Liberaalia talouspolitiikkaa harjoittavan Venäjän varapääministeri Aleksei Kudrinin mukaan kokonaisinvestoinnit vuositasolla saavuttavat $360 miljardin rajan vuonna 2010.
Vuonna 2000 investointien määrä Venäjän taloudessa oli vain $45 miljardia dollaria, joten investointien määrä vuositasolla kasvaa 800% kymmenessä vuodessa.
Kun jeltsinistinen Venäjä ajoi itsensä lopulliseen umpikujaan ruplan devalvaation ja talousromahduksen aikana vuonna 1998, olivat kokonaisinvestoinnit Venäjän taloudessa olivat vain $14 miljardia(!), joka on 26 kertaa vähemmän kuin vuoden 2010 investointien kokonaismäärä.
Myös ulkomaalaisten investointihalukkuus Venäjälle on kasvanut. Vuoden 2007 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana (tammi-kesäkuu) Venäjä keräsi enemmän suoria ulkomaisia investointeja kuin koko 1990-luvun aikana (1991-2000) yhteensä. Suurin osa investoinneista tuli lännestä, mutta myös Kiina on aktivoitunut Venäjän suhteen.
Tässä huomataan sekin, että suhteet poliittisella tasolla eivät välttämättä merkitse paljoakaan investoinneissa. 1990-luvulla Venäjän ja lännen välit olivat poliittisesti lähes moitteettomat (johtuen Venäjän hyvin alistuvasta ulkopolitiikasta), mutta investointeja Venäjälle ei tehty lännen yritysten toimesta. 2000-luvun aikana suhteet ovat kiristyneet tasolle, jossa puhutaan jo uudesta kylmästä sodasta, mutta se ei taas ole estänyt lännen yritysten ryntäystä Venäjälle.
Nythän EU on tosin ottamassa käyttöön hyvin protektionistisen linjan omien energiamarkkinoidensa suhteen, sillä Venäjän suuryrityksiä (Gazprom, Rosneft, Lukoil, Transneft) ei haluta päästää ostamaan EU:n sisällä toimivia energian jälleenmyyntiin ja jakeluun keskittyviä yrityksiä.
Venäjä koki toisenkin takaiskun energiamarkkinoilla, kun Turkmenistanin presidentti Gurbanguly Berdimukhamedov lähti vierailulle Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltojen päämäärä on vakuuttaa Berdimukhamedov tarpeesta rakentaa Turkmenistanista kaasuputki Turkin kautta Eurooppaan, joka ohittaisi Venäjän ja Gazpromin putkiverkoston.
Viime toukokuussa Vladimir Putin sopi Berdimukhamedovin ja Kazakstanin presidentti Nurusultan Nazarbayevin kanssa kaasu- ja öljyputkista, jotka rakennetaan Turkmenistanista Kazakstananiin ja sieltä edelleen Venäjälle, jossa ne linkitetään Gazpromin verkostoon.
Sopimus antaa Venäjälle entistä lujemman otteen Keski-Aasian energiamarkkinoista. Hyvin suuri osa Venäjän Eurooppaan myymästä maakaasusta onkin turkmenistanilaista ja kazakstanilaista maakaasua. Venäjä ostaa kazakeilta ja turkmeeneilta maakaasua halvalla, ja myy sitä Eurooppaan kalliilla. Toiminta on Gazpromille hyvin kannattavaa, ja rakennettaviksi sovitut uudet putket lisäävät sen voittoja entisestään.
Jos Yhdysvallat onnistuu houkuttelemaan Turkmenistanin rakentamaan Venäjän ohittavan putken Turkkiin ja sieltä edelleen Eurooppaan, menettää Venäjä kuitenkin monopoliasemansa turkmeenien maakaasun jälleenmyyjänä. Maakaasusta hyvin riippuvainen EU tervehtisi tällaista ratkaisua varmasti ilolla, sillä EU alkaa olla pelottavan riippuvainen Venäjän maakaasusta. Yksin poliittisesti Venäjälle vihamielinen Puola ostaa 80% maakaasustaan Venäjältä!
Turkmenistan ei kuitenkaan yksin riitä poistamaan EU:n energiariippuvuutta Venäjästä, sillä Turkmenistanin tiedossa olevat maakaasuvarannot eivät ole riittävän suuret. Ainoa potentiaalinen pitkällä tähtäimellä riittävä vaihtoehto Venäjälle on Iran, jonka maakaasuvarannot ovat toiseksi suurimmat maailmassa heti Venäjän jälkeen. Nekin lienevät kuitenkin melkoisesti Venäjää vähäisemmät, sillä Venäjällä on arvioitu olevan lähes kolmasosan koko maailman maakaasusta.
