiwania Kiinan mahdolliselta hyökkäykseltä. Kiinahan ei ole vielä pystynyt sotilaallisesti uhmaamaan Taiwania, mutta tulevaisuudessa varmasti pystyy. Tuleeko silloin Yhdysvallat Taiwanin puolelle?

Jos demokraateilla on hyvä ehdokas, tilanne voi hyvinkin kääntyä heille.

Kiina on tärkeä yhteistyökumppani USA:n taloudelle ja talous on se mikä ratkaisee. USA varmasti kalistelee ja Kiina vastaa siihen, mutta todellisuudessa molemmat haluavat tehdä asiallista yhteistyötä talouden saralla.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
vlad kirjoitti:
Minä näkisin sen aika vääränä, Venäjä myy Kiinaan ja muihinkin maihin sellaista kalustoa jollaisia vaan löytyy esim. Rosvooruzheniye:n listoilta, kyseinen "yritys" on Venäjän tärkein valtio-omisteinen aseistusta välittävä yhtiö.

venäläisethän nyt myyvät mitä irti saavat, omaansa ja ryöstettyä.

vlad kirjoitti:
Toisinaan kaupoille pistetään esteitä mutta tuolloin yleensä tilanne on sellainen jolloin kohdemaata ei pidetä riittävän luotettavana tai yhteistyökykyisenä kumppanina.

Eli suomeksi, venäjä ei välitä mistään mitään jos rahat löytyvät. Alennusta saa, jos aiheuttaa harmia Venäjän kilpailijoille globaaleilla markkinoilla.

Mutta mitään vastuutahan ei terroristien aseistaja kanna siitä, mitä aseilla tehdään.

No joo, samahan se on kaikkien muidenkin aseviejien kohdalla.


Mites Venäjän talouteen vaikuttaa kun alkavat maksaa korvauksia "kadonneiden" tshetseenien omaisille

35000E X 30000= koko lailla miljardi euroa. Halpa on ihmishenki Venäjällä, eli ei tunnu missään. Ja nämä ovat sentään KYLMÄVERISIÄ MURHIA.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Gentleman kirjoitti:
venäläisethän nyt myyvät mitä irti saavat, omaansa ja ryöstettyä.

USA tietysti myy ryöstettyä, mutta mitä ryöstettyä Venäjä muka myy?


Gentleman kirjoitti:
Eli suomeksi, venäjä ei välitä mistään mitään jos rahat löytyvät.

Mistä sen pitäisi "välittää"?



Gentleman kirjoitti:
Alennusta saa, jos aiheuttaa harmia Venäjän kilpailijoille globaaleilla markkinoilla.

Tiedätkö miksi USA koulutti ja aseisti 1980-luvulla Al Qaidan?


Gentleman kirjoitti:
Mutta mitään vastuutahan ei terroristien aseistaja kanna siitä, mitä aseilla tehdään.

Ketkä ovat ne terroristit joille Venäjä myy aseita?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
kiwipilot kirjoitti:
En keksinyt mitään muutakaan ketjua mutta toisaalta, eihän täällä muutenkaan pahemmin mietitä mitä mihinkin kirjoitellaan. Elikkä, näin naapurissa. Rapatessa roiskuu:

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/vasen/id39552.html

Uutinen ei sinänsä liity Venäjän talouteen millään tavalla, mutta ilman muuta rikollisille kuuluu rangaistus.

Nyt kun YK ja EU uskaltaisivat tuomita myös amerikkalaiset ja juutalaiset sotarikolliset.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
The Original Jags kirjoitti:
USA tietysti myy ryöstettyä, mutta mitä ryöstettyä Venäjä muka myy??

Tshetseeni nuorukaisten elimiä, Jukosia.. Karjalan metsiä...




The Original Jags kirjoitti:
Mistä sen pitäisi "välittää"??


No jos antaa verenhimoiselle hullulle aseen ja panoksia, luulisi kiinnostavan, että mitä ko. henkilö aikoo tehdä.



The Original Jags kirjoitti:
Tiedätkö miksi USA koulutti ja aseisti 1980-luvulla Al Qaidan??


Aiheuttamaan harmia Neuvostoliitolle Afganistanissa?


The Original Jags kirjoitti:
Ketkä ovat ne terroristit joille Venäjä myy aseita?

Hamas, Hizbollah, Al Qaida.. you name it.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Gentleman kirjoitti:
Tshetseeni nuorukaisten elimiä, Jukosia.. Karjalan metsiä...

Jukos otettiin takaisin kansalle. Teko oli oikea ja kannatettava. Karjalan metsät kuuluvat Venäjälle.





Gentleman kirjoitti:
No jos antaa verenhimoiselle hullulle aseen ja panoksia, luulisi kiinnostavan, että mitä ko. henkilö aikoo tehdä.

Häh, myykö Venäjä muka Israelille aseita? Ei mun tietääkseni.






Gentleman kirjoitti:
Aiheuttamaan harmia Neuvostoliitolle Afganistanissa?

Eikö tuo todista että USA myy aseita kenelle tahansa ja kouluttaa ketä tahansa, jos siitä on sen sen hetkisille vihollisille harmia?



Gentleman kirjoitti:
Hamas, Hizbollah, Al Qaida.. you name it.

Onko sinulla todisteita siitä, että Venäjä myy näille aseita?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
kiwipilot kirjoitti:
Heh, aika hauskaa settiä tänne postailet. Natsipropagandaa, jep jep.

Mainitsin lähteen, mutta en löytänyt siitä yhtään asiavirhettä. Mielipiteet voivat olla mitä tahansa, mutta asiavirheitä sieltä en löytänyt. Löysitkö sinä?
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
The Original Jags kirjoitti:
Jukos otettiin takaisin kansalle. Teko oli oikea ja kannatettava. Karjalan metsät kuuluvat Venäjälle.

Kansalle? Salli mun nauraa. Ryöstö on ryöstö, tehdään se sitten verottajan avustuksella tai aseella uhaten.



Karjalan metsät ovat toki sotasaalista, kunhan heitin.

The Original Jags kirjoitti:
Häh, myykö Venäjä muka Israelille aseita? Ei mun tietääkseni.

Ei kukaan ole väittänytkään että Israelille. Vaan nimenomaan vastapuolelle.


The Original Jags kirjoitti:
Eikö tuo todista että USA myy aseita kenelle tahansa ja kouluttaa ketä tahansa, jos siitä on sen sen hetkisille vihollisille harmia?

Nyt puhutaan Venäjän taloudesta.



The Original Jags kirjoitti:
Onko sinulla todisteita siitä, että Venäjä myy näille aseita?

Internet on pullollaan todisteita, en minä ala sinulle erikseen linkkejä hakemaan, mutta tässä nyt yksi.

http://suzieviews.blogspot.com/2006/07/former-kgb-russian-pres-putin.html

Venäjän aseet kiertävät Iranin kautta, mutta se on vain savuverho.
 

W.S.L

Jäsen
Päivän Iltalehti tietää kertoa, että Venäjä tuomittiin ihmisoikeusrikoksesta. Miten TOJ tämä vaikuttaa Venäjän talousnäkymiin? Vaikuttaako mitenkään?

Miten tämä on edes mahdollista? Kuinka suuri ja mahtava on voinut sortua tälläiseen vai onko kaiken takana USA:n salaliitto? Onko saatanalliset länsimaat kaiken takana? Oikeusmurha!

Loppuun mielestäni osuva vanhan kansan viisaus: ryssän vihollinen on Suomen ystävä!
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
The Original Jags kirjoitti:
Mainitsin lähteen, mutta en löytänyt siitä yhtään asiavirhettä. Mielipiteet voivat olla mitä tahansa, mutta asiavirheitä sieltä en löytänyt. Löysitkö sinä?

En ole rotuopin asiantuntija, mutta väittäisin, että tekstissä on aika montakin "asia"virhettä.

Tietysti, jos uskoo rodun olevan se ratkaiseva tekijä ihmisen luonteen, älykkyyden ja vastaavien ominaisuuksien kannalta, tämä artikkeli on täyttä faktaa. Monet tiedemiehet ovat kyllä tästä erimieltä.

Ehkä tämä rotuoppi on sitten selitys venäläisten tyyliin tehdä sopimuksia ja kauppaa. Tosin itse en usko rotuoppiin.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Gentleman kirjoitti:
Kansalle? Salli mun nauraa. Ryöstö on ryöstö, tehdään se sitten verottajan avustuksella tai aseella uhaten.

Jep, ei olisi kannattanut Hodorkovskin harrastaa mm. veronkiertoa ja rahanpesua. Siitä saattaa joskus joutua kiinni ja vastuuseen, jopa Venäjällä.

Se että Jukosin tuottoisimmat osat ovat nyt valtiolla mahdollistaa sen, että öljyrahaa voidaan jakaa mm. terveydenhuoltoon ja koulutukseen sekä viranomaisten palkkoihin


Gentleman kirjoitti:
Karjalan metsät ovat toki sotasaalista, kunhan heitin.

Ne ovat Venäjän laillista omaisuutta, joten väitteesi että Venäjä ryöstökäyttää niitä on väärä.


Gentleman kirjoitti:
Ei kukaan ole väittänytkään että Israelille. Vaan nimenomaan vastapuolelle.

Kun puhuit verenhimoisista murhaajista niin ajattelin automaattisesti Israelia. Sori.



Gentleman kirjoitti:
Nyt puhutaan Venäjän taloudesta.

Se ei estä vertailua Yhdysvaltoihin.



Gentleman kirjoitti:
Internet on pullollaan todisteita, en minä ala sinulle erikseen linkkejä hakemaan, mutta tässä nyt yksi.

http://suzieviews.blogspot.com/2006/07/former-kgb-russian-pres-putin.html

Venäjän aseet kiertävät Iranin kautta, mutta se on vain savuverho.

Eli viittaat blogiin todisteena?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
TosiFani kirjoitti:
En ole rotuopin asiantuntija, mutta väittäisin, että tekstissä on aika montakin "asia"virhettä.

Tekstissä ei puhuttu halaistua sanaa rotuopista. No mitä asiavirheitä sieltä löysit?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
The Original Jags kirjoitti:
Tekstissä ei puhuttu halaistua sanaa rotuopista. No mitä asiavirheitä sieltä löysit?

No, moni järkevä ihminen voisi pitää koko tekstiä paranoidisena salaliitto humpuukina, mutta jokainen tulkitsee asiat omalta kannaltaan.

Itse en pidä natsismista tai sen tavotteista, mutta jos sinä luotat näihin "tieteellisiin" artikkeleihin niin siitä vaan. Kertoo aika paljon ajattelu maailmastasi.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
The Original Jags kirjoitti:
Ne ovat Venäjän laillista omaisuutta, joten väitteesi että Venäjä ryöstökäyttää niitä on väärä..

hellitä jo, se oli huonoa huumoria.

The Original Jags kirjoitti:
Kun puhuit verenhimoisista murhaajista niin ajattelin automaattisesti Israelia. Sori..

Kertoo paljon sinusta.

Ja et saa.

The Original Jags kirjoitti:
Se ei estä vertailua Yhdysvaltoihin.

Ei toki, tulee vain mieleen tv-sarjan Pisnesmies Toni " X.X on kuin rakastelu kauniin naisen kanssa"

"rakastelu kauniin naisen kanssa " on vaan sinun tapauksessasi vaihdettu USA:n pahuuteen.

The Original Jags kirjoitti:
Eli viittaat blogiin todisteena?

En löytänyt blogista asiavirheitä. Teksti hyvää ja totuudenmukaista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös